Taz #24

Tasmanian tuholainen Terry O`Reilly oli Big Bad Bruinsin sielu ja sydän vuosien ajan. Tässä pieni henkilökuva. (Kuva: AOP)

Yksitoista paitalippua katossa

Boston Bruinsin kotihallissa, kaukana ylhäällä TD Gardenin katonrajassa, liehuu yhdentoista pelaajan jäädytetyt numerot. Eddie Shore (2), Lionel Hitchman (3), Bobby Orr (4), Dit Clapper (5), Phil Esposito (7), Cam Neely (8), Johnny Bucyk (9), Milt Schmidt (15), Rick Middleton (16), Terry O´Reilly (24) ja Ray Bourque (77)

Terry O`Reilly ja puolitoista vuotta sitten viimeisenä joukosta paitansa kattoon saanut Rick Middleton ovat ryhmän ainoat pelaajat, joita ei ole aateloitu jääkiekon kaikkein pyhimpään, Torontossa, vanhassa pankkirakennuksessa sijaitsevaan Hockey Hall of Fameen. Miksi “Nifty” Middletonia, 448 maalin miestä, ei ole aateloitu, on vaikea ymmärtää. Sellaisia puukäsiä kuin Rod Gilbert, Steve Shutt, Bill Barber, Pavel Bure, Paul Kariya ja Yvan Cournoyer on aateloitu pienemmilläkin maalisaldoilla.

Olisiko Lady Byngillä palkitun Middletoninkin pitänyt pelata Torontossa (kuten pienemmällä maalit per ottelu -keskiarvolla aateloidut Mats Sundin ja Darryl Sittler) saadakseen kunnian? Niftyn nimissä on yksi Stanley Cup -ennätys, jota ei koskaan rikota: 19 pistettä (5 maalia, 14 syöttöpistettä) yhdessä seitsemän ottelun pelisarjassa (toinen kierros, Buffaloa vastaan 1983). Middletoninkin uran pilasi ilkeä päävamma (kiekko tuli päähän harjoituksissa), jonka takia maagiset 500 maalia ja 1 000 pistettä jäivät saavuttamatta.

Terry O`Reillyn jättäminen pois hienosta pankkisalista on helpompi ymmärtää. Hän ei ollut lähelläkään edes parhaita Bruinsin pelaajia taidoiltaan.

Oikealta laukonut, oikeaa laitaa pelannut ja tappeluissa kovalla vasurilla lyönyt laituri on helpompi kuvitella irlantilaisessa pubissa Guinness kädessä kuin fiinissä torontolaisessa pankissa. Numero 24 oli yksi Boston Bruinsin kaikkien aikojen suosituimmista pelaajista, oikeastaan yksi kaupungin suurimmista nimistä urheilussa yleensä. Hän liikkui kentällä kankeasti, tuuhea tukka hulmuten, mutta ajoi vastustajia kulmiin ja laitoihin surutta. Hän puolusti taitavampia joukkuekavereitaan rohkeasti ja epäröimättä.

Vähän nyrkkeilijää kasvoiltaan muistuttavan “Bloody O`Reillyn” piirteistä oli helppoa nähdä sadat tikit ja monta kertaa mäsäksi lyöty nenä. Hän oli jonkinlainen aikaisempi ja vähemmän lahjakas versio Cam Neelystä.

Phil Esposito antoi O`Reillylle lempinimen “Taz” eli Tasmanian tuholainen, suositun, kaiken tielleen tulleen tuhoavan sarjakuvahahmon mukaan. Tasmanian tuholainen on myös villissä luonnossa voimakas lihansyöjä, joka metsästää ruokaansa öisin.

Taz ei ollut supertähti

Ehkä Hockey Hall of Fame on liian hieno paikka O`Reillyn kaltaiselle pelaajalle. Hän ei ollut koskaan supertähti. Hänestä ei kerrota kaukana Albertan maatiloilla uskomattomia tarinoita nuotion ääressä, kuten “The Edmonton Express” Eddie Shoresta. Hän ei ole yhdenkään maan kansallisaarre, uskomaton supersankari, kuten Bobby Orr, vaikka hän oli lähes yhtä suuri suosikki vanhassa ja ahtaassa Boston Gardenissa.

