NHL-kommentteja juhannuksen kunniaksi
10 min
New York Islandersin ja Tampa Bay Lightningin välit selvitetään Game 7:ssä. Vegas Golden Knightsin kohtalosta päätetään Montrealissa. Juhannus on yleensä NHL-varaustilaisuuden aikaa. Ei tällä kertaa. Buffalo Sabres menetti legendaarisen muskettisoturinsa. Tässä muutama sekalainen kommentti ja kysymys. (Kuva TT)
Kaljaa ja tupakkaa
Hurja näky viimeisiään kirjaimellisesti vetävällä vanhalla Nassau Coliseumilla keskiviikkona. Anthony Beauvillierin ratkaistua Game 6 ja vietyä finaalipaikan ratkaisu lauantai-iltana Tampassa pelattavaan seitsemänteen peliin, Islanders-fanit juhlivat heittelemällä tyhjiä oluttölkkejä jäälle.
Pelaajat olivat vielä kaukalossa, kun tölkkisade alkoi. Beauvillier sanoi vanhan hallin haisseen tupakalta jatkoajan alkaessa, ja oluelta sen päätyttyä.
Barry Trotz oli puhunut aikaisemmin siitä, että oikeus pelata Game 7:ssä on ansaittava. New York Islanders ansaitsi tuon oikeuden keskiviikkona kotihallissaan.
Beauvillierin voittomaali jatkoajalla oli hyvä esimerkki Islandersin onnistuneesta taktiikasta. Kiekko yksinkertaisesti päätyyn, koska Tampa luovutti punaviivan helposti. Islanders karvasi päädyssä aggressiivisesti, ei päästänyt Lightningin pelaajia laidalta ylös, yksi harhasyöttö.
Ja ottelu oli ohi.
Islanders taipuu, mutta ei katkea
Tampa Bay Lightningilta odotettiin samanlaista eliminointitäydellisyyttä kuin Game 5 oli Carolina-sarjassa, mutta Islanders onnistui muuttamaan suunnitelmat.
Valmentaja Barry Trotz kehuu joukkueensa luonnetta. New York Islanders oli 2-0 tappiolla eliminointiottelussa aluksi, ja joutui nousemaan tappioasemasta vielä kolmannessa erässä. Ei helppo tehtävä Tampa Bay Lightningia vastaan.
Erittäin jännittävä ratkaisu tulossa aikaisin sunnuntaina Suomen aikaa.
Täydellinen vieraspeli
Montreal Canadiens pelasi täydellisen vieraspelin tiistaina Vegasissa. Parempaa vierasottelua ei juuri voi pelata. Alivoimapeli piti VGK:n jälleen nollilla. Aloituksista voitettiin suurin osa. Oman puolustusalueen peli oli loistavaa. Carey Price oli jälleen maalilla kuin muuri. Max Paciorettyn laukaus meni ohi, mutta se olikin huippuluokan veto.
Ja kaikki tämä tehtiin siis ilman päävalmentajaa Dominique Ducharmea, joka oli kotona Montrealissa. Luke Richardson johti penkillä, Sean Burke piti huolta puolustajien peluuttamisesta, ja Alexandre Burrows hyökkääjistä.
Tähän aikaan kaudesta pelaavat NHL-joukkueet ovat kuuluisia keskikentästään – tunnetusti Vegasia lukuunottamatta. Canadiensin parhaat sentterit Nick Suzuki ja Jesperi Kotkaniemi ovat vielä uskomattoman nuoria (tämä mitenkään loistavaa puolustavaa roolia pelaavaa Philipp Danaultia väheksymättä).
Canadiensin Artturi Lehkonen vieraili NHLWAM -ohjelmassa. Katso miehen kuulumiset tästä.
Pikku-Debrincat
Paras määritelmä, jonka olen onnistunut näkemään Cole Caufieldistä on hänen vertaamisensa Chicagon Alex DeBrincatiin, jota aikaisemmin kaudella kutsuin NHL:n aliarvostetuimmaksi pelaajaksi.
