Pyhän flanellin pyhäinhäväistys

Toinen NHL:n vanhimmista klassisista seuroista antoi periksi, ja laittoi paitamainoksen pyhään pelipaitaansa. Tästä on varoitettu aikaisemmin. Montreal Canadiens valitsi uuden kapteenin, joka ei ole ranskankielinen. Tässä muutama kommentti.

Kahdeksan juudasta!

Olemme puhuneet asiasta jo vuosia. Tiesimme sen tulevan. Gary Bettman sanoi kuuluisasti joskus seitsemisen vuotta sitten NHL:n suostuvan lopulta tähän, vaikkakin vasten tahtoaan, potkien ja huutaen.

Pandemia ja tyhjät katsomot muutti kaiken. NHL-seurat tarvitsivat tulonlähteitä. Yksi keino saada sponsorirahaa on myydä jäähallin nimioikeudet isolle yhteistyökumppanille. Kaukaloitten laidat ja osa jäästä menivät jo ajat sitten. Viime kaudella nähtiin jo pieniä mainoksia kypärissä. Mutta nyt ne ovat tulleet. Uusi aika on koittanut.

Paitamainokset.

Kahdeksan joukkuetta aloittaa NHL-kauden pienet mainokset pelipaidoissaan. Ja lisää on varmasti tulossa. Washington Capitals ilmoitti ensimmäisenä jo kuukausia sitten ottavansa mainoksen paitaansa.

Sittemmin mukaan ovat tulleet ainakin Pittsburgh Penguins, Columbus Blue Jackets, Carolina Hurricanes ja Montreal Canadiens.

NHL-pelipaitojen neitseellistä puhtautta on toki jo aikaisemminkin “häpäisty” eri tempausten yhteydessä. St. Patrickin päivän vihreät paidat. Armeijan maastovärit. Ja niin edelleen, mutta vain verryttelyissä hyvän asian puolesta.

Jääkiekkotraditionalistit ovat kauhuissaan! Etenkin klassisen pyhän Montreal Canadiensin pelipaidan häpäiseminen pankin mainoksella on kauhea teko monien mielestä! Pyhä flanelli, la Sainte-Flanelle, on häpäisty!

Maurice “The Rocket” Richard kääntyi haudassaan!

Guy Lafleur sanoi joskus, että pelaajat ovat Montrealissa kuin pappeja. Pappeja ei treidata mihinkään. Pappi ei ilmesty pitämään messua mainoksia kaavussaan.

Toistaiseksi kyse on pääasiassa paikallisista mainostajista. Canadiens ei esimerkiksi pelaa vieraissa kanadalaisen pankin mainos pyhässä flanellissa. NHL toimii kahdessa maassa ja useassa osavaltiossa ja provinssissa, joissa jokaisella on omat lakinsa ja tapansa.

Jäämme odottamaan päivää, jolloin muitten lajien esimerkin mukaan NHL myy isosta rahasta pelipaidat jollekin globaalille brändille, jolloin pyhät logotkin jäävät taka-alalle.

Raha ratkaisee. Kyse ei ole edes nyt ihan paitamainosaikojen alussa täysin merkityksettömistä summista. Seurat eivät niitä ilmoita julkisesti, mutta arvioitten mukaan puhutaan 5-10 miljoonan dollarin summista per joukkue.

Veikataan tässä, ettei NHL-paitamainoksista jakseta kohista pitkään. Vaikka mainokset todennäköisesti muuttuvat kooltaan isommaksi, emme katsojina kiinnitä niihin paljoa, jos mitään huomiota.

Niille käy samalla tavalla kuin kaukaloitten laitoihin ja jäähän ilmestyneille mainoksille. Emme kiinnitä niihin mitään huomiota.

Canadiens ilmoitti uuden kapteenin

Tyylikäs veto Montreal Canadiensilta yrittää hillitä järkytystä paitamainosten tulosta oli ilmoittaa samalla uuden kapteenin nimi maanantaisen golf-tapahtuman yhteydessä. Vasta 23-vuotias Nick Suzuki esiteltiin päävalmentaja Martin St. Louisin toimesta Habitantsin pitkän ja tarunomaisen seurahistorian 31. kapteenina.

