Tapahtui tänään NHL:ssä – Osa 12
Lisää mestaruusjuhlintaa, pelaajakauppoja ja muutama varaustilaisuus mahtuu “Tapahtui tänään” -sarjan uusimpaan jaksoon. (Kuva: TT)
11. kesäkuuta
Minnesota North Stars varasi tänään, vuonna 1988 Montrèalissa järjestetyssä NHL Draftissa ykkösvarausvuorollaan Prince Albert Raidersin Mike Modanon. Toisella kierroksella Minnesota varasi Spokane Chiefsistä, samasta junnusarjasta 40. vuorollaan puolustaja Link Gaetzin. Suomalaisen äidin kasvattama “The Missing Link” ilmestyi varaustilaisuuteen molemmat silmät mustina edellisenä iltana tapahtuneen kapakkatappelun jäljiltä.
“Ensimmäisellä kierroksella varasimme Mike Modanon suojelemaan organisaatiotamme”, sanoi Starsin GM Jack Ferreira myöhemmin. “Toisella kierroksella varasimme Linkin suojelemaan Mikea. Meidän olisi pitänyt varata juristi kolmannella kierroksella suojelemaan Linkiä”.
“Haluan varata sen kaverin, joka antoi hänelle nuo mustat silmät”, murjaisi Glen Sather sikaariaan pureskellen.
Link Gaetzin tarinassa voisi olla ainekset ihan omaa henkilökuvaa varten. Hän oli todella hyvä pelaaja, josta olisi varmasti tullut vakiopakki NHL-kaukaloihin, mutta loukkaantuminen myöhemmin tapahtuneessa auto-onnettomuudessa pilasi kaiken.
Boston Bruins varasi tänään, vuonna 1964, 16-vuotiaan “Junior B” -tason A-junnukiekkoa Torontossa pelanneen Ken Drydenin NHL:n järjestämässä toisessa Amateur Draftissa. Vaikea kuvitella, että maailman kovin ammattilaissarja varaisi 16-vuotiaita. Tai 12-vuotiaita, kuten aikaisemmin, varaustilaisuuksia edeltäneen C-formin aikoina.
Chicago Black Hawks hankki NHL:n tänään, vuonna 1969, tulokasvahti Tony Espositon Montrèal Canadiensilta 25 tuhannen dollarin hintaan NHL:n jokavuotisessa “Interleague” Draftissa. Hyvä sijoitus, sillä “Tony 0” tuli voittamaan 418 aloitusta Chicagolle. Hänet palkittiin Calderilla ja Vezinalla heti ensimmäisen kauden jälkeen. Luonnollisesti aateloitu Hockey Hall of Fameen veljensä Philin kanssa.
Toronto Maple Leafs varasi Darryl Sittlerin tänään, vuonna 1970, Montrèalissa järjestetyssä varaustilaisuudessa Amateur Draftin kahdeksantena pelaajana. Sittleristä tuli myöhemmin Leafsin kapteeni. Ehkä kuuluisin ottelu uralla tuli 7. helmikuuta 1970, kun Leafs voitti Boston Bruinsin Maple Leaf Gardensissa maalein 11–4. Sittler merkkautti kaksi syöttöpistettä ensimmäisessä erässä, kolme maalia ja kaksi syöttöpistettä lisää toisessa ja teki vielä hattutempun kolmannessa.
Kymmenen pistettä on yhä NHL:n yhden ottelun piste-ennätys. Kansainvälisessä jääkiekossa Darryl Sittler muistetaan vuonna 1976 pelatun ensimmäisen Canada Cupin ratkaisumaalista. Hän antoi Tshekkoslovakian maalivahdin Vladimir Dzurillan tulla kunnolla vastaan, harhautti ja pisti kiekon tyhjään maaliin. Sittler aateloitiin Hockey Hall of Fameen vuonna 1989.