”Kaukalo oli pieni, ja suuri osa pelistä pelattiin laidoilla ja kulmissa. Ja jäähyaitiossa.”

Terry O’Reilly

O`Reilly ei koskaan voittanut yhtään NHL:n suurta pelaajapalkintoa. Hän pelasi vain kahdesti All Star -pelissä (1975 ja 1978). Häntä ei koskaan valittu liigan ykkös-, eikä kakkostähdistöön. Hän ei koskaan voittanut Stanley Cupia, kuten ei Rick Middletonkaan, ja Raymond Bourquekin kävi voittamassa omansa yli kolmen tuhannen kilometrin päässä Bostonista, Kalliovuorilla.

Terry O`Reilly ei koskaan edes tehnyt 30 maalia yhden kauden aikana.

Positiivisemmin katsottuna Boston Bruins pelasi O`Reillyn neljäntoista pelikauden aikana yhtä kevättä lukuun ottamatta joka vuosi playoffeissa. Numerolla 24 pelannut paksutukkainen irlantilainen Kanadasta (kotikaupunki Niagara Falls, Ontario) oli joukkuepelaajan ruumiillistuma. Nykyiseen verrattuna väkivaltaisessa NHL:ssä hän oli kivenkova pelaaja, joka ei koskaan ottanut taka-askelta ketään vastaan. Samalla hän oli tarpeeksi taitava johtaakseen hyökkäyspeliä.

Terry O`Reilly oli ehkä pelaaja, joka kaikkein parhaiten symbolisoi Big Bad Bruinsin pelityyliä ja imagoa. Hän antoi kaikkensa joka ikisessä vaihdossa, jokaisessa pelaamassaan ottelussa. Hän oli joukkueensa henkinen johtaja jo kauan ennen kuin kapteenin C ommeltiin hänen paitaansa vuonna 1983, pitkän uran toiseksi viimeiselle kaudelle, kuin jonkinlaisena tribuuttina.

Bostonin asukkaat ovat aina pitäneet itseään duunarikansana (vaikka kaupungissa on viisi huippuluokan yliopistoa, ja todella korkealle koulutetut asukkaat. Hyvin samanlainen hämäys kuin Edmontonissa), ja Big Bad Bruins oli oman kaupunkinsa näköinen joukkue. Lunch Pail Gang Athletic Club, joka tuli töihin joka ilta. Terry O`Reilly ei ollut erityisen taitava luistelija, mutta hän korvasi hirvittävällä yrityksellä, rohkeudella ja asenteella ne puutteet, jotka hän taidoissa hävisi.

Kaikki vanhat kliseet, ensimmäisenä harjoituksissa, viimeisenä harjoituksista pois, olivat O`Reillyn tapauksessa totta.

Bostonissa yleisö arvosti ja rakasti tällaista pelaajaa. Irlantilainen sukutausta ja nimi selässä ei myöskään haitannut Bruins-fanien suursuosikiksi tuloa. Bostonissa vitsailtiin, ettei #24 ollut suosikki vain, koska hänen nimensä oli O`Reilly. Fanit olisivat rakastaneet häntä ihan yhtä paljon, vaikka sukunimi olisi ollut O`Brien tai Sullivan!

Bruinsin vanha Boston Garden pienine kaukaloineen oli juuri sopiva paikka O`Reillyn tyyliselle pelaajalle. “Se halli oli todellinen plussa minun uralleni. Siellä olin omassa elementissäni. Kaukalo oli pieni, ja suuri osa pelistä pelattiin laidoilla ja kulmissa. Ja jäähyaitiossa”, naureskeli Terry O`Reilly “Bruins Legends” -videosarjassa.

Kun Garden purettiin vuonna 1996, sen vanha jäähyaitio annettiin lahjana O`Reillylle. Numero 24 vietti noin 35 ottelun verran aikaa jäähyaitioissa, joten tätä voidaan pitää sopivana lahjana miehelle.

