KOKO EI MERKITSE MITÄÄN – KAILER YAMAMOTO OTTAA PÄIVÄN KERRALLAAN
Laitahyökkääjä Kailer Yamamoto tietää, että Edmonton Oilers voi lähettää hänet takaisin junnusarjaan minä päivänä tahansa. Harvinaisen pienikokoinen amerikkalaispelaaja oli nopeasti ennakkosuosikikkien joukkoon nousseen seuran harjoitusleirin suurin sensaatio, joka on ansainnut jokaisen päivänsä Showssa.
BAG SKATE
Rangaistusluistelut eli klassisella termillä tunnettu vanha kunnon ”Bag Skate” on katoavaan kansanperinteeseen kuuluva osa NHL-kulttuuria. Winnipeg Jetsin raportoitiin luistelleen kunnolla heti ensimmäisen hävityn runkosarjapelin jälkeen.
Edmonton Oilers hävisi kaksi kolmesta ensimmäisestä sarjapelistään. Yhden vapaapäivän jälkeen joukkue palasi töihin keskiviikkona, ja valmentaja Todd McLellan halusi palauttaa kovan työetiikan joukkueen tekemisiin. Seurasi todella kovavauhtinen, noin 45 minuuttia kestänyt harjoitus.
”Se oli kova rupeama. Mutta todella rasituksen arvoinen”, sanoi huomattavan pienikokoinen Kailer Yamamoto NordicBetille harjoituksen päätyttyä, ja istuutui Oilersin harjoitushallilta päähalliin vievän käytävän varrella olleen rakennustelineen päälle täydessä kiekkovarustuksessaan.
Mies oli selvästi väsynyt. Täysin piippuun ajettu. Mutta tarmokkuus ja henki oli yhä tallella.
”Odotan itseltäni kovaa työntekoa jopa päivä, jotta tulen joka päivä paremmaksi”, hän sanoi. ”Yritän parantaa peliäni joka kerta, kun astun jäälle, jotta voin nousta seuraavalle tasolle.”
Ensimmäinen NHL-ottelu on iso juttu jääkiekkoilijalle. Jos kysyt veteraanipelaajilta heidän ensimmäisestä ottelustaan, useimmat pystyvät muistamaan siitä lähes kaiken, hyvä varautua pitempään muisteluun. Yamamoto pääsi kokemaan omansa viikko sitten keskiviikkona heti Oilersin kotiavauksessa Calgary Flamesia vastaan.
Muu joukkue teki teini-ikäiselle tulokkaalle klassisen tempun ja antoi tämän astua verryttelyyn ensimmäisenä. Pian Yamamoto huomasi olevansa jäällä yksin vielä kierrettyään oman kaukalonpuoliskon kokonaan ympäri. Ja vielä senkin jälkeen. Tapahtuneen huomannut asiantunteva yleisö antoi suosiota. Jotain, jota pelaaja ei unohda koskaan.
”Oli hienoa saada tehdä se tulokaskierros”, hymyili Yamamoto. ”Ensimmäisessä pelissä oli paljon hermostuneisuutta. Muutaman ensimmäisen vaihdon jälkeen helpotti vähän, mutta olin silti aika hermostunut. Ensimmäisessä pelissä virtaa paljon adrenaliinia. Minusta ensimmäinen pelini sujui aika hyvin.”
Kailer Yamamoto on kotoisin Spokanen kaupungista, Washingtonin osavaltiosta. Jääkiekkokartalla kaupunki tunnetaan parhaiten WHL-joukkue Spokane Chiefsistä, sekä Tampa Bay Lightningin pienikokoisen tähtihyökkääjän Tyler Johnsonin kotikaupunkina.
”Kaksi vuotta vanhempi veljeni innostui jääkiekosta ja minut laitettiin siksi jäälle jo kaksivuotiaana”, sanoi Yamamoto. ”Tyler Johnsonin äiti oli itse asiassa minun ensimmäinen luistelunopettajani.” Ennen WHL-kausia Kailer asui kaksi vuotta veljensä Keanun kanssa Los Angelesissa isäntäperheessä. Veljekset kävivät koulua internetin kautta ja pelasivat LA Junior Kingsin alle 16-vuotiaitten joukkueessa.
Kuten sukunimestä voi päätellä, Kailer Yamamoto on japanilaista sukuperää. Kolme sukupolvea Yamamotoja on jo syntynyt Amerikassa. Esi-isät muuttivat Yhdysvaltoihin Okinawalta.
TRAINING CAMPIN YLLÄTTÄJÄ
Sanotaan, että NHL-joukkueitten leireillä pelataan harjoituspelejä vain paikkansa kokoonpanossa jo aikoja sitten varmistaneitten pelaajien saamiseksi taas pelivireeseen. Pelipaikat on yleensä jo valittu ennen leirien alkua.
Mutta joskus tulee pelaaja, joka vakuuttaa valitsijat puhtaasti peliesityksillään. NHL-seurojen valmentajat ja johtoryhmät toivovat yleensä salaa löytävänsä valmiin pelaajan harjoitusleirillä, mutta todellisuudessa sellaista ei kovin usein tapahdu.