Montreal Canadiens on ollut näitten playoffien paras tarina. Loistava sekoitus nuoria nousevia tähtiä, ja heitä esimerkillään ja yhä täydellä pelipanoksellaan auttavia konkareita. Joukkueessa näyttää vallitsevan rauhallinen ja rento ilmapiiri, mistä on nyt hyötyä, kun ei saa katsoa Game kuutosta pitemmälle.
Corey Perryn, Eric Staalin, Shea Weberin, Jeff Petryn ja Joel Edmundsonin kaltaisten pelaajien vaikutus näkyy. Kolme heistä on voittanut Stanley Cupin aikaisemmin – aina tärkeä asia mestarijoukkuetta koottaessa on tuoda sormuksia huoneeseen. Kultamitalit kimaltelevat sormusten ohessa.
Nuoret pelaajat, kuten juuri Cole Cufield, Nick Suzuki ja Jesperi Kotkaniemi hyötyvät näitten konkareitten läsnäolosta, eivätkä pelkästään peleissä.
Jättimäiset puolustajat
Tästä aiheesta ei koskaan ehditä puhumaan tarpeeksi. Jokaikisellä Stanley Cupissa viime vuosina menestyneellä joukkueella on ollut isokokoinen Top-4 pakisto. Sellainen oli jo ensimmäisellä Vegas Golden Knightsin Misfits-finalistilla, mestaruuden voittaneella Washington Capitalsilla, ja sitten St. Louis Bluesilla.
Tampa Bay Lightning juhli jäällä 28. syyskuuta viime vuonna Edmontonissa viiden yli satakiloisen puolustajan voimin. Peliä tuomitaan Stanley Cupin playoffeissa eri tavalla, siitä ei liene enää yhtään epäilystä tai kysymystä. Vastustajan kykyä päästä maalin eteen on estettävä voittaakseen.
Ison puolustuksen lisäksi ankara vastakarva uuvuttaa. Hyvä esimerkki pienestä puolustajasta, joka yksinkertaisesti pyyhittiin pelistä oli vielä St. Louis Blues-sarjassa loistanut Colorado Avalanchen Samuel Girard. Vegas Golden Knights väsytti pienen Girardin taklaus taklaukselta, eikä hän sarjan edetessä ollut enää yhtään tärkeä tekijä joukkueelleen. Toinen huomioitava asia neljästä vielä pelaavasta NHL-joukkueesta: jokaisen maalivahti on ykköskierroksen varaus. Korkea varausvuoro kannattaa siis uhrata maalivahtiin.
Missä on Mark Stone?
Vegas Golden Knightsin loistava laituri on ollut pimennossa Montreal Canadiensia vastaan. Järkälemäinen Joel Edmundson on välillä yksinkertaisesti heittänyt Stonen pois maalin edestä.
Vegas voi nousta vain jos sen isot pojat nousevat takaisin kärkeen. Mark Stone on ollut heistä yllättäen näkymättömin. Jonathan Marchessault on samassa veneessä. Max Pacioretty ja William Karlsson myös. Näitten neljän on pakko tulla ja ratkaistava seuraava peli, tai Vegasin kausi on pian ohi.
DeBoer peluutti Stonea ja Paciorettyä jo erikseen löytääkseen jotain uutta. Kumpikin yritttää liikaa.
Montreal Canadiensin vastakarvalle on annettava tunnustusta Vegasin hyökkäyksen eliminoinnista. On lähes enemmän kysymys CH:n puolustuspelin hyvyydestä kuin Mark Stonen kaltaisten pelaajien huonoudesta. Canadiensin iso puolustus ja Carey Price kummittelevat jo heidän pääkopassaan.
Flower vai Panda?
Maalivahtipeli ei ole ratkaissut pelejä Montrealin ja Vegasin sarjassa. Robin Lehnerin peluuttaminen yhtäkkiä Game 4:ssa oli yllättävä veto Peter DeBoerilta. Deboer ymmärtää ja tuntee joukkueensa parhaiten, mutta onko hän jo tehnyt virheen?
Flower ei tehnyt hassia siniseksi maalatulla osalla jäätä. Silti hänet siirrettiin pois ja tuotiin sitten takaisin.
