NHL-runkosarjan palkinnot

Palkinnot jakoon! NHL:n runkosarja julistettiin päättyneeksi. Liiga lähetti palkintojen äänestyslomakkeet valitsijoille maanantaina. Palautuspäivä viikon päästä. Kiistely valinnoista alkakoon! (Kuva: TT)

Runkosarja on päättynyt – playoff-joukkueet eivät ole tiedossa

NHL ilmoitti viime viikolla runkosarjan päättyneen siihen kohtaan, jossa oltiin 12. maaliskuuta, kun pandemia keskeytti kauden. Noin suunnilleen 70 ottelun kohdalle. Samalla tultiin perinteisen palkintojenjaon kannalta outoon tilanteeseen: 24 joukkueen playoffien vuoksi emme tiedä vielä, mitkä joukkueet oikeasti selviytyvät tuttuun 16 joukkueen playoff-vahvuuteen. Tämä ei ole niin sanottu uusi normaali, tämä on vain poikkeus.

On aika jakaa perinteiset runkosarjapalkinnot parhaiten kunnostautuneille pelaajille, valmentajille ja managereille nähdyn perusteella.

Tässä yhden seuraajan valinnat NHL-palkintojen voittajiksi. Lista ei ole ennakointi tai arvaus siitä, kuka nämä pokaalit tulee viemään kotiinsa tai kenen pitäisi voittaa, vaikka sitäkin asiaa on käsitelty. Kyseessä on vain yhden miehen täysin subjektiivinen mielipide. Tänä vuonna ei listalla ole yhtään helppoa valintaa.

Jaan siis palkinnot täysin oman mieleni mukaan albertalaisen lava-auton perästä. Valinnoista ei tule kenenkään vetää hernettä nenäänsä. Jotkut olivat selviä jo, kun lumi oli vielä maassa. Joitakin on mietitty jopa viiden minuutin ajan. Jokaisella on omat perusteensa mielipiteisiinsä.

Art Ross Trophy

Art Ross -palkinto annetaan pelaajalle, joka “johtaa liigan pistepörssiä runkosarjan lopussa”. Pistepörssin voittajan palkinto maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa on nimetty tärkeän historiallisen jääkiekkomiehen kunniaksi. Art Ross voitti Stanley Cupin kahdesti pelaajana viime vuosisadan alussa ja kolme lisää Boston Bruinsin valmentajana ja managerina pitkällä urallaan.

Ross oli myös NHL:n oma spedepasanen, joka keksi 1940-luvulla synteettisestä kumista tehdyn kiekon, jossa oli karheat reunat. NHL-käytti Art Ross -kiekoksi nimitettyä pelivälinettä virallisena kiekkonaan 20 kauden ajan. Lisäksi Ross keksi B:n muotoisen maalikehikon, josta kiekko ei heti ponnahtanut takaisin kentälle.

Leon Draisaitl oli sarjan keskeytyessä pistepörssin ykkösenä. The Deutschland Danglerista tulee ensimmäinen saksalainen NHL:n pistekuningas liigan historiassa. Hän teki 43 maalia ja 110 pistettä. Draisaitlin nimi löytyi pelipöytäkirjasta 56 hänen pelaamissaan 71 ottelussa (78,9 %). Hän teki kaksi pistettä tai enemmän 33 kertaa. Kauteen mahtui myös kaksi viiden pisteen iltaa.

Kölnistä kotoisin oleva toisen polven jääkiekkoilija oli NHL:n ykkönen David Pastrnakin kanssa myös syöttöpisteissä (67), ylivoimapisteissä (44) ja voittomaaleissa (10) sekä kolmonen maaleissa (43) ja neljäs laukausprosenteissa (19,7 %).

”Jäämme yhä odottamaan NHL-historian ensimmäistä suomalaista Art Ross -voittajaa.”

