Tapahtui tänään NHL:ssä – osa 4

Reading time14 min

Viimeisen viikon päivämäärinä tapahtui paljon NHL:n historiassa. Tässä sarjan neljäs osa. (Kuva: TT)

15. huhtikuuta

Tänään, vuonna 1993, tehtiin Winnipegin vanhalla Arenalla yksi NHL-ennätyksistä, joita ei tulla koskaan rikkomaan. Winnipeg Jetsin Teemu Selänne teki kauden 76. maalinsa, kun Jets kaatoi Edmonton Oilersin maalein 3-0.

The Finnish Flashin 76 maalia ja 132 pistettä tulokaspelaajana on NHL-ennätys samassa sarjassa kuin Wayne Gretzkyn 50 maalia 39 ottelussa vuonna 1981, tai Eddie Shoren viisi tappelua samassa pelissä vuonna 1929.

En usko, että niitä tullaan koskaan rikkomaan.

Mustekalan legenda-perinne alkoi tänään, vuonna 1952, Detroitin vanhassa Olympiassa. Yksi NHL:n erikoisimmista traditioista, Detroit Red Wingsille onnea tuottava, iljettävä perinne on siis jo 68 vuotta vanha. Limainen meren nilviäinen, noin puolitoistakiloinen, vähän vedessä keitetty mustekala lensi jäälle.

Vuonna 1952 vain kaksi ottelusarjaa riitti Stanley Cupin voittoon. Kahdeksan voittoa siis yhteensä. Ennen Olympiassa pelattua Stanley Cupin finaalisarjan Game 4:sta kaksi tummaa sisilialaisen kala- ja kanakauppiaan poikaa saivat idean. Pete ja Jerry Cusimano auttoivat isäänsä tämän kalamarketissa ja töiden jälkeen heillä oli tapana usein mennä katsomaan Red Wingsin pelejä.

Kun Detroit oli tilanteessa, jossa se pystyisi voittamaan Stanley Cupin suoraan kahdeksalla perättäisellä voitolla, Jerry Cusimano ehtotti veljelleen mustekalan heittämistä jäälle. “Sillä on kahdeksan lonkeroa ja se voisi tuoda hyvää onnea Wingsille, joka tarvitsee kahdeksan voittoa”, perusteli Jerry.

Niinpä huhtikuun 15.1952 Jerry Cusimano heitti ensimmäisen mustekalan Detroitin Olympian jäälle. Niljakas merenelävä laskeutui aivan pahaa aavistamattoman päätuomarin Frank Udvarin viereen, saaden tämän hyppäämään ilmaan. Tuomarin hyppy huvitti sisilialaisveljeksiä.

Montrèal Canadiensilla ei ollut mitään mahdollisuuksia mustekalan tuottamaa onnea vastaan. Habs hävisi ottelun maalein 3-0, ja Detroit Red Wings voitti Stanley Cupin samana iltana kahdeksannella peräkkäisellä voitollaan. Surullisen hahmon maalivahti Terry Sawchuk piti nollan, ja Metro Prystai teki kaksi maalia. Detroit voitti mestaruuden ensimmäisenä joukkueena häviämättä yhtään kahdeksasta ottelustaan tuon kevään playoffeissa.



Metro Prystai, tai Дмитро Пристай,  oli yksi monista täältä preerioilta lähteneistä ukrainalaisperäisistä pelaajista NHL:ssä.

Ensimmäisen mustekalan heittäjä Jerry Cusimano menehtyi auto-onnettomuudessa vähän aikaa finaalien jälkeen. Velipoika Pete jatkoi perhetraditiota, ja tuli vuosien varrella tämän jälkeen tunnetuksi legendaarisena Detroitin Olympian mustekalan heittäjänä. Pete säästi kuitenkin mustekalan heiton pudotuspeleihin ja tilanteisiin, jolloin hän uskoi Wingsin olleen hyvän onnen tarpeessa.