Samaisen Amateur Draftin ykkösvaraus oli Gilbert Perreault, jonka laajennusseura Buffalo Sabres sai onnekkaasti riveihinsä. Perreaultista tuli yksi NHL:n kaikkien aikojen parhaista pelaajista. Hän voitti Calderin, Lady Byngin, ja edusti Kanadaa parhaat vastaan parhaat -turnauksissa. Perreault oli kuuluisan “French Connection” -ketjun sentteri, laidoillaan Richard Martin ja Rene Robert. Nämä kolme pitkätukkaista ja hienolla ranskalaisella korostuksella englantia puhunutta muskettisoturia olivat 1970-luvulla erittäin suosittuja urheilijoita Buffalossa.
Heidän kerrotaan aina joskus livahtaneen hotellistaan nukkumaanmenoajan jälkeen ulos lähteäkseen drinkille toimittajien kanssa. Lisää tällaisia pelaajia! French Connectionin hieno näköispatsas seisoo Buffalon hallin sisäpihalla muistona näistä iloisista veikoista.
NHL laajeni 18-joukkueen liigaksi tänään, vuonna 1974, kun Washington Capitals ja Kansas City Scouts hyväksyttiin virallisesti mukaan uusina joukkueina. Kansas Cityn joukkueen taival NHL:ssä kesti vain kaksi kautta, jonka jälkeen se siirtyi Denveriin ja jatkoi kaudesta 1976–77 lähtien nimellä Colorado Rockies.
NHL:n varaustilaisuus, vielä “Amateur Draft” -nimellä, pidettiin tänään, vuonna 1980, Montrèalissa. Järjestävä seura Canadiens varasi ensimmäisenä hyökkääjä Doug Wickenheiserin. Wickenheiserin ura ei lähtenyt lentoon Montrèalissa, ja hänet treidattiin St. Louis Bluesiin neljän kauden jälkeen. Bluesissa uran kuuluisin hetki tuli kuuluisassa “Monday Night Miracle” -pelissä vuoden 1986 playoffeissa, kun veitsi kurkulla pelannut Blues nousi voittoon kolmen maalin tappioasemasta Calgary Flamesia vastaan. Wickenheiser teki yhden maalin avauserässä ja voittomaalin jatkoajalla.
Erikoisesti, tuleva St. Louis Blues tähti Brett Hull katsoi Wickenheiserin maalin press boxista, Flamesin pelaajana. Doug Wickenheiserin elämä päättyi vain 37-vuotiaana harvinaisen syöpäsairauden uhrina vuonna 1999.
Ja vielä, Pittsburgh Penguins voitti toisen peräkkäisen Stanley Cupinsa tänään, vuonna 2017. Nashville Predators kaatui Bridgestone Arenalla pelatussa kuudennessa ottelussa maalein 2–0. Kapteeni Sidney Crosby palkittiin Conn Smythellä toisen kerran peräkkäin.
12. kesäkuuta
Alexander Ovechkin piti legendaarisen puheen tänään, vuonna 2018, Washingtonissa.
Perusteellinen ja pitkän kaavan mukaan tehty juhlinta on merkki intohimoisesti ja päämäärätietoisesti eletystä elämästä. Washington Capitalsin juhlinta kaksi vuotta sitten oli juuri tätä.
Bobby Orr nimettiin Hockey Hall of Fameen tänään, vuonna 1979, historian nuorimpana pelaajana. Bobby oli vain 31-vuotias.
St. Louis Blues voitti seurahistoriansa ensimmäisen Stanley Cup -mestaruuden tänään, vuonna 2019. Boston Bruins kaatui TD Gardenissa pelatussa Game 7:ssä maalein 4–1. Blues teki uskomattoman nousun valmentajansa Craig Beruben luotsaamana. Se oli vielä NHL:n jumbo tammikuun kolmantena ja juhli mestaruutta runsaat viisi kuukautta myöhemmin. Ryan O`Reilly palkittiin Conn Smythellä, ja Jordan Binnington voitti 16 ottelua tulokasmaalivahtina, NHL-ennätys. Calahoon kylästä, läheltä Edmontonia kotoisin olevasta Berubesta tuli ensimmäinen Stanley Cupin valmentajana voittanut intiaani.
