Hockey Hall of Fame valitsi kunnostautuneet

Toronton keskustassa vanhassa pankkirakennuksessa sijaitseva jääkiekon kunniagalleria on taas tehnyt valintansa. (Kuva: TT)

Kiittämätön vapaaehtoishomma

Hockey Hall of Fame on viime vuosina selvästi yrittänyt muuttaa mainettaan pääasiassa NHL:n Hall of Famena ja lähtenyt enemmän kansainväliseen suuntaan. Sellaisten pelaajien kuin Vaclav Nedomanskyn, Aleksander Jakushevin, Valeri Harlamovin ja Vladislav Tretjakin valinnat ja aateloinnit jääkiekon kaikkein pyhimpään kutsuttuun paikkaan on merkki tästä. Kukaan näistä pelaajista ei koskaan pelannut maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa. Kansainvälistä jääkiekkoa pitempään seuranneet pitivät siitä huolimatta heidän valintojaan itsestään selvinä. Ja vielä on lisää samankaltaisia nimiä.

Tässä postauksessa keskitytään pelkästään miespelaajien kategoriaan. HHOF aateloi myös naispelaajia, rakentajia, seeprapaitoja, sekä erillisesti jopa median edustajia. Rakentajien valitseminen on todella hankalaa, koska voidaan puhua managereista, valmentajista tai muista taustavaikuttajista. Pelaajia valittaessa hankaluutena voi olla eri aikakausia edustavien pelaajien laittaminen vierekkäin äänestyksessä, mutta sekin on vielä helppoa verrattuna rakentajien valitsemiseen.

Valinnat HHOF:een tekee kahdeksantoista henkilön komitea. Valintaprosessi on pitkä, monimutkainen ja hyvin usein väärinymmärretty suuren jääkiekkoyleisön keskuudessa. Valintakomitean nykyiset jäsenet ovat tässä.

Amerikan suuren kesälajin baseballin Hall of Fame -valintaprosessi nostetaan usein esiin puhuttaessa ja etenkin valitettaessa jääkiekon prosessin puutteista. Baseballissa valitsijoita on satoja, ja jokaisen ääni on julkinen. Jääkiekossa prosessi on todellakin erilainen. Jokaisen valitsijakomiteaan kutsutun henkilön on allekirjoitettava tiukka luottamuksellisuussopimus. Mitään komitean kokouksissa sanottua ei saa paljastaa julkisuuteen. Tämän uskotaan rohkaisevan komitean jäseniä uskaltautumaan kunnollisiin ja rehellisiin väittelyihin valinnoista. Ei tarvitse pelätä jonkun insiderin kertovan twitterissä muutaman minuutin päästä mitä on puhuttu, kuten niin monen muun NHL-jääkiekkoon liittyvän asian kohdalla tapahtuu.

HHOF:n valitsemaksi tullakseen ehdokkaan on saatava puoltava ääni peräti 14 valitsijalta. Tämä on todella paljon, paljon enemmän kuin vain yksinkertainen enemmistö. Jokainen valitsijakomitean jäsen saa nimetä yhden ehdokkaan pelaajien kategoriassa (joko mies tai nainen, ei kumpaakin). On siis todella vaikeaa tulla edes nimetyksi. Äänestyksiä tehdään useampi peräkkäin, jotta sopiva määrä aateloinnin ansaitsevia valintoja saadaan esille.

Valitsijoitten on perusteltava valintojaan. Uransa lopettaneet pelaajat voivat tulla valituksi kolme vuotta lopettamisen jälkeen. Vain hyvin harvoissa tapauksissa tästä säännöstä on poikettu, ja tulevaisuudessa siitä poiketaan vain “humanitäärisistä syistä”, mitä tuo sitten tarkoittaakaan.

Vuoden 2020 HHOF-valitut

Keskiviikkona julkisuuteen ilmoitettiin neljän Hockey Hall of Fameen marraskuussa aateloitavan miespelaajan nimet. He ovat Jarome Iginla, Marian Hossa, Doug Wilson ja Kevin Lowe.

Iginlan valinta heti kolmen vuoden odotuksen jälkeen oli selviö. Kaikkien aikojen pistepörssin 34. sija 1 300 pisteellä. 625 maalia. Art Ross, Rocket Richard ja Lester Pearson. Kaikki 600-maalin kerhon jäsenet ovat itseoikeutetusti HHOF:ssa. Alexander Ovechkin ja Jaromir Jagr liittyvät siihen lopetettuaan. Iggy voitti junnujen maailmanmestaruuden, miesten maailmanmestaruuden, World Cupin ja kaksi parhaat vastaan parhaat -olympiaturnausta. Jälkimmäisistä hänet muistetaan hyvin.