Leon Draisaitlin tiedettiin olleen hyvä pelaaja, kun hän saapui ensimmäiselle harjoitusleirilleen Edmontoniin syksyllä 2014. Koko, vaistot ja pelisilmä olivat jo, mutta töitä oli vielä tehtävänä. Kehitys yhdeksi maailman parhaimmista pelaajista on yllättänyt useimmat. Isokokoinen ja liikkeissään ehkä hieman kulmikas hyökkääjä uhkuu taitoja ja pelihaluja. Parhaimmillaan kiekon kanssa laidoilla ja irtokiekkojen hakijana.

Draisaitl on nyt 24-vuotiaana puhkeamassa kukkaan. Ottanut isoja askeleita eteenpäin luistelijana. Liike on kovalla harjoittelulla siistitty puhtaammaksi. NHL:n paras pistemies ei ole vieläkään sarjan vikkelin tai elegantein liikkuja, eikä hän käänny kauneimmin. Luistelun karheutta kompensoi huippuluokan kyky ennakoida ja olla aina siellä missä kiekkokin on.

Draisaitlilla on itseluottamusta ja malttia kuljettaa kiekkoa tai odottaa syöttöä muilta. Erinomainen suojaamaan pelivälinettä ja löytämään oikeat ratkaisut kentällä. Erittäin vahva pelaaja käsistään. Maailman paras rystysyöttö lähtee pehmeän näköisesti mistä tahansa, suoraan vauhdista, ilmojen halki yli vastustajan mailojen, ja laskeutuu kohteeseen hyvinkin pitkän matkan päähän. Kesällä 2017 allekirjoitettua $68 miljoonan sopimusta ei enää kukaan pidä virheenä.

Edmonton Oilersin valmentaja Dave Tippett on yrittänyt vähentää Leon Draisaitlin kovia peliaikoja pudottamalla tämän velvollisuuksia alivoimapelissä.

Kunniamaininnat pistepörssin kakkoselle Connor McDavidille (34+63=97) ja kolmosille David Pastrnakille (48+47=95) ja Artemi Panarinille (32+63=95). Jäämme yhä odottamaan NHL-historian ensimmäistä suomalaista Art Ross -voittajaa.

Maurice Richard Trophy

Maurice “Rocket” Richard -palkinto annetaan runkosarjan parhaalle maalintekijälle. The Rocket oli yksi NHL-historian parhaista maalintekijöistä. Kanadanranskalainen kulttuuri-ikoni, jota palvottiin hänen kotiprovinsissaan Quebecissä.

Maurice Richard oli tulisieluinen maalintekijä, jota jumaloitiin jopa häntä seuranneitten sukupolvien toimesta. Kun Rocket esiteltiin yleisölle Montrèal Forumin päättäjäisissä 36 vuotta aktiiviuran päättymisen jälkeen, yleisö antoi seisaaltaan rakkautta useamman minuutin ajan pelaajalle, jonka useimmat eivät koskaan olleet nähneet edes pelaavan.

Richard sai kuoltuaan vuonna 2000 valtiopäämiehen hautajaiset. Kun hänen perheensä yritti huutokaupata Rocketin omaisuutta, Quebecin hallitus julisti tavarat kansallisomaisuudeksi ja osti osan museoitavaksi. The Rocket oli ensimmäinen 50 maalin kauden pelannut NHL:ssä ja ensimmäinen, joka teki 50 maalia 50 ottelussa. Ensimmäinen 500 maalin kerhon jäsen 544 maalillaan.

On erittäin oikein, että tämä palkinto on saanut nimensä juuri Maurice Richardin mukaan. Hieno palkinto myös siksi, koska sen voi voittaa useampi pelaaja samanaikaisesti. Vuonna 2004 sen kävivät pokkaamassa 41 maalin miehet Ilja Kovalchuk, Rick Nash ja Jarome Iginla. Palkinnon ensimmäinen voittaja oli vuonna 1999 Teemu Selänne, jolla oli kunnia vastaanottaa se itse Maurice Richardilta.

Maurice “Rocket” Richard -palkinnon voittavat David Pastrnak ja Alexander Ovechkin. Kumpikin teki 48 maalia. Pastrnakista tulee ensimmäinen Boston Bruinsin paidassa pelaava NHL:n maalikuningas sitten Phil Espositon (1975). Oikealla laidalla Bruinsin ykkösketjussa lentävä 24-vuotias tshekki teki neljä hattutemppua.

