Jääkiekon MM 2022: Lohko B

Reading time5 min

Jääkiekon MM-kisoissa pelataan tänäkin vuonna tutulla formaatilla, kun joukkueet on alkusarjassa jaettu kahteen kahdeksan joukkueen lohkoon. B-lohkossa joukkueet jakautuvat kahteen kategoriaan.

Kysymyksiä kisoista? Ota tärkeimmät tiedot haltuun laajasta kisaoppaasta.


Joukkueet ja lohkovoiton kertoimet:

Suomi 2.35
Tšekki 4.00
Ruotsi 4.40
USA 6.00
Latvia 176.00
Norja 301.00
Itävalta 751.00
Iso-Britannia 3001.00


Kaksi selvää suosikkia

Jääkiekon MM-kisojen B-lohko on etukäteen alkulohkoista selkeästi mielenkiintoisempi. Lohkossa pelaa peräti neljä ykköskorin joukkuetta, kun sekä Suomi, Ruotsi, Tshekki että USA ovat osuneet samalle puolelle. Tilanne tuo mielenkiintoisia ulottuvuuksia alkulohkoon myös koko turnauksen katsannosta. Ensinnäkin neljän huippujoukkueen lohkossa jatkopaikat ovat etukäteen kohtalaisen helposti määritettävissä. USA:n ja Latvian joukkueen tasoero on lähtökohtaisesti iso ja Latvian tulisi käytännössä yllättää joku isoista maista päästäkseen kunnolla edes taistelemaan jatkopaikoista. Toisekseen lohkon sisäisten sijoitusten merkitys vähenee, sillä yhtä joukkuetta lukuun ottamatta kaikki ryhmät lähtevät puolivälieräänsä todennäköisesti suosikkina.

Kertoimissa lohkon ykkössuosikiksi on nostettu Suomi. Suomen osakkeita parantaa alkulohkovaiheessa etenkin kotietu, sillä edellä esitellyistä syistä johtuen lohkon top-4 maiden ei välttämättä tarvitse puristaa itsestään irti kaikkeaan vielä alkulohkovaiheessa. Suomen runko on rakennettu olympiakultaa helmikuussa voittaneen joukkueen ympärille, joskaan ainakin vielä NHL-vahvistukset ovat muihin suurmaihin verrattuna olleet melko vähäiset. Esimerkiksi Sakari Mannisen johtama hyökkäys on esimerkiksi Tshekkiin verrattuna melko köykäinen, mutta toisaalta Suomella on tasainen ja laaja materiaali höystettynä todella laadukkaalla viisikkopuolustamisella.

Papereissamme lohkon ykkössuosikki on kuitenkin Tshekki, joka pääsee operoimaan pitkästä aikaa todella laadukkaalla joukkueella. Tomas Hertl & David Krejci muodostavat kisojen parhaan sentterikaksikon yhdessä Kanadan tähtien kanssa, minkä päälle Roman Cervenka, Dominik Simon & Jakub Vrana tuovat todella laadukasta tulitukea. Tshekin osalta isoin kysymysmerkki on puolustus, sillä Filip Hronekin & Radim Simekin ykkösparin jälkeen taso putoaa merkittävästi. Maalia vartioi Arizona Coyotesissa melko keskinkertaisen kauden pelannut Karel Vejmelka, joka tosin saa mielenkiintoisen haasteen nuorelta Lukas Dostalilta. Anaheimin organisaatiossa kiekkoileva Dostal oli AHL:ssä tällä kaudella erinomainen ja ei ole lähtökohtaisesti Vejmelkaa merkittävästi huonompi vahti. Tshekin menestysmahdollisuuksien kannalta jommankumman onnistuminen on elinehto, sillä pelaajiston tason pitäisi riittää helpostikin.

Ruotsi ja USA haastajan asemassa

Kahden kärkimaan takana haastajan rooliin lohkossa jäävät Ruotsi ja USA. Ruotsi saa jalkeille erittäin valovoimaisen puolustuksen Rasmus Dahlinin johdolla, mutta hyökkäyspäähän ei ole saatu tuotua maan kärkiosaamista. Nykytiedon mukaan ykkösketjun muodostavat Rasmus Asplund, Lucas Wallmark sekä Emil Bemström, joista kenenkään ei lähtökohtaisesti pitäisi olla maajoukkuetasolla aivan näin isossa roolissa. Muuten hyökkäys on täydennetty lähinnä europelaajilla, joskin mm. AHL:ssä todella kovia tehoja paukuttanut Jonatan Berggren tähdittää kakkoskentällistä. Ruotsin osalta on huomioitava, että joukkue voi saada NHL:n ykköskierroksen jälkeen vielä todella laadukkaita vahvistuksia riveihinsä. Maan kärkihyökkääjistä ainakin Filip Forsbergin & Mika Zibanejadin vapautuminen näyttää todennäköiseltä ja parillakin täsmävahvistuksella joukkueen hyökkäysteho nousisi merkittävästi.