Stanley Cup jäi haaveeksi, mutta Jarome Iginla oli kaikella tavalla esimerkillinen urheilija. Uskomattomat tilastot pääasiassa kuolleen kiekon aikakaudella pelatulla uralla.

Marian Hossan valintaa pidin pienehkönä yllätyksenä. Odotin Alexander Mogilnyn saavan kunnian ennen häntä, ehkä jopa Daniel Alfredssonin. Hossan paikka on toki ehdottomasti HHOF:ssa. Monipuolinen pelaaja, joka oli yhtä tehokas kiekon kanssa kuin ilman kiekkoa. Yhtä hyvä ja tehokas pelaaja kaikkialla kaukalossa. 525 maalia runkosarjassa. Viisi kertaa Stanley Cupin finaalissa, joista kolme kertaa voittaja Chicagon paidassa.

Marian Hossa tuli Pohjois-Amerikkaan suoraan Slovakiasta pelaamaan junnukiekkoa Portland Winterhawksissa. Joukkuekavereittensa kertomusten perusteella hän oppi englanninkielen parissa kuukaudessa ja keväällä johti Hawksin jo erittäin arvostettuun Memorial Cup -mestaruuteen. Isojen ottelujen pelaaja. Kaksitoista voittomaalia kovissa Stanley Cup -playoff- peleissä.

Kannatin ehdottomasti legendaarisen Chicago Blackhaws -pakin Doug Wilsonin valintaa. Wilson tunnetaan paremmin nykyisin San Jose Sharksin pitkäaikaisena managerina. Hän oli uransa huipulla yksi NHL:n parhaista puolustajista. Vieläkin sijalla 15 kaikkien aikojen pakkien pistepörssissä. Hän voitti Norrisin vuonna 1982 ja oli ehdolla viiden parhaan joukossa kahdesti.

Chicagolla oli kova joukkue 1980-luvulla, mikä usein unohdetaan, Edmonton Oilersin dynastian suuressa varjossa. Wilson pelasi neljä kertaa Stanley Cupin finaalissa, joutuen joka kerta poistumaan jäältä häviäjänä. Doug Wilsonilla on yhä enemmän pisteitä (827) kuin takuuvarmalla HHOF-jäsenellä Duncan Keithillä (610).

Olen viime päivät ihmetellyt Kevin Lowen valintaa jääkiekon kunniagalleriaan. Edmontonin kaupungissa Kevinin valintaa on juhlittu vilpittömällä ilolla jo parin päivän ajan. Sporttiradiossa on kuultu Wayne Gretzkyn, Glenn Andersonin ja lähes kaikkien Oilers-legendojen ylistyssanoja miehestä, joka pelasi 1 037 ottelua Öljyn paidassa – kaikkien aikojen eniten.

Kevin oli voittaja, huipputärkeä mies dynastiajoukkueessa. Aikuinen mies poikien kopissa, muitten mukaan. Hän ei antanut muitten luovuttaa. Kaikkea tätä.

Vihaajat ja salaliittoteoreetikot

Kevin Lowe oli Edmonton Oilersin NHL-historian ensimmäinen varattu pelaaja. Yhä kovimmassa NHL Draftissa ensimmäisen kierroksen varaus (21.). Hän teki Oilersin ensimmäisen maalin NHL:ssä ja oli mukana voittamassa kaikkia viittä Stanley Cup -mestaruutta. Välissä kolme New Yorkissa vietettyä vuotta ja yksi mestaruus lisää. NHL:n historiasta löytyy vain 24 kuuden Stanley Cupin miestä. Kun joukosta erotetaan Montrèal Canadiensin legendat, jäljelle jää vain viisi (Red Kelly, Bryan Trottier, Mark Messier, Glenn Anderson ja Kevin Lowe).

En ymmärtänyt Kevin Lowen valintaa. Samalla en halua kuulua vihaajiin tai salaliittoteoreetikkoihin. En halua väittää, kuten jotkut, että Lowe voitti kuusi Stanley Cupia ja pääsi nyt kunniagalleriaan, koska hän on Gretzkyn ja Messierin kaveri. Ei se ihan niin mene. Haluaisin mennä posi edellä ja liittyä Kevinin puolesta juhlivien joukkoon. Mutta se on vaikeaa. Luulin Hockey Hall of Famen olevan varatun spesiaaleille pelaajille, joitten näkemisestä ihmiset maksavat rahaa. Pelaajille, jotka ovat yleensä voittaneet mestaruuden, mutta myös jonkin suuren henkilökohtaisen palkinnon.

