Onside with Jouni Nieminen: Stanley Cupin pudotuspelien TOP-10

Playoffien ensimmäisen kierroksen ottelut käyvät hurjina joka ilta. Tässä kymmenen poimintaa toistaiseksi nähdystä.

– – –

1. Chicago Blackhawks on maaliton! Oli odotettavissa, ettei Chicago pääse helpolla Nashvilleä vastaan. Ja oli odotettavissa, että jos lännessä tapahtuu yllätys, se tulee tässä pelisarjassa. Mutta kukaan ei varmasti odottanut, että Hawks olisi nollilla kahden ja vielä Chicagon United Centerissä pelatun ottelun jälkeen. 

Tätä pelisarjaa katsoessa alkaa epäillä, että joukkueet ovat vaihtaneet paitoja hetkeä ennen kaukaloon hyppäämistä. Nashville pelaa Chicagon omaa peliä: neljä ketjua rullaa päälle toinen toisensa perässä, kiekot heitetään yksinkertaisesti ja tehokkaasti intiaanipaitaisten pakkien taakse syvälle hyökkäysalueelle, keskialue tukitaan tehokkaasti eikä Hawksille anneta yhtään tilaa kiertää hyökkäysalueen kulmissa, saada syöttöpeliä kulkemaan, tai antaa takamiehelle. Ei yhtään.

Pekka Rinne otti kaksi nollapeliä ja johti välillä suomalaisten pistepörssiä kahdella syöttöpisteellään. Tämä sarja tuo etäisesti mieleen Chicagon ensimmäisen mestaruuskevään 2010, jolloin Nashville voitti ensimmäisen ja kolmannen pelin Blackhawksia vastaan. Hawks voitti neljännen pelin tuurilla ja viidennen jatkoajalla ja kuudennenkin niukasti. 

Tämä pelisarja ei ole vielä ohi. Mutta tässä voi olla tekeillä suurin yllätys tänä keväänä. Antti Niemi on saanut niin paljon kakkaa niskaansa viime aikoina, että nyt on käännettävä pöytä toisinpäin: Corey Crawfordin on pelattava kuin Antti pelasi seitsemän vuotta sitten, tai Hawksin pelaajia aletaan pian kyselemään MM-kisoihin. 

Toisessa päässä Kempele Cucumber on pelaamassa maailmanluokan maalivahdin elkein. Vaikka tässä ollaan tekemässä jymy-yllätystä, Nashville Predators ansaitsee kunniaa. Se on laittanut Chicago Blackhawksin ahtaalle omilla ansioillaan, ei Hawksin huonoutta. 

2. Gabby puolusti joukkuettaan. Yhden sarjan voittajan voimme julistaa jo nyt: St. Louis Blues vie Minnesota Wildin kesälomille ja vie sen sinne pian. 

Kolme voittoa jo Bluesille, kolme maalia kolmessa ottelussa Wildilta. Tämäkin sarja muistuttaa aiemmin nähtyä, Chicagon voittosarjaa Wildia vastaan kaksi vuotta sitten toisella kierroksella. St. Louis ei ole edes käynyt tappiolla kertaakaan, Bluesin maalivahti on ollut selvästi parempi kuin Wildin.

”Jos odotatte minun arvostelevan joukkuettamme, se ei tule tapahtumaan. Me olimme pahuksen hyviä tänään, eikä meillä ollut onnea myötä. Joten älkää yrittäkö laittaa sellaisia sanoja meidän suuhumme jotka saavat meidät näyttämään huonoilta, koska me emme ole huonoja”, sanoi Boudreau kolmannen ottelun pressissä ja käveli pois.

Bruce Boudreaun käytös (naama tummanpunaisena tällä kertaa) voidaan nähdä oman joukkueen puolustamisena tai sitten helvetin huonona käytöksenä. Tappiot kuuluvat ammattilaisurheiluun, myös valmentajien tulisi muistaa kuka maksaa heidänkin palkkansa. Katsojat, joita media edustaa. 

Miksi runkosarjassa aina niin mukava ja leppoisa Gabby muuttuu kovissa playofftilanteissa paremman luokan italialaispaikassa tarjoiltavan tomaatin väriseksi ja niin hermostuneen ja ahdistuneen oloiseksi? 

