Hyvää joulua
7 min
On taas aika hiljentyä suomalaisittain rauhallisen joulun viettoon ja kertoa vanha kunnon jouluklassikko. (Kuva: TT)
NHL hiljenee jouluksi
Pohjois-Amerikassa ei ole omaa Mika Akkasta, joka julistaisi joulurauhan Brinkkalan talon parvekkeelta juhlallisin menoin. Raha ratkaisee, ja joulupyhät ovat etenkin suurten pohjoisamerikkalaisten urheilusirkusten rahakkainta aikaa. Pelejä pelataan aamusta iltaan, ja kassakoneet kilisevät.
NHL tekee tässä kohtaa hienon poikkeuksen. Pelaajayhdistys NHLPA:n ja liigan välinen työehtosopimus CBA kieltää kaiken pelaamisen, harjoittelemisen ja jopa matkustamisen kolmeksi päiväksi. Pelaajat, valmentajat, huoltajat, ja muu henkilökunta voi pyhittää lepopäivät perheilleen, ja matkustaa jopa vähän pitemmällekin rakkaittensa luo nauttimaan joulusta.
Tämän lisäksi NHL julistaa perinteisen joulurauhan, tai oikeastaan jäädytyksen pelaajakaupoille ja farmikomennuksille molempiin suuntiin joulun ympärille, joka on yleensä noin 7–9 päivän mittainen.
Joulun henkeä
Näin ei aina ole kuitenkaan ollut NHL:ssäkään. Jouluna pelattiin aina vuoteen 1972 saakka. Esimerkiksi New York Rangersilla oli tapana pelata jokavuotinen jouluaattopeli vanhassa Madison Square Gardenissa läpi 1930- ja 1940-lukujen.
Todella hienon jouluhenkisiä otteluja pelattiin vuosikymmenten ajan. Joulunahan tärkeintä on antaa, eikä edes ajatella vastalahjaa. Esimerkiksi jouluna vuonna 1930 Boston Bruins löylytti vanhassa Boston Gardenissa vierailleen Philadelphia Quakersin tylysti maalein 8–0.
Quakersin Hib Milks aloitti joukkotappelun lyömällä Bruinsin George Owensia päähän mailallaan. Legendaarinen Eddie Shore lähti kostamaan, mutta kosti väärälle pelaajalle. Penkit tyhjenivät, ja joukkotappelu päättyi vasta, kun Bostonin poliisilaitos meni jäälle useamman kovapintaisen konstaapelin voimalla.
Vanhoissa kuvissa voi joskus nähdä Bobby Hullin pelaavan kömpelön näköinen leukasuojus ja kypärä päässään. Vuoden 1968 joulupelissä Toronto Maple Leafsin Mike Pelyk osoitti erityistä joulumieltä ja sai Chicago Black Hawksin maalitykin leukaluun rikki kyynärpäätaklauksella.
The Golden Jet söi jouluateriansa sinä vuonna pillillä.
Mike Keenanin joulu
Ennen Me too -henkistä valmennuskulttuurin muutosta NHL:ssäkin vaikutti useampia valmentajia, joitten metodeja pelaajiensa herättämiseksi pidettäisiin nykyisin vähintäänkin kyseenalaisina.
Mike Keenan tunnettiin NHL:ssä paitsi mestarivalmentajana, mutta myös RAF-viiksisenä vallanhimoisena tyrannina. Iron Mike on ainoa jääkiekkovalmentaja, joka on voittanut Stanley Cupin, Canada Cupin, sekä Gagarin Cupin penkin takana.
“Jos Mike Keenan olisi elän, hän olisi torakka”, todettiin Keenanista. “Yhtä sympaattinen kuin skorpioni, yhtä mukavan pehmeä kuin nauloista tehty vuode”, sanottiin Calgary Heraldissa Flamesiäkin valmentaneesta miehestä.
Keenan oli riidankylväjä paremmasta päästä. Hän tuli useampaan organisaatioon sisään hajoita-ja-hallitse-tyylillä, ja lähti niistä pois poltetun maan taktiikalla, riitaantuen lähestulkoon kaikkien kanssa samalla.
Mitä pelaajiin tuli, Mike Keenania ei pätkääkään huolettanut se, että joukkueen pelaajat pitivät häntä vihollisena, niin kauan kuin he pelasivat kaikkensa antaakseen itse otteluissa. Keenan keksi kaikenlaisia psykologisia juonia ja temppuja, joilla hän sai joukkueensa pelaamaan.
Toimillaan hän tuli usein yhdistäneeksi joukkueensa pelaajat, koska heillä oli ainakin jotain, mitä vihata yhdessä.
1984
Kausi 1984–85 oli Iron Mike Keenanin ensimmäinen Philadelphia Flyersin päävalmentajana. Hän oli määrännyt aikaiset aamuharjoitukset joulukuun 24. päivän aamuun, jonka jälkeen pelaajat saisivat kahden päivän vapaan.
Flyers-pelaajat saapuivat tuon aamun harjoituksiin vanhalle Philadelphian Spectrumille mukanaan hauskoja joululahjoja, joita pelaajien oli tarkoitus jakaa toinen toisilleen kevyen ja virkistävän aamuluistelun päätyttyä. Pizzaa ja olutta oli tilattu pukukoppiin.
