Muistiinpanoja Stanley Cupista, osa 9

Reading time5 min

NHL pudottelee suurten palkintojen finalistien nimiä kesken playoffien. Lauantaina julkistettiin kolme finalistia NHL:n vuoden tulokkalle luovutettavaan Calder-palkintoon. Samaan aikaan playoffeissa loistanut Miro Heiskanen loistaa poissaolollaan listalta. (Kuva: TT) 

SUOMALAISPELAAJAT DOMINOIVAT ST. LOUISISSA

Dallas Stars ja St. Louis Blues pelasivat lauantaina toisen kierroksen pelisarjansa Game 2:n Dallasissa. Dallas tasoitti pelisarjan voitot 1-1:een voitollaan. Suomalaispelaajat olivat hyvin esillä Missourin illassa, loistavasti torjuneen maalivahdin Ben Bishopin ohella.

Stars on etsinyt koko kauden tehokasta kakkosketjua, ja nyt se näyttää löytyneen sopivaan aikaan. Roope Hintz teki kaksi maalia ja merkkautti yhden syöttöpisteen sunnuntaina. Kakkosketjulaiset Matz Zuccarello ja Jason Dickinson olivat kumpikin syöttäjinä mukana alustamassa kahta maalia.

Roope Hintzistä on kevään mittaan kasvanut todella hyvä pelaaja Starsille. Lauantaina hän teki ottelun avausmaalin ja sitten auttoi hienolla syötöllään bobbyorrmaisesti Bluesin puolustuksen taakse ehtineen Miro Heiskasen tekemään numeroiksi jo 2-0.

Roope Hintzillä on nyt kuusi pistettä seitsemässä playoffottelussa.

Miro Heiskanen on jatkanut runkosarjasta tuttuja hienoja peliesityksiä myös ensimmäisissä Stanley Cupin playoffeissaan. Hän on tehnyt kaksi maalia ja antanut yhden syötön kahdeksassa ottelussa. Jääaikaa 19-vuotiaalle uskomattomat 25:48 per ottelu.

CALDER TROPHY

Frank Calder oli NHL:n presidentti vuosina 1917-43. Hän toimi samalla vakanssilla, jota nykyisin kutsutaan nimellä komissaari. Eli samalla paikalla kuin Gary Bettman nykyisin.

Hän osti alunperin itse nimeään kantavan palkinnon, joka annetaan ”pelaajalle, joka on valittu tehokkaimmaksi ensimmäisenä pelivuotenaan NHL:ssä”. Eli vuoden parhaalle tulokkaalle.

NHL on ilmoittanut suurten palkintojen finalistien nimiä pitkin playoffeja. Calder kuuluu niitten palkintojen joukkoon, jonka valitsevat PHWA:n eli Pohjois-Amerikan ammattimaisten jääkiekkojournalistien ammattiyhdistyksen jäsenet. Jäseniä on noin kaksi sataa. He laittavat kuponkiinsa viiden parhaan pelaajan nimen eri palkintokategorioissa Calderiin, Hartiin, Norrikseen, Selkeen ja Lady Byngiin.

Äänestys suoritetaan välittömästi runkosarjan päättymisen jälkeen. Kyseessä ovat siis runkosarjapalkinnot, playoff-esityksillä ei niihin pystytä vaikuttamaan, sillä äänestyskaavakkeet palautetaan jo ennen suuren tanssin alkua.

Äänestystulokset kertovat tietenkin jokaisen subjektiivisista näkemyksistä. Jokaisella on oma mielipide ja omat kokemuksensa, joihin valintansa perustaa.

Sunnuntaina, samanaikaisesti kun Dallas Stars ja St. Louis Blues selvittelivät välejään Dallasissa, NHL ilmoitti kolme finalistia Calder-palkintoon.

He olivat Vancouver Canucksin Elias Pettersson, Buffalo Sabresin Rasmus Dahlin, sekä St. Louis Bluesin Jordan Binnington.

Binnington oli NHL:n paras tulokas tammikuusta lähtien. Hän ehti aloittaa koko kaudella vain 28 peliä, mutta hän voitti niistä 22. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 92.8%,

Jordan Binnington täyttää heinäkuussa 26 vuotta. Hän on pelannut ammattilaisena jo syksystä 2013 lähtien, mutta läpimurto – ja todella hieno sellainen – tuli vasta tällä kaudella erittäin yllättävästi.

