Ensimmäisen kierroksen kaaos on ohi

Reading time9 min

Yksi kaikkien aikojen hurjimmista Stanley Cupin playoffien avauskierroksista päättyi maanantai-iltana New Jerseyssä. Kuudentoista joukkueen aloituksesta on päädytty enää kahdeksaan. Yllätyksiä, ja todella hienoja pelejä. Darryl Sutter palaa ranchilleen. Tässä muutama sekava kommentti.

Ensimmäinen kierros on ohi

Hulluin pitkiin aikoihin näkemämme ensimmäinen kierros Stanley Cupin playoffeissa on päättynyt.

Onko niin, ettei perinteistä kotikenttäetua enää tunneta NHL:ssä? Jokainen 16 joukkueesta voitti ainakin yhden kerran vieraissa ensimmäisellä kierroksella. Vierasjoukkueet voittivat 31 ja hävisivät 19 kertaa. NHL-ennätys. Kuusi kahdeksasta pelisarjasta päättyi vieraissa.

Peräti seitsemässä pelisarjassa kahdeksasta lopullinen voittaja oli ensin häviöllä otteluvoitoissa.

Broadwayn Sinipaidat hukkuvat suohon

Paljon sinistä näkyi Prudential Centerin lehtereillä kaukaiselle sohvalle saakka maanantaina. New York Rangersin fanit joutuivat palaamaan kotiinsa pettyneinä. New Jersey Devils pelasi täydellisen Game Sevenin ja jatkaa toiselle kierrokselle.

Ottelun voittomaaliksi jäänyt Devilsin vajaalla tekemä 1-0 oli oikeastaan todella hieno maali. Ondrej Palat ei pelannut sykähdyttävästi runkosarjassa, mutta tämä oli juuri sitä, miksi Devils hänet hankki. Upea harhautus, jolla Adam Fox ja Chris Kreider vipuun, lätty heittäytyvän Mika Zibanejadin yli, ja Michael McLeod harhautti Igor Shesterkinin kuin olisi tehnyt näitä ennenkin.

Akira Schmid Show

Devils vs. Rangers oli lähes tuntemattoman maalivahdin Akira Schmidin show. Rangers voitti kaksi ensimmäistä ottelua täysin selvän ylivoimaisesti vieraskentällä. Molemmat maalein 5-1. Tässä vaiheessa Devilsillä ei ollut enää mitään hävittävää, ja Lindy Ruff päätti vaihtaa maalivahtia.

Seurasi jotain uskomatonta. Akira Schmid voitti neljä viidestä seuraavasta. Käsittämätöntä rauhallisuutta sveitsiläiseltä, joka kaksi vuotta sitten pelasi USHL:n Sioux Cityssä. Ja hän pelasi USHL:ssä, koska ei mahtunut WHL:n Lethbridgeen aikaisemmin. Jääkiekkoilijan kehitys ei koskaan kulje suorassa janassa.

New Jersey Devils on tehnyt paljon oikein. GM Tom Fitzgerald on koonnut joukkueen, jolla on kolme vahvuutta: nopeus, nopeus ja nopeus. Lindy Ruffin ja Andrew Brunetten valmennus on osannut vetää oikeista naruista.

Devils ei ehkä ihan vielä pääse kaikkiin tavoitteisiinsa tänä keväänä, mutta tässä on joukkue, josta kuullaan vielä tulevaisuudessakn.

New York Rangersillä on paljon hyviä palasia. Chris Kreider teki kuusi maalia, joista viisi ylivoimalla. Adam Fox oli syöttäjänä kahdeksassa maalissa.

Mika Zibanejad ja Artemi Panarin olivat pettymyksiä. Mika teki yhden maalin, Breadman ei yhtään.

Kuten Gerard Gallant totesi kauden päätyttyä, pelkästään taidoilla ei päästä mihinkään jos joukkue tekee kaksi maalia neljässä ottelussa. GM Chris Drury laittoi kaiken yhteen koriin hankkiessaan Vladimir Tarasenkon ja Patrick Kanen. Paljon kysymyksiä kokoonpanon syvyydestä siirryttäessä eteenpäin Manhattanilla.

Allekirjoittanut miettii, kärsikö Rangersin nuorisoketju, joka pian ei enää ole niin nuori, joukkueenjohdon päätöksestä hankkia kaksi isoa nimeä playoffeihiin. Siis Filip Chytil, Kaapo Kakko ja Alex Lafreniere, joka näytti pelanneen myös ylempänä.

Jacob Trouban bravuuri

Jacob Trouban jälkeen NY Rangers ei ole erityisen fyysinen joukkue, eikä vaikea vastustaja.

Trouban tiltti päin haavoittuvassa asemassa vastaantullutta Timo Meieriä aiheutti paljon keskustelua. Jacob Trouba on tunnettu näistä taklauksistaan. Tässä kontakti oli suoraan päähän, ja taklaus tehtiin tarkoituksella pelin jo ratkettua. Ei ollut kyse momentumin muuttamisesta. Ei jäähyä, mikä saa miettimään, olisiko tämä ollut rangaistava teko runkosarjaottelussa.