Vegasilla on 12 miljoonaa dollaria kiinni maalivahdeissaan. Suuri kysymys, jota ei vielä tällä viikolla tarvitse ratkaista on se, jatkaako kaksipäinen maalivahtihirviö samalla tavalla ensi kaudella? Ja kun ei jatka, miksi Marc-Andre Fleury päästetään Seattleen tai jonnekin muualle?
Sympaattinen Robin Lehner pyysi twitter-seuraajiaan laittamaan kysymyksiä istuessaan lennolla takaisin Montrealiin keskiviikkona. Joku kysyi, ketkä olivat hänen suosikkikämppäkavereitaan New York Islandersissa.
“He olivat kaikki hyviä”, vastasi Lehner. “Mutta Leo-setä oli spesiaali”.
Turk
New York Rangersin uusi päävalmentaja Gerard Gallant esiteltiin New Yorkissa. Broadwayn Sinipaitojen uusi sympaattinen valmentaja teki heti ensitöikseen selväksi, ettei hän tule hautaamaan nuoria lahjakkaita hyökkääjiään alempiin ketjuihin tai penkin päähän.
Siitä ei olisi mitään hyötyä heidän kehitykselleen. “Minusta nuorten pelaajien ei tule istua nelosketjussa, he eivät saa siitä paljoa”, sanoi Gallant.
Tämä on hyvä uutinen Rangersin tulevaisuuden tähdille, Kaapo Kakolle ja Alexis Lafrenierille. Rangersin entinen valmentaja David Quinn rajoitti nuorukaisten peliaikaa ja rankaisi pienistä virheistä osoittamalla penkkiä.
Voimme kutsua Gerard Gallantin lähestymistapaa vaikkapa glensathermäiseksi. Sather oli ensimmäisiä NHL-valmentajia jo 40 vuotta sitten, joka antoi nuorten pelaajiensa tehdä rauhassa virheitä uransa alussa. Hän näki suuremman kuvan kehityksen kannalta.
Tulokset voi käydä katsomassa Rogers Placen katosta.
Kolme muskettisoturia
Rene Robert, Rick Martin ja Gilbert Perreault muodostivat ehkä 1970-luvun parhaan hyökkäysketjun NHL:ssä. Näitten kolmen erinomaisen jääkiekkoilijan pelipaidat; Martinin numero 7, Perreaultin #11 ja Robertin #14 roikkuvat siksi Buffalo Sabresin kotihallin KeyBank Centerin katossa.
Martin, Perreault ja Robert hurmasivat amerikkalaiskaupungin kiekkofanit puhumalla englantia vahvalla ranskalaisella korostuksella. Kaikki kolme olivat kotoisin Quebecin provinssista Kanadasta. Heidät nimettiin vuonna 1971 ensi-iltansa saaneen, Oscar-palkitun elokuvan mukaan “The French Connection”:iksi.
Kaikki kolme pelasivat aikakaudelle ominaisesti ilman kypärää, viilettäen taitopelaajina läpi kaukalon pitkät hiukset liuhuen. Kaukalon ulkopuolella heidät tunnettiin elämäniloisina, huolettomina muskettisotureina.
Pelireissuilla he saattoivat livahtaa määrätyn nukkumaanmenoajan jälkeiselle drinkille lehtimiesten kansa. Tämä oli mahdollista vielä ennen kannettavien ja kameroilla varustettujen älypuhelimien aikakautta. Supertähti Gilbert Perreaultia pidettiin kolmikon hiljaisimpana.
Perreault oli Sabresin seurahistorian ensimmäinen varaus kesällä 1970. Buffalo voitti oikeuden varata ensimmäisenä ennen toista samankaisesti NHL:ssä aloittanutta laajennusjoukue Vancouver Canucksia arvontapyörän viisarin osoitettua Sabresiä.
The French Connection
Buffalon ensimmäinen GM Punch Imlach halusi rakentaa taitavan ja viihdyttävää jääkiekkoa pelaavan joukkueen, ja siksi hän varasti Perreaultin Montreal Junior Canadiensista. Perreaultista tulikin Guy Lafleurin kanssa 1970-luvun kuuluisin lentävä ranskalainen NHL:ssä.
