Jääkiekkosoturin hautajaiset

Jäähallista tuli kirkko, kun Dave Semenko siunattiin lepoon Edmontonissa tuhansien ystävien ja fanien läsnäollessa.

NAURUA LÄPI KYYNELTEN ROGERS PLACESSA

Hannah Semenko piti ensimmäisen muistopuheen keskiviikkona Edmontonin Rogers Place-hallissa pidetyissä Dave Semenkon hautajaissa.

”Useimmat tunsivat isämme suojelijana, ja sitä hän oli,” aloitti Daven tytär, edustaen Semenkon lapsia kaksi veljeään vierellään. ”Hän suojeli perhettään, hän suojeli veljiäni, hän suojeli äitiäni ja hän suojeli minua.”

Katolinen pastori Mike McCafferty toimi siunaavana pastorina. Sama ”Father Mike” vihki Wayne Gretzkyn ja Janet Jonesin vuonna 1988. ”Muistakaa läpi koko seremonian, että Dave hymyili ja nauroi aina mielellään”, sanoi Isä-Mike jo alkusanoissaan. Noin tunnin ja 40 minuutin kestäneessä seremoniassa kuultiin paljon hauskoja Dave Semenko-tarinoita.

Pelaajana ”Sammy” tunnettiin kaikkien aikojen kovimpana. Myöhemmin kaikki muutkin saivat tutustua miehen toiseen puoleen, jonka joukkuekaverit jo tunsivatkin. Dave Semenko oli todella huumorintajuinen ja hauska mies.

Vain 59-vuotiaana kuolleen Oilers-legendan hyvä ystävä, countrylaulaja Brett Kissel joutui viime kevään playoffeissa hankalaan tilanteeseen. Moni on saattanut nähdä You Tube-filmin tapahtuneesta. Kissel käveli jäälle Jari Kurrin #17 Oilers paidassaan, ja kitara kainalossaan laulamaan USA:n kansallislaulun.

Ensimmäisiä säveliä soittaessaan hän huomasi jotain kamalaa: mikrofoni ei toiminut. Kissel sai loistoidean ja toimi nopeasti. Hän sai koko 18-tuhantisen kanadalaisyleisön yhteishoilaamaan Star Spangled Bannerin ilman äänentoistoa. Katasrofista tuli yksi playoffien huipputilanteista.

Täpärän tilanteen jälkeen Kissel käveli pois kaukalosta ja törmäsi lähes heti Dave Semenkoon, joka murjaisi: ”Se oli jotain erikoista”. ”Niin oli, Dave”, hän vastasi. ”Poika, ehkä sinun kannattaisi olla laulamatta useammin”, vitsaili Semenko.

Tytär Hannah sai kerran puhelun isältään, kesken tämän pelikiertueen. Isä halusi opettaa silloin 12-vuotiaalle tyttärelleen huumorintajua. ”Hannah, sinä olet tulossa vanhemmaksi”, hän sanoi. ”Ja haluan, että saat minulta yhden tärkeän asian, huumorintajun. Sinusta täytyy tulla hauska nainen.”

Isä selvitti pienelle tyttärelleen, miten tärkeää oli omistaa nopeasti leikkaava huumorintaju. Mitä eroa oli hauskalla ja typerällä. Ja miten tärkeää ajoitus oli.

”Sweetheart”, hän sanoi. ”Sinusta ei ehkä tule yhtä kaunista kuin isästäsi, mutta haluan, että sinulla on huumorintajua.”

JÄÄHALLISTA TULI KIRKKO

Näky Edmontonin Rogers Place-hallissa oli jotain, joka on nähty jääkiekon Vatikaanissa Montrealissa muutaman kerran, ja Detroitissa vuosi sitten, kun Gordie Howen arkku tuotiin Joe Louis Arenalle 12 tunniksi ennen hautajaisia. Legendaarinen jääkiekkoilija kuolee ja hänen elämäntaivaltaan juhlitaan järjestämällä hänen kunniakseen valtionpäämiehen hautajaiset.