Oli hyvä nähdä miesten vaihtavan muutaman sanan kättelyjonossa. Tässä taklauksessa ikäänkuin yhdistyivät jääkiekon pulmallisuudet. Trouba lähti tilanteeseen täydellisessä asennossa; seisten tukevasti pystyssä, kyynärpää ja olkapää tiukkana. Meier kuljetti kiekkoa, jolloin asento on alhaalla ja mennään pää edellä.

Vaikka pidän Jacob Trouban taklauksia tarkoituksellisina vahingoittamisyrityksinä, NHL-sääntökirjan mukaan ne ovat sallittuja. On samalla nähtävä myös Timo Meierin vastuu tilanteessa. On aina tiedettävä, kuka on jäällä samaan aikaan jääkiekossa. Useamman pelaajan väliin ei voi luistella siniviivalla katsomatta eteensä.

Yksi näkökulma tilanteeseen on se, että jos tällainen kaverin kolkkaaminen päähän on sääntöjen mukaista, olisiko syytä muuttaa sääntöjä?

Hankala tilanne. Taklauspeli kuuluu jääkiekkoon. Siitä tulisi antaa vähintään/korkeintaan kehuja, kun siinä onnistutaan.

Calgary Flames tarvitsee uuden managerin ja valmentajan

Vain muutama viikko sen jälkeen, kun Calgary Flamesin GM Brad Treliving ilmoitti jatkavansa matkaa, Cowtownista tuli tieto, että väliaikaisesti GM:n hommia tekevä Don Maloney on vapauttanut Darryl Sutterin tehtävistään. Vain vuosi sen jälkeen, kun Sutter voitti Jack Adams -palkinnon NHL:n parhaana valmentajana, hän lähtee isolle ranchilleen.  

Calgaryssä jotkut uskovat, ettei Treliving olisi lähtenyt, jos hän olisi saanut antaa potkut Darrylille jo aikaisemmin.

Darryl ei tarvitse jääkiekkoa, ei ole pitkiin aikoihin tarvinnut. Flames tulee maksamaan sopimuksen mukaisesti neljä miljoonaa dollaria ensi kaudesta ja toiset neljä miljoonaa kaudesta 2024-25 siitä, ettei Sutterin veljesten kolmanneksi vanhin valmenna Calgaryssä.

Onko aika ajanut ohi old school -valmentajana tunnetun Darryl Sutterin? Omituinen Jakob Pelletier -tapaus muuttui ongelmaksi Calgaryssä. Oli toki outoa, että valmentaja kysyy ensimmäisen NHL-ottelunsa pelanneesta pelaajastaan kysyttäessä mikä hänen numeronsa on. Ja sitten menee miehen luo kopissa ja kehuu tätä.

Ensimmäisen NHL-ottelun pelaaminen on unelman toteutuminen jääkiekoilijoille ja heidän perheilleen. Tässä mentiin epäkunnioituksen puolelle. Yleensä Darryl Sutterin pressit ovat olleet omalla tavallaan hauskoja. Eivät tässä tapauksessa. Tuon tapauksen jälkeen Flamesin johto meni aina paikalle valmentajan presseihin.

Vai ovatko modernin ajan jääkiekkoilijat niin tottuneita päänpaijaamiseen, että valmentajankin pitää olla sellainen?

Miikka Kiprusoff ja Jarome Iginla pitivät Darryl Sutterista. Anze Kopitar, Drew Doughty ja Mike Richards myös. Rivien välistä voi lukea, etteivät jotkut nykyisen Flamesin pelaajista pidä. Darryl Sutterin tyyli ei ole varmaankaan muuttunut. Hän vaatii paljon pelaajiltaan. Peliin valmistautuminen aloitetaan edellisenä päivänä, esimerkiksi.

Peluuttiko Sutter nuoria pelaajia liian vähän? Joka tapauksessa hän ja jo lähtenyt entinen GM eivät kohdanneet toisiaan ammattimielessä. Pelaajilla ei ollut hauskaa, heidän omien sanojensa mukaan. Voitto tai häviö. Darryl Sutterin luoma ilmapiiri oli jotenkin raskas.

Voidaanko Jonathan Huberdeaun tehonpudotus laittaa valmentajan vai pelaajan piikkiin?

Sutter ei saanut kenkää hetken mielijohteesta. Väliaikainen GM Don Maloney teki ahkeraa ja perusteellista työtä, haastatteli monia asianomaisia ja piti kahden ja puolen tunnin palaverin vielä Darrylin kanssa, kunnes päätti, että on aika vaihtaa valmentajaa.