Grapes

“Näin ensimmäisen kerran hänet tositoimissa, kun hän pelasi AHL-farmijoukkueessa Boston Bravesissa”, kirjoitti Bruinsin pitkäaikainen valmentaja Don Cherry kirjassaan “Grapes” Terry O`Reillystä. “Voin varmuudella sanoa, etten ole ollut koskaan nähnyt ammattilaisjääkiekkoilijan kaatuvan yhtä paljon kuin Terry. Hän näytti olevan jäässä yhtä paljon kuin hän oli jaloillaan.”

O`Reilly nostettiin Showhun palkintona kovasta yrityksestä Bruinsin viimeiseen runkosarjaotteluun keväällä 1972. Boston voitti Toronton maalein 6–4, Terry O`Reilly teki ensimmäinen NHL-maalinsa ensimmäisessä ottelussaan maalivahti Bernie Parentin taakse.

“Kun taas näin hänet seuraavana vuonna, en voinut uskoa katsovani samaa pelaajaa. Hän oli parantanut ainakin 180 prosentilla. Hän oli käynyt luisteluleireillä ja harjoitellut ahkerasti. Hän oli tehnyt huomattavimman parannuksen taidoissaan kuin yksikään ammattilaisurheilija, jonka olen koskaan tuntenut.”

Montrèal Canadiensin valmentaja Scotty Bowman huomioi, ettei Terry O`Reillyn luistelu hänen mielestään ollut riittävä isoon liigaan. Boston Globen Ray Fitzgerald kirjoitti helmikuussa, vuonna 1973, että “Terry O`Reilly on opittava ylittämään siniviiva kompastumatta siihen”. Joukkuekaverit lahjoittivat O`Reillylle vitsinä kaksiteräiset luistimet.

On sanottu, että jos Terry O`Reilly oli Big Bad Bruinsin kasvot, sielu ja sydän, suupaltti valmentaja Don Cherry oli sen äänitorvi. O`Reilly pelasi parhaat vuotensa Cherryn seistessä penkin takana ja joskus laidan päällä. “Pidin pelaamisesta hänen valmennuksessaan”, sanoi O`Reilly The Hockey Newsin haastattelussa. “Hän oli todellinen pelaajien valmentaja, rehellinen valmentaja. Jos hän näki jotain, mikä ei miellyttänyt, hän sanoi siitä heti. Jokainen tiesi asemansa.”

Kukaan Bruinsin pelaajista ei saanut erityiskohtelua. “Pelattuamme aina viikonloppuisin saimme useimmiten maanantain vapaata”, O`Reilly sanoi. “Kutsuimme tiistaita mustaksi tiistaiksi, koska silloin hän piti aina todella kovat harjoitukset. Ei ollut kyse mistään henkilökohtaisesta, hän halusi vain meidän olevan paremmassa kunnossa, jotta meillä olisi paremmat mahdollisuudet voittaa seuraavat vastustajamme.”

150 tappelua

Terry O`Reilly pelasi koko NHL-uransa 14 vuotta Boston Bruinsissa. Hän aloitti kaudella 1971–72 ja lopetti keväällä 1985. 891 runkosarjaottelua, 606 pistettä, joista 402 syöttöjä, 2 095 jäähyminuuttia. Playoffeissa 25 maalia, 67 pistettä ja 335 minuuttia 108 ottelussa. Boston Bruinsin seurahistorian eniten jäähyjä saanut pelaaja. Bruins jäi koko O`Reillyn uran aikana vain sen yhden kerran playoffien ulkopuolelle – kaudella 1982–83.

Kuten todettua, 1970-luvulla NHL:ssä pelattiin erilaista jääkiekkoa kuin nykypäivänä. Valmentaja Don Cherry sanoi julkisesti, että jos joku koskee joukkueen taitopelaajiin, tämä joutuu joko sairaalaan tai hautausmaalle. O´Reillyn mielestä valmentajan ei olisi edes tarvinnut pukea tuota sanoiksi. Boston Bruins suojeli kaikkia taitopelaajiaan, kuten Jean Ratellea, Brad Parkia tai Rick Middletonia.

“Jos joku toisen joukkueen pelaaja otti erivapauksia joukkueemme ei-fyysisiä pelaajia kohtaan,” sanoi O`Reilly. “Siihen aikaan oli kunnia-asia kamppailla omassa painoluokassa. Jos joku laskeutui alempaan sarjaan, me puutuimme joukkueena asiaan.”