Rightin puolelta laukovan Pastan pelejä seuraavat huomaavat ensimmäiseksi tämän peliälyn. Ajatteleva jääkiekkoilija, jolla on erittäin vahvat mailataidot. Nopeat kädet luovat tilanteita, ja laukausvarastosta löytyy kaikki mahdolliset vaihtoehdot maalivahtien yllättämiseksi. Nopea ja energinen luistelija, jonka lähdöt, kiihdytykset ja sivuttaisliikkeet jättävät puolustajat ihmettelemään.

Ovechkinille maalikuninkuus on uran yhdeksäs (NHL-ennätys, Bobby Hull voitti seitsemän kertaa) ja kolmas peräkkäinen. Moskovasta Washingtoniin vuonna 2005 saapunut Ovie on tehnyt uransa alusta lähtien 244 maalia enemmän kuin kukaan toinen samassa ajassa.

Bill Masterton Memorial Trophy

Bill Mastertonin muistopalkinto annetaan pelaajalle, joka “parhaiten osoittaa sinnikkyyttä, urheiluhenkeä ja omistautumista jääkiekkoa kohtaan”. Voittajan äänestävät ammattimaiset jääkiekkojournalistit, jokaiselta paikkakunnalta valitaan yksi ehdokas paikallisen yhdistyksen toimesta.

Tällaisen palkinnon parhaiten ansaitsevan pelaajan määrittäminen on ymmärrettävästi hankalaa. Brett Hull kutsui sitä joskus “Old Guy Awardiksi”, koska hänet nimitettiin vain sen takia, että hän sattui loukkaamaan polvensa. Omien sanojensa mukaan.

Bill Masterton oli Minnesota North Starsin pelaaja, joka ainoana NHL:n historiassa kuoli jäällä tapahtuneen loukkaantumisen seurauksena vuonna 1968. Winnipegistä kotoisin ollut hyökkääjä oli vasta 29-vuotias, kun hän löi paljaan päänsä jäähän kaaduttuaan puhtaan taklauksen seurauksena.

Tulisiko palkinto antaa Connor McDavidille, joka kuntoutti vaarallisen ja paljon tiedettyä vakavamman loukkaantumisen jälkeen itsensä ja teki uskomattoman sisukkaan paluun kaukaloon, kuten näimme dokumentissa “Whatever it takes”? Vai ansaitsisiko Bobby Ryan kunniaa alkoholismin selättämisestä?

NHL-blogi antaa palkinnon Erik Haulalle, joka pystyi pelaamaan tehokkaan kauden, vaikka loukkaantumisia ja kaukalon ulkopuolisia tosimurheita oli enemmän kuin yhdelle miehelle tulisi suoda koko elinaikana.

PHWA

Pohjois-Amerikan ammattilaiskiekkotoimittajien yhdistyksen PHWA:n jäsenet äänestävät viiden suurimman NHL-palkinnon voittajat heti runkosarjan päätyttyä. Valitsijoita on noin kaksi sataa. Kukin merkitsee äänestyslipukkeeseen viisi parasta ehdokasta jokaiseen palkintoon, ja pisteet jaetaan sen perusteella. Suurin osa kiekkotoimittajista elää ja asuu Pohjois-Amerikan itäisissä osissa, minkä jotkut ovat joskus näkevinään tuloksissa.

Tämä on osin ymmärrettävää, koska kun esimerkiksi Kaliforniassa selvitellään välejä Kingsin ja Ducksin kesken, kolmen aikavyöhykkeen päässä asuvat toimittajat ovat yleensä jo kolmannen lasinsa ääressä irlantilaisbaarin tiskillä, eivätkä seuraa peliä.

Kiekkotoimittajien valitsemat palkinnot ovat Hart, Calder, Norris, Selke ja Lady Byng.

