MM-kisat 2017 – vuorossa pudotuspelit

Reading time6 min

Eilisen päivän aikana pelattiin jääkiekon MM-kisojen 2017 viimeiset alkulohkon ottelut, ja lopulta kävi oikeastaan juuri niin kuin ennen turnauksen alkua odotettiin: jatkoon luistelivat kaikki kuusi suurta sekä Sveitsi ja Saksa. Viimeksi mainittu tosin sai taistella jatkopaikastaan loppuun asti, sillä Saksa kukisti lopulta Latvian vasta voittolaukauksilla noustuaan ensin tasoihin varsinaisen peliajan viime sekunteilla. Nyt vuorossa ovat MM 2017 -pudotuspelit, joiden osalta kiekko isketään jäähän ensi kertaa huomenna 18.5.

Suomen osalta eilinen ei mennyt ihan putkeen tuloksellisesti, kun Kanada kesytti Leijonat lukemin 5–2. Suomen mestaruushaaveiden kannalta kyseessä saattoi kuitenkin olla todellinen onnenpotku, sillä tappiolla Leijonat saivat puolivälierissä Venäjän sijaan vastaansa lohkon A voittaneen USA:n. Toki jenkitkin ovat laadukas joukkue, mutta olisiko Venäjä kuitenkin ollut astetta kovempi haaste Leijonille? Lue vedonlyöntivihjeet kaikkiin neljään puolivälieräotteluun alta!

Vihjeet MM 2017 -puolivälierään USA – Suomi klo 17.15

USA on pelannut tähän mennessä loistavat MM-kisat 2017, joiden ainoana kauneusvirheenä on ollut avaustappio kisaisäntä Saksalle. Tämän jälkeen USA voitti kaikki ottelunsa ja samalla kovan A-lohkon kukistettuaan Venäjän viimeisessä pelissä lukemin 5–3. Erityisesti USA:n riveistä ovat onnistuneet maaleja kilpaa nakutelleet Johnny Gaudreau, Clayton Keller ja Anders Lee, jotka Leijonien on nyt saatava kuriin, mikäli välieräpaikka kiinnostaa.

Suomen MM-turnaus ei ole kulkenut ihan jenkkien malliin, kuten kaikki varmasti jo tietävät. B-lohkon nelossija oli se ehdoton minimisaavutus, ja sen Leijonat Pariisista hakivat, mutta harvoin MM-kisoissa on Suomen osalta saatu jännittää näin paljon jo lohkovaiheessa. Nyt olisi kuitenkin löydettävä vielä vähintään pari lisävaihdetta, jotta USA:n haastaminen puolivälierässä onnistuu. Ja miksipä ei – kyllä Suomen joukkueessa potentiaalia kuitenkin on, ja nyt suurimmat paineet ovat poissa. Tappio olisi pettymys, ei katastrofi.

Kertoimien valossa USA lähtee Suomea vastaan selkeänä suosikkina. USA:n suorasta voitosta tarjotaan juuri nyt kerrointa 1.66, joka on ehkä kuitenkin liian vähän. Ei Suomi mitään häikäisevää ole vielä esittänyt, mutta Tshekkiä ja Sveitsiä vastaan pelattiin kuitenkin ihan tasapäin – ja itse asiassa niin tasaisesti, että jatkoajalle mentiin molemmissa peleissä. Vihjaamme saman kaavan toistuvan myös puolivälierissä ja tartumme tässä pelissä hyvään tasapelikertoimeen 4.80. 

Vihjeet MM 2017 -puolivälierään Venäjä – Tshekki klo 17.15

Kakkossuosikkina MM 2017 -turnaukseen lähtenyt Venäjä on näyttänyt haavoittuvuuttaan tässä turnauksessa nimenomaan kovissa peleissä. Vaikka itänaapuri hallitsee MM-kisojen pelaaja- ja joukkuetilastoja melkoisella otteella (esimerkiksi viiden parhaan pistemiehen joukossa on kolme venäläispelaajaa), hävisi se kuitenkin lohkovaiheessa USA:lle ja joutui voittolaukauksille avauspelissä Ruotsia vastaan. Pienet maat Venäjä on murskannut vakuuttavasti. Tuloksena siis lopulta kakkospaikka, josta palkintona puolivälierä B-lohkon kolmosta Tshekkiä vastaan.

Tshekki ei ole vielä näissä MM-kisoissa juuri vakuuttanut, eikä se sitä tehnyt viimeisessä alkulohkon ottelussakaan, jonka Sveitsi vei nimiinsä lukemin 3–1. Yli- ja alivoimapeli ovat olleet ehkäpä sitä parasta Tshekkiä, mikä periaatteessa lupaisi hyvä pudotuspeleihin, mutta valitettavasti Tshekin kannalta vastassa on käsittämättömän kovin tehoin ylivoimamaaleja mättänyt Venäjä (ylivoimaprosentti 54,17 %).

Vihjeet MM 2017 -puolivälierään Venäjä – Tshekki kulkevat Venäjän kautta, sillä joukkueen tehokkuus hyökkäyspäässä lienee heikosti pelanneille Tshekki-vahdeille liikaa. Varsinaisen peliajan voittokerroin 1.55 mahtuu hyvin peleihin, samoin kuin tasoitusveto Venäjä -1,5 kertoimella 1.95.    