Pete Cusimano teki mustekalan heitosta taiteen kaikkine valmisteluineen. Ensinnäkin, nilviäisen tuli olla noin puolitoistakiloinen ja jonkin verran padassa keitetty. Keittämisen avulla mustekalasta tuli helpompi heittää, ja se poisti samalla sen hirvittävää hajua.

Pete heitti kalan aina oikealla tekniikalla. Hän tarttui siihen kämmenpuolelta kiinni, valitsi kohteensa ja heitti sen vähän kuin käsikranaatti heitetään, kyynäroää jäykkänä, mahdollisimman pitkälle.


Valitettavasti heitto ei osunut kohteeseensa. Kennedyn vieressä seissyt toinen Toronton pelaaja Vic Lynn sai nilviäisen suoraan päähänsä.


Pete ei yleensä yrittänyt osua yksittäisiin pelaajiin heitoillaan, mutta eräänä iltana Detroitin pelatessa Toronto Maple Leafsiä vastaan hän sai tarpeekseen Leafsin Ted Kennedyn pelityylistä. Kennedyn jouduttua käsikähmään muutaman Wingsin pelaajan kanssa jäällä Cusimano päätti antaa tälle opetuksen, ja heitti mustekalansa häntä kohti.

Valitettavasti heitto ei osunut kohteeseensa. Kennedyn vieressä seissyt toinen Toronton pelaaja Vic Lynn sai nilviäisen suoraan päähänsä.

Pete Cusimanosta tuli jonkinlainen tuntematon kuuluisuus Olympiassa. Eräässä ottelussa hänen heitettyään mustekalansa jäälle lähelle erotuomari Bill Fridaytä Pete huomasi lähellä istuneen katolisen papin. “Olisin osunut häneen, isä”, sanoi Cusimano, “jos olisit siunannut mustekalani.”

Legendaarinen erotuomari Red Storey sanoi myöhemmin odottaneensa mustekalan ilmestymistä jäälle Detroitin playoff-otteluissa aina niin, ettei hän kyennyt keskittymään mihinkään muuhun. “Jos tarkistat noitten ottelujen pelipöytäkirjoja, huomaat ettei yhtään jäähyä vihelletty ensimmäisten viiden minuutin aikana”, sanoi Red. “Aloitusten jälkeen luistelin vain ympäriinsä etsien mustekalan heittäjää katseellani.”

Cusimanon veljesten aloittama perinne on jatkunut Detroitissa nykypäiviin saakka. NHL on muutamia kertoja yrittänyt kieltää mustekalan heiton siinä koskaan onnistumatta. Samalla Wings-fanit ovat luoneet jonkinlaisen oman tapasäännöstönsä oikeaoppiselle mustekalan heitolle. Kala on heitettävä jäälle oikeaan aikaan. Heti kansallislaulun tai Wingsin tekemän maalin jälkeen esimerkiksi. Se on heitettävä paikkaan, jossa ei ole pelaajia. Vastustajajoukkueen pelaajien valitseminen kohteiksi ei ole etiketin tai “Octocuette”:n mukaista.

Kala on keitettävä ensin, kuten Cusimanotkin jo tekivät. Keittäminen poistaa limaa ja hajua, ja tekee kalasta helpomman heittää. Jäälle jää vähemmän siivottavaa. Se tuodaan halliin turvamiesten ohi roskasäkeissä, jotka kiedotaan vatsan ympärille fanipaidan alle.

NHL-säännöt eivät virallisesti salli mustekalan tai minkään muunkaan esineen heittoa jäälle. Heittäjä pidätetään, hän saa sakot, ja hänet heitetään ulos hallista tavattaessa. Yleinen tapa mustekalan heittäjillä on pyytää vieressä istuvia katsojia nousemaan seisaalleen ennen h-hetkeä, jotta heittäjä olisi vaikeampi tunnistaa.

Red Wingsin faneja on nähty muissakin halleissa mustekalojen kanssa, kuten esimerkiksi ajomatkan päässä olevassa Pittsburghissä Stanley Cupin finaalissa vuonna 2008. Penguins-lippikseen salapukeutunut Wings-fani onnistui salakuljettamaan Pittsburghin vanhaan Igluun ja heitti sen jäälle kesken Game 2:n.