Hart Memorial Trophy

1. Nathan MacKinnon
2. Connor McDavid
3. Artemi Panarin
4. David Pastrnak
5. Jack Eichel

Hart-palkinto annetaan “pelaajalle, joka on määrätty arvokkaimmaksi pelaajaksi joukkueelleen.” Erikoinen sanamuoto on tehnyt tämän hienon palkinnon valinnasta varsinaisen sirkuksen. Se antaa materiaalia loputtomille vastaväittelyille ja riidoille. Ei ole kyse siis MVP-palkinnosta, arvokkaimmasta tai parhaasta pelaajasta NHL:ssä, vaan pelaajasta, joka on arvokkain juuri omalle joukkueelleen.

”Wayne Gretzky voitti Hartin yhdeksän kertaa.”

Hankala tehtävä määrittää voittaja. Onko mietittävä, mikä joukkue kärsisi eniten, jos siitä otettaisiin tietty pelaaja pois? Yksi epävirallisista määräämisperusteista näyttää olevan se, ettei sitä anneta pelaajalle, jonka joukkue ei ole päässyt playoffeihin. Connor McDavid ja Jarome Iginla ovat kuuluisasti jääneet rannalle tämän “säännön” ja siitä aiheutuvan politikoinnin takia.

Hart-palkinto on nimetty kanadalaisen lääkärin Dr.David Hartin muistoksi. Hartin poika Cecil Hart oli Montrèal Canadiensin valmentaja ja GM. Palkinto otettiin käyttöön kaudella 1923–24. Alkuperäinen Hart Trophy on näytteillä Toronton Hockey Hall of Famessa – sen tilalle tuli vuonna 1960 Hartin muistopalkinto. Mielestäni visuaalisesti tyylikkäin kaikista suurista NHL-palkinnoista.

Täällä jääkiekon kotimaan öljyteollisuuden sydänmailla, jossa tietynikäisen miespuolisen väestön lukumäärä jää selvästi kauniimman sukupolven jälkeen, voi joskus kuulla jopa naiskauneutta kuvailtavan kanadalaiseen tapaan Hart-palkintoon vertaillen. “Hän oli kaunis kuin Hart Trophy…”

Wayne Gretzky voitti Hartin yhdeksän kertaa. Pääsääntöisesti Hart menee NHL:n parhaalle hyökkääjälle. Vain seitsemän puolustajaa on voittanut sen ja vain seitsemän maalivahtia. Eddie Shore voitti sen neljästi ja Bobby Orr kolme kertaa. Dominik Hasek vei sen kotiin kahdesti.

NHL-blogi antaa Hartin Nathan MacKinnonille. Edmonton Oilersin Connor McDavid ansaitsee kunniamaininnan. Yhä joukkueensa paras ja tärkein pelaaja, jota ilman Öljy ei pitkälle pääse. Leon Draisaitl samasta joukkueesta tulee voittamaan silti palkinnon tänä vuonna, uskon.

Nathan MacKinnonin arvo tunnetaan varmasti blogin lukijoitten piirissä. Tällä kaudella on helppoa todeta, ettei Avalanche olisi kaikkien loukkaantumisongelmiensa läpi selvinnyt keskisen divisioonan kärkikamppailuihin ilman häntä. Artemi Panarin taas saattaa olla New Yorkin urheiluskenen harvoja ison hintalapun vapaa-agenttihankintoja, joka on osoittautunut ainakin alussa jokaisen pennin arvoiseksi.

Lady Byng Memorial Trophy

1. Nathan MacKinnon
2. Artemi Panarin
3. Teuvo Teräväinen
4. Elias Pettersson
5. Auston Matthews

Lady Byngin muistopalkinto annetaan pelaajalle, “jonka on todettu osoittaneen parhaimmanlaatuista urheiluhenkeä ja herrasmiesmäistä käytöstä yhdistettynä korkealaatuiseen pelitaitoon.