Vihjeet MM 2017 -puolivälierään Sveitsi – Ruotsi klo 21.15

MM 2017 -pudotuspelien puolivälieristä yksi mielenkiintoisimmista käydään Ruotsin ja Sveitsin välillä – eikä ainoastaan siksi, että tästä parista tulee Leijonien mahdollinen välierävastustaja.

Ruotsi on pelannut melkoisilla puolitehoilla läpi koko kisojen. Tre Kronor hävisi sekä Venäjälle että USA:lle, mutta hoiti kuitenkin kaikki lohkon pienemmät maat kunnialla. Mitään murskalukemia ei kuitenkaan Saksa- ja Italia-pelejä lukuun ottamatta nähty. NHL-vahvistuksia riittää, ja joukkue on paperilla kivikova, mutta syttyykö Ruotsi edes puolivälieriin, kun vastassa on ”vain” Sveitsi?

Sveitsi on ollut tähän mennessä MM-kisojen suurin yllättäjä. Lohkon B kakkospaikka ennen Tshekkiä ja Suomea tuli ansaitusti, sillä Kanadan kaataminen oli temppu, jolle pitää nostaa tirolihattua. Sveitsin kannalta lupauksia herättävää on erityisesti se, että joukkue onnistui haastamaan kaikki ennakkoon kovemmat maat todella hyvin. Suomi voitti Sveitsin vasta jatkoajalla, Tshekki puolestaan hävisi lukemin 3–1.

Mielestämme Sveitsiä aliarvioidaan edelleen räikeästi, sillä sen suoran voiton kerroin Ruotsia vastaan on peräti 5.70. Vihjaamme sen sijaan tähän peliin kuitenkin Sveitsiä tuplamahdollisuudella, eli Sveitsi 1X, jolle saa kertoimeksi mukavat 2.55. Sveitsin osakkeita nostaa hieman myös se, että Ruotsi joutuu matkaamaan välipäivänä Kölnistä Pariisiin tätä peliä varten.

Vihjeet MM 2017 -puolivälierään Kanada – Saksa klo 21.15

Torstai-illan toisessa myöhäisottelussa kohtaavat Kanada ja Saksa, joiden taivalta pudotuspeleihin onkin käyty jo hieman läpi yllä. Kanada varmisti lohkovoiton jo ennen viimeistä ottelua, Saksa taas tuhosi latvialaisten jatkohaaveet ja punnersi puolivälieriin huippujännittävässä voittolaukauskisassa.

Saksa voitti USA:n avausottelussa 2–1, joten kyllähän joukkueessa tulosten valossa pientä yllätyspotentiaalia on pohjois-amerikkalaisia vastaan… Se ei nyt kuitenkaan riitä puolivälierissä tämän tasoista kanadalaisryhmää vastaan. Tämä pari on selvä jo ennen ottelun alkua kotiedusta huolimatta, ja veikkaisimme, että maaleja nähdään tässä matsissa melko runsaasti.

Kanada tulee otteluun varmasti melkoisella ryminällä heti alusta alkaen, eikä olisi lainkaan yllättävää, että jo ensimmäisessä erässä nähtäisiin useampia osumia. Vihjeemme MM 2017 -puolivälierään Kanada – Saksa onkin panostaa 1. erän maalivedossa tulokseen yli 1,5, joka antaa kertoimeksi todella maistuvan 1.91. Myös Kanadan johto 1. erän jälkeen kertoimella 1.38 mahtuu lapulle hyvin.

Vedonlyönti MM-kisojen voittajasta 2017

Vedonlyönti jääkiekon MM-kisojen voittajasta 2017 on tullut nyt mielenkiintoiseen vaiheeseen, sillä pudotuspelijoukkueiden lisäksi selvillä on myös se, millaisella kaaviolla mennään finaaliin asti. Kaavion toisella puolella pelaavat Suomi (mestaruuskerroin 25.00), USA (7.00), Sveitsi (65.00) ja Ruotsi (3.50) – finaalivastustaja yhdelle näistä joukkueista haetaan puolestaan porukasta Kanada (2.40), Venäjä (4.00), Tshekki (15.00) ja Saksa (75.00).

Kertoimia vilkaisemalla näkee nopeasti sen, että Suomen puoli kaaviosta on arvioitu huomattavasti toista puolta heikommaksi. Ja kyllähän se sitä nähdyn perusteella kahden suosikin, USA:n ja Ruotsin, osalta onkin Venäjään ja Kanadaan verrattuna. Ei olisi mielestämme mikään shokkiyllätys, että välierävaiheessa kohtaisivat Suomi ja Sveitsi, joille asetamme tässä vaiheessa mestaruusvetomme. Molemmat voivat voittaa hyvänä päivänä kenet tahansa, ja kertoimien valossa varsinkin Sveitsiä on aliarvioitu rajusti.

Jos usko Leijoniin on loppunut, niin myös USA:n voittokerroin 7.00 on pelaamisen arvoinen – puhutaan kuitenkin alkulohkonsa voittaneesta maasta. Todennäköisimmät voittajat ovat edelleen mielestämme Kanada ja Venäjä, mutta näillä kertoimilla suosimme mieluummin yllätyshakuja.