Yleensä nimekkäällä rosterilla kisoihin saapuva USA ei tänä vuonna nimimiehillä juhli. Joukkue voi silti olla yllättävän laadukas, sillä muista vuosista poiketen joukkueen pitäisi olla nimenomaan defensiivisesti oikein hyvällä tolalla. Alex Nedeljkovic on perustasoltaan yksi kisojen parhaista vahdeista ja puoluksessa Seth Jones & Nate Schmidt pystyvät kantamaan hurjia minuutteja. USA:n takalinjoilla mielenkiintoa herättää myös 2003 syntynyt Luke Hughes, joka varattiin viime kesänä NHL:ään numerolla neljä. Veljessarjan nuorin painos oli tällä kaudella NCAA:ssa erinomainen ja saattaa napata jenkkipakistosta yllättävänkin suuren roolin. Ruotsin tapaan USA:n hyökkäys ei herätä vastustajissa pelonsekaisia tunteita. Esimerkiksi AHL:ssä tällä kaudella pelannut Riley Barber sekä Coloradossa muutaman pelin runkosarjan lopussa pelannut Ben Meyers ovat potentiaalisia kärkiketjujen pelaajia, kuten NHL:n kiertolaispelaajakasi profiloitunut Alex Galchenyuk. Kokonaisuutena USA lähtee selkeänä haastajana, mutta potentiaali riittää jopa aivan kärkikahinoihin.

Iso-Britannia ongelmissa, onko Latviasta tai Norjasta yllättämään?

B-lohkon alakastiin on helppo asemoida neljä joukkuetta, joista Latvialla ja Norjalla lienee nappionnistumisella pienet mahdollisuudet edetä jatkoon. Latvian oljenkortena on ennen kaikkea maaliin saatu Elvis Merzlikins, joka on aiemmin MM-kisoissa pelannut ajoittain jopa hurmiossa ja kyennyt kantamaan maataan omilla otteillaan. Isossa roolissa nähdään myös San Josessa kohtalaisen kauden pelannut Rudolfs Balcers sekä Ruotsin liigassa laatusentteriksi kasvanut Rodrigo Abols.

Norjan joukkueen rosteri on samaa tasoa kuin aiemmin ja esimerkiksi maassaan legendan asemaan kasvaneet Olimbin veljekset ovat edelleen mukana. Norja onnistui edellisvuonna etenkin defensiivisesti erinomaisesti ja oli lopulta yllättävän lähellä jatkopaikkaa kovasta ja tasaisesta lohkostaan. Matthias Trettenesin johdolla hyökkäys voi onnistuessaan olla yllättävänkin tehokas, mutta valitettavan kapealta materiaalia näyttää lohkon kärkijoukkueisiin nähden. Latvian tapaan paljon kulminoituu maalivahtipeliin, eikä Henrik Haukeland lähtökohtaisesti ole kisojen parhaimmistoa.

Lohkon viimeinen sija on käytännössä Iso-Britannian ja Itävallan välienselvittely. Molemmat ovat materiaaliltaan lohkossa täysin statistin asemassa ja maanantaina 23. toukokuuta pelattava keskinäinen ottelu on molemmille kisojen ylivoimaisesti tärkein. Lähtökohtaisesti Itävalta on maista askeleen parempi, mutta ero ei missään tapauksessa ole suuri. Perustasoltaan samassa kategoriassa painivien ryhmien välille eron tekevät lähinnä poissaolot, sillä Mike Hammond & Liam Kirk ovat Iso-Britannian kokoonpanosta poissa. Kirk on viime vuosina ollut maan ylivoimaisesti tärkein hyökkääjä ja teki esimerkiksi viime vuoden kisoissa yli puolet joukkueen maaleista. Itävallalla puolestaan esimerkiksi nuoren Marco Kasperin pelaaminen varausvuotenaan on loistava bonus, joka nostaa joukkueen tasoa.

Jääkiekon MM-kisat 2022 pelataan kahdella areenalla. B-lohkon otteluareenaksi valikoitui kisojen pääareena Nokia Areena, joka vihittiin käyttöön joulukuussa 2021. Hallin katsojakapasiteetti on 13300 ja lippuja otteluihin voi ostaa esimerkiksi IIHF:n nettisivuilta. Mikäli et pääse paikan päälle, voit katsoa kaikki ottelut ilmaiseksi esimerkiksi NordicBetin LiveStream-palvelusta.