Toisenlainen Connor ja muita tarinoita
10 min
Sportsnetin julkaisema dokumentti paljasti erilaisen puolen Connor McDavidista. Tässä muutamia kommentteja NHL-runkosarjan lähtiessä loppusuoralleen. (Kuva: TT)
Toisenlainen Connor
Edmonton Oilersin supertähti Connor McDavid ei ole koskaan ollut maailman mielenkiintoisimpia haastateltavia.
Wayne Gretzky oli pelaaja, joka asetti riman todella korkealle kaikkien isojen NHL-tähtien osalta. Numero 99 antoi aina medialle – ja samalla ihailijoilleen, eli ihmisille, jotka maksoivat hänen palkkansa – hyviä ja mielenkiintoisia näkemyksiä peleistään ja joukkueestaan.
Nicklas Lidström, Sedinit, Teemu Selänne, Shane Doan ja Sergei Fedorov pitivät hovia harjoitusten ja pelien jälkeen pukukopissa. Persoonallisuus, avoimuus, poikkeuksellinen älykkyys ja iloinen elämänasenne tuli läpi heidän jutuissaan aina. Hyvää mainosta ammattilaisjääkiekolle.
Connor McDavid ei ole epäkohtelias, mutta hän jättää yleensä puheet vähiin. Etenkin ennen pelejä ja myös pelien jälkeen, jos häntä nähdään ollenkaan. Yksi syy tähän on se, että hän on superkeskittynyt pelaamiseen. Ehkä tiukimmin keskittyvä pelaaja – maalivahdit mukaan lukien – jonka olen koskaan nähnyt.
Connorin yksityiselämästä ei tiedetä paljoakaan. Hän ei avaa kotiaan toimittajille, eikä esittele autoaan. Kaikki tämä saattaa muuttua joskus, kun hän perustaa perheen tietenkin.
Sportsnetin viikonloppuna näyttämän “Whatever it takes” -dokumentin jälkeen moni on saanut nähdä toisenlaisen puolen McDavidista. Ainakin itse näin ensimmäistä kertaa #97:n puhuvan avoimesti jääkiekkouransa vaikeimmasta koettelemuksesta.
McDavid ajoi vasemman polvensa päin tolppaa runkosarjan viimeisessä ottelussa Calgaryssä 6. huhtikuuta. Tapansa mukaan #97 lensi laidalla kiekon kanssa ja Flamesin pakki Mark Giordano yritti estää vielä sen jälkeen, kun McDavid oli jo kiertänyt ohi. Tilanteessa ei ollut kyse rumista otteista.
Polvi iskeytyi tolppaan kovalla voimalla. McDavid oli varma, että jalka oli katkennut. Hänen mielessään kävi heti hyvän tutun Steven Stamkosin loukkaantuminen samantyyppisessä tilanteessa.
“It`s broken”, olivat hänen ensimmäiset sanansa lääkintähuoltaja T.D. Forssin tultua auttamaan.
T.D. kysyi, pystyikö Connor liikuttamaan polveaan. Hän pystyi liikuttamaan sitä vähän. Sitten mies saatiin ylös jaloilleen.
Alkoi pitkä ja vaivalloinen tie kohti koppia.
Röntgenkuvauksen perusteella polven luita ei ollut katkennut.
Takaristiside poikki
Connor McDavidin polvi oli pahasti mäsänä. Takaristiside (PCL) oli repeytynyt täysin kahtia. Näemme usein eturistisiteen (ACL) repeämiä. Niitten jälkeen pelaaja voidaan kuntouttaa takaisin pelikuntoon kuukausissa. Ehkä kuudessa kuukaudessa.
Takaristisiteen repeämä on huomattavasti harvinaisempi vamma, vaikeampi diagnostisoida, ja korjausleikkauksessa on kyse suuresta operaatiosta. Kuntoutukseen voi vierähtää kokonainen vuosi.
Joku paremmin lääketieteellisiä termejä hallitseva voi ylläolevan lyhyen filminpätkä perusteella kertoa tarkemmin McDavidin polvessa olleista muista repeytymistä (torn medial and lateral menisci, torn popliteus muscle, torn posterior capsule). Niitten lisäksi hänen sääriluussaan oli halkeama.