Onko 23-vuotias liian nuori ottamaan vastaan näin tärkeän tehtävän? Mielenkiintoinen tilasto tähän liittyen: vain kolme NHL:ssä tällä hetkellä aktiivia NHL-jääkiekkoilijaa on luistellut joukkueensa ykkössentterinä Stanley Cupin finaalissa alle 22-vuotiaana.

Nuo kolme ovat Jonathan Toews, Sidney Crosby ja Nick Suzuki.

Brendan Gallagher – jolle ainakin tällä palstalla on yritetty ommella kapteenin C:tä paitaan – sekä Joel Edmundson esiteltiin samalla varakapteeneina. Sain sellaisen käsityksen Canadiensin PR:n Chantal Machabeen ranskankielisestä haastattelusta, että pelaajat itse olivat saaneet valita kapteeninsa tällä kertaa. Ei siis GM Kent Douglas tai valmentaja Martin St. Louis.

Canadiensin edellinen kapteeni oli viimeiset neljä kautta puolustaja Shea Weber. Weber ei pelannut viime kaudella loukkaantumisten takia, ja hänen oikeutensa (lue: sopimuksensa) haudattiin Nevadan autiomaahan kesäkuussa.  

Suzukista tulee NHL-historian toinen aasialaista sukuperää oleva kapteeni. Myös japanilaisten siirtolaisten jälkieläinen Paul Kariya kantoi C:tä Anaheim Mighty Ducksissa vuosina 1996-2003.

Aasialaisuus ei ole tietenkään yhdessä maailman monikulttuurisimmista kaupungeista edes mikään juttu. Mutta se, ettei Nick Suzuki ole sujuvasti ranskankielinen, näyttää taas kerran olevan. Quebecin provinssissa eletään vielä sopivasti vaalien edeltävää aikaa, joten poltitiikka astui taas kerran peliin.

On erikoista, eikä aina reilua, että Montreal Canadiensin kapteenin virka on niin poliittinen asia.

The French Question

“The French Question” on aina läsnä, kun matkustetaan Montreal Canadiensin mukana. Ei ole mikään salaisuus, että Canadiens palkkaa aina mieluiten ranskankielisen päävalmentajan, ja General Managerin, siis Le Directeur Generalin.

Ja kapteenin tulee olla mieluiten ranskankielinen. Jos hän ei ole syntyjään ranskankielinen, hänen on osoitettava halukkuutta opetella ranskaa, ja kommunikoida siten suuren osan joukkueen fanipohjasta muodostavan ranskankielisen kansanosan kanssa.

Useat ranskankieliset poliitikot antoivat asiasta lausuntonsa heti Nick Suzukin nimityksen tultua julki. He vaativat, että englanninkielisestä Ontariosta kotoisin olevan Suzukin on ilmoittauduttava ranskankielen tunneille.

Tämä ei ole politiikka-blogi, joten ei mitään syytä epäillä poliitikkojen tarkoitusperiä edes tässä draamassa. Kommentoidaan vain vierestä.

Vuonna 1981 kapteeniksi nimitetty Habitants-legenda Bob Gainey on tässä asiassa jonkinlainen esikuva. Bob oli täysin englanninkielinen alunperin, mutta hän opetteli ranskan, ja sai siten kaikki fanit puolelleen.

Englanninkieliset kapteenit, kuten Max Pacioretty, Brian Gionta, Saku Koivu, Mike Keane ja viimeksi Shea Weber ovat kukin saaneet vuorollaan kiitosta tai/ja haukkuja ranskankielen taidoistaan. Koivu oli yksi Canadiensin pidetyimmistä kapteeneista, mutta hänkään ei koskaan saanut kieliasiaansa ajavia toimittajia puolelleen, koska hän ei puhunut ranskaa täysin sujuvasti.

