Onside with Jouni Nieminen: Terrible Ted – osa 2
11 min
Etkö lukenut vielä sarjan ensimmäistä osaa? Lue sarjan ensimmäinen osa
Ammattilaisurheilun varjoisa puoli vanhoina hyvinä aikoina
NHL oli 1950-luvulla suljettu kuuden joukkueen sarja, jonka kuudella joukkueella oli siis käytännössä vain kolme omistajaa. Molsonin oluttehtaan perustajaperhe omisti Montreal Canadiensin (kuten nykyisinkin), Maple Leaf Gardensin rakentaja Conn Smythe omisti Toronto Maple Leafsin. USA:n puolella Norrisin perhe omisti virallisesti vain Detroit Red Wingsin, mutta käytännössä sama perhe hallitsi myös New York Rangersiä, Boston Bruinsia ja Chicago Black Hawksia.
Jim Norris Sr:n poika Jimmy Norris nuorempi liikkui yleensä pitkän ja hoikan, silmälasipäisen miehen kanssa. Tämän miehen sanottiin liikkuneen pehmein liikkein kuin pastorin ja puhuneen vakavalla, rauhallisella äänellä. Hän varasi hotellihuoneet, avasi ovet ja piti huolta siitä, että huoneessa oli aina juotavaa ja Jimmyn mieleistä naisseuraa.
Synkkähahmoinen mies odotteli käytävillä nahkainen golf-laukku olkapäällään Jimmy Norrisin ollessa NHL:n kuvernöörien kokouksissa. Tämä mies oli nimeltään Sammy ”Golf-Bag” Hunt. Hän oli gangsteri ja konepistooliteloittaja Al Caponen aikakauden Chicagosta. Lempinimi oli tullut golf-laukusta, jossa hän kantoi konepistooliaan. Hänen sanottiin huutaneen aina ”FORE!” ennen teloituksiaan.
”Toinen alamaailman henkilö, joka toimi Jimmy Norrisin liikekumppanina useissa investoinnissa oli vielä paremmin tunnettu Frankie Carbo. Carbo oli surullisenkuuluisan Murder Inc. gangsteriryhmän jäsen. Vuonna 1939 Carbo ja Bugsy Siegel hoitivat gangsterin nimeltä Harry ”Big Greenie” Greenbergin pois elävien kirjoista, koska tämä oli uhannut toimia liittovaltion todistajana.”
Myöhemmin Carbon uskotaan ottaneen myös Bugsyn pois pelistä yhdessä kuuluisimmista mafia-teloituksista, joka toteutettiin Beverly Hillsissä.
Norris nuorempi toimi aktiivisesti ammattilaisnyrkkeilyn ja ravimaailman piireissä – molemmat tunnettuja mafian kontrolloimia lajeja samoihin aikoihin. Ottelujen promoottorit eivät nyrkkeilyliittojen sääntöjen mukaisesti saaneet omistaa omia nyrkkeilijöitään lahjontamahdollisuuden takia. Jimmy Norris omisti sekä hallit, lipunmyynnin, promoottorit, että itse nyrkkeilijät – isältään oppimansa sapluunan mukaisesti.
Norris nuorempi toimi aktiivisesti ammattilaisnyrkkeilyn ja ravimaailman piireissä. Kuva ei liity juttuun.
Jimmy Norrisin uskotaan netonneen pelkästään kahden amerikkalaisen TV-jätin televisiointisopimuksista $10 miljoonaa vuosittain. Summaan eivät kuuluneet pöydän alta nyrkkeilijöiltä, promoottoreilta ja mustan pörssin lipunmyynneistä tulleet tulot. Eivätkä vedonlyönneistä, lahjuksista ja sovituista otteluista hänen ystäviltään, kuten Carbolta tulleet rahat, joitten uskotaan tuplanneen TV-tuloista tulleet summat.
Jim Norris vanhemman kuoltua vuonna 1952 hänen perijänsä ryhtyivät johtamaan urheilubusineksiä. Norris Sr. oli ennen kuolemaansa hävittänyt satojen miljoonien dollareitten arvoisen omaisuutensa pois verottajan näkyvistä monimutkaisilla yritysjärjestelyillä. Amerikan verottaja IRS:lle ilmoitettiin viiden miljoonan dollarin arvoinen verotettava omaisuus.
”Tytär, 24-vuotias Mrs. Marguerite Norris toimi muutaman vuoden Detroit Red Wingsin presidenttinä Jim Sr:n kuoleman jälkeen. Hän ei yrittänytkään peitellä sitä, ettei hän tiennyt paljoa jääkiekosta, mutta hän oli perinyt isänsä kyvyn toimia ja tehdä päätöksiä yrityksen johdossa. Hän ymmärsi, miten jääkiekko sopi Norrisien busineksiin. Red Wings voitti runkosarjamestaruuden kolmesti peräkkäin hänen aloitettuaan ja Stanley Cupin kahdesti.”