Lady Byng oli englantilainen varakreivitär, jonka aviomies toimi kanadalaisten sotajoukkojen komentajana Kanadan armeijan kuuluisimmassa taistelussa Ranskan Vimy Ridgessä huhtikuussa vuonna 1917. Kanadassa Vimy Ridgeä pidetään tärkeänä historiallisena tapahtumana, jonka aikana nuori maa yhdistyi kansakunnaksi. Neljä päivää kestäneissä taisteluissa kuoli 3 598 kanadalaissotilasta ja noin seitsemän tuhatta loukkaantui.

Myöhemmin varakreivi Byng toimi Kanadassa kenraalikuvernöörinä, ja Lady Byng kävi katsomassa Ottawa Senatorsin pelejä. Hän valitsi itse palkinnon ensimmäiset voittajat.

Jari Kurri ja Aleksander Barkov ovat ainoat palkinnon suomalaiset voittajat.

NHL:n herrasmiespelaajapalkinto on erittäin arvostettu. Sen voittaa yleensä hyökkääjä, eikä sitä ole koskaan voittanut maalivahti. Kaikki viisi ehdokasta tällä listalla ansaitsevat kunnian.

James Norris Memorial Trophy

1. John Carlson
2. Roman Josi
3. Alex Pietrangelo
4. Shea Weber
5. Victor Hedman

James Norris oli Detroit Red Wingsin ensimmäinen omistaja, jonka muistoksi palkinto aloitettiin vuonna 1953. Norris annetaan puolustajalle, “joka on koko kauden ajan esittänyt parhaita all around -kykyjä pelipaikallaan”. Ei siis ole kyse pakkien pistepörssin ykkösestä, vaan monipuolisesti parhaasta NHL-puolustajasta.

Tämä on se palkinto, jonka Bobby Orr voitti kahdeksan kertaa peräkkäin (1968–75).

Roman Josi pelasi loistavan kauden joukkueessa, joka ei pelannut loistavaa kautta. Hän tulee voittamaan palkinnon aivan varmasti. On järjetöntä, että puolustajalla oli 17 pistettä enemmän kuin Predatorsin parhaalla hyökkääjällä. Josi on myös parempi puolustussuuntaan kuin oma valintani, Washington Capitalsin John Carlson. Kunnioitan silti Carlsonin lähes historiallista kautta, vaikka loppukaudella hänen peliinsä ilmestyi jonkinlaista epäröintiä.

Calder Memorial Trophy

1. Cale Makar
2. Quinn Hughes
3. Dominik Kubalik
4. Adam Fox
5. John Marino

Frank Calder toimi NHL:n presidenttinä liigan alkuvuosina 1917–43. Hän osti aluksi palkinnon itse kahdeksan vuoden ajan (1936–43). Hänen kuoltuaan palkinnosta tuli muistopalkinto. Calder annetaan pelaajalle, “joka on valittu tehokkaimmaksi ensimmäisenä pelivuotenaan NHL:ssä”.

Supermielenkiintoinen kisa vuoden tulokas -palkinnosta tällä kertaa. Vanhempi Hughes teki enemmän pisteitä kuin Makar. Omaa valintaani edelsi kysymys, “kumman ottaisit ensin joukkueeseesi?” Cale Makar voittaa siinä kisassa selvästi. 50 pistettä 57 ottelussa. 19 ylivoimapistettä, neljä voittomaalia, plus 12. Miten metkaa olisikaan, jos huikeat talvikuukaudet pelannut Dominik Kubalik varastaisi Calderin muitten nenän edestä?

Adam Fox ansaitsee huomiota. Jotain spesiaalia on kehitteillä Manhattanilla. Fox teki hyvin pisteitä tasakentällisin ja pelasi erinomaisen kauden tulokaspakkina alusta loppuun. Broadwayn Sinipaidoilla on vielä matkaa, mutta oikeita pelaajia alkaa olla paikoillaan niin maalilla, puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. Fox voi olla tulevaisuuden ykköspakki. Vähän vanhempi verrattuna muihin tällä listalla, koska hän pelasi neljä vuotta yliopistossa.

Tämän palkinnon voittaa Quinn Hughes.