Binnington on ikänsä puolesta juuri ja juuri Calder-kelpoinen. Sääntöjen mukaan pelaajan on oltava enintään 26-vuotias syyskuun 15. päivänä tulokaskaudellaan. Sääntö tuli voimaan kaudella 1990-91, koska edellisellä kaudella sen oli voittanut jo 31-vuotias Calgary Flamesin Sergei Makarov. Toimittajat arvostivat jo yli vuosikymmenen ammattilaisena maailman huipulla sitä ennen pelanneen Makarovin parhaaksi tulokkaaksi ansaitusti, mutta tuo valinta oli selvä esimerkki siitä, että sääntöjä oli muutettava .

Elias Petterssonia pidettiin vuoden tulokkaana heti kauden ensimmäisistä viikoista alkaen ja hänen odotetaan myös voittavan. Sensaatiomainen kausi vähän heikommassa joukkueessa Vancouverissa 19-vuotiaana. Canucksin paras pistemies 28 maalilla ja 66 pisteellä 71 ottelussa. Elias väsähti vähän kauden loppua kohden, ja vastustajat alkoivat pelata häntä vastaan eri tavalla, mutta silti hieno kausi.

Rasmus Dahlin pelasi heikossa Buffalo Sabresissä yhden parhaista kausista, joka koskaan on nähty 18-vuotiaalta puolustajalta NHL:ssä. Joukkueensa paras pistemies puolustajista 44 pisteellä. Peliaika per ottelu 21:09.

Tämän kirjoittajan mielestä – yhtään Dahlinia dissaamatta – Miro Heiskasen tulokausi oli merkityksellisempi omalle joukkueelle kuin Dahlinin. Heiskasta käytettiin paljon kovemmissa tilanteissa ja paljon enemmän.

Enkä ilmeisesti jäänyt mielipiteessäni yksin.

MISSÄ ON MIRO?

NHL:n ilmoitus kolmesta Calder-ehdokkaasta sai muuten unisena lauantaina aikaan aikamoisen myrskyn sosiaalisessa mediassa. Syy tähän oli se, että Miro Heiskasen nimeä ei listalla näkynyt.

St. Louisissa Dallas Starsin maalivahti Ben Bishop sanoi repottereille Miro Heiskasen olevan yhden parhaista puolustajista, kenen kanssa hän on koskaan pelannut. Bishop uskoi Heiskasen uran päätyvän joskus Hockey Hall of Fameen, mikä on harvinainen tunnustus veteraanipelaajalta 19-vuotiaalle.

Twitter räjähti Calder-uutisista.

”Ilmiömäinen tulokasvuosikerta”, twiittasi TSN:n tilastoihin erikoistunut Mike Kelly. ”Mutta olen yllättynyt, ettei Miro Heiskanen ollut Top-kolmen joukossa Calderiin. Hän johti kaikkia tulokkaita jääajassa lähes kahdella minuutilla. Eniten jääaikaa tasakentällisin Starsin joukkueessa, jolla oli NHL:n toiseksi paras GAA (maaleja omiin per ottelu) ja joka oli liigan viiden parhaan joukossa omiin tulleitten laukausten laadussa.”

Dallasin ykkössentteri Tyler Seguin vastasi myös omalla tavallaan NHL:n ilmoitukselle twitterissä:

The Athleticin Chicagon kirjeenvaihtaja Mark Lazerus: 

The Athleticin Sean Shapiro:

Uutistoimisto AP:n Stephen Whyno:

Tässä vain pieni osa tunnetuista pohjoisamerikkalaisista journalisteista ja median jäsenistä, jotka ilmaisivat ihmetyksensä äänestystuloksista. Muita oli vielä paljon lisää.

Tämä saa todella miettimään, kuka sitten äänesti Miro Heiskasen pois kolmen parhaan joukosta?

Kaikella kunnioituksella, tämä saa myös miettimään, kuinka paljon äänestäjät näkivät Dallas Starsin pelejä ylipäätään kauden aikana.

”..PIDÄN HAUSKAA TÄÄLLÄ PLAYOFFEISSA”

Dallasin ottelun jälkeen toimittajat kysyivät Miro Heiskaselta itseltään mielipidettä poisjääntiin Calder-finalistilistalta.

19-vuotiaan puolustajan vastaus oli odotettu.

”En välitä”, sanoi Heiskanen. ”He ovat myös hyviä pelaajia.”

”Joten minä pidän hauskaa täällä playoffeissa.”


Täällä Jouni Nieminen, Edmonton

Jouninposti@shaw.ca

Merkinnät

Kommentit

Tähän liittyvät artikkelit