O`Reillyn tilastoissa on hockeyfights.com sivuston mukaan 150 NHL-tappelua. Hän on epävirallisen Gordie Howe Hat Trick -tilaston yhdeksännellä sijalla (Rick Tocchet on ykkönen, 17 Gordie Howe Hat Trickiä). Yleisimpiä tappeluvastustajia olivat sellaiset nimet kuin Clark Gillies, Tiger Williams, Dave Schultz, Paul Holmgren, Torrie Robertson, Don Delorme ja Dan Maloney. NHL-jääkiekon väkivaltaisimman ja kovimman aikakauden kovimmat miehet.

Terry O`Reillylla oli lopettaessaan yksi uniikki (jos näin voidaan sanoa) NHL-ennätys nimissään. Kaksi tai useampi tappelu 38 ottelussa. Ennätyksen rikkoi sittemmin hallitseva Stanley Cup -mestarivalmentaja Craig Berube.

NHL:ssä pelaa yhä tänäkin päivänä pelaajia, jotka eivät varoita mailalla tehtävän koston tulosta, jos joku on käynyt ensin syyllistymässä koiruuteen. 1970-luvulla sellaisia pelaajia oli vielä enemmän. Tappeluissa esimerkiksi Tiger Williams ei yrittänytkään kamppailla rehdisti. Jos tuomarit pitivät vastustajasta kiinni ja Tiger sai kätensä vapaaksi, hän löi aina lisää iskuja kaveria päin. Jokainen yritti ehtiä saada ensimmäisen kunnon iskun sisälle tappelun alussa.

Terry O`Reilly oli jonkinlainen ritari tällaisissa tilanteissa. “Queensburyn markiisi olisi ollut ylpeä hänestä”, kirjoitti Don Cherry. “Etenkin uransa alussa, hän oli todellinen reilun pelin ruumiillistuma. Jos vastustajan pelaaja pelasi väärin esimerkiksi Bobby Schmautzia vastaan, tuon pelaajan kasvot tultiin viiltämään erinäköisiksi ilman varoitusta. Jos sama tehtiin Terrylle, hän lähti pelaajan perään, taputti tätä olkapäälle, antoi tälle aikaa kääntyä ympäri, kutsui tämän tappeluun ja antoi vielä luvan iskeä ensin.”

Cherry piti O`Reillya todella paradoksaalisena persoonana. “Niin kova kuin hän saattoikin olla jäällä, peliasun riisuttuaan hän oli kiltti kuin lammas. Hän oli innokas antiikin keräilijä. Mutta jos hänellä oli kuitenkin yksi heikko kohta, se oli hänen todella häijy temperamenttinsa.”

Blogin lukijat saattavat muistaa joulutarinasta, kuka Big Bad Bruinsin pelaajista hyppäsi ensimmäisenä pleksin yli katsomoon Madison Square Gardenissa 23. joulukuuta 1979, kun hullu fani oli lyönyt Stan Jonathania ja sitten riistänyt tämän mailan. Se oli #24.

O`Reilly huitaisi nyrkillään päätuomari Andy Van Hellemondia playoff-ottelussa Quebec Nordiquesia vastaan huhtikuussa, vuonna 1982. Terry sai tästä sen ajan maksimisakot $500 ja kymmenen ottelun pelikiellon seuraavan kauden alusta NHL:n varapresidentin Brian O`Neillin päätöksellä. Ottelu oli toisen kierroksen pelisarjan Game seven. Bruins hävisi.

Jo aikaisemmin, lokakuussa vuonna 1977, O`Reilly suuttui erotuomari Dennis Morelin antamasta kampituskakkosesta niin, että hän tuuppasi seeprapaitaa ja heitti molemmat hanskansa tätä päin ennen poistumistaan jäältä. NHL antoi kolmen ottelun pelikiellon.

NHL-ennätys, jota ei koskaan rikota

Terry O`Reilly oli yksi täysin uskomattoman NHL-ennätyksen tekijöistä kaudella 1977–78. Peräti yksitoista Boston Bruinsin pelaajaa teki tuolla kaudella 20 maalia tai enemmän. Se tarkoittaa kolmea täyttä ketjua, yhtä nelosketjun hyökkääjää sekä yhtä puolustajaa, jotka kaikki osaavat tehdä maaleja.