On outoa ajatella, että ammattilaisurheilun kovimmalla huipulla vieläkin luistellaaan kielikysymys edellä. Kilpailu on niin kovaa, että paras ja pätevin henkilö tuntuisi ainoalta oikealta periaatteelta näitä paikkoja täytettäessä.

Voittamisen pitäisi olla tärkeintä tällä tasolla.

Canadiens ei ole koskaan ollut täysin pelkästään ranskankielinen seura. Legendaarinen GM Frank Selke käytti ranskankielisten pelaajien mainostusta hyväkseen. Joukkuetta kutsuttiin nimellä “Lentävät ranskalaiset” vuosikaudet.

Selke ymmärsi sen, että hyvin suuri osa joukkueen kannattajista Montrealissa ja Quebecin provinssissa olivat ranskankielisiä. Oli siis kyse, aivan oikein, rahasta. Identiteetistä tottakai, mutta rahasta.

Yksi suurimpia myyttejä Canadiensista puhuttaessa on se, että sillä oli oikeus NHL Drafteissä ottaa aina kaksi parasta Quebecissä syntynyttä ranskankielistä pelaajaa ennen muita. Seura käytti tuota oikeuttaan vain kahdesti, vuosina 1968 ja 1969.

Sittemmin sääntöjä muutettiin.

Välittävätkö Canadiens-fanit todellakin siitä, onko GM, valmentaja ja kapteeni ranskankielisiä? Muista pelaajista puhumattakaan? Onko tämä kirjoittamaton sääntö todellakin niin tärkeä?

Tutut nimet puhuvat puolestaan. Marc Bergevin, Claude Julien, Michel Therrien, Pierre Gauthier, Jacques Martin, Guy Carbonneau, Alain Vigneault, Mario Tremblay, Andre Savard, Rejean Houle, Serge Savard, Jacques Demers, Jacques Perron, Jacques Lemaire, Claude Ruel, Boom Boom Geoffrion.

Kaikki Canadiensin valmentaja jia managereita.

Sekaan mahtui muutama Pat Burns, Scott Bowman, Ken Berry, Sam Pollock, Dick Irwin, Toe Blake ja Frank Selke. Kaikki sujuvasti kaksikielisiä, vaikka eivät ranskankielisiä.

Kaikkialla pidetään tietenkin siitä, että joukkueessa on omia, omalla alueella ja samassa kulttuurissa eläneitä mukana. Ei ole mikään sattuma esimerkiksi, että juuri Wayne Gretzkyä, ukrainalaisten siirtolaisten jälkeläistä, pidetään yhä omana poikana Edmontonissa ja Pohjois-Albertassa. Muutenkin kuin niitten 2,857 pisteen takia.

Ja media, siis ranskankielinen media, ajaa omaa ranskankielistä narratiiviään. Taustalla on Quebecissä aina tietty politiikka ja kulttuuri. Onko tämä toisinpäin katsottuna rasismia ei-ranskakielsiä kohtaan, ja vielä ihmisiltä, jotka itse eivät osaa puhua mitään muuta kuin omaa kieltään kunnolla? No, on tietenkin.

Olen kuitenkin aina pitänyt jotenkin siistinä sitä, miten toimitaan, kun Montreal Canadiens saapuu kaupunkiin. Quebecin ranska soljuu kauniisti ilmassa, ei kuulosta pariisilaiselta ranskalta, mutta silti. Valmentaja pitää aamujäitten jälkeisen pressinsä aina ensin ranskaksi, sitten vasta englanniksi.

Edmontonissa lauletaan kansallislaulu puoliksi ranskaksi vieraitten kunniaksi. Vieraanvaraisuutta, mitä on turha odotella, kun Oilers menee vastavierailulle.

Nick Suzuki on nuori, ja muuten, loistava pelaaja. Jokaisessa näkemässämme pelissä hän näyttää vain tulevan paremmaksi ja paremmaksi.

Hänellä on paljon aikaa opetella ranskan epäsäännölliset verbit ja sanonnat.


Täällä Jouni Nieminen, Edmonton