Vuonna 2014 NHL-jääkiekon tyylikkäimmän herrasmiehen Jean Beliveaun Canadiensin lippuun käärittyä arkkua kävi hyvästelemässä tuhansia ihmisiä, ja Le Gros Billin leski madame Elise Beliveau kätteli lähes jokaisen heistä. Jäähallista tuli kirkko myös vuonna 2000, kun Rocket Richard hyvästeltiin viimeisen kerran. Ensimmäisiin Canadiens-legendoihin lukeutunut Howie Morenz tuotiin Montreal Forumiin siunattavaksi jo vuonna 1937.

Vaikuttaa siltä, että NHL:ssä on kaksi kaupunkia, joissa tällaiset juhlallisuudet todella osataan järjestää hienosti. Montreal ja Edmonton.

Dave Semenko ei varmasti eläessään olisi koskaan uskonut, että myös hänen hautajaisensa ja muistotilaisuutensa pidettäisiin noin kuuden tuhannen ihmisen edessä, hänen lähes koko aikuisikänsä eri tehtävissä edustamansa seuran kotihallissa. Semenko ei ehkä ollut pelaajana ihan samassa sarjassa Jean Beliveaun, Maurice Richardin tai Gordie Howen kanssa.

Mutta hän oli suosittu.

Wayne Gretzkyä nauratti kertoa, kuinka hän pari kuukautta sitten meni playoffeissa vierailemaan Rogers Placen firma-aitioihin ja ihmiset halusivat aina heti ensiksi ottaa kuvia Semenkon kanssa. ”Hei Wayne, sinäkin voit päästä tähän kuvaan jos haluat”, firmavieraat aina sanoivat. Tämä huvitti Semenkoa.

”Hän oli kuin joulupukki. Aikuiset tapasivat hänet mielellään. Lapset pelkäsivät häntä kuollakseen,” nauroi Gretzky.

Paul Coffey tuli katsomaan pelejä Rogers Placessa viime kaudella, mutta hänellä oli vaikeuksia päästä ovista sisään, koska hänellä ei ollut oikeita lupia kaulassa. Hallin turvallisuushenkilöstö ei tuntenut Oilers-legendaa. ”Seuraa minua”, sanoi Dave Semenko. ”Oli kuin punainen meri olisi jakautunut hänen edessään”, nauroi Coffey. Semenko käveli ympäri hallia aina ilman mitään lupakylttejä.

Edmonton Oilers sai niin paljon tiedusteluja Semenkon hautajaisista heti tämän 29. kesäkuuta tapahtuneen poismenon jälkeen, että seuran konttorilla päätettiin pian järjestää hautajaiset Rogers Place-hallissa.

Kaupungista ei löytynyt yhtään kirkkoa, joka olisi voinut ottaa vastaan näin suurta hautajaisvieraitten määrää. Rogers Placesta tehtiin nopeasti lähes katedraali, jossa hautajaisten kirkkomaisuutta edusti alttarimainen lava, isokokoinen risti ja saarnatuoli, josta Isä-Mike johti seremonian. Arkku tuotiin paikalle saattueessa, jonka kärjessä marssi sotilaita ja säkkipillin soittajia.

Arkun kantajina toimivat Dave Semenkon kolme nuorempaa veljeä, sekä joukkuekaverit Ron Low, Dave Hunter ja Glenn Anderson.

”Olen menettänyt yhden pojistani..”

”Boys on the Bus” -ryhmänimellä tunnetun Oilersin suuruudenpäivien joukkueen jäsenet eivät oikeastaan ole enää poikia ollenkaan. Semenko oli yksi ryhmän vanhemmista ja ensimmäinen, joka siirtyi liigaan, jota Isä-Mike kutsui ”Heavenly Hockey Association”:iksi. ”Hän suojelee siellä nyt pelaajaa numero yhdeksän”, sanoi pastori. ”Se on Gordie Howen numero.”

Dave Semenkon meno ensimmäisenä oli kova isku Glen Satherille, joka oli joukkueen kummisetä ja syksyllä 1977 ensimmäistä kauttaan penkin takana valmentajana, kun Brandon Wheat Kingsistä nostettiin isokokoinen junnu ensimmäistä kertaa ammattilaisjoukkueeseen. Nyt 73-vuotiaan Slatsin ääni värähteli liikutuksesta.