Tulokaspelaaja, nelosketjussa pelannut Bobby Miller oli viimeinen 20 maaliin yltänyt. Oulun Kärpissä myöhemmin pelannut Piippu-Bob teki maalinsa Torontossa kauden toiseksi viimeisessä ottelussa, vain kuusi sekuntia ennen loppua. Valmentaja Don Cherry peluutti Bobia ylimääräisissä vaihdoissa auttaakseen tämän saamaan bonuksensa.

O`Reilly oli joukkueensa ykkönen syötöissä (61) ja pisteissä (90, NHL:n pistepörssin seitsemäs) sekä jäähyminuuteissa (210, 17 tappeluviitosta). Pistepörssin Top-kympissä ei oltu koskaan aikaisemmin nähty 200 jäähyminuutin pelaajaa. Chicagon puolustaja Pierre Pilote voitti kaudella 1964–65 Norriksen, otti 162 jäähyminuuttia ja oli pistepörssin kahdeksas 59 pisteellä. Vain kaksi 200 minuutin Top-10 pelaajaa on nähty O`Reillyn jälkeen: Kevin Stevens 1991–92 (254 minuuttia, pistepörssin kakkonen) ja Brendan Shanahan 1993–94 (myös 211 minuuttia, pistepörssin kahdeksas).

O`Reilly sijoittui kevään 1978 Hart-palkintoäänestyksessä kahdeksanneksi, Guy Lafleur voitti. Bruins jäi vain kahden voiton päähän Stanley Cup -mestaruudesta. Verivihollinen Montrèal Canadiens voitti mestaruuden kuudessa ottelussa.

“Saimme finaalissa vastaamme Canadiensin dynastiajoukkueen”, sanoi O`Reilly huippukaudestaan. “Pidin playoffeja aina tärkeimpinä urani aikana. Runkosarja oli vain valmistautumista pudotuspeleihin. Jos pelaat loistavan sarjan, mutta et voita mitään playoffeissa, et ole saavuttanut mitään spesiaalia.”

“Minulta meni muutama kausi päästä tilanteeseen, jossa olin saanut peloteltua kaikki vastustajat. Nautin siitä kaudesta todella paljon. Senttereinäni pelasi Jean Ratelle, joka oli taitava pelinrakentaja, ja Peter McNab, joka oli todellinen maalitykki. Kaikki syötöt, jotka onnistuin antamaan Peterille, hän ampui sisään. Jean oli todella taitava pelaaja ja hieno herrasmies.”

McNab teki samalla kaudella 41 maalia, ja kaverukset miettivät keinoa, jolla saada yksi hänen maaleistaan jotenkin muutetuksi O`Reillyn nimiin, jotta hänkin saisi bonuksensa. Mutta he eivät keksineet, miten saada nimiä vaihdettua. Bruinsin GM Harry Sinden tutkisi pelipöytäkirjat kuitenkin tarkasti, kun rahasta oli kyse.

1988 Adams-divisioonan finaali

Pelaajauran jälkeen Terry O`Reilly toimi Boston Bruinsin päävalmentajana kolmen kauden ajan vuosina 1986–1989. Toisella Coach O`Reillyn valmennuskaudella Bruins pääsi Stanley Cupin finaalisarjaan saakka Edmonton Oilersia vastaan, mutta kohokohta tuli jo ennen finaalia tuona keväänä.

Se kohokohta tuli jo kaksi kierrosta aikaisemmin, kun Boston päihitti Montrèal Canadiensin viidessä ottelussa. Kevät 1988 oli viides vuosi peräkkäin, kun nämä kaksi Original-6 -verivihollista kohtasivat Stanley Cupissa, ja kaiken kaikkiaan 23. kerta. Boston Bruinsille tämä pelisarjavoitto oli erityisen maukas, sillä se oli tätä ennen hävinnyt 18 peräkkäistä playoff-sarjaa Canadiensia vastaan, mikä on sekin jonkinlainen NHL-ennätys.

