Onside with Jouni Nieminen: TARINA JA LAULU KUULUISAN VOITTOMAALIN TAKAA
8 min
Kuva Bill Barilkon tekemästä Stanley Cupin voittomaalista vuodelta 1951 on yksi NHL-historian tunnetuimmista. Barilkon tarina on samalla myös yksi tunnetuista NHL-legendoista, josta on tehty myös tunnettu laulu ”50 Mission Cap”. On aika kertoa Bashin` Bill Barilkon tarina tiistai-iltana aivosyöpään menehtyneen Gord Downeyn, laulun sanoittajan ja esittäjän, muistoksi.
STANLEY CUPIN VOITTOMAALI
Yksi useimmin Torontossa sijaitsevalle Hockey Hall of Fame -kiekkomuseolle esitetyistä valokuvapyynnöistä koskee mustavalkoista kuvaa ilmassa lentävästä Bill Barilkosta vuodelta 1951. Kuvassa kohti maalia kaatumassa oleva Barilko on juuri laukonut kiekon rystyltä maaliin yli istualleen pudonneen Montreal Canadiensin maalivahti Gerry McNeilin levyhanskan. Kiekko näkyy selvästi kuvassa.
Tämä maali ratkaisi Stanley Cup -mestaruuden Toronto Maple Leafsille kevään 1951 finaalin viidennessä ottelussa. Kaikki finaalisarjan viisi peliä ratkaistiin vasta jatkoajalla. Viimeinen peli pelattiin Toronton vanhassa Maple Leaf Gardensissa. Runkosarjan mestari Montreal oli ennakkosuosikki playoffeissa ja oli johtanut tätä ottelua vielä vähän ennen loppua maalein 2-1.
Maple Leafsin valmentaja Joe Primeau otti maalivahdin pois, kun varsinaista peliaikaa oli enää jäljellä vajaa minuutti. Tod Sloan teki tasoituksen, ja seurasi jatkoaika. Valmentaja Primeaun ohje Leafsille oli ”Pelatkaa rohkeasti ja kovaa, mutta älkää ottako turhia riskejä.”
Puolustaja Bill Barilkolle Primeaulla oli erityisohje: ”Barilko!”, hän sanoi. ”Jos ylität siniviivan, annan sinulle sakot.” Valmentaja halusi kovaotteisen pakkinsa pysyvän alhaalla. Kun jatkoaikaa oli pelattu jo yli kahden minuutin ajan, Leafsin hyökkääjä Howie Meeker yritti vanhanaikaista maalin takaa. Canadiensin maalivahti McNeill tuli tolpalle ja kaatui torjunnastaan. Meeker sai kiekon takaisin ja yritti laittaa sen maalin eteen, mutta kiekko muutti suuntaa puolustaja Emile Bouchardin luistimesta, ponnahtaen ulos b-pisteelle.
Bill Barilko otti riskin ja lähti vastaan siniviivalta. Kuuluisa rystylaukaus meni maaliin ajassa 2:53.
Loppuunmyyty (14 577 katsojaa) klassinen NHL-halli riehaantui kotijoukkueen voitosta. Kaukalo täyttyi juhlivista faneista. Maple Leafsin pelaajat nostivat illan sankarin hartioilleen ja kuljettivat tätä ympäri kaukaloa. ”Hei koutsi, vieläkö aiot antaa minulle sakot?”, huusi iloinen Barilko, kun Joe Primeau tuli halaamaan voittomaalisankariaan, jonka nimi kirjoitettaisiin pian jo neljännen kerran loordi Stanleyn Kannun kylkeen.
HOLLYWOODISTA TORONTOON
Bill Bariko oli kotoisin pohjoisesta, Kanadan Ontariossa sijaitsevasta Timminsin kaupungista. Hän oli vaaleapäinen hurjapää, venäläisten siirtolaisten poika. Kanadan jääkiekkoatlaksen mukaan ”Bashin` Bill” luisteli kuin ”puusta putoava mies” (someone falling out of a tree), mutta hän oli todella, todella kova taklaaja. Ennen NHL-uraansa hän pelasi erikoisessa paikassa, Hollywood Wolves -nimisessä seurassa Los Angelesissa.
Sarjan nimi oli Pacific Coast Hockey League. Kauan ennen Mighty Ducksia ja jo kauan ennen LA Kingsiä.
Hollywoodin Susissa pakkipariksi sattui uraansa kolmen sotavuoden jälkeen lopettelemassa ollut NHL-legenda Tommy Anderson. Albertasta kotoisin ollut ”Cowboy” Anderson oli ensimmäinen runkosarjan jumbojoukkueessa pelannut pelaaja, joka oli valittu NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi ja siis palkittu arvostetulla Hart-palkinnolla. Tämä tapahtui kaudella 1941-42 New York Americansissa.