Darryl Sutter on hyvä valmentaja, joka tietää kaiken jääkiekosta. Äärimmäisen älykäs ihminen. Ikoni Albertan provinssissa. Tuleva Hockey Hall of Fameen aateloitu valmentaja. Hyvä mies. Mutta Calgary Flames tarvitsee uuden äänen koppiin, harjoituksiin ja penkin taakse.

Nyt saamme nähdä, mihin suuntaan Cowtown Flames lähtee? Jossain on joku, joka ei ole liian pehmeä, mutta samalla ei pelkkä lapanenkaan pelaajia kohdellessaan. Juuri oikea yhdistelmä.

Allekirjoittanut ehdotti twitterissä Andrew Brunettea, tai ehkä Dallas Eakinsia.

NHL-jääkiekon hienoin

Oli rankkaa seurata Patrice Bergeronin jäähyväisiä joukkueelleen ensin jäällä, ja sitten kommentteja synkän näköisille toimittajille Boston Bruinsin kopissa sunnuntaina.

NHL-jääkiekossa ei ehkä koskaan ole nähty pelaajaa, joka on niin lähellä täydellisyyttä kuin Patrice Bergeron. Nicklas Lidströmin ja Le Gros Billin sarjassa hienoimpien herrasmiespelaajien kategoriassa. Aivan viimeistä päätöstä ei ole vielä tullut, mutta jos loppu oli tässä, harmittaa se kylmä tosiasia, että harvoin edes parhaat saavat lopettaa haluamallaan tavalla.

Täydellisen runkosarjan pelanneen Boston Bruinsin tappio Florida Panthersille oli aikamoinen yllätys. Kokenut Paul Maurice valmensi Jim Montgomeryn suohon, kaikella kunnioituksella. Kuka olisi uskonut, että Florida Panthers pystyy voittamaan kolme viimeistä ottelua Bruinsia vastaan?

Linus Ullmark tulee hakemaan Vezinansa ei niin iloisena kuin olisi voinut. Bruinsin lyömäton maalivahtikaksikko Ullmark-Swayman ei lopussa halaillut tuttuun tapaan.

Panthersin johtava pelaaja Matthew Tkachuk oli Bruins vs. Panthers-sarjan hahmo. Hän pelasi niin monipuolisesti, härnäsi maalivahteja, sai vastustajan vihaiseksi, teki maskin voittomaalissa, ja vaikka mitä. `Chukin tyyli ottaa kaikki viha ja huomio kohti itseään vaatii uhkarohkeutta. Hän teki yksitoista pistettä. Oikeastaan klassinen Boston Bruinsin näköinen pelaaja, iromisesti. Buffalossa kesällä 2016 pidetty NHL-varaustilaisuus tulee aina uudelleen ja uudelleen mieleen, kun seurataan sinä iltana varattujen pelaajien kohtaloita ja menestyksiä.

Myös Bostonissa kesä on täynnä kysymyksiä. Presidents` Trophyn kirous on koettu. Mitä seuraavaksi?

Florida Torontossa ja Seattle Dallasissa

Stanley Cupin playoffien toista kierrosta ei tarvitse kauaa odottaa. Heti tänään aloitetaan kahdella pelisarjalla; Florida Panthers pelaa Torontossa, ja Seattle Kraken Dallasissa.

Miten Toronto Maple Leafs pelaa nyt, kun 19 vuoden kirous on viimeinkin poistunut? Iso apina ei enää istu luistelevien niskassa.

Ensimmäisessä Minnesota-sarjan pelissä kolkattu Joe Pavelski on palaamassa kaukaloon Seattle Krakenia vastaan.

Seattlen kokoonpanon tasaisuus oli usein puheenaiheena runkosarjassa. Kraken teki NHL-ennätyksen pelisarjassaan Coloradoa vastaan; peräti viisitoista eri pelaajaa teki maalin seitsemässä ottelussa.

Keskiviikkona lisää

Stanley Cupin playoffien toinen kierros jatkuu keskiviikkona myös kahdella ottelulla. New Jersey Devils pelaa Carolina Hurricanesia vastaan Raleighssa, ja Edmonton Oilers jatkaa matkaa suoraan Los Angelesista Las Vegasiin.

Devilsin ja `Canesin pelisarjasta on odotettavissa kahden nopean joukkueen hurjastelu.

Edmonton Oilersille tärkeän ratkaisumaalin tehneen Kailer Yamamoton tarina näissä playoffeissa on erikoinen. Pieni mies aloitti Top-6:ssa, pudotettiin sitten kolmosketjuun ja lopulta neloseen, josta hän ratkaisi voiton joukkueelleen. Jay Woodcroft ei halua numeroida ketjujaan, mutta toisaalta, emme ole koskaan nähneet niitä kirjoitettavan samalle rivillekään.

Jostain syystä “ykkösketju”, tässä tapauksessa Leon DraisaitlConnor McDavidEvander Kane, on aina laitettu muitten päälle.


Täällä Jouni Nieminen, Edmonton