Kalaruoan ystävänä allekirjoittanut ei pidä traditiosta, koska jäälle heitetään kallis illallinen. Yksi vuoden 1995 playoffeissa jäälle lentäneistä 36 mustekalasta painoi 17 kiloa! Kaksi vuotta sitten 78 vuoden jälkeen ovensa sulkemaan joutunut kalakauppa Superior Fish Detroitissa saattoi myydä ottelupäivinä yli sata mustekalaa.

Ja vielä, tänään, vuonna 2004, Detroit Red Wingsin Brett Hull teki uransa 24:n voittomaalin Stanley Cupin playoffeissa, millä hän nousi tasoihin Wayne Gretzkyn ennätyksen kanssa. Wings voitti ottelussa Nashville Predatorsin Detroitin Joe Louis Arenalla. Hull teki urallaan 103 maalia playoffeissa.

The Golden Brett on, ja on aina ollut, kuten täälläpäin sanotaan, “A Beauty”.

16. huhtikuuta

Tänään, vuonna 1991, nähtiin Calgaryn Saddledomessa historiallinen ilta sinivalkoisin, tai sinioranssivalkoisin silmin katsottuna Edmonton Oilersin Esa Tikkanen ratkaisi historian toistaiseksi viimeiseksi jääneen Battle of Albertan viimeisen seiskapelin jatkoajalla, ajassa 6:58. Esan laukaus Mike Vernonin taakse ei ollut maailman kovin, mutta se oli yllättävä.

Tikkasen jatkoaikamaali oli samalla hänen kolmas maalinsa ottelussa, jossa Edmonton ehti olla jo 3-0 tappiolla, mutta en nähnyt yhdenkään Stetsonin lentävän jäälle Cowtownin illassa. Sportsnet on viime viikkoina näyttänyt eristysajan iloksi saman pelisarjan Game 6:n jo ainakin kahdeksan kertaa (Theoren Fleuryn kuuluisa tuuletus Northlands Colisemissa ratkaisumaalin jälkeen), mutta ei tätä eeppistä peliä.

Battle of Alberta -pelit olivat hirvittävän kovia taisteluja Kanadan parhaan provinssin herruudesta. Jotkut niihin osallistuneet pelaajat ovat myöhemmin ihmetelleet, ettei kukaan kuollut niissä. Tällaisen pelisarjan ratkaiseminen hattutempulla on todella, todella kova juttu.

Esa Tikkasta pidetään todella aliarvostettuna NHL-pelaajan näillä seuduilla, hyvästä syystä. Hän pelasi Oilersin paidassa 114 playoffottelua, ja teki niissä 51 maalia ja 97 pistettä. Ja hän pelasi ehkä kolme uransa parasta kautta Wayne Gretzky -treidin jälkeen.

Tässä juttusarjassa on nyt kerrottu Mikko Leinosen ennätyksestä, Risto Siltasen syöttöpiste-ennätyksestä, ja Esa Tikkasen viimeisen Albertan taistelun ratkaisseesta jatkoaikamaalista, ja hattutempusta seiskapelissä. Naurattaa ajatella, miten tietyt “kanadalaistoimittajat” aina puhuivat siitä, miten vanhan mantereen pelaajat eivät pärjää Stanley Cupissa!

Emmekä ole vielä ehtineet edes kertoa tarinoita Jari Kurrin saavutuksista Stanley Cupin playoffeissa.

Ja vielä, tällä päivämäärällä, vuonna 2019, Columbus Blue Jackets voitti seurahistoriansa ensimmäisen playoff-sarjan, kun se pudotti ennakkosuosikki Tampa Bay Lightningin suoraan neljässä ottelussa Stanley Cupin avauskierroksella. Ensimmäinen kerta, kun Presidents` Trophy-joukkue on jätetty nollille Stanley Cupissa. Syitä 62 ottelua (NHL-ennätys 1995-96 Detroit Red Wingsin kanssa) tuon kauden runkosarjassa voittaneen Lightningin häviöön on nyt siis psykoanalysoitu ainakin vuodet päivät, eikä loppua näy.

