Jääkiekon MM 2021: Lohko B
Jääkiekon MM-kisoissa pelataan tänäkin vuonna tutulla formaatilla, kun joukkueet on alkusarjassa jaettu kahteen kahdeksan joukkueen lohkoon. B-lohko on ennakolta melko selvää kauraa.
Suosikit
Jääkiekon MM-kisojen B-lohko on rakenteeltaan melko perinteinen. Kärkikolmikko on valovuoden edellä muita ja näiden jälkeen viimeinen paikka ratkaistaan loppujen joukkueiden kesken. Siinä missä A-lohkossa haastajaryhmästä löytyy aitoa yllätyspotentiaalia omaava Sveitsi, on B-lohkossa haastajajoukkueet liikkeellä heikoilla kokoonpanoilla. Toisaalta niin ovat myös kärkimaat, joista lähimmäksi normaalia kokoonpanoa on päässyt vahvojen europelaajien ansiosta hallitseva mestari Suomi.
Lohkon ykkössuosikki on kuitenkin Kanada, jonka pelaajamassan laajuus on aivan omassa kategoriassaan muihin verrattuna. Vaikka tähtipelaajia ei näissä kisoissa ole nimeksikään, on joukkue täynnä perushyviä NHL-pelaajia. Puolustuksessa mm. Colin Miller on näihin kisoihin laadukas kiekonliikuttaja ja hyökkäyksessä kakkos- tai kolmosketjussa pelaavia NHL-taitureita riittää. Näistä isoimmat odotukset on ladottu Anaheim-kaksikko Max Comtoisin & Adam Henriquen niskaan, mutta myös Ottawassa laadukkaasti pelannut Connor Brown sekä Calgaryn Dillon Dube & Andrew Mangiapane kantavat tulosroolia.
Isoin etu Kanadalla on muihin nähden kuitenkin maalin suulla. Arizona Coyotesin Darcy Kuemper on ollut jo muutaman vuoden NHL:ssä aivan absoluuttisessa kärjessä ja oikeastaan vain joukkueen heikko menestys on estänyt Vezina-ehdokkuudet. Myös kakkosvahti, Kuemperin seurakaveri Adin Hill on hyvää tasoa, joten alakerrassa Kanadalla on pullat oikeinkin mukavasti uunissa.
Kakkossuosikki on Suomi, jonka voimalukua jouduttiin vääntämään alaspäin EHT-esitysten takia. Vaikka Suomi oli tuloksellisesti hyvin mukana kaikissa otteluissa, oli 10 luotua laukausta Ruotsia vastaan täysi rimanalitus eikä Tshekki-pelissäkään maalipaikkoja kyetty luomaan vastustajan tahdissa. Suomen MM-joukkue on kuitenkin täynnä laadukkaita Euroopassa jääkiekkoilevia pelaajia höystettynä Arttu Ruotsalaisella & Olli Määtällä, joten viime viikonlopun esitysten takia ei vielä tarvitse olla liian huolissaan Suomen iskukyvystä. Kanadan tapaan Leijonat ovat vahvoja maalin suulla ja kaksikko Juho Olkinuora – Harri Säteri on näihin kisoihin todella laadukas.
Kärkikolmikon täydentää USA, joka lienee kärkimaista kisojen suurin kysymysmerkki. Ryhmään saatiin mm. Dallasissa läpimurtokauden pelannut Jason Robertson ja Arizonan Conor Garland, mutta puolustus ja sentteriosasto on todella kapea ja rehellisesti sanoen huono. Yliopistokiekkoa pelannutlupaava Matthew Beniers saattaa nousta laatusenttereiden puuttuessa yllättävän suureen rooliin, kuten myös pakiston kiekollisin pelaaja Chris Wideman. Wideman siirtyi viime kaudeksi Pohjois-Amerikasta KHL:ään ja hieman helpommassa sarjassa jälki oli loistavaa.
Viimeinen jatkopaikka kolmen kauppa
Kolmen kovan jälkeen tulevassa ryhmittymässä on B-lohkossa mukana Saksa, Latvia ja Norja. Saksa on perinteisesti ollut yllätysvalmis ja vuoden 2018 olympiahopea on oiva osoitus maan jääkiekon nousujohteisesta työstä. Näihin kisoihin kasaan on saatu korkeintaan ok-tason miehistö, kun Leon Draisaitl & Dominik Kahun ovat pudotuspeleissä ja nuori Tim Stützle jätti saapumatta kisoihin. Moritz Seider ja Buffalo Sabresin Tobias Rieder sen sijaan ovat mukana kisoissa ja etenkin offensiivisesti paljon vartiojoina.
Kotijoukkue Latvia lähtee kisoihin hakemaan ensimmäistä puolivälieräpaikkaa sitten vuoden 2018. Joukkue on paria nimeä lukuun ottamatta sama kuin yleensä, joskin Rudolfs Balcersille ja Elvis Merzlikinsille olisi ollut kotikisoissa käyttöä. Veskariosasto on kuitenkin lähtökohtaisesti kunnossa, kun Columbuksen kolmosvahti Matiss Kivlenieks ja Jokereista tuttu Janis Kalnins seisosvat sinisellä alueella. Kenttäpelaajisto on tutusti rakennettu Dinamo RIgan KHL-joukkueen pohjalle, joskin mm. Vitjazissa superkauden pelannut Kaspars Daugavins ja SHL:ssä kovaa jälkeä tehnyt Rodrigo Abols täydentävät palettia.
Kolmas tämän kategorian joukkue on Norja, joka joutuu tulemaan toimeen ilman Patrick Thoresenia ja Mats Zuccarelloa.Isojen starojen poissaolo kasaa reilusti painetta Olimbin veljesten sekä nuoren Matias Emilio Pettersenin harteille. Pettersen on norjalaiskiekon tulevaisuuden soihdunkantaja ja saa jo näissä kisoissa kaikki mahdollisuudet onnistua. Nuorukainen iski viimeisessä harjoitusottelussa kaksi maalia Tanskan verkkoon.
Esiteltyjen maiden lisäksi lohkossa pelaavat Kazakhstan ja Italia. Näistä Kazakhstanilla on nappionnistumisella mahdollisuudet haastaa ylempänä olevaa kolmikkoa KHL-pelaajiensa johdolla, mutta rosterin syvyys on auttamatta vajavainen. Italialle ei karkeloissa jätetä pienintäkään palaa ja joukkueen paikan A-sarjassa pelastaa todennäköisesti sarjajärjestelmä, jossa kukaan ei tänä vuonna putoa sarjatasoa alemmas.
Riika Areena
Jääkiekon MM-kisat 2021 pelataan kahdella areenalla. B-lohkon otteluareenaksi valikoitui vuonna 2006 avattu Riika Areena, joka on myös kisojen päänäyttämö. Halli on Dynamo Riikan kotiareena, minkä lisäksi siellä on järjestetty useiden lajien arvoturnauksia. Hulppean areenan katsojakapasiteetti jääkiekossa on 14500 katsojaa. Toistaiseksi kisoihin ei ole sallittua ottaa katsojia, mutta kaikki ottelut voi katsoa ilmaiseksi esimerkiksi NordicBetin LiveStream-palvelusta.