Ensimmäinen asia, joka pistää silmään Kailer Yamamotossa on hänen harvinaisen pieni kokonsa. Vain 173-senttinen ja 69-kiloinen Yamamoto oli tämän syksyn NHL-harjoitusleirin suurin yllättäjä Edmontonissa. Huippunopea ja taitava laituri teki kuudessa harjoitusleiriottelussa viisi maalia ja merkkautti päälle kaksi syöttöpistettä.
Viime kesän NHL Draftin ensimmäisellä kierroksella vuorolla 22 kotikaupunkinsa WHL-joukkue Spokane Chiefsistä varattu Yamamoto aloitti leirin vaatimattomasti. Tulokasturnauksen perusteella hänen odotettiin saavan ehkä yhden pelin ammattilaisia vastaan, kunnes tulisi aika antaa hänen palata junnuihin ainakin yhdeksi lisää.
Mutta pelaaja, jota Oilersin päävalmentaja Todd McLellanin mukaan ei oltu etukäteen kaavailtu NHL-kokoonpanoon, pelasi hienosti heti ensimmäisessä harjoitusottelussaan Calgary Flamesia vastaan. Hän teki maalin. Pari päivää myöhemmin hän herätti taas huomiota ennakkoluulottoman nopealla ja taitavalla pelillään – hän teki maalin myös Winnipeg Jetsiä vastaan.
Kaksi maalia Vancouver Canucksia vastaan ja maali vielä todella valmiilta joukkueelta vaikuttanutta Carolina Hurricanesia vastaan. Kolme vuotta kovassa WHL-junnuliigassa jo pelannut nuorukainen pääsi yllättäen viettämään 19. syntymäpäiväänsä Edmontonissa syyskuun lopussa. Häntä siirrettiin leiripeleissä ketjusta toiseen; välillä vierellä pelasi Ryan Nugent-Hopkins, välillä Leon Draisaitl ja välillä jopa Connor McDavid.
Kailer Yamamoto osoitti peli toisensa jälkeen pystyvänsä pelaamaan todella hyvien pelaajien kanssa. Englanninkielisellä termillä ”hockey sense” kutsuttu ominaisuus voidaan kääntää suomeksi pelisilmäksi tai ehkä jääkiekkoälyksi. NHL-scoutit sanovat, ettei sitä voi opettaa. Pelaajalla joko on pelikäsitystä, tai sitten ei ole. Todella nopea ja vahva laitahyökkääjä pystyy peittämään jääkiekkoälyn puutteen joskus kovalla luistelulla ja fyysisellä pelillä.
Joukkueitten kärkiketjuissa pelaavat, sekä sentterit ja puolustajat eivät pysty korvaamaan hockey sensen puutoksia oikeastaan mitenkään.
Yamamoto osoitti leiripeleissä omaavansa loistavan luistelutaidon ja täysin NHL-tasoa olevat taidot kiekon kanssa. Mutta eniten hänen peliominaisuuksistaan nousi esiin kyky prosessoida peliä kaikkein korkeimmalla tasolla, kaikkein parhaitten pelaajien, kuten lähes täysin omalla planeetallaan taidoissa pelaavan Connor McDavidin kanssa.
VALMENTAJAN LUOTTAMUS
Kailer Yamamoto pelasi läpi harjoitusleirin niin hyvin, ettei Edmonton Oilers voinut lähettää häntä takaisin junnuihin. Junnuseuran kiekkokassi pysyi mukana päivästä toiseen, ja vaihtui NHL-seuran kassiin runkosarjan alussa. Kuten todettua, pienen amerikkalaistaiturin nimeä ei oltu kaavailtu kokoonpanoon.
”Mutta hän tuli tänne ja avasi silmämme”, sanoi Oilersin ykkösvalmentaja reporttereille leirin päätyttyä viime viikon alussa. ”Ja minä voin lähettää hänet jäälle turvallisin mielin. Hän on ansainnut oikeuden aloittaa kauden joukkueemme kanssa.”
McLellania pidetään niin sanottuna pelaajien valmentajana. Hän pitää kommunikaatioväylät auki pelaajiinsa, mikä tarkoittaa ehdotonta rehellisyyttä kaikessa hyvässä, mutta joskus brutaalia rehellisyyttä myös toisinpäin.
”Tämä ei tarkoita, että tämä tulee jatkumaan”, hän muistutti leirisensaation NHL-elämän väliaikaisuudesta. ”Hänen on pelattava vieläkin paremmin, ja peleistä tulee kovempia. Mutta meidän mielestämme hän on yksinkertaisesti voittanut työpaikkansa.”
”Siksi harjoitusleirejä pidetään. Kaverit kilpailevat paikoista ensimmäisestä päivästä lähtien.”
Edmontonin GM Peter Chiarelli myönsi, ettei hän ja seuran scoutit nähneet kaikkea epätavallisen pienen pelaajan taidoista vielä kesän kehitysleirillä. ”Hän teki meihin vaikutuksen”, sanoi Chiarelli Sportsnetille. ”Hän on todella vikkelä, erittäin hyvä luistelija. Kaikkein tärkeintä, ja suurin syy siihen, miksi hän on vielä täällä on se, että hän kamppailee tosissaan kaksinkamppailuissa. Hän ei anna yhtään periksi kokonsa takia.”