Toimittajien sovinistisiin kysymyksiin hän vastasi nasevasti. Yksi kysyi puhelinhaastattelussa, minkä väriset hiukset hänellä oli (aika harvinainen kysymys NHL-seuran presidentille). ”Olen astianpesukoneblondi”, oli vastaus.
Conn Smythe (Toronto Maple Leafsin omistaja) yritti pitää hänet poissa NHL-kuvernöörien kokouksista väittämällä, että liigan säännöt kielsivät naisten läsnäolon. Sellaista sääntöä ei ollut olemassakaan, mutta Marguerite lähetti Smythen vihaaman Jack Adamsin kokouksiin ja antoi tälle aina ohjeet, miten asioista tulisi äänestää. Smythe jatkoi kampanjaansa naispuolisen NHL-pomon nöyryyttämiseksi. Hän sanoi julkisesti Olympia Stadiumin naistenhuoneitten olevan kamalassa kunnossa.
Marguerite Norrisin vastaus oli: ”Mitä ihmettä sinä teet naistenhuoneessa?”. Mrs. Norris antoi torontolaiselle lehdelle lausunnon ihmetellen Mr. Smythen omituista kiinnostusta naistenhuoneisiin. Conn Smythe ei sen jälkeen koskaan maininnut asiasta.
Bruce Norris tuli perheen päätöksellä Red Wingsin manageriksi ja presidentiksi vuonna 1955. Jimmy nuorempi hoiti Chicago Black Hawksia ja toimi nyrkkeilyn ja raviurheilun parissa.
NHL-pelaajien kohtelu 1950-luvulla
Ted Lindsay ei 1950-luvun tullessa puoliväliin edes yrittänyt välttää vaikeuksia Red Wingsin johdon kanssa. Hänestä oli tullut yksi NHL-median suosikkihaastateltavia. Keväällä 1955 hän arvosteli julkisesti Glen Skov-nimisen pelaajan treidaamista Chicagoon. Hän rikkoi pyhää kirjoittamatonta sääntöä arvostelemalla oman seuransa tekemää siirtoa.
Ted Lindsay
Syksyllä 1956 Jack Adams otti ennen Torontossa pelattua kauden avausta kapteenin C:n pois Lindsayn paidasta. Uudeksi kapteeniksi hän valitsi Red Kellyn. Tämä oli julkinen nöyryytysyritys Ted Lindsayä kohtaan ja samalla sodanjulistus. Lindsay ja Adams eivät tämän jälkeen koskaan enää puhuneet suoraan toisilleen kuin äärimmäisen sotaisiksi muuttuneissa sopimusneuvotteluissa.
Pavelichin ja Howen kanssa pitämänsä muoviyrityksen ansiosta Lindsay oli alkanut opiskella kirjanpitoa ja hän oli oppinut, mitä työntekijöitten palkkaaminen maksoi. NHL-sopimus ei sallinut pelaajien hankkia lisätuloja kaukalon ulkopuolella, eikä käyttää urheilukuuluisuuttaan hyväkseen rahallisesti kuin vain seuran luvalla, eikä tuota lupaa yleensä annettu.
Pelaajilla oli hyvää aikaa esimerkiksi kesäisin parantaa mahdollisuuksiaan elämässä suorittamalla opintoja, mutta senkin NHL-seurojen johtajat suoraan kielsivät, tai ainakin suhtautuivat siihen erittäin kielteisesti.
Samalla sopimuksessa vaadittiin, että pelaajien oli osallistuttava kaikkiin seuran ja liigan vaatimiin PR-tilaisuuksiin ilman palkkaa. Hyvä esimerkki oli keräilykorttilisenssien myynti. Vuonna 1957 Toronto Maple Leafs sai $9,300 purkkafirma Parkhurstilta oikeudesta käyttää pelaajien kuvia tuotteissaan. Pelaajille tuosta summasta ei annettu penniäkään.
”NHL-pelaajien olot noin vuonna 1957 eivät näytä kovin hyviltä. Pelaajien vuosittainen keskiarvopalkka oli $8,000, lähes sama kuin koulun rehtorilla.”
Pelaajien oli usein pidettävä kahta kotia samanaikaisesti, koska jääkiekkokausi kesti vain noin kuusi kuukautta. Jokaisen tuli maksaa $900 palkkiostaan NHL:n eläkekassaan ja useimmat maksoivat tämän lisäksi kallista vakuutusmaksua koko uran päättävän loukkaantumisen varalta.
MITÄ NHL-PELAAJILLE MAKSETAAN NYKYPÄIVÄNÄ? KATSO KAAVIO ALTA
Vuonna 1957 NHL-pelaajien keskiarvopalkka oli $8,000. Nykyään pelaajat tienaavat miljoonia.