Tommy Anderson suositteli nuorta pariaan Leafsin GM Conn Smythelle. Hän lopetti peliuransa kevääseen 1947, jolloin 20-vuotias Barilko jätti Kalifornian auringon ja matkusti Torontoon. Hän saapui kovassa lumimyrskyssä suoraan Leafsin harjoituksiin.
Stanley Cupin voittomaalin jälkeen hänestä tuli nopeasti tunnettu urheilija Kanadassa. Muutamaa kuukautta myöhemmin kotikylällään kesää viettämässä ollut Barilko lähti kalareissulle ystävänsä, paikallisen hammaslääkärin Dr. Ernie Hudsonin kanssa tämän omistamalla yksimoottorisella Fairchild 24-pienkoneella. Barilkon venäläinen äiti ei halunnut poikansa lähtevän ja oli pyytänyt tätä jäämään kotiin. Äiti oli asiasta niin tosissaan, että hän kieltäytyi antamasta pojalleen suukkoa lähtiäisiksi.
Viimeinen näköhavainto Bill Barilkosta ja hammaslääkäri Hudsonista tehtiin Quebecin provinssin puolella. Miehet tekivät välilaskun tankatakseen koneen kotimatkallaan.
Kun Dr. Hudsonin ja Barilkon konetta ei kuulunut takaisin, käynnistettiin Kanadan siihenastisen historian suurimmat etsinnät miesten löytämiseksi. 24-vuotias uransa huipulla ollut NHL-sankari oli kadonnut, eikä hänestä tai koneesta löydetty jälkeäkään. Kanadan kuninkaalliset ilmavoimat etsivät pohjoisia seutuja usean koneen ja helikopterin voimalla. Yhteensä laskettiin tutkitun yli 78 tuhatta neliökilometriä, mutta mitään ei löydetty. Pohjoisten erämaitten pilotit olivat aluksi optimistisia, sillä 47-vuotias Dr. Hudson tiedettiin kokeneeksi lentäjäksi, joka tunsi seudut hyvin.
Toronto Maple Leafs otti uutisen raskaasti, seuraavan syksyn harjoitusleirin alkaessa Barilkon varusteet roikkuivat pukuhuoneessa kenenkään koskematta samalla paikalla, minne mies oli ne keväällä jättänyt.
Tämä tapaus, Bill Barilkon katoaminen, puhutti ihmisiä Kanadassa koko 1950-luvun ajan. Hurjimmat huhut väittivät jopa Barilkon salaa siirtyneen vanhempiensa kotimaahan Venäjälle opettamaan nuoria kiekkoilijoita. Maple Leafs ei enää voittanut Stanley Cupeja; oli kuin joukkueen päälle olisi langetettu kirous tämän tapauksen vuoksi – ”The Curse of Bill Barilko.”
Huhut loppuivat ja kirous raukesi vasta yksitoista vuotta myöhemmin keväällä 1962, jolloin Toronto Maple Leafs onnistui vihdoinkin voittamaan Stanley Cupin. Tarinan mukaan Barilkon kotikylältä Timminsistä myös kotoisin ollut Frank ”Big M” Mahovlich oli juuri astumassa avoautoon Stanley Cup -paraatin alkaessa, kun yksi hänen joukkuekavereistaan tuli kertomaan uutiset.
Osaksi suohon uponnut lentokone, sekä vieläkin istuimissaan olleitten Dr. Hudsonin ja Bill Barilkon maalliset jäännökset oli löydetty. Kirous oli lopullisesti poissa.
Bashin` Billy päästiin hautaamaan kotikylän multiin.
Myöhemmin Leafs jäädytti paidan #5 nostamalla sen Maple Leaf Gardensin kattoon.
50 MISSION CAP
Vuonna 1993 kanadalainen superbändi The Tragically Hip julkaisi kappaleensa ”50 Mission Cap”, joka kertoo Bill Barilkon tapauksesta. Koko Barilkon legenda on jäänyt elämään ja The Hipin laulu soi edelleen lähes päivittäin Classic Rock -kanavilla eli siis suomeksi sanottuna parhaimmat päivänsä jo nähneitten ihmisten mielimusiikkia soittelevien radioasemien taajuuksilla.
On kai selvitettävä, ettei itse 50 Mission Cap -termillä ole mitään tekemistä Bill Barilkon kanssa. Liittoutuneitten ilmavoimilla oli toisessa maailmansodassa tapana antaa lippis 50 vaarallista lentotehtävää suorittaneille piloteilleen ja myöhemmin tietynnäköisiä hattuja on alettu kutsumaan samalla nimellä. The Tragically Hipin laulaja Gord Downey säilytti Bill Barilkon jääkiekkokorttia omassa lippiksessään – siitä siis laulun nimi.