Pittsburgh Penguins voitti Stanley Cupin tänään, vuonna 2016. San Jose Sharks kaatui maalein 3–1 finaalin kuudennessa ottelussa SAP Centerissä. Penguinsista tuli samalla NHL-historian kuudes Stanley Cupin voittanut joukkue, joka oli vaihtanut valmentajaa kesken kauden. Mike Sullivan tuli ruoriin 12. joulukuuta 2015, eli kuusi kuukautta aikaisemmin. Sidney Crosby palkittiin Conn Smythella. Olisiko Phil Kessel ansainnut palkinnon ennemmin?
Neljänkymmenenviiden vuoden odotus oli vihdoin ohi Los Angelesissa tänään, vuonna 2012, kun LA Kings voitti ensimmäisen Stanley Cupinsa. New Jersey Devils kaatui Staples Centerissä pelatussa finaalin Game 6:ssa maalein 6–1. Tässä Kingsin ja Darryl Sutterin ensimmäisessä mestaruudessa erikoista oli se, että Kingsistä tuli Stanley Cupin historian ensimmäinen kahdeksannelta eli viimeiseltä ruudulta playoffeihin lähtenyt mestaruusjoukkue, ainoa kaikki kolme oman konferenssinsa kärkijoukkuetta matkallaan kohti finaalia voittanut joukkue ja ainoa kolme ensimmäistä peliä jokaisessa neljässä pelisarjassaan voittanut joukkue.
Yksi NHL-historian yllättävimmistä pelaajakaupoista tehtiin tänään, vuonna 1974, kun Boston Bruins lähetti Derek Sandersonin New York Rangersiin vaihdossa hyökkääjä Walt McKechnieen. “Turk” oli aina kovaäänisesti vihannut New Yorkia ja Rangersia.
Hieno ilta Detroitissa tänään, vuonna 2009. Pittsburgh Penguins voitti seurahistoriansa kolmannen Stanley Cupin Joe Louis Arenalla seitsemännessä pelissä. Keskushyökkääjä Max Talbot oli Game 7:n sankari kahdella maalillaan (Pens voitti maalein 2–1), ja maalivahti Marc-Andre Fleury torjui Nicklas Lidströmin vapaasta paikasta lähettämän laukauksen vielä hetkeä ennen loppusummeria.
Evgeni Malkin palkittiin playoffien arvokkaimpana pelaajana Conn Smythellä. Geno teki 36 pistettä 24 kovassa ottelussa. 21-vuotiaasta Sidney Crosbystä tuli nuorin Stanley Cupin voittanut kapteeni.
Muutama tarina jäi muistoihin tästä finaalisarjasta, jonka neljä viimeistä ottelua näin paikan päällä. Keskustelut puolustajajätti Hal Gillin kanssa lähes joka aamu momentumista. Hal oli momentum-filosofian maisteri. Pavel Datsyuk kärsi läpi finaalin mysteerisestä jalkavammasta. Yhden aamuharjoituksen jälkeen jututtaessamme toisen toimittajan kanssa sympaattista Taikuria kopin takaseinän tuntumassa, hän tunnusti hiljaisella äänellä “Ei ole hyvä, että olen sivussa. Kun olen sivussa, maistan liikaa kaljaa.”
Pittsburghin rähjäinen vanha Iglu veteli viimeisiään. Kesäkuumalla sen käytävillä oli betoni jo murtumassa ja vettä valui joka paikasta. Katsomon ylähyllyille mentäessä joutui hankkimaan oppaaksi nepalilaisen sherpan. Eurooppalaisille toimittajille annettiin paikat, joista ei nähnyt kaukaloon ollenkaan aina, kun katsojat nousivat seisomaan, ja he nousivat seisomaan jatkuvasti. Striimasin 17 tuuman Macillani peliä, jossa olin itse paikalla!