Jos valmentaja ei osaa rauhoittaa huonettaan ja opastaa joukkuettaan tällaisista karikoista läpi, vastuu kuuluu johtaville pelaajille. Ensi kaudella sopimuksen mukaan yhdeksän miljoonaa dollaria ansaitseva Mikko Koivu on tehnyt kaksi maalia viimeisissä 33 pelaamassaan pelissä. Blues on kova fyysinen joukkue, ja todella hyvä keskialueella. Jos yrität viedä kiekon Bluesin puolustusalueelle, isot pakit ovat edessä kuin seinänä. Jos heität kiekon päätyyn, kuten Wild näyttää yrittävän, Bluesin pakit kääntävät todella nopeasti vikkelille laitureille ja ollaan menossa tuhatta ja sataa toiseen suuntaan.

Wild ei ole edes vastannut haasteeseen pelata fyysisesti takaisin. Devan Dubnyk ei ole pelannut huonosti, mutta playoffeissa on joskus varastettava voitto omille. Martin Hanzal ei ole pelannut hyvin. Sinne meni ykkösvaraus. Nino Niederreiteria ei helpolla edes löydä kuin pelipöytäkirjasta. Ryan Suter ei ole pelannut hyvin.

Blues on ottanut aina johdon ja sitten pelannut passiivista varmistuspeliä. Sen jälkeen Wild on ehkä pelannut hyvin, mutta silti se on pelannut takaa-ajoasemasta. 

Tämä on aikamoinen pettymys Minnesotan hienoa peliä talvella ihailleille. Playoffeissa luodaan NHL-pelaajan maine. On kai pakko katsoa tosiasioita suoraan silmiin. Minnesota Wild ei ole tarpeeksi iso ja vahva joukkue, kun aletaan pelaamaan kovaa. Blues on virallisesti huomattavasti isompi ja kovaotteisempi joukkue. 

Wildilla ei ole yhtään ainoata ykköstason tähteä johtamassa. Erikoistilannepelaaminen, etenkin ylivoima, ei ole hyvää. Dubnyk on päästänyt pahoja taakseen. Joel Edmundsonin maali kakkospelissä? NHL-maalivahti ei saa päästää tuollaista edes verryttelyssä.

Vai onko tämä odotettua, ottaen huomioon Bruce Boudreaun surullisen historian playoff-valmentajana? 

Bluesin maalivahti Jake Allen on pelannut toki loistavasti. 114 torjuntaa häntä kohti tulleista 117 laukauksesta kolmessa ottelussa. Suuri osa laukauksista on tullut sektorin ulkopuolelta. Wildin on päästävä lähelle ja pakotettava Allen liikkumaan sivuttain. 

Voiko Mike Yeo hienommin todistaa puolitoista vuotta tapahtuneen jälkeen hänelle potkut antaneelle työnantajalle, ettei vika koskaan ollut hänen? Wildin huoneessa oli jotain muuta vinossa. Me ulkopuoliset emme koskaan saa tietää mitä. Kosto on suloinen tässä tapauksessa. 

3. KASSASSINATION! Edmonton Oilersin Zack Kassian sanoo positiivisen karman seuraavan häntä. Näin ei ole asia aina ollut seitsemän maalia runkosarjassa tehneen hyökkääjän uralla. Häneltä vietiin neljä maalia pois erilaisten tarkistusten jälkeen tällä kaudella. Nyt hän on johtanut Oilersin jo kahteen voittoon San Jose Sharksista kahdella voittomaalilla. 

Jääkiekkojumalat ovat siis olemassa. 

Kassianin fyysinen pelityyli pääsee oikeuksiinsa playoff-tilanteessa. On tosi harvinaista, että NHL-joukkue ottaa kaksi voittoa todella kovista playoffpeleistä kahdella nollapelillä, ja maalivahdista ei puhuta yhtä paljon kuin yhdestä kenttäpelaajasta. 

Oilers on onnistunut ottamaan johdon, kun neljäs peli pelataan tiistaina San Josessa ja viides torstaina taas Edmontonissa, vaikka Connor McDavid ei ole ollut esillä ihan runkosarjan tapaan, eikä pistepörssin kahdeksannella sijalla kauden päättänyt Leon Draisaitl ole jostain syystä löytänyt luistelunopeuttaan. Todd McLellan teki pienen onnistuneen siirron, kun hän laittoi ykkösketjusta kolmoseen Draisaitlin Kassianin ja Drake Caggiulan vierelle.

McLellan osaa tarkkailla pelaajiensa energiatasoja ja vaihtaa paikkoja ja/tai antaa jollekin hieman lepoa, jos tämän luistin ei kulje niinkuin pitäisi. 