Joukkueella meni hyvin. Se oli voittanut kaksi edellisistä kolmesta pelistään. Edellisiltana oli kaatunut verivihollinen Washington Capitals komeasti maalein 7–4 maalivahti Pelle Lindberghin loistopelillä. Tim Kerr teki hattutempun. Murray Craven, Mark Howe, Rick Tocchet ja Peter Zezel merkkauttivat pari pistettä mieheen.
Kaikki saapuivat Spectrumille hyvillä mielin.
Sitten Mike Keenanin pilli soi harjoitusten alkamisen merkiksi.
Hän aloitti harjoitukset luisteluttamalla pelaajia kaukalon päästä päähän. Jokainen yritti parhaansa ajatellen, että harjoitus olisi pian ohi.
Mutta näin ei käynytkään. Iron Mikella oli eri suunnitelma.
Keenan luistelutti lisää. Ja lisää.
Ja vielä lisää.
“Muistan, miten hän luistelutti joukkuetta lähes kahden tunnin ajan. Ilman taukoja,” kertoi Mark Howe NHL-blogille pari vuotta sitten.
“Ei kiekkoja. Se oli brutaalisen kova luistelu jokaiselle meistä. Ei mitään muita taukoja, kuin pieni 10 sekunnin juomatauko satunnaisesti.”
Keenan luistelutti pelaajansa väsyksiin. Osa oli vähällä oksentaa. Mutta ketään ei päästetty pois.
“Christmas Cheer”, hymyili Rich Sutter NHL-blogille Edmontonissa pari vuotta sitten, kun muistelimme Edmontonin Rogers Placen press boxissa yhtä suosikkijoulutarinaamme. Rich istuu usein peleissä vierelläni tehden työtään Columbus Blue Jacketsin pro scouttina.
“Mitä tapahtui jouluaattona? En tiedä, meillä oli aika hyvä luistelu”, muisteli Sutterin veljessarjan toiseksi nuorin. “Me luulimme, että edessä olisi kevyt luistelu, mutta Mike teettikin meillä aika kovasti töitä sinä aamuna.”
“Jouluaattona. En koskaan tule unohtamaan sitä.”
“Always expect the unexpected…”
Lopulta Mike Keenan vihelsi harjoitukset päättyneiksi.
Hän kokosi joukkueen ympärilleen. Suurin osa pelaajista istui jäässä tai nojasi mailallaan polviinsa, tuijottaen jäähän vihaisina ja väsyneinä.
Sitten Keenan kävi pelaajansa läpi, yksi kerrallaan. Hän tuijotti jokaista silmiin, ja jokainen nosti päänsä ja katsoi takaisin.
Lopulta hän puhui.
“Always expect the unexpected”, hän sanoi. Odota aina odottamatonta.
“And Merry Christmas”. Ja hyvää joulua.
Lahjat lensivät roskakoriin
“Me pelaajat olimme suunnitelleet antavamme toisillemme hauskoja lahjoja harjoitusten jälkeen”, kertoi Mark Howe. “Meidän oli tarkoitus pitää pienet juhlat pelaajien kesken ennen kahden päivän joulutaukoa.”
“Kaikki heittivät lahjansa roskakoriin, kävivät suihkussa sanaakaan sanomatta ja lähtivät kotiin.”
“Moni pelaaja oli todella vihainen siitä jälkeenpäin. Se ei ollut hauskaa. Se oli oikea “Bag Skate”, muisteli Rich Sutter. Hymy huulillaan.
“Kahden tunnin ajan. Ja me olimme voittaneet edellisenä iltana.”
“Mieti sitä.”
Philadelphia Flyersin mytologiassa nimellä “The 1984 Christmas Death Skate” ei ollut ainoa vastaavanlainen temppu Mike Keenanilta.
“Hän teki paljon sellaista meille”, nauroi Rich Sutter. “Ole aina valmis odottamaan odottamatonta. Hän piti meidät aina varpaillamme, siitä ei ole epäilystäkään.”
“Mike oli valmentaja. Hän oli pomo. Hän määräsi systeemit ja pelitavan. Se, minkä hän osasi, oli opettaa pelaajille, ettei ollut merkitystä sillä, kuinka suuri tehtävä oli, tai kuinka pieni, jos teemme töitä yhdessä kuin susilauma, paljon voidaan saavuttaa.”
“Me menimme Stanley Cupin finaaleihin sinä vuonna, Oilersia vastaan.”
Mutta sinä jouluaattona Flyersin pelaajat eivät ymmärrettävästi rakastaneet valmentajaansa.
“Me olimme pelanneet aika hyvin oikeastaan sitä ennen. Iso voitto vielä edellisenä iltana. Mutta jollain tavalla se kokemus opetti meille juuri sen, että aina pitää odottaa odottamatonta. Meillä oli hyvä joukkue, ja joululuistelu sai meidät pysymään skarppeina koko loppukauden.”
“Me olimme joukkue, joka piti ottaa tosissaan. Me pelasimme toisen puolen kaudesta todella hyvin.”
Rangaistusluistelu jouluaattona. Voitetun pelin jälkeen.
Voiko kukaan kuvitella, mitä tapahtuisi, jos tällaista tapahtuisi nykypäivänä?
“Luojan kiitos, että me emme hävinneet edellisenä iltana”, nauroi Rich Sutter.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille NHL-blogin lukijoille.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
Jouninposti@shaw.ca
Lue myös