Geno Malkinin isä ja äiti näytettiin usein katsomossa, ja aina kameran osuttua he suutelivat toisiaan yleisön riemuksi. Genon mamman Natalia Malkinin borsht-resepti julkaistiin Pittsburghin lehdissä ja esiteltiin aamutelevisiossa. Hallille tuotiin soppatykki, josta katsojat saivat käydä hakemassa ilmaisannoksen keittoa, jonka ansiosta Geno sanoi pelinsä kulkeneen niin hyvin.
Kevään 2009 Penguins sai lempinimekseen “Comeback Kids”, koska se nousi voittoon oltuaan 2–0 tappiolla ensin Washington Capitalsia vastaan avauskierroksella ja vielä Detroitiakin vastaan finaalissa. Pens otti pahasti selkäänsä finaalin Game 5:ssa Detroitissa, maalein 5–0. Tuon ottelun jälkeen omistaja Mario Lemieux lähetti yhdelle valmentajista tekstin, jossa hän ilmoitti “Ei hätää. Me voitamme Game 6:n kotona lauantaina ja otamme mestaruuden tiistaina Detroitissa”.
Viesti lähetettiin jokaisen pelaajan puhelimeen. Ennen seitsemättä peliä Lemieuxilta tuli vielä yksi teksti:
Mario oli odottelemassa pelaajiaan punaviivan tuntumassa, aivan kuten hän lupasi. Vain muutama kuukausi aikaisemmin AHL:stä nostettu Dan Bylsma valmensi vajaamiehisellä kokoonpanollaan mestarillisesti Game 7:ssä.
Tuohon aikaan Sidney Crosby asui vielä Mario Lemieuxn perheen kodin alakerrassa alivuokralaisena. Allekirjoittanut kävi kysymässä tästä asumisjärjestelystä Mariolta voittojuhlien huumassa. “Hän on erinomainen alivuokralainen”, tuli vastaus hyväntuuliselta mieheltä. “Hän syö, nukkuu ja pelaa jääkiekkoa. Toivottavasti hän tulee takaisin ja asuu meillä ensi syksynäkin.”
Poistuessani viimeisten joukossa The Joelta hallin ulkopuolella odotti viidentoista Harley Davidson Electra Gliden rivi Pittsburgh Penguinsia. Detroitin poliisit olivat valmiina saattamaan Stanley Cup -mestarit lentokentälle.
Finaalin Pittsburghissa pelatusta Game 4:sta jäi mieleen, miten Detroitin Grind Line -ketjun Kris Draper löi Sidney Crosbyä mailalla pohkeeseen niin kovaa, että läimäyksen kuuli katsomoon saakka. Pelin jälkeen Sid istui lehdistötilaisuudessa lippis päässään ja shortsit jalassaan. Häneltä kysyttiin huitaisusta, jota tuomarit eivät huomanneet, vaikka 16 940 muuta huomasivat. Sid sanoi, ettei muista tapausta. Sivulla sijainneelta paikaltani näin, miten Sidin pohkeessa oli todella ilkeännäköinen punainen ventti. Kova kaveri.
Ville Leino ja Valtteri Filppula pelasivat Detroitin joukkueessa, Leino pääasiassa Black Aces -ryhmässä.
Ja vielä. Game 5:n jälkeen kerroksessani detroitilaisessa hotellissa juhlittiin railakkaasti läpi yön. Motown soi kovaäänisesti, kaikkien ovet olivat auki, ja juhlatuulella olleet ihmiset sukkuloivat huoneitten väliä aamuun saakka. Tämä häiritsi allekirjoittaneen unta, lähtö kahden kanadalaistoimittajan kyydillä takaisin Pittsburghiin oli aikaisin aamulla viideltä. Tsekatessani ulos hotellin vastaanotosta tilasin kohteliaasti herätykset kaikkien “ystävieni” huoneisiin kello kuudeksi. Vastaanottovirkailija täytti toivomukseni hymyillen.
