Kolikkopeleihin panostaminen ja voittotodennäköisyys
Olemme jo aiemmissa artikkeleissa sivunneet hieman sitä, miten panostaminen ja voittotodennäköisyys kolikkopeleissä toimivat. On kuitenkin paikallaan tutustua aiheeseen hieman tarkemmin, onhan kyseessä yksi kolikkopelaamisen peruselementeistä.
Teoreettinen palautusprosentti on kaikissa peleissä selkeästi esillä, mutta se voi vaihdella, mikäli pelaaja säätää kolikon arvoa tai voittolinjojen määrää pelin sisällä. Ilmoitettu palautusprosentti onkin kolikkopeleissä muiden kasinopelien tapaan saavutettavissa vain pelaamalla optimaalisesti. Poikkeaminen täydellisestä pelistrategiasta johtaa siihen, että tuotto-odotusarvo laskee.
Yleensä lasku ei ole dramaattinen, vain muutamia prosentteja, mutta tietyissä peleissä se voi olla merkittävä. Siksi on tärkeää valita oikean kokoinen panos ja oikea määrä voittolinjoja, mikäli valittu peli tarjoaa mahdollisuuden niiden muuttamiseen.

Mitä on luvassa?
Kolikkopelien tarjoamaan pelikokemukseen ei voi vaikuttaa liikaa, sillä pelit toimivat oman mekaniikansa mukaisesti. On silti olemassa keinoja sekä muuttaa tiettyjä pelejä hieman että oppia tunnistamaan ne kolikkopelit, joissa pelikokemus on sellainen, joka sopii omaan makuun. Omilla valinnoilla on siis merkitystä myös kolikkopelejä pelatessa – katso alta, mitä on luvassa.
Panostaminen on perusasia, joka kannattaa opetella perinpohjaisesti ennen pelaamista yhtään isommilla panoksilla. Joskus suuremmalla panoksella pelaaminen voi parantaa jopa palautusprosenttia! Tässä osiossa kerromme tarkemmin, miksi panoskoolla on tietyissä peleissä enemmän merkitystä kuin muissa, ja opetamme sinua valitsemaan voittolinjat, panostason ja kolikon arvon oikein.
Palautusprosentti määrittää sen, kuinka paljon kolikkopeliin laitetuista rahoista palautuu prosentuaalisesti takaisin pelaajille. Kyseessä on pidemmällä aikavälillä pelimekaniikan ja satunnaisnumerogeneraattorin ansiosta toteutuva lukema, mutta se ei yksinään määritä kolikkopelin voittotodennäköisyyttä tai voittotiheyttä. Varianssi voi nousta samanaikaisesti kuin palautusprosentti kasvaa, ja molempiin voi silloin tällöin vaikuttaa myös omilla valinnoillaan. Tässä osiossa kerromme sinulle miten.
Kolikkopelien voittotodennäköisyys riippuu pitkälti siitä, millaiseen muotoon peli on luotu. Perustason rakenne on 3 – 5 rullaa ja 3 – 5 riviä, mutta nykyaikaisissa videokolikkopeleissä tätä kaavaa on rikottu jo pitkään. Joissain peleissä rullarakenne voi kasvaa myös pelin aikana, kun jokin erikoistoiminto käynnistyy. Tällöin volatiliteetti on yleensä aika korkealla tasolla. Tässä osiossa tutkimme tarkemmin, kuinka rullien määrä vaikuttaa pelikokemukseen ja muuttaa voittoyhdistelmistä saatavien voittojen kokoa.
Jos rullarakennetta on laitettu netin videosloteissa uuteen uskoon, niin samaa voi sanoa voittolinjoista. Perinteisistä yhden, kolmen tai viiden linjan hedelmäpeleistä on kuljettu pitkä matka, ja nykyään pelaajalla on valittavanaan valtavasti erityyppisiä pelejä. Mikä niistä sitten on paras? Vastaus riippuu yleensä siitä, millaista peliä on etsimässä. Tässä osiossa kerromme, kuinka onnistut valitsemaan oikein.
Modernit kolikkopelit tarjoavat usein mahdollisuuden päästä ilmaiskierroksille tai ilmaiskierrosten ja bonuspelin yhdistelmän. Joissakin peleissä on menty vielä pidemmälle, ja rakennettu useampia ilmaiskierrostiloja, joista pelaaja voi valita omansa. Valinta ei ole ainoastaan kosmeettinen, vaan se vaikuttaa suoraan vähintäänkin volatiliteettiin – ja joissakin tapauksissa jopa palautusprosenttiin. Tässä osiossa kerromme aiheesta tarkemmin sekä mainitsemme muutamia esimerkkipelejä ja- pelivalmistajia, joilla on tapana antaa valta pelaajalle.
Panoksen ja kolikon arvon valitseminen
Panoksen valitseminen koostuu kolmesta eri osa-alueesta: panostasosta, kolikon arvosta ja voittolinjojen määrästä. Näistä kaksi jälkimmäistä eivät kuitenkaan ole mukana kaikissa kolikkopeleissä, vaan tietyissä sloteissa pelaaminen onnistuu pelkkää panostasoa muutamalla.
On itse asiassa aika yleistä, että kolikkopelissä ei pääse itse säätämään voittolinjojen määrä lainkaan. Tämä on ihan ymmärrettävää, sillä voittolinjojen vähentäminen ei tavallisesti ole pelaajille kovin tärkeää, jos tilillä on muuten minimipanokseen vaadittava summa. Myös panostaso on jätetty pois esimerkiksi Play’n GO:n kolikkopeleistä, joita pelataan yksinkertaisesti valitulla euromääräisellä summalla.