Samana iltana Brooklynissä New York Islanders pudotti vielä Pittsburgh Penguinsinkin suoraan neljässä. Yllätykset ovat Stanley Cupin suola.

17. huhtikuuta

Maurice “Rocket” Richard teki uransa viidennen jatkoaikamaalin tänään, vuonna 1958, Montrealin Forumissa, kun Canadiens voitti Boston Bruinsin Stanley Cupin finaalin Game 5:ssä maalein 3-2. Joe Sakic rikkoi Rocketin ennätyksen, kun hän teki seitsemännen jatkoaikamaalinsa kevään 2006 playoffeissa.

Tänään oli Ruotsin pohjoisessa, Jukkasjärvi-nimisessä paikassa vuonna 1951 syntyneen Börje Salmingin syntymäpäivä.

Sidney Crosbystä tuli tänään, vuonna 2006, NHL-historian nuorin sadan pisteen rajan runkosarjassa rikkonut pelaaja (18 vuotta, 253 päivää). Ainoa sadan pisteen 18-vuotias NHL:ssä ennen Sidiä oli huimasti aliarvostettu Winnipeg Jetsin Dale Hawerchuk (18 vuotta, 354 päivää, kaudella 1981-82).

18. huhtikuuta

Martin Brodeur teki hienon maalin tänään, vuonna 1997, playoff-ottelussa Montreal Canadiensia vastaan New Jerseyssä. Devils oli 4-3-johdossa, kun Brodeur päätti yrittää maalia Canadiensin valmentajan otettua Jocelyn Thibault pois maalilta ottelun viimeisellä minuutilla.

Brodeur oli omaa luokkaansa kiekokäsittelijänä ja syöttäjänä. NHL muutti sääntöjä hänen takiaan, vastustajat yrittivät aina heittää kiekon Devilsin puolustusalueen oikeaan nurkkaan, jotta Martin pakotettaisiin pelaamaan rystypuolelta, ja niin edelleen.

Tuona päivänä hän näytti taitonsa laukojana. Kiekko lensi kaikkien kenttäpelaajien päitten yli, ja laskeutui jäähän vasta punaviivan paremmalla puolen.Madison Square Garden oli NHL-seuraajien huomion keskipisteenä tänään, vuonna 1999.

Wayne Gretzky pelasi viimeisen ottelunsa NHL:ssä. Vaikeaa uskoa, että Gretzky jätti kaukalot jo 21 vuotta sitten. New York Rangers hävisi ottelun Pittsburgh Penguinsille, kun Jaromir Jagr teki voittomaalin jatkoajalla.

https://twitter.com/NYSportCast/status/1251541344516018179

The Great One teki viimeisessä merkkautti viimeisessä pelissään vielä yhden syöttöpisteen. Uskomattoman ysiysin tilastot 894 maalia ja 1 963 syöttöpistettä. Hän teki 936 pistettä enemmän kuin kukaan muu pelaaja NHL:n historiassa.

Wayne Gretzky pelasi viimeisen ottelunsa Niken luistimilla, jotka eivät jääneet historiaan kenenkään suosikkiputkina.

Yksi Stanley Cup -historian uskomattomimmista comebackeistä tuli päätökseen tällä päivämäärällä, vuonna 1942, kun Toronto Maple Leafs voitti Stanley Cupin finaalin seitsemännen ottelun Detroit Red Wingsiä vastaan maalein 3-1. Leafs oli hävinnyt finaalisarjan kolme ensimmäistä ottelua, mutta nousi Stanley Cup -mestariksi voittamalla neljä seuraavaa.

Kolme joukkuetta on tehnyt samantyyppisen nousuihmeen Stanley Cupissa myöhemmin; New York Islanders Pittsburgh Penguinsiä vastaan vuonna 1974, Philadelphia Flyers Boston Bruinsia vastaan vuonna 2010, ja Los Angeles Kings San Jose Sharksia vastaan vuonna 2014. Mutta vuoden 1942 Maple Leafs teki sen toistaiseksi ainoana finaalissa.