”Pelaajat voivat kertoa, että hän oli veli, isoveli, ja mies, joka loi hengen, jota me puolustimme kaikissa tilanteissa”, sanoi Sather.

”Minut nähtiin isähahmona ja mentorina, ja tänään olen menettänyt yhden pojistani. Tänään ei ole kyse tilastoista, maaleista eikä syöttöpisteistä ja sen sellaisesta. Tänään on kyse siitä, kuka oli miehen mittainen ja Dave Semenko oli. Dave Semenko oli Oiler, hän oli lahjakas, hän oli antelias, hän oli hyväsydäminen, hän oli nöyrä. Ja nuo ominaisuudet veivät hänet pitkälle.”

SUOSIKKI WHALERSINKIN PAIDASSA

Wayne Gretzky piti yhden tilaisuuden hienoimmista puheista. The Great One on lempinimensä veroinen myös puheitten pitäjänä.

”Minulla oli neljä toivetta jääkiekossa”, oli Dave Semenko kertonut kerran toimittajille Gretzkyn mukaan. ”Kolme niistä toteutui. Halusin olla NHL:n viikon pelaaja. Se toteutui. Halusin päästä The Hockey Newsin kanteen. Se toteutui. Halusin päästä nostamaan Stanley Cupia. Kun voitimme mestaruuden, sekin toteutui.”

Toimittajat kysyivät, mikä neljäs toive oli.

”Neljäs ei koskaan toteutunut. Halusin, että Glen Sather kävelee kerran ison voitetun pelin jälkeen koppiin ja sanoo: ”Gretz, Mess, Coff ja Semenk – pitäkää huominen vapaata.”

Gretzky muisteli kertaa, jolloin Semenko kävi Oilersin farmijoukkueessa Wichitassa pelaamassa kahden viikon ajan. Kun hän tuli takaisin, Gretzky halusi tietää, millaista siellä oli.

”Siellä oli mahtavaa”, hän sanoi. ”Pelasin ylivoimia, alivoimia, vakituista vaihtoa, neljällä neljää-vastaan, kolmella kolmea vastaan.”

”Tuo kuulostaa, kuin sinulla olisi ollut tosi hauskaa. Miten joukkueesi pärjäsi?” kysyi Gretzky.

”Me hävisimme kaikki kuusi ottelua”, vastasi Semenko.

Semenkolta oli kysytty, mitä numeroa hän haluaisi pitää Wichitassa. Mutta 27 ja hänen junnunumeronsa 17 olivat käytössä. Niinpä Dave Semenko pelasi farmissa numerolla 99.

Kerran Oilersin tehdessä lähtöä Semenkon kotikaupunki Winnipegistä Glen Sather pyysi Grezkyä viemään tämän lounaalle ykkösluokan loungeen ennen lentoa. ”Vie hänet sinne, me olemme treidanneet hänet”, sanoi Sather. ”Mutta älä sano vielä mitään. Me kerromme hänelle, kun oikea aika tulee.”

Gretzky sanoi Semenkolle: ”Hei, tule mukaan. Mennään ykkösluokan loungeen lounaalle.”

”Hän laittoi käsivartensa olkapääni ympärille ja kysyi: ”Ok, mihin minut on treidattu?”, sanoi #99.

Dave Semenko oli Oilersin suosikki jopa silloin, kun hän palasi Edmontoniin Hartford Whalersin paidassa. Gretzky kertoi tarinan Semenkon paluusta Hartfordin joukkueen jäsenenä. Moni katsoja tuli sinä iltana Northlands Coliseumiin musta surunauha hihassaan. Nauhassa oli numero 27.

”Tyypilliseen tapaan me olimme 5–0-johdossa toisessa erässä, mutta sitten hän pääsi yksinläpiajoon Grant Fuhria vastaan”, kertoi Gretzky. ”Olisit voinut luulla, että me kaikki pelasimme Hartford Whalersin puolella. Koko pelaajapenkki nousi seisomaan. Ja kun hän ei tehnyt maalia, kaikki nostivat kätensä ilmaan ja katsoivat kohti Grant Fuhria.”