Vuosien ajan musiikkifanit vannoivat nähneensä paidan #5 heiluvan katossa aina The Hipin konsertoidessa Maple Leaf Gardensissa 50 Mission Capin soidessa. On hyvä muistaa, että rock-konserteissa legendaarinen kiekkoareena tuoksui aivan erilaiselle kuin NHL-peleissä.
SURUN PÄIVÄ JÄÄKIEKON KOTIMAASSA
Ikonisen kanadalaisyhtyeen The Tragically Hipin laulaja ja rock-runoilija Gord Downey menehtyi aivosyöpään tiistai-iltana. Downey oli useimpien silmissä muusikko, mutta jääkiekkoihmiset pitivät häntä aina yhtenä omistaan. Kovana Boston Bruinsin fanina tunnettu rocktähti rakasti jääkiekkoa. Sen pystyi huomaamaan kuuntelemalla yhtyeen laulujen sanoituksia.
The Hip ei vain laulanut lauluja jääkiekosta. Bändin yhteys maailman hienoimpaan peliin, sen pelaajiin ja ihmisiin sen parissa oli paljon syvempi, ja ainutlaatuisempi.
Bostonin kannatus johtui siitä, että Bruinsin legendaarinen valmentaja/GM Harry Sinden oli Gord Downeyn kummisetä. Hänet nähtiin usein otteluissa kuuluisien jääkiekkoilijoitten, kuten Bobby Orrin seurassa. Hän oli läheinen ystävä ehkä tunnetuimman NHL-insiderin, TSN:n Bob McKenzien kanssa.
50 Mission Cap oli siis tehty Bill Barilkosta. The Hipin kiertäessä Kanadaa viimeisen kerran kesällä 2016, Air Canada Centressä valospotti osoitettiin kohti katossa roikkuvaa paitalippua numero 5, kun tuo kuuluisa kappale esitettiin viimeisen kerran sen syntysijoilla.
Downey oli itse nuorena lupaava maalivahti. Kappale ”The Lonely End of The Rink” kertoo siitä. ”Fireworks” -nimisessä biisissä aiheena on Paul Hendersonin historiallinen voittomaali syyskuun 1972 Summit-sarjassa, jossa Kanada ja Neuvostoliitto ottivat yhteen. Modernin jääkiekon synty, kaikkien pelisarjojen äiti.
”Heaven is a Better Place Today” oli omistettu Atlanta Thrashersin hyökkääjä Dan Snyderille, joka menehtyi traagisesti auto-onnettomuudessa vuoden 2003 syksyllä. Kaikissa näissä sanoituksissa kuullaan eri tarkoituksia eri tasoilla samanaikaisesti, jos näin voidaan sanoa. Downey sanoi kirjoittaneensa laulun Snyderista nähtyään, millaisella kunnioituksella ja arvokkuudella tämän Thrashers-joukkuekaverit suhtautuivat kaverinsa järjettömään kuolemaan.
Laulu kertoo siitä, miten rohkeasti ihmiset kohtaavat kuoleman. Vaikka se on kerrottu osaksi jääkiekkotermein, itse aihe on paljon laajempi.
The Hip on bändi, jonka laulut kertovat todella kanadalaisista asioista. Tämä lienee syy siihen, että yhtye on ollut jumaloitu omassa maassaan jo yli 30 vuoden ajan, mutta ei ole koskaan saavuttanut suurta menestystä Yhdysvalloissa. Joku sanoi tänään, että amerkkalaiset ehkä ymmärtäisivät, jos Bruce Springsteen olisi kuollut ja E Street Band olisi Amerikan ainoa kuuluisa yhtye. The Hipin musiikkia kuulee hyvin usein NHL-pukukopeissa, oltiin missä kaupungissa tahansa. Se soitti urheilijoitten konsertissa Salt Lake Cityn talviolympialaisissa vuonna 2002.
Keskiviikkona, heti tiedon Gord Downeyn kuolemasta tultua julki, The Tragically Hipin musiikin raportoitiin soineen heti ainakin Detroit Red Wingsin ja Toronto Maple Leafsin harjoitustiloissa.
Eivätkä ne varmasti jääneet ainoiksi.
Keskiviikkona Gord Downeyn jättämä vaikutus jääkiekkomaailmaan näkyi todella vahvasti sosiaalisessa mediassa. Useat NHL-pelaajat, median jäsenet, fanit, seurat ja Kanadan jääkiekkoliitto Hockey Canada ilmaisivat kunnioituksensa ja osanottonsa tyylikkäästi.
Pelaajayhdistys NHLPA twiittasi: ”Teit taustamusiikin automatkoille harjoituksiin, turnausten bussimatkoille ja pukuhuoneisiin kaikkialla Kanadassa. Jääkiekko oli osa Sinua ja Sinä tulet aina olemaan osa jääkiekkoa. Kiitos, Gord Downey.”
– – –
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
Jouninposti@shaw.ca