Gilbert Perreault teki yli 500 maalia ja tuhat pistettä. Hän pystyi luistelemaan kiekon kanssa kaukalon päästä päähän harhauttelemalla vastustajan puolustajat yksi toisensa jälkeen häikäisevän nopeilla liikkeillän. On vaikeaa kuvitella vastaavanlaista sentteriä nykypäivän NHL:ssä. Herrasmiespelaaja, huippunopea luistelija ja taitava mailankäsittelijä. Yksi niin sanotun modernin ajan parhaita NHL-pelaajia.
Richard Martin oli myös Sabresin ykkösvaraus, kesän 1971 NHL Draftin viitosvaraus. Hän tuli myös Montreal Junior Canadiensista, jossa hän oli pelannut Perreaultin vasempana laiturina. Martin teki heti ensimmäisellä kaudellaan tulokkaitten uuden maaliennätyksen 44 maalia.
Sabresin valmentaja Joe Crozier peluuttikin Martinia ja Perreaultia samassa ketjussa myös NHL:ssä, mutta hänen mielestään ketjusta puuttui laituri, joka osaisi pitää huolta puolustuspelistä.
Rene Robert tuli Buffaloon pelaajakaupassa, jossa suosittu Eddie “Clear the Track, here comes” Shack siirtyi Pittsburghiin keväällä 1972. Robert oli pelaaja, joka osaisi täydentää Sabresin kahta muuta nuorta kanadanranskalaista pelinrakentajana ja kovana karvaajana.
The French Connection oli syntynyt.
Sumuottelun sankari
Kolmikko pelasi yhdessä seitsemän kauden ajan. Kaikki kolme tekivät paljon maaleja ja pisteitä. Keväällä 1975 Buffalo Sabres pääsi Stanley Cupin finaaliin Philadelphia Flyersia vastaan. French Connection toimi joukkueen ykkösketjuna. Se teki 145 maalia sitä ennen runkosarjassa.
Finaalisarjan kolmas ottelu jäi historiaan Buffalon vanhan Aud-hallin sumun vuoksi. Hallissa ei ollut ilmastointia ja näkyvyys ottelussa oli niin huono, että molempien joukkueitten valmentajat käskivät pelaajia ampumaan kohti maalia aina kun mahdollista.
Rene Robert teki voittomaalin sumuottelussa, Bernie Parent ei voinut nähdä kiekkoa.
French Connectionin taivat päättyi syksyllä 1979, kun Scotty Bowman treidasi Rene Robertin Coloradoon saadakseen aikaisemmin Montrealissa pelanneen puolustaja John Van Boxmeerin valmennettavakseen. Coloradossa viimeistä kauttaan NHL:ssä valmentanut Don Cherry teki Robertista heti joukkueensa kapteenin.
Legendaarisen ketjun suosio
The French Connection ei koskaan johtanut Buffaloa mestaruuteen saakka, mutta trion legendaarinen maine ja suosio on jatkunut aivan näihin päiviin saakka.
Ranskalaiskolmikko esiintyi viimeisen kerran yhdessä Buffalon kiekkofaneille, kun uusi omistaja Terry Pegula esitteli itsensä yleisölle vuonna 2010. Kahdeksantoista vuoden ajan Sabresin kausikortit omistanut Pegula yllättyi ja vähän liikuttui kun Robert, Perreault ja Martin luistelivat jäälle häntä tervehtimään, yleisön riemuitessa.
Kukaan ei tiennyt, että tuo ilta jäisi viimeiseksi kerraksi, kun The French Connection tulisi luistelemaan yhdessä. Rick “Rico” Martin menehtyi myöhemmin samalla kaudella, kun hän sai sydänkohtauksen ajaessaan autoaan Buffalossa. Sabres lähetti Floridaan yksityiskoneen noutamaan Rene Robertin hautajaisiin.
Silloinen joukkue luisteli keskiympyrään ja nosti mailansa kohti katossa liehuvaa Martinin pelinumerolippua voitettuaan ottelunsa.
Pari päivää sitten tuli tieto, että viime viikolla sydänkohtauksen Floridassa saanut Robert on nyt poissa. Hän oli 72-vuotias.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
Twitter: @OnsideWithJouni
Jouninposti@shaw.ca