13. kesäkuuta
Boston Bruins nimesi kolme vuotta AHL:n Rochester Americansia valmentaneen Donald S. Cherryn päävalmentajaksi tänään, vuonna 1974. Big Bad Bruins oli juuri voittanut kaksi Stanley Cupia ja voittanut divisioonansa kolme kertaa neljän vuoden sisällä. Bruins menetti pian supertähtensä Phil Espositon ja Bobby Orrin, minkä jälkeen Cherry muokkasi joukkueestaan kovaotteisen duunarijoukkueen, “Lunch Pail Athletic Clubin”.
Cherryn motto valmentajana oli “balance over brilliance”, minkä ansiosta tasainen joukkue pysyi yhtenä NHL:n parhaista 1970-luvun loppuun saakka. Boston oli Smythe-divisioonan mestari neljä kertaa peräkkäin 1976–79, ja kaudella 1978–79 siinä pelasi peräti yksitoista 20-maalin miestä. Ennätys, jota ei koskaan rikota. Cherryn valmentama Big Bad Bruins voitti pelätyn Philadelphia Flyersin kahdesti playoffeissa ja pääsi finaaliin kahdesti. Molemmilla finaalikerroilla vastassa oli Montrèal Canadiensin dynastiajoukkue.
Don Cherry palkittiin Jack Adams -palkinnolla vuonna 1976, ja hän sai potkut Bostonista vuonna 1979 Bruinsin hävittyä semifinaalin seitsemännen pelin jatkoajalla.
Edmonton Oilers suojeli tänään, vuonna 1979, järjestetyssä laajennus-draftissa kaksi pelaajaa, Wayne Gretzkyn ja Bengt-Åke Gustafssonin. NHL määräsi kuitenkin, että Bengt-Åke oli Washington Capitalsin omaisuutta. Todella hyvä pelaaja, joka olisi voinut voittaa monta Stanley Cupia Oilersissa. Waynen nimissä on yhä 61 NHL-ennätystä.
Quebec Nordiques varasi Swift Current Broncosin Joe Sakicin tänään, vuonna 1987 Detroitin Joe Louis Arenalla järjestetyn NHL Draftin 15. pelaajana. Joe päätti kuitenkin jäädä vielä junnuihin yhdeksi vuodeksi.
NHL:n legendaarisin valmentaja Scotty Bowman laittoi luistimet jalkaan tänään, vuonna 2002, ja liittyi joukkueensa Stanley Cup -juhlintaan Joe Louis Arenan jäällä. Carolina Hurricanes kaatui finaalin viidennessä pelissä maalein 3–1. Mestaruus oli Red Wingsin kolmas kuuden vuoden sisällä. Se oli Bowmanin yhdeksäs valmentajana, minkä jälkeen hän ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Brendan Shanahan teki kaksi Wingsin maaleista ja Tomas Holmström yhden.
Nicklas Lidström palkittiin Conn Smythella.
”Juhla muuttui nopeasti tragediaksi Detroitissa”
Los Angeles Kingsin puolustaja Alec Martinez teki voittomaalin viidennen Stanley Cup -finaaliottelun toisella jatkoajalla ajassa 14:43, tänään vuonna 2014. Martinezin maali päätti LA Kingsin seurahistorian pisimmän ottelun, ja mestaruusjuhlinta pääsi alkamaan Staples Centerissä heti, kun New York Rangersin pelaajat oli kätelty. Mestaruus oli Darryl Sutterin valmentaman Kingsin toinen kolmen vuoden sisällä.