Jos pelaaja loukkaantui kauden aikana, seura maksoi ”kohtuulliset” sairaala ja lääkärikulut sillä ehdolla, että pelaaja käytti seuran määräämää lääkäriä. Korvausta tuli kahdeksan viikkoa loukkaantumisen jälkeen. Jos pelaaja oli vielä loukkaantunut kauden päätyttyä, hänen hoitokustannuksensa maksaminen oli täysin seuran armoilla.
Loukkaantuneille pelaajille ei maksettu palkkaa, ja usein pelaajia painostettiin pelaamaan loukkaantumisista huolimatta. Jos pelaaja kieltäytyi, hänen sopimuksensa saatettiin mitätöidä.
Pelaajat eivät olleet tietoisia laillisista oikeuksistaan, koska he eivät päässeet näkemään omia sopimuksiaan kuin lyhyesti allekirjoittamisen yhteydessä. Kopioita ei annettu. Omistajat antoivat julkisuuteen kuvan seuroista, jotka olivat kuin perheitä ja joissa pelaajista pidettiin hyvää huolta. NHL ilmoitti julkisesti liigan eläkejärjestelmän olevan ”parhaan ammattilaisurheilussa.”
Pelaajat saattoivat siis tuntea olonsa paremmaksi ainakin tietäen, että peliuran jälkeen heitä odotti kohtuullinen eläke.
Helpoimmat sopimusneuvottelut ammattilaisurheilun historiassa
Gordie Howella on erityinen paikkansa kaikkien NHL-seuraajien sydämissä. Yksi jääkiekon ja NHL:n todellisista legendoista. Mr. Hockey. Mies, joka faneja tavatessaan toi hymyn monen pikkupojan huulille aina, ja lämmitti jokaisen pikkupojan sydämen. Riippumatta siitä, kuinka suuren tai vanhan kropan sisällä tämä sydän oli. Legendaarinen jääkiekkoilija, jolla oli aina aikaa faneille ja luontainen kunnioitus kaikkia ihmisiä kohtaan.
Gordie Howe
Kaukalossa yksi harvoja molempikätisiä pelaajia NHL:n historiassa; ilkeä ja taitava supertähti. Yhä tänä päivänä kaikkein kuuluisin ja paras Red Wingsin pelaaja.
Mutta juuri Howe oli pelaaja, jonka ujous ja vaatimattomuus neuvottelupöydässä piti muita NHL-pelaajia pimeydessä kymmenien vuosien ajan.
NHL mainosti Gordieta jääkiekon parhaimpana suurlähettiläänä hänen kuolemaansa saakka. Tosiasiassa liiga kohteli häntä huonommin kuin vesipulloja kantavaa huoltajan apulaista. Vielä vuonna 1987 NHL kutsui Gordien pitämään useamman etukäteen ohjelmaan merkityn edustus- ja nimmarikirjoitustilaisuuden Quebec Cityssä pidettyyn kahden ottelun Rendez-Vous ottelusarjaan.
NHL:n tähdet ja Neuvostoliiton maajoukkue pelasivat toisiaan vastaan. NHL tarjosi Howelle kulut ja sata dollaria palkkaa koko viikonlopusta ja Gordie täytti velvollisuutensa huolellisesti. Samanaikaisesti NHL maksoi veriviholliselle Maurice ”Rocket” Richardille, sekä muitten urheilulajien suuruuksille Wilt Chamberlainille, Gary Carterille ja Pelelle kullekin viisi tuhatta dollaria plus kulut vain yhdestä lyhyestä edustustilaisuudesta samassa tapahtumassa.
Detroit Red Wingsin GM Jack Adams kutsui pelaajat toimistoonsa joka syksy harjoitusleirin yhteydessä ja määräsi heidät allekirjoittamaan sopimuksensa. Allekirjoittamisen jälkeen sopimuspaperit laitettiin mappiin, ja mappi suljettiin laatikkoon, eivätkä pelaajat saaneet nähdä niitä uudestaan. Muistiinpanoja sopimusten pienellä painetuista yksityiskohdista ja pykälistä ei saanut ottaa.
Gordie Howelle Adams tarjosi joka syksy sopimuspaperin, jossa palkkiosumma oli jätetty tyhjäksi. ”Täytä se summalla, minkä arvoinen olet, Gord”, oli kehoitus. Kaikista ennätyksistään, mestaruuksistaan ja palkinnoistaan huolimatta Howe laittoi joka vuosi vain tuhat dollaria lisää edellisen vuoden sopimukseen verrattuna. Pulska Adams oli aina tyytyväinen ja saattoi viedä tähtipelaajansa lounaalle.