Valitulla panoksella saattaa olla myös vaikutusta siihen, millaisella todennäköisyydellä voittoja saa. Tämä on erityisen totta progressiivisissa jackpot-kolikkopeleissä, joissa jättipottiin ei aina voi edes osua, mikäli panos on liian pieni. Toisissa peleissä taas jackpotin voi kyllä voittaa millä panoksella tahansa, mutta voittotodennäköisyys laskee samaa tahtia käytetyn panoksen kanssa.
Kannattaa siis aina lukea säännöt huolella, mikäli pääpotti kiinnostaa. Ja jos se ei kiinnosta, voi olla parempi valita toinen peli – palautusprosentti nimittäin laskee aika paljon, jos pelaat progressiivista jackpot-kolikkopeliä ilman mahdollisuutta voittaa jättipottia. Tässäkin tapauksessa jokaisesta asettamastasi panoksesta kun leikataan siivu pottia kasvattamaan.
Myös joidenkin valmistajien tavalliset kolikkopelit palkitsevat suuremmalla panoksella pelaamisen. Viime vuosien suurimpia trendejä on ns. Big Bet, joka tarkoittaa ennalta määritetyn kierrosmäärän pelaamista suuremmalla kertapanoksella. Peli palkitsee rohkean pelaajan tästä paremmalla palautusprosentilla. Ero voi olla huomattavakin, joten Big Betiä kannattaa ainakin harkita, jos se joskus osuu eteen.
Voittotodennäköisyys kolikkopeleissä
Kolikkopelien voittotodennäköisyyttä kuvataan palautusprosentilla, joka edustaa pidempiaikaista teoreettista palautusta. Kaikilla lopputulemilla on oma kaikissa peleissä oma todennäköisyytensä, joka määrittää samalla saadun voiton suuruuden. Erilaisia lopputulemia on valtava määrä jo kaikkein yksinkertaisimmissakin hedelmäpeleissä, kymmenen rullan pelimammuteista puhumattakaan.
Nykyään kolikkopeleistä voi myös silloin tällöin ostaa niitä kaikkein halutuimpia erikoistoimintoja, kuten bonuspelejä tai ilmaiskierroksia. Näissä tapauksissa palautusprosentti on yleensä hieman tavallista parempi, mutta varianssillakin on samalla tapana nousta. Ostohinta on aina suunniteltu niin, että pelaaja saa rahoilleen vastinetta, mutta ei tietenkään onnistu kääntämään palautusprosenttia omalle puolelleen.
Voittotiheys, volatiliteetti ja varianssi eivät liity varsinaiseen palautusprosenttiin kovinkaan kiinteästi, joskin huonomman palautusprosentin peleissä voittoja saa tietysti suuressa mittakaavassa heikompaan tahtiin. Käsittelemme alla olevissa kappaleissa vielä tarkemmin sitä, kuinka pelaaja voi itse vaikuttaa voittotodennäköisyyteensä. Tämä on tosin pelikohtaista, eikä kaikissa peleissä ole mahdollisuutta tämänkaltaiseen hienosäätöön.