Tänään, vuonna 1999 pelattiin viimeinen runkosarjapeli Los Angelesin Inglewoodissa sijaitsevassa Forumissa. The Fabulous Forum on kunnostettu sittemmin konserttipaikaksi, LA Kings pelaa kaupungin keskustaan rakennetussa hienossa Staples Centerissä.

Ja vielä, tänään vuonna 1987, pelattiin todellinen “Easter Epic” Washingtonissa. Patrick-divisioonan semifinaalisarjan Game 7 venyi neljännelle jatkoajalle, kunnes New York Islandersin Pat Lafontaine lopulta teki ratkaisun kääntölämärillä, aivan siniviivan alta maalivahti Bob Masonin ohi. Islandersin maalivahti Kelly Hrudey torjui 73 laukausta tuona iltana.

19. huhtikuuta

Tänään, vuonna 2019, Detroit Red Wings nimitti Steve Yzermanin uudeksi managerikseen.

Tällä päivämäärällä, vuonna 1984, tapahtui Montrèalin pyhässä Forumissa surullisenkuuluisa Pitkän perjantain verilöyly, tai alkuperäiskielellä “La Bataille Du Vendredi Saint.” Quebec Nordiquesin ja Montrèal Canadiensin välisessä playoff-ottelussa annettiin 252 jäähyminuuttia. Yksitoista pelaajaa sai ottelurangaistuksen. Jo haudatun Battle of Quebecin kuuluisin episodi.

20. huhtikuuta

Tänään, vuonna 1997, St. Louis Bluesin hyökkääjä Craig MacTavish pelasi viimeisen ottelunsa NHL:ssä. MacT oli historiallisesti viimeinen ilman kypärää maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa pelannut pelaaja. Kypäräpakko tuli NHL-jääkiekkoon kesäkuussa 1979, mutta sitä ennen aloittaneet saivat halutessaan pelata vielä ilman.

Tänään, vuonna 2019, St. Louis Blues pudotti Winnipeg Jetsin Stanley Cupin playoffien ensimmäisellä kierroksella kuudessa ottelussa. Blues oli vielä kolmantena tammikuuta ollut koko NHL:n sarjataulukon viimeinen joukkue. Bluesista tuli NHL-historian ensimmäinen playoff-sarjan voittanut joukkue, joka on ollut sarjan viimeisenä jossain vaiheessa uuden vuoden päivän jälkeen. Uskomaton saavutus.

21. huhtikuuta

Tällä päivämäärällä, vuonna 1938 Montrèal Canadiens ja Detroit Red Wings aloittivat yhdeksän ottelun Euroopan kiertueen. Ensimmäisen ottelun voitti Montrèal maalein 5-4. Se pelattiin Lontoon Earls Courtissa yli kahdeksan tuhannen katsojan edessä. NHL-joukkueet viipyivät vanhalla mantereella kuukauden päivät. Ne pelasivat ensin kaksi ottelua Englannissa, sitten kolme Pariisin Palais De Sportsissa ja vielä neljä lisää Englannissa.

Tämä näytöskiertue oli NHL:n ensimmäinen vierailu Eurooppaan. Atlantin valtameri ylitettiin laivalla. Kaikki ottelut olivat suuria yleisömenestyksiä, ja pelaajille maksettiin kiertueesta 250 dollarin palkkio kullekin. Englantilaiskatsojat olivat pettyneitä vähäisiin vartalotaklauksiin näytösotteluissa – valmentajat Cecil Hart ja Jack Adams välttelivät loukkaantumisia.

Toisessa Englannissa pelatussa ottelussa yleisö ihastui raporttien mukaan kahdesta tappelusta. Red Wingsin Marty Barry ja Canadiensin Red Goupille ottivat yhteen ensimmäisessä, Detroitin Pete Bessone ja Montrèalin Toe Blake toisessa.