Ensimmäinen suositus lääkäreiltä oli mennä leikkaukseen saman tien. Seuraavan 24 tunnin sisällä. Seuraava kausi olisi siis jäänyt väliin, eikä varmuutta polven toiminnasta senkään jälkeen olisi.
Kova pala nieltäväksi 22-vuotiaalle.
Tunnin kestävässä dokumentissa näytetään, mitä tapahtui seuraavaksi. Connor lensi Oilers-omistaja Daryl Katzin yksityisjetillä polvituki vasemmassa jalassaan ensin Colorado Springsiin hakemaan toisen lääkärin mielipiteen ja sieltä vielä Los Angelesiin tapaamaan kolmatta.
Lopulta löytyi spesialisti, joka ei suosinut polven korjausleikkausta. Oli olemassa pieni mahdollisuus kuntouttaa se entiselleen ilman puukkoa. Päätettiin koota jääkiekkotähden auttamiseksi spesialistien joukkue, joka seuraavien kuukausien aikana tulisi tekemään ihmeen.
Pitkä, vaivalloinen ja epävarma kuntoutus
Tähän ennennäkemättömään kuntoutukseen kului 179 pitkää päivää ja reippaasti yli tuhat tuntia.
Kuntoutuksessa ei tunnettu viikonloppuja eikä lepopäiviä. Seitsemän päivää viikossa, 8–10 tuntia päivässä. Ylipainehappikammiossa kaksi tuntia kerrallaan 40 päivää putkeen. Jossain vaiheessa McDavid sai lääkäriltä luvan liikuttaa reisilihastaan, ja sen hän tekikin vain pelastaakseen kutistumisvaarassa olleen lihaksen. Kymmenen sekunnin venytyksillä, kerta toisensa jälkeen.
Uusia kuvia polvesta otettiin aina tietyin määräajoin. Mahdollisuus korjata repeytyneet takaristisiteet oli vielä olemassa, jos siteet eivät enää kasvaneet takaisin yhteen. Välillä ei oltu tästäkään vielä varmoja, ja pelko leikkauksesta oli todellinen.
Kuuden viikon kohdalla PCL-siteitten voitiin vihdoinkin nähdä kasvaneen takaisin yhteen. Murtunut sääriluun kohta oli myös tervehtynyt.
Tässä vaiheessa McDavid sai aloittaa kevyen harjoittelun polven vahvistamiseksi. Suuri osa tehtiin uima-altaassa.
Syyskuun koittaessa hän sai luvan mennä jäälle luistelemaan kevyesti isänsä Brianin kanssa. Polvi oli yhä vahvasti tuettuna.
Ja vähän sen jälkeen alkoivat ensimmäiset, varovaiset luisteluharjoitukset.
Parempi kuin uusi
Connor McDavid ilmestyi Edmonton Oilersin harjoitusleirille syyskuun puolivälissä. Hän ei pelannut kaikkia harjoituspelejä, mutta kun runkosarja lähti käyntiin, hän oli entisellään.
Oikeastaan, hän oli parempi kuin koskaan. Ihmettelimme, että hän oli tosiaan taas kerran parempi kuin aikaisemmin. Emmekä vielä silloin edes tienneet, miten lähellä uskomattoman uran päättyminen, tai ainakin muuttuminen täysin toiseen suuntaan oli ollut vain muutama kuukausi aikaisemmin.
Kotiavauksessa Vancouver Canucksia vastaan peliä oli jäljellä viitisen minuuttia, ja tilanne tasan 2–2. McDavid meni Canucks-pakkien Chris Tanevin ja Quinn Hughesin välistä läpi kuin ovesta ja nosti kiekon levyhanskapuolelta ohi hölmistyneen Jacob Markströmin.
Numero 97 tuuletti maaliaan raivokkaasti ja hän huusi ilosta.
Vasta nyt jälkeenpäin tajuamme, miten syvältä tuo riemunhuuto tuli.
“Whatever it takes” on yksi parhaista urheiludokumenteista, minkä olen ikinä nähnyt. Wayne Gretzkyn hovikuvaajana alun perin tunnetuksi tullut Don Metz joukkueineen on tehnyt aivan loistavaa, fantastista työtä. Kuvaajat ja haastattelijat pääsivät paikkoihin, joihin ei yleensä helposti päästä.