Sharksin pakkipari Marc-Edouard Vlasic/Justin Brown on onnistunut pitämään McDavidin aisoissa viidellä viittä-vastaan, mutta ei kannata luulla, että NHL:n nopein luistelija kiekon kanssa saadaan pidettyä vain yhdessä (alivoimalla tehdyssä) maalissa. Patrick Maroonin tehot ovat laskeneet samalla, kun #97 on pidetty pimennossa.

Martin Jones on hyvä maalivahti, mutta joukkueet yrittävät selvästi saada hänet liikkumaan oikealle, ennemmin kuin vasemmalle. Pelisysteemiä ei maalivahdin mukaan voi rakentaa, mutta esimerkiksi ylivoimapelissä tällaisista asioista varmasti yritetään päästä ottamaan hyöty. 

Cam Talbot päästi runkosarjassa aika paljon maaleja längistä, kuten Henrik Lundqvistkin. Nyt playoffeissa Oilers on onnistunut tekemään jo muutaman Jonesin patjojen välistä. Nopea syöttö huonosta kulmasta ja laukaus edestä suoraan keskelle alas. 

4. Werenskin kasvoluut, Couturen hammaskalusto. Jääkiekkoilijat ovat harvinaisia urheilijoita kyvyssään ottaa vastaan tällejä ja jatkaa pelaamista niistä huolimatta. Stanley Cupin playoffeissa vammoja tulee enemmän kuin tarpeeksi ja yleensä saamme kuulla niistä vasta jälkeenpäin. 

Logan Couturen paluuta kaukaloon äärimmäisen ilkeän loukkaantumisen jälkeen on ollut inspiroivaa seurata. Ensin häkki päässä, sitten ilman. Hammaslääkärillä on paljon töitä tämän miehen purukalustossa, kun kausi päättyy. 

Columbus Blue Jacketsin nuori pakki Zach Werenski sai myös kiekon naamaansa ja kausi on hänen kohdallaan päättynyt. John Tortorella ilmoitti maanantaiaamuna, että Werenski on kärsinyt luunmurtumia kasvoissaan ja jää syrjään. 

Werenski palasi kaukaloon kokonaamapleksi kypärässään, tukko pumpulia iskettynä klyyvariin, verta joka puolella ja toinen silmä umpeenmuurautuneena, ja pelasi niin kauan kuin pystyi näkemään yhtään mitään kiinnimuurautuneella oikealla silmällään. Veikataan tässä, että hän rikkoi jonkun silmää ympäröivistä luistaan. 

NHL-lääkäreiltä kysytään tähän aikaan vuodesta yksi kysymys: ”Jos tämä kaveri jatkaa pelaamista, voiko hän loukata jotain pysyvästi?”

5. Ankkalammen kirous! Miten on mahdollista, että Calgary Flames on hävinnyt jo 29 kertaa peräkkäin Anaheimin Honda Centerissä? Flamesin ja Ducksin pelisarja ei ole ollut niin kovaotteinen kuin odotettiin, mutta se on ollut tasainen. Silti voitto on luisumassa Calgaryn käsistä. 

John Gibson on ollut parempi kuin Brian Elliott. Flames ei ole käyttänyt tilaisuuksiaan hyväkseen. Huonoa tuuria on ollut ihan tarpeeksi. Huonoja ratkaisuja, joista Calgary on maksanut kalliisti. 

Flames ei ole onnistunut käyttämään hyväkseen Ducksin tilannetta puolustuksessa. Kakkospelissä Anaheimin pakistoa istui sivussa 16 miljoonan dollarin edestä. Kevin Bieksalla ajetaan vielä maileja kuin vanhalla Toyota Corollalla. Shea Theodore saa luistella niin paljon kuin jaksaa. Korbinian Holzer ei odottanut pääsevänä pelaamaan näin paljoa. 

Mielenkiintoinen tilasto tästä sarjasta on Flamesin playoffien huonoin aloitusten voittoprosentti 39%. Ducks voittaa suurimman osan aloituksista ja vie kiekon, Flames lähtee perään. 

Glenn Gulutzan peluuttaa kaikkia neljää ketjuaan paljon, mikä ei ehkä aina ratkaisevissa otteluissa ja ajan käydessä vähiin ole paras ratkaisu. Toisella puolella Randy Carlyle on taas pitämässä playoffvalmennuksen oppikurssia. Ryan Kesler on aina omistanut Flamesin playoffeissa ja omistaa yhä. 

6. Leafs ei kumartele presidenttejä. Mike Babcockille on pakko antaa tunnustusta. Paperillahan Washingtonin ja Toronton pelisarjan piti olla täydellisesti Capitalsin heiniä. Nuori Maple Leafs piti antaa liikaa maalipaikkoja vastustajalle, sanottiin. 