Jääkiekko on joukkuepeli. Voittavassa joukkueessa on pakko olla puolustaviakin pelaajia, koska kiekko on yleensä vastustajalla noin puolet peliajasta. Tämä on totta jopa kiekkoa paljon hallinneen, firewagon-hokia pelanneen 1980-luvun Oilersin tapauksessa. Alexander Mogilny oli loistava NHL-pelaaja. Kaksi aivan huippukautta maaleissa. Mielialapelaaja, mikä ehkä esti HHOF-valinnan tällä kertaa. Mogilny oli aina loistava, silloin kun itse halusi.

Kevin Lowen tapauksessa hän pelasi joka ikisen ottelunsa sata lasissa. Hän oli aina parhaimmillaan. Hänen huippunsa eivät olleet niin korkealla koskaan kuin jonkun Alex Mogilnyn huiput, mutta hän ei ollut kiekollinen pelaaja. Puolustamista on arvostettava myös. Puolustaville hyökkääjille on olemassa oma palkintonsa NHL:ssä, Frank Selke -palkinto, vaikka se valitaan täysin subjektiivisesti silmällä. Ei tarvitse todistella paljoa, vaikka kaikenlaisia tilastoja onkin saatavilla.

Puolustaville puolustajille ei ole olemassa mitään Rod Langway Trophya vieläkään. Jos sellainen olisi, Kevin Lowe olisi sen voittanut varmasti ainakin kerran tai pari. Kevin pelasi kovaa. Hänen lempinimensä Oilersin alkuaikoina oli “Vish”, joka tulee sanasta “vicious” – väkivaltainen. Hänellä oli tuhat ja yksi puolirikollista temppua, joilla eliminoida vastustaja maalin edessä. Hän pelasi Stanley Cupin playoffeissa kylkiluu rikki ja ranne murtuneena. Soturi. Pidän kaikesta tästä, tietenkin. Olin suuri Vishin fani hänen pelaaja-aikoinaan. Hän ei ollut mikään paulcoffey tai reksaruotsalainen luistimilla. Vish luisteli laskettelumonot jalassa.

NHL-jääkiekkokaan ei ole enää niin tärkeällä tavalla ketju ketjua vastaan -peliä kuin vähän aikaisemmin. Nicklas Lidströmin aikana viimeistään tultiin pakkipari vastaan ketjua -kiekkoon. Varmasti jo aikaisemminkin. Kolmen Selken voittaja Guy Carbonneau valittiin Hockey Hall of Fameen vuosi sitten. Se avasi paljon ovia muille puolustaville pelaajille. Toivottavasti se saa valitsijat huomioimaan Jere Lehtisenkin joskus, mutta voimme arvioida sen auttaneen myös Kevin Lowen tapauksessa.

En ole ihan vielä onnistunut pääsemään Vishin kannattajien puolelle, mutta toivottavasti pääsen.

Ketkä ansaitsevat kunnian tulevaisuudessa?

Yksi vuosi aikaa miettiä syksyn 2021 HHOF-valittuja. Alexander Mogilny. Theoren Fleury. Daniel Alfredsson. Vincent Lecavalier. Keith Tkachuk. Steve Larmer. Sergei Gonchar. Olen ehdottomasti Gonchin valinnan kannattaja. Maalivahdeista olisi aika miettiä jo Curtis Josephin ja Mike Vernonin ehdokkuutta. Kansainvälisestä jääkiekosta Vladimir Krutovin voisi tuoda täydentämään KLM-ketjun kokonaisuus torontolaisen vanhan pankin seinälle.

Heitetään loppuun vielä pari tuttua nimeä lisää. Jere Lehtinen ja Carl Brewer.

Ja vähän erikoisempina Paul Henderson sekä Grant Warwick. Edellinen oli päätähti modernin jääkiekon syntyhetkillä syyskuussa 1972. Jälkimmäinen ainoa MM-kultaa voittanut pelaajavalmentaja ja Calder-voittaja.

—


Täällä Jouni Nieminen, Edmonton

Twitter: @OnsideWithJouni
Jouninposti@shaw.ca

Muista myös