NHL 31 in 31: Carolina Hurricanes
NHL-kauden aloitus on edessä tammikuun puolivälissä, joten katseiden suuntaus maailman parhaaseen jääkiekkosarjaan on ajankohtaista. NHL 31 in 31 -juttusarjassa käydään läpi kaikki 31 NHL-joukkuetta, yksi päivässä. Tänään vuorossa on Carolina Hurricanes, joka on rankattu NHL:n mestaruuskertoimissa sijalle 12. (Kuva: TT)
Kärkitason tekemistä
Pitkään NHL:n tilastoanalyytikkojen lemmikkinä viihtynyt Carolina Hurricanes otti vihdoin odotetun askeleen ylöspäin ja kuului selkeästi sarjan parhaaseen kolmannekseen. Runkosarja oli kaikin puolin vahvaa tekemistä, vaikkakin isot loukkaantumiset söivät iskukykyä. Niihin ryhmä ei kuitenkaan kaatunut, vaan väkivahva Boston Bruins oli yksinkertaisesti liian hyvä tänäkin vuonna.
Yksilöiden näkökulmasta kausi oli usealle Canes-pelaajalle menestys. Sebastian Ahon johtama ykkösketju nettosi yli 60 pistettä mieheen, eikä nuorien poikien kehityskäyrät ainakaan alaspäin ole menossa. Martin Necasin tulokaskausi oli odotetun vahva ja 36 pistettä on hyvä noteeraus, etenkin kun tshekkiläinen vietti valtaosan vuodesta kolmos- ja neloketjun rooleissa. Syvyyttä löytyi muutenkin mukavasti, kun 20 pisteen rajapyykin rikkoi peräti 15 pelaajaa ja Brett Pescen osalta raja olisi ilman loukkaantumista rikkoutunut.
Yksi oli Canes-pakassa kuitenkin ylitse muiden. Dougie Hamilton sai vihdoin ansaitsemansa isot minuutit ja kiistattoman ykkösylivoiman paikan, eikä pettänyt. Hienot 14 maalia ja 40 pistettä ovat puolustajalle äärettömän kovia lukemia, etenkin kun Hamilton ja Jaccob Slavin tuhosivat käytännössä kaikki viisi vastaan viisi -pelaamisessa.
Carolinan 2019-2020 tilastot (suluissa sijoitus kategorian sisällä).
Piste %: 59.6 (9.)
Maaliodottama% : ~53.43 (3.)
Maali% : 52.93 (7.)
Laukaisu% : 9.59 (14.)
Torjunta%: 90.33 (17.)
Stanley Cup -kerroin: 23.00
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja saattaa muuttua.
Valittua tietä eteenpäin
Loistavaa työtä tehneen GM Don Waddellin ei offseasonilla tarvinnut tehdä kummoisia. Ennen siirtotakarajaa hankittu Vincent Trocheck saatiin pysymään joukkueessa, kuten myös New Yorkista tullut Brady Skjei. Rangersistä hankittiin vielä kesällä Jesper Fast, joka tuo entisestään leveyttä jo valmiiksi vankkaan hyökkäyskalustoon.
Puolustuksessa nähtiin toki pientä myllerrystä, kun Sami Vatanen, Trevor Van Riemsdyk ja Joel Edmundsson laitettiin kiertoon ja Joakim Ryan saapui syvyyspuolustajaksi Los Angeles Kingsistä. Käytännössä kokoonpanoon on tehty tilaa nuorille, ja esimerkiksi organisaation ykkösprospekti Jake Beanin tai KHL:ssä vahvan alkukauden pelaneen Oliwer Kasken murtautuminen rosteriin ei olisi jättiyllätys.
Ainoa osa-alue, josta voi antaa pientä rapaa on maalivahdit. Markkinoilla oli kohtuuhintaisia laatuveskareita poikkeuksellisen paljon, joten James Reimerilla & Petr Mrazekilla lähteminen kannujahtiin vaikuttaa riskialttiilta. Kovin odotuksin kasvaneen Alex Nedelkovicin urakäyrä ei ole ollut ertiyisen vahvasti ylöspäin, joten status quon rikkoontuminen tuolla sektorilla tulisi yllätyksenä.
Kaikki valmiina
Veskaripeliä lukuunottamatta Carolina vaikuttaa todella valmiilta paketilta. Kolmanteen pakkipariin on iskeä aliarvostettu Jake Gardiner, joka on kiekon liikuttelijana edelleen todella vahva ja oli tärkeä palanen joukkueen kakkosylivoimaa viime kaudella. Kärkinelikko Hamilton – Skjei – Slavin – Pesce saattaa olla koko sarjan paras, joten melkoisesta luksusmateriaalista Rod Brind’Amour pääsee nauttimaan,
Samat sanat pätevät hyökkäykseen. Aho, Trocheck ja Jordan Staal muodostavat loistavan sentterikolmikon, jota tukemaan on Fastin, Teuvo Teräväisen, Andrei Svechnikovin, Necasin, Ryan Dzingelin & Nino Niederreiterin kaltaisia pelaajia.Pienenä kysymysmerkkinä voi pitää hyvien prospektien vähyyttä, mutta toisaalta kyseinen ongelma ei varsinaisesti kosketa tulevan kauden voimasuhteita.
Absoluuttista kärkeä
Carolina pelaa verrattain helpossa keskisessä divisioonassa. Tuon divisioonan joukkueista vain Tampa, Nashville ja Dallas ovat parhaimmillaan aitoja contendereita ja oikeastaan vain Tampa tulee sitä varmasti olemaan. Canes lähtee kauteen divisioonan kakkossuosikkina, mutta saattaa hyvinkin haastaa Lightningia terveemmän kokoonpanon turvin.
Vedonlyönnillisesti Carolina on kiinnostava. Kahden pudotuspelikokemuksen jälkeen ryhmä alkaa olla optimi-iässä ja odotukset on vedettävä taivaisiin. Stanley Cup -veto kelpaa hyvin kupongille 6,5% arviolla, minkä lisäksi suosittelemme Carolinaa peleihin heti runkosarjan alussa.