Montrèal Canadiensin putki oli alkanut jo kevään 1946 playoffeista, jolloin Dit Clapper valmensi Bruinsia ja Dick Irwin Sr. Habitantsia finaalisarjassa. Viides ja viimeinen ottelu pelattiin Montrèal Forumissa, voittomaalin teki Toe Blake.

Tämän historiallisen tappioputken päättyminen saman vanhan hallin jäällä Montrèalin Forumissa oli hieno hetki valmentaja O`Reillylle. “Se oli todella nautinnollista, mutta samalla tosi stressaavaa”, sanoi O`Reilly myöhemmin NHL-historioitsija Dave Stubbsille. “Olimme kolmen maalin johdossa 12 sekuntia ennen loppua, ennen viimeistä aloitusta. Olin vieläkin huolestunut, ja ajattelin että he pystyvät tasoittamaan vielä 12 sekunnissakin.”

“Kun loppusummeri soi, oli ihana tunne lopultakin saada lähettää heidät kotiin ja golf-kentille, olla kättelyjonossa voittajan puolella.

Opiskelija, antiikin harrastaja, isä

Terry O`Reilly tunnettiin kaukalon ulkopuolella renessanssimiehenä, jonka kiinnostuksen kohteet eivät rajoittuneet jääkiekkokaukaloon. Pelikiertueilla hänet nähtiin useimmiten kirja, joskus kurssikirja kourassaan. Hän rakasti hyviä kirjoja. Hän oli joukkueensa paras ja vakavasti harrastuksensa ottava shakin pelaaja. Vapaapäivinä hän kierteli Uuden Englannin antiikkikauppoja keräämässä esineitä kokoelmiinsa. Hän oli ollut kympin oppilas lukiossa. NHL-aikanaan hän oli kirjoilla ja kävi kursseja Bostonin, Ottawan ja Toronton yliopistoissa.

Yksi Boston Bruinsin värikkäimmistä pelaajista on siviilissä hiljainen, välittävä intellektuelli. Hän toimi vapaaehtoistehtävissä asuinkuntaansa auttaakseen. Kun Don Cherryn poika Tim tarvitsi munaissiirtoleikkauksen syksyllä 1979, O`Reilly piti joukkueelle palaverin, jossa hän sanoi, että nyt valmentajalla on perhekriisi. Meidän on pidettävä huoli siitä, ettei hänen tarvitse stressata ainakaan yhtä asiaa.

Bruins voitti 20 kauden 22 ensimmäisestä ottelusta. Kaikki Bruinsin pelaajat menivät heti sairaalaan luovuttamaan verta ennen leikkausta. “Sellainen kaveri Terry O`Reilly oli”, kirjoitti Cherry. “Sellaisia he kaikki olivat. Nyt ymmärrätte, miksi rakastin sitä joukkuetta.”

Pelaajauran lopettamista nopeutti kaudella 1982–83 kärsitty polvivamma. Jääkiekon jälkeen O`Reilly on toiminut kiinteistöalalla ja keskittynyt perheeseensä.

Kaksi vuotta sitten perhettä kohtasi suuri suru, kun vain 34-vuotias poika Evan O`Reilly menehtyi harvinaiseen maksavaivaan. Vaiva oli ollut läsnä syntymästä saakka, eikä ensimmäisinä ikävuosina ollut varmaa, kuinka kauan poika eläisi.

Kunniaa Mariolle

Kaksi vuotta sitten Boston Bruins kutsui kaikki yksitoista sankaria kauden 1977–78 joukkueesta 40-vuotisjuhlaan.

Terry O`Reilly antoi mielipiteitään nyky-NHL:stä Boston Heraldille. Numero 24 tietää, ettei hän olisi koskaan saanut pelata NHL:ssä ilman paljaita nyrkkejään ja liigan laajentumista. Silti hän kannattaa nykysuuntausta. “Minusta taitotaso on noussut pilviin”, hän sanoi. “Pelaajien luistelu- ja kiekonkäsittelytaidot ovat todella kehittyneet. Jos otat kahden minuutin pätkän 70-luvun pelistä ja sitten otat toisen 80-luvulta ja vielä yhden 90-luvulta, näet absoluuttisen muutoksen pelin tempossa.”