Yksi kuuluisimmista Stanley Cup -legendoista, joka antoi aiheen ehkä kuuluisimmalle jääkiekosta kertovalle rock-sävelmälle, sai alkunsa tällä päivämäärällä Torontossa, vuonna 1951, kun Leafsin puolustaja Bill Barilko teki rystylaukauksella Stanley Cupin finaalin ratkaisseen voittomaalin jatkoajalla.

Vain 24-vuotias Barilko katosi seuraavana kesänä kalastusreissulla, kun hänen pienokoneensa putosi metsään Pohjois-Ontariossa.

Kanadalainen superbändi The Tragically Hip levytti vuonna 1992 Bill Barilkon tarinasta kappaleen “Fifty-Mission Cap”. Valokeilat suunnattiin Barilkon paitalippuun #5 aina, kun The Hip soitti tätä lauluaan Torontossa.

Tänään, vuonna 2011, Boston Bruinsin tyylikäs puolustaja Andrew Ference näytti Montrèalin yleisölle keskisormeaan jääkiekkohanska kädessä tehtyään maalin Canadiensia vastaan pelatussa playoffottelussa. Ference sai $2,500 sakot teostaan.

Ja tänään, vuonna 1996, ennätyksellinen playoff-yleisö, peräti 25 945 maksanutta katsojaa tuli Tampan Thunderdomeen seuraamaan Lightningin ja Philadelphia Flyersin välistä ottelua. Tampa Bay voitti jatkoajalla.



22. huhtikuuta

Broadstreet Bulliesin legendaarinen Dave “The Hammer” Schultz teki tänään, vuonna 1976 Toronton Maple Leaf Gardensissa yhden playoff-ottelun jäähyennätyksen, kun hänelle määrättiin 42 minuuttia rangaistuksia playoff-ottelussa Torontoa vastaan.

Edellisellä viikolla pelatun saman pelisarjan jälkimainingeissa kolme Philadelphia Flyersin pelaajaa – Don Saleski, Joe Watson, ja Mel Bridgman – saivat yhteensä viisi eri oikeussyytettä pahoinpitelyistä ja yhden syytteen vaarallisen aseen (Saleskin maila) heiluttamisesta. Watson sai kaksi syytettä poliisiviranomaisen pahoinpitelystä. Ottelussa jaettiin jäähyjä 163 minuutin edestä

Flyersin kolmikko joutui käymään kuulusteluissa Toronton poliisitalolla, jossa otettiin kuvat ja sormenjäljet.

New York Islandersin dynastiajoukkue teki tällä päivämäärällä, vuonna 1983, historiaa. Uusi ennätys, 14 peräkkäin voitettua playoff-sarjaa, kun Isles pudotti New Yorkin taistelussa New York Rangersin Patrick-divisioonan finaalissa. Islandersin uskomaton voittoputki katkesi vasta kevään 1984 Stanley Cup -finaalissa. Peräti yhdeksäntoista peräkkäistä playoff-sarjavoittoa ei ole pelkästään NHL-ennätys.

Sille ei löydy vertaista mistään muussa Pohjois-Amerikan ammattilaissirkuksessa, joissa kaikissa pelataan paras seitsemästä -menetelmällä.

Tänään, vuonna 1988, New Jerseyssä, Devilsin Patrick Sundström rikkoi Wayne Gretzkyn nimissä olleen playoff-ennätyksen. Sundström merkkautti kahdeksan pistettä yhdessä pudotuspelissä – kolme maalia ja viisi syöttöpistettä – Patrick-divisioonan finaalisarjan ottelussa Washington Capitalsia vastaan.

Vastaus oivaan tietokilpakysymykseen “Kuka teki viimeisen maalin Patrick Royta vastaan NHL:ssä?” tuli tällä päivämäärällä, vuonna 2003.

Vastaus on Andrew Brunette. “Bruno” laittoi kiekon Royn taakse seiskapelin jatkoajalla, ja varmisti siten Minnesota Wildin seurahistorian ensimmäisen pudotuspelien sarjavoiton.

Brunette nähtiin viimeksi Edmontonissa lokakuussa Florida Panthersin valmennusryhmässä.

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton

Twitter: @OnsideWithJouni
Jouninposti@shaw.ca