Frederik Andersen on saanut toki paiskia töitä hiki hatussa ja hän on pelannut hyvin. Mutta Caps ei ole päässyt Toronton alueelle niin paljoa kuin odotettiin. Washingtonin isojen hyökkääjien piti ajaa Toronton nuoret puolustajat seinille, väsyksiin ja hämmennyksiin. Puolustuksen piti olla Leafsin Akilleen kantapää.

Leafs-pakit ovat onnistuneet paikkaamaan aukot ja siirtämään kiekot toiseen suuntaan tehokkaasti. Morgan Rielly, Jake Gardiner ja Matt Hunwick ovat pelanneet isoja minuutteja, mutta hyvinä luistelijoina he ovat hoitaneet hommat hyvin. Jokaista kiekonkuljettajaa tuetaan. Caps ei ole päässyt pelaamaan tuttua peliään hyökkäysalueella. On vaikeaa käyttää hyväksi kaverin ohutta puolustusta, jos ei pääse alueelle kunnolla.

Hyökkäyksessähän Maple Leafsillä on yhtä nopeita jalkoja kuin Capitalsillakin. Toronton nelosketju on yllättäen ollut vaarallinen.

Kasperi Kapanen on tehnyt kolme maalia Leafs-paidassa, ja jokainen niistä on ollut todella iso maali. Auston Matthewsin ketju (Hyman, Nylander) ei ole vielä päässyt irti. Leo Komarov on pelannut tehokasta playoff-kiekkoa.

Oli ikävää katsoa Roman Polakin jalan kääntyvän väärään suuntaan. Todennäköisesti aika vakava nilkkamurtuma. Tärkeä rightin puolelta ampuva pakki, ja alivoimapelaaja. Babcock peluutti lähes pelkästään neljää pakkia sen jälkeen. Leafsin puolustajia valmentaa D.J. Smith, todennäköisesti saatuaan aika tarkat ohjeet Babcockilta.

Washington Capitals ei ole vielä pelannut parastaan tässä sarjassa. Leafsin omat kannattajat eivät edes usko nuoren joukkueensa voittavan tätä. Toronton huoneessa uskotaan varmasti, koska vastustaja on pidetty näinkin kovilla kahdessa ottelussa ja vielä vieraissa. Maple Leafsillä ei ole mitään menetettävää, ei mitään paineita. Jokainen peli on silkkaa urheilun juhlaa.

Capsin huoneessa taas tiedetään takuulla, että tämä on viimeinen mahdollisuus tällä tähtisikermällä. Ja se antaa lisäpainetta varmasti, painoa selkäreppuun, etenkin ensimmäisellä kierroksella. Ensimmäinen kierros on aina hankala ennakkosuosikeille.

Washington Capitalsin paras peli on tulossa, pian. Toronto on onneksi nopea jaloistaan.

7. Les Habitants et Les Rangers de New York. New Yorkin piti olla kaupunki, joka ei koskaan nuku. Broadwayn Sinipaidat nukahtivat kuitenkin kolmospelissä kotikaukalossaan, ja Montreal pääsi otteluvoitoissa 2–1-johtoon. Rangers ei ottanut fyysistä yliotetta, ei edes näyttänyt yrittävän, kuten kotijoukkueen tulisi tehdä.

Montrealissa pelatussa Game 2:ssa rekisteröitiin 129 taklausta! Täysin käsittämätön taklausfestivaali, ja näihin lukuihin voi luottaa. Ei olla San Josessa, vaan Kanadassa. Jotenkin tuntuu, että tämä pelisarja kääntyi toisinpäin toisessa pelissä. Montreal dominoi kolmatta peliä MSG:llä.

Tämä sarja on ollut todella hienoa kiekkoa. Carey Price on ollut Carey Price ja Alexander Radulov heräsi New Yorkissa pelaamaan kuin Gagarin-malja olisi pelissä. Radulov on pyyhkinyt kaikki epäilyt hänen luotettavuudestaan ja siitä, onko hän hyvä joukkuekaveri vai ei. Selvästi hän on joukkuekavereittensa suosiossa. Kauden lopulla hänen pelinsä notkahti hieman. Nyt taas kokeneempana pelaajana täysillä mukana.

On outoa, miten heikosti Rangers pelaa Broadwaylla.