”Pelaajia varoitettiin puhumasta sopimuksistaan muille pelaajille. Tämä käytäntö muuttui vasta 1990-luvun alussa, kun NHL-pelaajien palkat tehtiin julkisiksi. Gordie Howelle Adams sanoi syyksi sen, että hänen palkkansa kuullessaan muut pelaajat tulisivat vain kateellisiksi. Howe luotti Adamsiin. Gordie luuli, että hän olisi aina joukkueensa ja NHL:n parhaiten palkattu pelaaja, koska hän oli liigan suurin tähti.”
Käytännössä Howe tuli vaatimattomuudellaan asettaneeksi palkkakaton kaikille muille pelaajille pitkiksi ajoiksi.
Pieni epäilys heräsi vuonna 1966, kun 18-vuotias Bobby Orr allekirjoitti laajalti julkisuudessa mainostetun, vuosipalkaltaan $25,000 arvoisen sopimuksen, ja sai toiset $25,000 päälle allekirjoitusbonuksena. Gordie Howe oli pelannut jo 19 vuotta NHL:ssä, ja hänen palkkansa oli samaan aikaan $27,500, bonukset mukaanlaskien.
Keskellä Bobby Orr
Red Wingsin omistaja Bruce Norris – Jack Adams sai potkut vuonna 1962 – tarjosi $10,000 lisää per kausi. Samalla Norris uskotteli Gordielle, että raportit Orrin sopimuksesta ovat pahasti liioiteltuja.
Gordie Howe tajusi asian vasta vuonna 1968, kun puolustaja Bob Baun treidattiin Red Wingsiin Torontosta. ”Olet pitänyt meidän palkkojamme alhaalla jo kymmenen vuoden ajan, ja joidenkin vanhempien pelaajien mielestä 25 vuoden ajan”, sanoi Baun Howelle heti Detroitiin saavuttuaan. ”Olet asettanut standardin, jonka mukaan kaikkien muitten on täytynyt elää. Ja se on sinun syytäsi, koska et ole neuvotellut palkoista kunnolla.”
Howe ei aluksi uskonut Baunin sanoja, mutta sitten sai kuulla puolustajan palkan olevan $67,000. Howen oma palkka oli $45,000. Baun kehoitti Howea kirjoittamaan seuraavana syksynä paperiin kylmästi $150,000, ja katsoa mitä omistaja sanoo. Gordie ärsyyntyi ja neuvotteli vihaisena syksyllä 1969. Mutta hän perääntyi taas viime hetkellä ja pyysi vain $100,000.
Bruce Norris suuttui pelaajan ahdistettua häntä nurkkaan vaatimuksineen ensimmäistä kertaa. Norris sanoi sarkastisesti ”toivottavasti tämä tekee Colleenin (Gordien vaimo) onnelliseksi.”
Baun ja Howe eivät tienneet, että samana syksynä Helsingin IFK:sta palannut Baunin pakkipari Carl Brewer oli juuri saanut Detroitilta yhden vuoden, $126,000 sopimuksen. Ensimmäinen yli sadan tuhannen dollarin arvoinen sopimus NHL-historiassa. Kumpikaan ei myöskään tiennyt, että Norrisin perhe oli netonnut Detroit Red Wingsin toiminnasta yli miljoona dollaria, ja toisen miljoonan Olympia-hallin toiminnasta, joka vuosi jo vuodesta 1946 lähtien.
Detroit Red Wings oli yksi ammattilaisurheilun tuottavimmista seuroista koko Gordie Howen uran ajan. Norrisit antoivat Jack Adamsille joka vuosi budjetin, jonka alle pelaajien palkat piti sisällyttää. Erotuksen Jolly Jack sai pitää itse.
Lopetettuaan pelaamisen vuonna 1981, 26 NHL-kauden jälkeen Gordie Howen NHL-eläke oli $13,000 vuodessa. Aliupseerin eläke Kanadan armeijassa samoilla palvelusvuosilla olisi ollut $27,000, NBA-pelaajan $35,000 ja MLB baseball-pelaajan yli $42,000.
Gordien vaimo Colleen Howe oli selkeästi itsenäinen ja vahva nainen. Colleen manageroi Gordien uraa pelaamisen jäätyä menestyksellisesti. Mutta hänkään ei pitänyt miehensä vaatimattomuudesta, kun oli aika neuvotella NHL-sopimuksia. ”Meillä oli neljä lasta elätettävänä”, Colleen sanoi. ”Meidän oli pakko elää säästeliäästi. Ompelin itse vaatteemme, leikkasin lasten hiukset. Kävimme etsimässä ja vaihtamassa vanhoja luistimia pojillemme. Meillä ei ollut mitään ylimääräistä. Minulla ei ollut edes varaa soittaa kaukopuhelua Gordielle, kun hän oli pelimatkoilla.”
—
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
Jouninposti@shaw.ca