Olemme nähneet kaikenlaisia NHL-dokumentteja, mutta koskaan aikaisemmin ei asioista ole puhuttu näin suoraan ja todella hankalia ja vaikeita, yksityisiä tilanteita näytetty näin. Huh, huh.
Syy tähän on se, että alun perin kaikkia näitä filmejä ja kuvausmateriaalia ja haastatteluja oli tarkoitus käyttää vain Connor McDavidin kuntoutuksen tehneen ammattilaisjoukkueen sisäisessä kommunikaatiossa. Näin esimerkiksi luisteluharjoituksista vastannut Tracy Wilson saisi informaatiota voimisteluohjelman vetäjiltä ja lääkärit voisivat lähettää katsauksia Ken Hollandille ja Bob Nicholsonille.
Lopulta syyskuussa huomattiin, että tässähän on todella hieno tarina koossa. Don Metzin ryhmä onnistui laittamaan kaiken kokoon.
Uskomattoman hyvin asiansa osaavat kuntoutusammattilaiset kertovat tehtävistään tavalla, jonka tavallinenkin kengänkuluttaja pystyy ymmärtämään. Kukaan ei yritä jallittaa meitä hölmöjä lääkiksen termeillä ja latinalla. Todella älykkäitten ja ammattinsa osaavien ihmisten merkki.
Harvinainen tilaisuus nähdä yleensä todella tarkasti yksityisyyttään varjelevan Connor McDavidin kertovan avoimesti peloistaan ja kovasta kokemuksestaan, jonka hän onnistui selättämään 22-vuotiaana. Filmissä nähdään myös Connorin vanhemmat ja ensimmäistä kertaa kunnolla julkisuudessa tyttöystävä Lauren Kyle.
Connorin ja hänen vanhempiensa todellinen tuska ja pelko välittyy läpi. Ja tuntuu. Ja filmin edetessä todella näkee, miten Connorin itseluottamus ja henkinen tila kohoaa. Etenkin, kun hän pääsee ensimmäistä kertaa jäälle.
Henkinen aspekti on tässä kaikkein tärkeintä. McDavidin kantti kesti todella kovista paikoista läpi. Yliharjoittelun vaara oli myös varmasti olemassa, mutta homma onnistuttiin hoitamaan läpi oikein.
On todellinen ihme, että koko prosessi pystyttiin pitämään salassa julkisuudelta. Lääkärit ja muut kuntoutusalan huippuammattilaiset ovat hiljaa jo ammattivalansa kautta, eikä Connorin kuntovalmentaja Gary Roberts varmasti petä luottamusta, mutta tarinan tulo julki vasta nyt on uskomaton juttu.
On oltava iloinen siitä, ettei kukaan ulkopuolinen tiennyt, miten vakavasta vammasta oli kyse. Tämä oli kova juttu ei pelkästään 22-vuotiaan supertähden, hänen lähipiirinsä tai Edmonton Oilersin, vaan koko jääkiekkomaailman kannalta.
Muistan olleeni paikalla, kun McDavid sanoi mustien jätesäkkien päivänä meille toimittajille, miten hänen on pelattava omaa peliään jatkossakin. Kukaan meistä ei tiennyt miten vakavasti polvi oli rikkoutunut, ja nuoren miehen pokka piti, jälkeenpäin ajateltuna aika vakuuttavalla tavalla.
”He maksavat minulle sata miljoonaa dollaria siitä, että pelaan omaa peliäni”, hän sanoi. ”Osa pelityyliäni on kiertää ohi pakeista ja ajaa maalille. Minun on annettava rahat takaisin, jos lopetan tuolla tavalla pelaamisen. Joten en aio lopettaa tuolla tavalla pelaamista.”
On hyvä muistaa, että tuo sata miljoonaa dollaria tuo omat paineensa McDavidin draivilla varustetulle ihmiselle. Joku toinen voisi ajatella, että mitäs tässä, rahat tulevat tilille joka tapauksessa.
Lupaan ilmoittaa heti, kun dokumentti on katsottavissa YouTubessa.
Ehkä tämän jälkeen saamme nauttia Connor McDavidin todellisesta persoonasta enemmänkin.