Frank J. Selke Trophy

1. Sean Couturier
2. Ryan O`Reilly
3. Aleksander Barkov
4. Patrice Bergeron
5. Philip Danault

Frank Selke oli legendaaristen mestaridynastioitten rakentaja sekä Torontossa että Montrèalissa. Hänen mukaansa nimetty palkinto annetaan hyökkääjäpelaajalle, joka “parhaiten kunnostautuu pelin puolustuksellisilla osa-alueilla”. Palkinto on suhteellisen nuori, koska sitä alettiin jakaa vasta vuonna 1978. Se olisi hyvin voitu mielestäni nimetä myös Bob Gainey Trophyksi.

Bob Gainey ja Patrice Bergeron voittivat palkinnon neljä kertaa. Jere Lehtinen voitti sen urallaan kolmesti. Guy Carbonneau voitti myös kolme Selkeä ja aateloitiin Hockey Hall of Fameen. Jere Lehtinen pelasi laidalla, Carbonneau keskellä. Jere Lehtisen kuuluisi olla Hockey Hall of Famessa.

Sean Couturier on ollut hyvä ehdokas Selkeen jo joittenkin vuosien ajan. Nyt hän tulee voittamaan sen molempiin päihin pelatun erittäin vahvan kauden jälkeen, ja hänet on myös tässä valittu voittajaksi. Pidän silti Patrice Bergeronia NHL:n parhaana puolustavana hyökkääjänä, mutta annetaan pysti lainaksi muualle aina välillä.

Georges Vezina Trophy

1. Tuukka Rask
2. Andrei Vasilevskiy
3. Connor Hellebuyck
4. Jacob Markström
5. Carey Price

NHL-seurojen managerit valitsevat NHL:n parhaan maalivahdin palkinnon voittajan. Legendaarisen Montrèal Canadiensin 1920-luvun maalivahdin Georges Vezinan mukaan nimetty palkinto on niin korkealla arvostettu, etteivät monet valitsijoista periaatteesta koskaan kirjoita maalivahtien nimiä Hart-ehdokkaitten listalle.

”Tulisiko pelaajien itsensä antaa valita NHL:n paras maalivahti?”

Uskon Connor Hellebuyckin voittavan Vezinan. Uskomattoman hieno kausi, kuusi nollapeliä. Winnipeg Jetsin kausi muistutti heti alusta saakka 1960-luvun TV-sarjaa “Vaarallinen tehtävä”. Joukkue tuhoutui itsestään oikeastaan jo ennen kauden alkua. Hellebuyck piti yksin Manitoban silti mukana kamppailuissa. Erikoinen huomio Connor Hellebuyckista: yleensä lempeäluonteinen koirani Bella murisee aina vihaisesti ja paljastaa hampaansa, kun Jetsin maalivahtia haastatellaan televisiossa. Vihaako Boston Bruinsia kannattava koirani Winnipeg Jetsiä näin syvästi? Vai luuleeko Bella, että risupartainen Hellebuyck on myös koira?

Ilman Connor Hellebuyckia Winnipeg Jets olisi ollut Chicago Blackhawks. Tai huonompi.

Tuukka Raskin torjuntavastuuta pienennettiin viisaasti tällä kaudella pätevän kakkosen Jaroslav Halakin avulla. Silti Tuukka ansaitsee Vezinan. Erinomainen kausi kaikin puolin. Äänestyksessä hänet kaataa pelaaminen liian hyvän joukkueen takana ja mainittu pienempi pelimäärä.

John Gibson on tietenkin NHL:n paras maalivahti, on ollut jo muutaman vuoden ajan. Mutta hän pelaa liian huonossa joukkueessa tullakseen huomioiduksi palkintojen voittajien valinnassa.

Vai tulisiko pelaajien itsensä antaa valita NHL:n paras maalivahti? Pelaajat ovat valinneet Carey Pricen NHL:n parhaaksi vahdiksi muistaakseni yhdeksän kertaa peräkkäin.