Täysin vapaaksi maalin kulmalle unohdettu Alec Martinez iski Tyler Toffolin laukauksesta tulleen reboundin Henrik Lundqvistin taakse. Sama Martinez teki pelisarjan ratkaisseen voittomaalin jo konferenssifinaalissa Chicago Blackhawksia vastaan. Tuo Kings vs. Hawks -sarja on monen muistoissa paras playoff-sarja koskaan.
Los Angeles Kingsin toisessa mestaruuskeväässä erikoista oli kaikkien kolmen ensimmäisen ottelusarjan venyminen seitsemänteen peliin. Kings oli pelannut maksimin 21 ottelua ennen finaalisarjaa. Blogilla ehdotettiin torakkamaisen sitkeän Los Angeles Kingsin virallisen nimen muuttamista tyylikkäämmäksi “Las Cucarachas Del Pueblo De Nuestra Senora La Reina De Los Angeles De Porziuncolaksi”, mutta ehdotus ei saanut kannatusta.
Justin Williams palkittiin Conn Smythella. Mr. Game Seven teki 25 pistettä playoffeissa tuona keväänä, seitsemän pelkästään finaalissa.
Ja vielä. Juhla muuttui nopeasti tragediaksi Detroitissa tänään, vuonna 1997. Red Wingsin pelaajat lähtivät pelaamaan golfia ja juhlimaan Stanley Cupiaan. Slava Fetisovia, Vladimir Konstantinovia ja joukkueen hierojaa Sergei Mnatsakanovia päivän päätteeksi kohti kotia kuljettanut limusiini ajoi ojaan ja törmäsi puuhun. Konstantinov ja Mnatsakanov loukkaantuivat vakavasti. Konstantinov joutui koomaan, Mnatsakanov halvaantui vyötäröstä alaspäin. Fetisov joutui viettämään muutaman päivän sairaalassa, mutta selvisi pienin vammoin.
Igor Larionovin piti lähteä golfaamaan samalla kyydillä, mutta lähes viikon kestäneen juhlinnan jälkeen hän päätti jäädä kotiin tyttäriensä luokse.
14. kesäkuuta
Jack Adams syntyi tänään, vuonna 1894, Pohjois-Ontarion suomalaisseuduilla Fort Williamissa (vuodesta 1970 osa Thunder Bayta). Adams on ainoa henkilö, joka on voittanut Stanley Cupin sekä pelaajana, valmentajana, että managerina. Hänet aateloitiin Hockey Hall of Fameen pelaajana vuonna 1959. Adams oli Detroit Red Wingsin eniten otteluja voittanut valmentaja vuoteen 2014 saakka, jolloin hänen ennätyksensä rikkoi Mike Babcock.
Madison Square Garden räjähti tänään, vuonna 1994, kun New York Rangers voitti Stanley Cupin ensimmäisen kerran 54 vuoteen. Vancouver Canucks kaatui seitsemännessä pelissä maalein 3–2. Rangersilla oli peräti seitsemän entistä Stanley Cup -mestaria Edmonton Oilersista kokoonpanossaan; mukaan lukien kolmannen maalin viimeisen erän alussa tehnyt Mark Messier, Esa Tikkanen ja viimeisessä vaihdossa tärkeän aloituksen voittanut Craig MacTavish.
On erittäin harvinaista, että jääkiekko saa New Yorkin räjähtämään,ja pysäyttämään koko Manhattanin toisen maailmansodan päättymisen jälkeisiä juhlia muistuttaneella paraatilla, kuten nähtiin kesällä 1994. Rangers oli päässyt juhlimaan Stanley Cup -mestaruutta kotikaukalossaan Madison Square Gardenissa edellisen kerran vuonna 1926. Brian Leetch palkittiin Conn Smythella historian ensimmäisenä amerikkalaispelaajana.