”Hänen kamppailunhalukkuutensa ja nopeutensa ovat hänen helpoimmin huomattavat vahvuutensa.”

Yamamoton kamppailutahto korvaa pienen koon. (AOP)
”Hän ei muuta peliään”, sanoi Todd McLellan. Monet 18-19-vuotiaat näyttävät parhaat ominaisuutensa ensin, mutta sitten he joko alkavat pelaamaan liian varma päälle, tai liian suuria riskejä ottaen. Yamo pelaa samalla tavalla joka päivä. Hän pelaa hyvin ja älykkäästi. Hän on todella älykäs pelaaja, joten voin luottaa häneen alivoimalla, ylivoimalla ja puolustusalueella.”
”Hän ei ole kentän suurin kaveri, joten hän on oppinut käyttämään vaistojaan ja peliälykkyyttään ollakseen tehokas. Luottamus on tärkeintä liigaan yrittäville nuorille pelaajille. Valmennusryhmän ja hänen joukkuekavereitten on kaikkien voitava luottaa häneen ja minusta Yamo on tähän saakka ansainnut tuon luottamuksen.”
KAILER YAMAMOTO OTTI TOISELLE HUIPPUVARAUKSELLE PEDATUN PAIKAN
On reilua sanoa, että Kailer Yamamoto otti pelipaikan NHL-huippujoukkueesta samoilla ominaisuuksilla, joita odotettiin saman seuran edellisen vuoden ykkösvaraukselta, Yamamotoa 20 senttiä pitemmältä Jesse Puljujärveltä. Oilers oli pedannut suomalaiselle paikan NHL-kokoonpanossa oikealla laidalla etukäteen.
On reilua sanoa, että Kailer Yamamoto otti paikan Oulun Kärpistä tulleen, häntä vain neljä kuukautta vanhemman lahjakkuuden nenän edestä. Leirin lopussa samoista työpaikoista pelannut Anton Slepyshev oli vielä loukkaantunut, mikä avasi vielä yhden paikan.
Ärhäkkä kamppailunhalukkuus, nopeus, peliäly ja rohkeus mennä kiekkoon aina ensimmäisenä. Kyky prosessoida peliä nopeasti parhaitten pelaajien tasolla. Tietynlainen kiire pelissä joka tilanteessa.
Kailer Yamamotolla on kaikki nämä ominaisuudet hallussa ja hän tulee pelaamaan NHL:ssä vakituisesti ennemmin kuin odotettiin.
Sitä ennen nuoren NHL-pelaajan on elettävä vain yksi päivä kerrallaan ja Yamamoto tietää sen itsekin. Paluu junnuseuraan tulee eteen minä päivänä tahansa. Mutta yksi tai peräti kaksi vuotta kehitystä lisää ja mahdollisuus pelata USA:n joukkueessa alle 20-vuotiaitten MM-kisoissa vuodenvaihteessa ovat vain hyväksi.
Yamamoto on pelannut jo kolme vuotta kovassa WHL-junnusarjassa, koska hän aloitti jo 16-vuotiaana. Yksi ylimääräinen kausi tavallaan auttoi häntä valmistautumaan ammattilaispeleihin.
”Se yksi ylimääräinen vuosi antoi minulle kypsyyttä henkisesti ja fyysisesti. Siitä oli paljon apua minun pelilleni, koska olen pienempi kaveri”, hän sanoi.
Yamamoto ottaa ammattilaisjoukkueen mukana oppimansa mukaansa.
”Täällä viettämäni aika on näyttänyt minulle, mitä minun on tehtävä päästäkseni tälle tasolle pysyäkseni. Niin paljon pieniä asioita. Kaikki pelaajat täällä tekevät pienet asiat täydellisesti, he tekevät isot asiat täydellisesti. He tulevat töihin joka ikinen päivä. Mitään lepopäiviä ei ole olemassa. He menevät punttisalille jokaisen harjoituksen jälkeen. Pienet asiat.”
”Hyvin samanlaista kuin WHL:ssäkin, mutta kaikki tehdään vieläkin lujemmin. Pelaajat ovat isokokoisempia ja intensiivisempiä. Tämä on heidän työpaikkansa ja he haluavat pitää sen. Kaikki tehdään kovemmin.”
Yamamoto näkee omassa pelissään vielä kehityksen varaa.
”Minun on opittava vielä toimimaan nopeammin kiekon kanssa. Minun on pidettävä huoli siitä, etten epäröi, tilanne on pelattava oikein heti ensimmäisellä kerralla. Nopeasti ja kovaa.”
Modernissa NHL:ssä on aina tilaa pienikokoisellekin pelaajalle, ja Kailer Yamamoton aika tulee vielä.
– – –
Täällä Jouni Nieminen, Rogers Place, Edmonton
Jouninposti@shaw.ca