”Kun menimme pukukoppiin, kysyimme: ”Fuhrsie, mikset voinut antaa hänen tehdä maalia?”

”Avasin länget, ihan tosissani,” vastasi Fuhr. ”Mutta hän laukoi suoraan päin polvisuojusta.”

PELAAJATYYPPI, JOTA EI ENÄÄ OLE

”Hän merkitsi enemmän meidän muitten uralla kuin kukaan muu”, sanoi Wayne Gretzky. ”Hänellä oli niin positiivinen vaikutus koko joukkueeseemme. Ei pelkästään jäällä, vaan myös kaukalon ulkopuolella.”

”Hän piti huolen siitä, että meidän oli turvallista mennä pelaamaan missä tahansa hallissa, oli kyse Philadelphiasta, Bostonista, Calgarystä tai Chicagosta siihen aikaan”, sanoi Paul Coffey. ”Tiedän, että itse luistelin aina vähän kovempaa kuin menimme pelaamaan noissa paikoissa. Tunsin oloni aina turvalliseksi, kun hän oli lähettyvillä.”

”Hän teki meistä kaikista isompia, pitempiä ja vahvempia kuin oikeasti olimmekaan.”

”Hän ei koskaan mennyt etsimään ikävyyksiä. Hän pelasi jääkiekkoa kunnialla. Mutta jos kukaan otti erivapauksia kenen kanssa tahansa, hän tasoitti tilanteen.”

Dave Semenko edusti pelaajatyyppiä, jota ei enää juuri nähdä. 

SUOJELI OMIAAN VIIMEISEEN SAAKKA

Dave Semenko kuoli vain kolme viikkoa sen jälkeen, kun hän oli mennyt lääkärille kertomaan tuskistaan. Haimasyöpä vei ison ja koko elämänsä erittäin terveenä pysyneen miehen nopeasti. Edmonton Oilersin ensimmäinen kapteeni Al Hamilton vietti paljon aikaa ystävänsä vuoteen vierellä tämän viimeisinä päivinä Cross Cancer Institute-syöpäsairaalassa.

Kun lääkärit ilmoittivat, ettei kemoterapiahoito enää auttanut, he ehdottivat kipujen lieventämistä marijuanalla, jos Dave sitä haluaisi. ”Hän katsoi minuun päin, nyökkäsi ja sanoi: ”No, nyt nähdään, oliko Cheech oikeassa”, sanoi Hamilton (viittaus koomikko Richard ”Cheech” Mariniin).

Huumorintajuinen lempeä jättiläinen suojeli omiaan viimeiseen saakka.

”Viikko sen jälkeen, kun hän oli sairastunut, me päätimme pitää elokuvaillan hänen luonaan”, kertoi tytär Hannah Semenko. ”Tilasimme pastaa ja katsoimme Patriot Gamesin (Näkymätön vihollinen).”

”Kun minun oli aika lähteä noin kello 22.30 aikoihin, hän pyysi minua ilmoittamaan, kun olin päässyt kotiin.”

”Luonnollisesti unohdin tekstata ilmoituksen ja nukahdin. Hänkin oli nukahtanut heti lähtöni jälkeen, mutta hän heräsi yhdeltä ja huomasi, ettei minulta ollut tullut ilmoitusta siitä, että olin päässyt turvallisesti perille.”

”Heräsin noin kello 1.30 ja puhelimeeni oli tullut kaksi vastaamatonta puhelua sekä teksti, jossa hän kysyi, olinko päässyt kotiin.”

”Vastasin heti sen nähtyäni ja tekstasin hänelle: ”Olen pahoillani, minä nukahdin”.

”Ja hänen vastauksensa oli: ”Kyllä sweetheart, minä tiedän.”

”Olen juuri lähdössä kotiin. Näen, että autosi on juuri siinä, missä sen pitääkin olla.”

– – –

Täällä Jouni Nieminen, Rogers Place, Edmonton

Jouninposti@shaw.ca