Olohuoneet, baarit ja monet muut paikat räjähtivät juhlintaan Edmontonissa tänään, vuonna 2006, kun kaupungin oma poika Fernando Pisani teki ensimmäisenä pelaajana Stanley Cupin historiassa jatkoaikamaalin vajaalla Carolinassa. Pisani katkaisi Corey Stillmanin poikittaissyötön `Canesin puolustussiniviivalla. Stillman tavoitteli kaiketi Jordan Staalia, mutta eteenpäin syöksynyt Pisani ehti väliin ja laukoi Cam Wardin yli hanskapuolelta. Fernandon ei sen päivän jälkeen ole tarvinnut pizzastaan maksaa kaupungin Little Italy -kaupunginosassa.
Loordi Frederick Arthur Stanley kuoli tänään, vuonna 1908.
NHL:n Amateur Draft järjestettiin tänään, vuonna 1977, Montrèalissa. Detroit Red Wings varasi Dale McCourtin ykkösenä. New York Islanders varasi Mike Bossyn numerolla 15. Bossy lupasi heti Islesin GM Bill Torreylle tekevänsä 50 maalia heti ensimmäisellä kaudellaan. Bossy piti lupauksensa, hän teki 53.
Vancouver Canucks teki hyvän pelaajakaupan tänään, vuonna 1978. Toisen kierroksen varausoikeus Chicagoon, vaihdossa Hawksin vuonna 1975 varaama Thomas Gradin. Pienikokoinen ruotsalaisen opettajan näköinen Gradin – varmaankin sen vuoksi, koska hän oli koulutukseltaan ruotsalainen opettaja – teki 550 pistettä 613 ottelussa Canucksin keltaisessa paidassa
Black Hawksin GM Bob Pulfordin sanottiin käyttäytyneen aina kuin “hiekkapaperilta paskaa syövä koira”, aina, kun Thomas Gradinin nimi tuli esiin.
15. kesäkuuta
Toronto Maple Leafsilla oli NHL Draftin ykkösvarausvuoro tänään, vuonna 1985, järjestetyssä varaustilaisuudessa. Leafs valitsi Saskatoon Bladesin kovaotteisen puolustajan Wendel Clarkin, joka ensimmäisellä NHL-harjoitusleirillään siirrettiin vasempaan laitaan. Wendelistä tuli Maple Leafsin lähihistorian suosituin pelaaja. Hän teki 34 maalia ja otti 227 jäähyminuuttia ensimmäisellä kaudellaan.
Edmonton Oilersin valmentaja Glen Sather ylennettiin tuplarooliin päävalmentaja/GM tänään, vuonna 1979. Slats rakensi joukkueen, joka voitti viisi Stanley Cupia seitsemän vuoden sisään vuosina 1984–1990.
Huomattava pelaajakauppa St. Louis Bluesilta tänään, vuonna 1989. Seuran kaikkien aikojen kovin pistemies Bernie Federko ja Tony McKegney Detroitiin, vaihdossa Bluesiin Adam Oates ja Paul MacLean.
”Nähtiin harvinainen jääkiekkomellakka.”
Boston Bruins voitti Stanley Cupin tänään, vuonna 2011. Vancouver Canucks kaatui Rogers Arenalla maalein 4–0. Bruins pelasi lähes täydellisen seiskapelin; Patrice Bergeron ja Brad Marchand tekivät kaksi maalia mieheen, ja Tim Thomas torjui 37 laukausta. Ottelun jälkeen Mark Recchi ilmoitti jäällä lopettavansa pitkän uransa tähän, kolmen tyttärensä ympäröimänä.
Sanat “I`m done” tallentuivat tämän kirjoittajan – joka näki Mark Recchin ensimmäisen kerran livenä Kamloopsissa tammikuussa 1985 – nauhuriin. Erittäin suurena viininharrastajana tunnettu Recchi oli luvannut avata kellarinsa helmen, vuoden 1970 Pètruksen, mestaruuden toteuduttua. Tim Thomas muisti Kouvolan kavereitaan suuren voiton hetkellä ja lähetti terveisiä. Kaverit ilmoittivat itsestään tunneissa. Thomas palkittiin Conn Smythellä. Torjuntaprosentti playoffeissa jäätävä 94,0 %.