”Sääntöjä säädettiin oikeaan suuntaan.”

Terry O’Reilly

O`Reilly antoi tunnustusta NHL-pelin kehityksestä Mario Lemieuxlle.

“Mario Lemieux oli pelipäiviensä loppupuolella erinomainen pelin sääntötulkintojen muuttamisen puolestapuhuja. Kun olin itse valmentamassa, minulla oli tapana vain sanoa Stevie Kasperille, että “mene ja seiso hänen vieressään, ja laita mailasi hänen kylkiluihinsa. Pelaan mieluummin neljällä neljää vastaan ja otan Marion pois tilanteesta”. Siihen aikaan pystyit ottamaan jääkiekon parhaan pelaajan pois pelistä vain laittamalla jonkun varjostamaan tätä niin tiukasti, ettei hän saanut edes tilaisuutta saada kiekkoa.”

“Nykyisin sellaista ei saa enää tehdä. Jos laitat mailasi jonkun kylkeen, saat estämisjäähyn.” O`Reillyn aikana puolustajat, kuten Bruinsin oma Brad Park, saattoivat vain ottaa ulkokautta kiertämään yrittävän hyökkääjän pykälään mailallaan ja ohjata hänet sillä kulmaan. “Nykysäännöt antavat mahdollisuuden nopeille ja taitaville pelaajille, kuten Pastrnakeille ja Marchandeille, pelata. Iso koko ei ole enää tärkeä, vaan nopeus. Ja tällaista peliä on jännittävää katsoa.”

O`Reilly on myös aina puhunut tappelukulttuurin kuolemasta, lähinnä käytännön syistä.

“Olen aina sanonut, ettei se voi jatkua. Tätä kutsutaan urheiluksi. Et voi järjestää ottelua, jossa sallit kahden aikuisen miehen pudottaa hanskat ja alkaa hakata toisiaan. NHL ei pysty puolustautumaan aivotärähdyssyytteistä oikeudessa, jos he antavat sellaisen jatkua. On kyse täysin maalaisjärjestä.”

“Mutta se, mikä pelissä on kaunista, on pelaajien tahto kamppailla niin lujasti, että he ovat halukkaita viemään intensiivisyyden tason tappelupisteeseen saakka. Sitä ei ole vielä menetetty. Sen absoluuttisen intensiivisyyden me haluammekin säilyttää jääkiekossa.”

“Sääntöjä säädettiin oikeaan suuntaan, ja annan paljon tunnustusta siitä Mario Lemieuxlle.”

The Last Hurrah

Boston Bruinsin legendat -sarjassa Terry O`Reillyltä kysyttiin suosikkihetkeä vanhassa Boston Gardenissa.

Tyypillisesti hän ei antanut vastaukseksi jotain omaa suoritustaan tai onnistunutta iltaansa.

Suosikkihetkekseen O`Reilly mainitsi 26. syyskuuta 1995 pelatun viimeistä ottelua edeltäneen “The Last Hurrah” -luistelun, kun kaikki entiset Bruinsin tähtipelaajat tuotiin jäälle. O`Reillyllä oli kunnia auttaa Normand Lèveillè kaukaloon. Lèveillè oli lahjakas nuori pelaaja, jonka ura Bruinsissa päättyi aivohalvaukseen kesken Vancouverissa pelatun ottelun, kun hän oli 19-vuotias, vuonna 1982.

“Ray ja minä autoimme häntä luistelemaan ympäri kaukalon”, sanoi O`Reilly. “Se oli spesiaali ilta.”

Kukaan ei enää kutsu Terry O`Reillyä Tasmanian tuholaiseksi, tai Taziksi.

Se nimi näytti sopivan vain miehelle, jolla oli luistimet jalassa ja puumaila kädessä.

Ja lopuksi.

Tämä henkilökuva on tehty Terry O`Reillyä suuresti ihannoineen Teppo Virran muistoksi. Lapsuuden ystävät ja pelikaverit kutsuivat Teppoa aina Teriksi hänen idolinsa mukaan.

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton

Twitter: @OnsideWithJouni
Jouninposti@shaw.ca

Muista myös