Tässä nähtiin paljon enemmän kuin tavanomaisissa kahdeksan sekunnin jutuissa aamujäitten jälkeen.
Onko Patrick Kane paras Chicago Blackhawks-pelaaja kautta aikojen?
Hawksin nyt jo 31-vuotiaaksi ja lähes tuhannen NHL-ottelun konkariksi ehtinyt laituri Patrick Kane sai osakseen hienoja kunnianosoituksia jokin aika sitten. Piskuinen Buffalosta kotoisin oleva laituri teki uransa tuhannennen pisteen, kun hän antoi kiekon maalin takaa Ryan Carpenterille ja tämä jatkoi Brandon Saadille, joka teki maalin Connor Hellebuyckin taakse.
Kane oli kesän 2007 NHL Draftin ykkösvaraus, ja ensimmäinen tuosta varausluokasta tuhanteen pisteeseen ennättänyt. Joitakin samana vuonna varattuja ovat Jakub Voracek (677 pistettä), Logan Couture (543), Max Pacioretty (535), David Perron (539) ja Jamie Benn (585). Tuhat ottelua tulee täyteen ensi kaudella.
Tuhat pistettä on kova saavutus. Aktiivipelaajista tuhannen pisteen seuraan kuuluvat vain Joe Thornton, Patrick Marleau, Sidney Crosby, Evgeni Malkin, Alex Ovechkin ja Eric Staal.
On aika miettiä, voidaanko Kanea pitää jo kaikkien aikojen parhaana Chicago Blackhawksin pelaajana. Tuhannen pisteen seuran vanhemmat jäsenet Stan Mikita, Bobby Hull ja Hawksin Kanelle järjestämiin juhlallisuuksiin osallistunut Denis Savard ovat kaikki aateloitu Hockey Hall of Fameen. Kahden Norriksen ja yhden Conn Smythen voittaja Duncan Keith kuulunee myös keskusteluun.
Tai mihin hän sijoittuu kaikkien aikojen parhaitten amerikkalaispelaajien listalla?
Mike Modano teki urallaan 1 374 pistettä, johon Patrick Kanen voi odottaa yltävän vielä jonain päivänä. Pat Lafontaine, Brett Hull ja Chris Chelios ovat varmasti listalla. Jeremy Roenick, Brian Leetch, Mike Richter, Tom Barrasso, Phil Housley, Joey Mullen, Keith Tkachuk.
En itse, ainakaan vielä, pysty nostamaan Kanea ohi Modanon ja Chelioksen amerikkalaisten listalla, enkä ohi Hullin ja Mikitan Hawksin parhaimmistossa. Kane on voittanut kolme Stanley Cupia, Calderin, Conn Smythen, Art Rossin, Hartin ja Ted Lindsayn. Mutta minusta hän ei ole pitkäaikaisesti ollut pelipaikkansa ehdottomasti paras pelaaja vuosien ajan kuten Bobby Hull oli.
Yksi uskomattoman taitavan Kanen uran erikoisuuksista näyttää olevan se, että hän vain parantaa vuosi vuodelta. Siksi hän saattaa vielä nousta kiistattomasti parhaaksi Blackhawkiksi ja amerikkalaiseksi.
Katsotaan viiden vuoden päästä uudestaan.
Legendaarista Bauer-mailojen mainosfilmiä on kuuden vuoden aikana katsottu YouTubessa jo yli neljä miljoonaa kertaa. Hyvä esimerkki Patrick Kanen taidoista on temppu, jota jokainen junnu on yrittänyt matkia. Tällaisia esikuvia jääkiekko tarvitsee.
RIP Kobe
Ja vielä. Päätin jättää blogin päivittämisen kokonaan väliin maanantaina.
Se päivä oli pyhitettävä Kobe Bryantin muistolle.
En pysty muistamaan, koska urheilijan poismeno olisi aiheuttanut samanlaista reaktiota koko maailmassa.
Ei pelkästään itse Koben, vaan hänen 13-vuotiaan tyttärensä ja samassa onnettomuudessa menehtyneitten ystävien vuoksi.
Elämä on täysin ennalta arvaamatonta. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu.
Pitäkää huolta omistanne ja toisistanne.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
Jouninposti@shaw.ca