Jack Adams Award

1. John Tortorella
2. Jared Bednar
3. Bruce Cassidy
4. Paul Maurice
5. Mike Sullivan

Sähköisten viestimien eli radion ja television edustajat valitsevat NHL-valmentajan, joka palkinnon virallisen määrityksen mukaan on vaikuttanut eniten joukkueensa menestykseen. Adams oli Detroit Red Wingsin valmentaja ja manageri seuran kultaisina suuruuden aikoina.

Miten voimme valita NHL:n parhaan valmentajan? Onko hän se valmentaja, joka saa paljon irti huonommasta pelaajamateriaalista? Vai se, joka onnistuu pitämään tähtisikermän huipulla kaudesta toiseen, kontrolloimaan suuria egoja? Tai luotsi, joka on johtanut joukkueensa nousuun pohjalta lyhyessä ajassa?

Paljon ansaitsevia ehdokkaita parhaan valmentajan palkintoon. John Tortorella on helppo valinta. Blue Jackets menetti niin paljon hyviä pelaajia ennen kauden alkua, että joukkueelle ennustettiin täystuhoa. Emme vietä aikaa Jacketsin huoneessa ennen tärkeitä pelejä, mutta uskon vakaasti, että Torts ei antanut sen tapahtua. Loukkaantumisia toinen toisensa jälkeen, mutta Ohiossa ei luovuttu.

Coloradossa Jared Bednar on pitänyt joukkueen huipulla tärkeitten pelaajien loukkaantumisten läpi. Nathan MacKinnon missasi puolitoista kuukautta, Mikko Rantanen kuukauden. Cale Makar oli sivussa paljon. Maalivahtipeli oli vaihtelevaa. Silti lännen kakkonen pisteissä.

Bostonissa Bruce Cassidy ansaitsee kunniaa, koska myös Bruins menetti paljon pelaajia loukkaantumisiin, mutta pysyi silti sarjan kärjessä. Noin monipuolisesti hyvän joukkueen valmentaja on helppo unohtaa tällaisissa valinnoissa. Muistetaan myös, että Boston kärsi kovan kolauksen, kun se hävisi viime keväänä Stanley Cupin Game 7:n.

Silti joukkue on valmis yrittämään uudelleen.

The Jim Gregory General Manager of The Year Award

1. Ken Holland
2. Joe Sakic
3. Jeff Gorton
4. Jim Benning
5. Kyle Dubas

Noin 40-päinen valitsijapaneeli, johon kuuluvat kaikki 31 NHL-manageria, viisi liigan johtoportaan jäsentä ja viisi median edustajaa, valitsee vuoden manageripalkinnon voittajan. Palkinto on tänä vuonna nimetty uudelleen edesmenneen Toronto Maple Leafsin entisen GM:n Jim Gregoryn muistoksi.

Kenny Holland osaa yhä ammattinsa paremmin kuin moni muu. Milan Lucic oli ja on yksi allekirjoittaneen suosikkipelaajia, mutta hänen vaihtamisensa James “The Real Deal” Nealiin on todella onnistunut vaihtokauppa. Kaksi isoa sopimusta, joista kumpaakaan ei ole helppoa liikuttaa.

Holland sai Darnell Nursen nimen sopivaan paperiin ja hankki sopivia pelaajia Edmontoniin Andreas Athanasioun, Tyler Ennisin ja Mike Greenin muodossa. Nyt vielä Nugelle uran loppuun saakka vievä diili, ja Holland on tehnyt uroteon.

The Suo, Kuokka & Jussi Award

NHL-blogin omista palkinnoista annetaan kauden sisukkaimmista suomalaisesityksistä The Suo, Kuokka & Jussi Award. Palkintoa ryhdyttiin jakamaan Jussi Jokisen sisukkaan viimeisen NHL-kauden kunniaksi. Sen ensimmäinen voittaja oli Jussi itse.

Palkinnon voittaa tällä kaudella Colorado Avalanchen Mikko Rantanen.

Hyvin lähellä piste per peli -tahtia rikkinäisellä kaudella.


—

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton

Twitter: @OnsideWithJouni
Jouninposti@shaw.ca

Muista myös