Ottelun jälkeen Vancouverin kiekkofanit pistivät kaupunkinsa remonttiin. Nähtiin harvinainen jääkiekkomellakka. Mellakointia kesti kaupungin kaduilla aikaiseen aamuun saakka.
16. kesäkuuta
Hockey Hall of Famen rakentajien siipeen aateloitu NHL-valmentaja Roger Neilson syntyi tänään, vuonna 1934, Torontossa. Roger ansaitsee oman henkilökuvansa.
Detroit Red Wingsin omistaja Mike Ilitch ja GM Bryan Murray esittelivät tänään, vuonna 1993, uuden valmentajansa Scotty Bowmanin.
Tänään, vuonna 1998 nähtiin yksi Stanley Cup -historian liikuttavimmista hetkistä. Detroit Red Wings oli juuri voittanut toisen peräkkäisen mestaruutensa – ensimmäisenä joukkueena sitten vuosien 1991 ja 1992 Pittsburgh Penguinsin – kaatamalla Washington Capitalsin suoraan neljässä ottelussa. Kapteeni Steve Yzerman voitti Conn Smythen playoffien arvokkaimpana pelaajana. Yzerman toi Stanley Cupin puolustaja Vladimir Konstantinoville, joka oli jäällä rullatuolissaan, Red Wings-paita päällään.
Chicago Blackhawks voitti kolmannen Stanley Cup -mestaruutensa kuuden vuoden sisällä tänään, vuonna 2015. Tampa Bay Lightning kaatui kuudennessa ottelussa maalein 2–0. Mestaruusjuhlinnan teki spesiaaliksi se, että Hawks oli päässyt juhlimaan mestaruutta edellisen kerran kotikaukalossaan vuonna 1938. Corey Crawford piti nollan ratkaisevassa ottelussa, ja puolustaja Duncan Keith palkittiin Conn Smythella.
Suomalaisittain juhlan teki erityisen hienoksi urheilutapahtumaksi kapteeni Jonathan Toewsin jalo teko palkintoseremoniassa. Toews ojensi Kannun uransa viimeisen ottelun pelanneelle Kimmo Timoselle.
Carolina Hurricanes paljasti hurrikaanilogonsa tänään, vuonna 1997.
Iso pelaajakauppa NHL:ssä tänään, vuonna 1990. Buffalo Sabres lähtti Phil Housleyn, Scott Arnielin, Jeff Parkerin ja ensimmäisen kierroksen varausoikeuden (Keith Tkachuk) Winnipegiin. Jets antoi vaihdossa Dale Hawerchukin sekä ensimmäisen kierroksen varausoikeuden (Brad May). Tässä pieni tehtävä purtavaksi: Kuka voitti tämän pelaajakaupan?
Samana päivänä, siis tänään, vuonna 1990, Vancouver Canucks järjesti NHL Draftin BC Place -hallissa (ei jäähalli). Yksi historian syvimmistä varaustilaisuuksista, 98 varatuista 252 pelaajasta pelasi NHL:ssä. Owen Nolan, Petr Nedved, Keith Primeau, Mike Ricci ja Jaromir Jagr olivat viisi ensimmäistä varattua, järjestyksessä. Suomalaisista varattiin Vesa Viitakoski (Calgary, 32.), Joni Lehto (NYI, 111.), Keijo Säilynoja (Edmonton, 122.), Mika Välilä (Pittsburgh, 130.), Petteri Koskimäki (Pittsburgh, 152.), Toni Porkka (Philadelphia, 172.), Rauli Raitanen (Winnipeg, 182.), Mika Alatalo (Winnipeg, 203.), Mika Strömberg (Quebec, 211.), Karri Kivi (Vancouver, 233.) ja Sami Nuutinen (Edmonton, 248.).
—
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
Twitter: @OnsideWithJouni
Jouninposti@shaw.ca