8. Tuukka. Kuten odotettua, runkosarjan tilastot (Ottawa voitti kaikki neljä Bostonia vastaan) voitiin heittää roskakoriin playoffeissa. Tuukka Rask piti siitä huolen Game 1:ssä. Dion Phaneuf pääsi yllättämään kaukaa Game 2:n jatkoajalla sen jälkeen, kun Bruins oli hukannut kahden maalin johtonsa kolmannessa erässä. B:sin bensa loppui tankista.

Jokainen, joka näki Clarke MacArthurin maalin tunsi varmasti jotain sydämessään. Hieno hetki. Jopa Bruinsin haalistunut huppari päällä peliä seurannut sai melkein tipan silmäkulmaan. Melkein.

Nuori puolustaja Charlie McAvoy on pelannut heti ensimmäisestä NHL-vaihdostaan lähtien kuin viiden vuoden NHL-veteraani. Osasimme odottaa, että jos on olemassa junnu, joka pystyy pelaamaan NHL-debyyttinsä Stanley Cupin playoffeissa, se on juuri Charlie McAvoy. Mutta silti sen näkeminen tosielämässä tapahtuvana on todella huikeaa.

Bostonilla on ongelmia loukkaantumisten takia vähän liian paljon. Torey Krugin, Brandon Carlon, Colin Millerin ja Adam McQuadin poissaolo puolustuksesta on paha suonenisku Bruinsille. David Krejcin poissaolo muuttaa koko hyökkäyksen tasapainon.

Senatorsin puolella Erik Karlssonin pelin nerokkuus jaksaa ihastuttaa. Boston Bruinsia ei ole helppoa voittaa Gahdenissa, jossa kaksi seuraavaa peliä pelataan. Playoffeissa puhutaan aina momentumista. Sitä ei valitettavasti voi viedä mukanaan toiseen kaupunkiin tai ottelusta toiseen kuin viestikapulaa. Sen tavoittelu alkaa jokaisessa ottelussa uudelleen.

Siinä on haastetta Ottawa Senatorsille.

9. Lempäälän kuvernöörin blues Bluesissa. Jori Lehterä on saanut katsoa joukkueensa hienoja pelejä pressboxin puolelta. Syystä tai toisesta hän ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon Bluesissa. Edmontonin näkökulmasta katsottuna, jos Magnus Pääjärvi mahtuu pelaamaan ja Jori Lehterä ei mahdu, jälkimmäinen on todella hankalassa tilanteessa.

Tämä ei ole pelaaja, jonka on tarkoitus tulla pois kokoonpanosta kauden tärkeimmissä peleissä.

Tilanne on jonkin verran muuttunut Nuottipaidoissa. Venäjältä tullut nuori Ivan Barbashev on ottanut yhden sentteripaikan. Vladimir Sobotkan paluu KHL:stä on myös muuttanut pakkaa. Lehterällä on kaksi vuotta sopimusta jäljellä $4.7M hintalapulla per kausi. Uusi alku jossain muualla olisi ehkä ratkaisu, mutta Blues joutuisi siinä tapauksessa maksamaan suuren osan sopimuksesta.

10. Pingviinit lennossa. Ja vielä. Columbus Blue Jackets on pulassa Stanley Cup -mestareitten kanssa. Matt Calvertin raukkamainen isku Tom Kuhnhackelin niskaan Game 2:ssa toi hänelle yhden ottelun pelikiellon, mikä on täydellinen vitsi NHL:n pelaajaturvallisuudelta. Jonkun pitää ilmeisesti kuolla tai joutua rullatuoliin pysyvästi ennenkuin täysin tahallisiin vastustajan vahingoittamisyrityksiin kuten tässä, puututaan. Se päivä tulee vielä.

Vezina-tason kauden pelannut Sergei Bobrovski on ollut hukassa playoffeissa. Tojuntaprosentti 89.7% kolmen pelin jälkeen on yksi pudotuspelien huonoimmista. Toisessa päässä Marc-Andre Fleury – kuten runkosarjaesitysten perusteella odotettin – on ollut fantastinen.

Pittsburgh Penguinsin nopeus on ollut myrkkyä Blue Jacketsille. Bob ei ole ainoa CBJ:n pelaaja, joka ei ole onnistunut nostamaan tasoa.

Jackets lähtee todennäköisesti kesälomalle tiistaina. Eikä ansaitse parempaa.

Pittsburgh Penguins on yhä mestari, kunnes joku toinen ottaa siltä Stanley Cupin käsistä pois. Sidney Crosby on yhä kuningas, Geno Malkin tsaari ja Phil Kesselin pitäisi olla Amerikan presidentti.

– – –

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton.

Twitter: @OnsideWithJouni

Jouninposti@shaw.ca