Rullarakenne voi elää jopa pelin sisällä
Jos olet pelannut kolikkopelejä netissä enemmänkin, olet varmasti huomannut niiden rullien ja voittolinjojen määrän vaihtelevan. Joissain peleissä, kuten klassisissa hedelmäpeleissä, käytetään vain kolmea rullaa, kun taas uusimmissa videosloteissa rullien määrä voi nousta kymmeniin. Se on kuitenkin aika harvinaista, ja yleensä hommalle laitetaan stoppi siinä 5 – 7 rullan kohdilla. Joissain peleissä käytetään tosin laajenevaa tai jopa tuplaantuvaa rullakkoa, joka aktivoituu erikoistoimintojen aikana.
Kaikkein yksinkertaisimpia kolikkopelejä rullien osalta ovat siis hedelmäpelit. Kolmen rullan hedelmäpelistä voittaa yleensä kolmen yhdistelmällä jo aika hyvin, mutta toisaalta siihen osuminen on tehty vaikeaksi. Vähintään viiden rullan videosloteissa taas kolmen symbolin yhdistelmä ei vielä paljon riemunkiljahduksia aiheuta. Se antaa nimittäin tavallisesti kyseisen symbolin pienimmän voittotaulukon mukaisen voiton.
Mitä monimutkaisempi peli on kyseessä, sitä vaikeampi sen toimintaa on ymmärtää paljaalla silmällä. Tämä vaikuttaa usein myös suoraan voittotiheyteen ja perusvoittojen kokoon. Jos pelissä on esimerkiksi monta erilaista rullia muuttavaa bonuspeliä tai ilmaiskierrostilaa, joissa jaetaan valtavia voittosummia käytetyyn panokseen nähden, eivät perusvoitot todennäköisesti ole kovin korkeita. Se ei sinänsä haittaa, jos pelikassa, kärsivällisyys ja aika riittävät bonustilaan jahtaamiseen. Pelikokemus on kuitenkin hyvin erilainen verrattuna yksinkertaisempiin hedelmäpeleihin.

Voittolinjojen määrällä on vaikutusta
Voittolinjojen määrä vaihtelee vielä rulliakin enemmän. Tavallisimmin kolikkopeleissä käytetään 25 voittolinjaa vasemmalta oikealle, mutta voittoja voi saada myös toisesta suunnasta ja jopa 243 tavalla. Onpa muutama valmistajat julkaissut yli 1 000 voittotavan slottejakin, mutta niissä rullien määränkin on oltava jo hieman tavallista suurempi.
Kuinka monen linjan kolikkopeli sitten kannattaa valita? Se on pitkälti makukysymys. 243 voittolinjan kolikkopeli kuulostaa voittoherkemmältä kuin kolmen, mutta voittotiheys muodostuu lopulta niin monesta asiasta, ettei sitä voi vielä suoraan päätellä käytössä olevien linjojen määrästä. Osviittaa ne kuitenkin antavat.
Voittolinjojen määrä vaikuttaa tietysti suoraan itse peliin. Jos linjoja on paljon, ovat yksittäisten yhdistelmien voittosummat huomattavasti tavallista pienempiä. Vaikka voittoja siis tuntuu näissä peleissä usein tulevan todella usein, saattaa todellisuus olla se, että pelikassa kutistuu myös näillä ”voittokierroksilla”. Kun voittolinjoja on käytössä vähemmän, antavat huonommatkin osumat yleensä kelpo voiton.
Valitse oikea ilmaiskierrospeli

Yksi selkeimmistä tavoista vaikuttaa kolikkopelin voittotodennäköisyyteen on valita oikea ilmaiskierrospeli. Tämä on mahdollista vain niissä kolikkopeleissä, joissa ilmaiskierrostiloja on useampia kuin yksi.
Mitään harvinaisuuksia tämänkaltaiset pelit eivät kuitenkaan ole. Niitä löytyy kasinoltamme oikein kattava valikoima, josta voidaan nostaa esiin hyvinä esimerkkeinä vaikkapa Yggdrasilin Jungle Books ja Quickspinin Sinbad. Ennen oikean ilmaiskierrospelin valintaa onkin siis valittava oikea peli. Muista valmistajista hyviä kandidaatteja ovat tässä tapauksessa NetEnt ja Play’n Go.
Kun olet löytänyt oikean pelin, pyöräytä esiin vaadittava määrä scattereita – tavallisesti vähintään kolme kappaletta. Se on yleensä helpommin sanottu kuin tehty, mutta ahkerasti pelaamalla ilmaiskierrostila käynnistyy kyllä ennemmin tai myöhemmin – teoriassa useimmiten noin 100 – 150 kierroksen välein.
Sinulle annetaan vähintään kaksi mahdollisuutta valita omat ilmaiskierroksesi. Kierrosten määrä ja käytettävä erikoistoiminto tai voittokerroin ovat tässä vaiheessa yleisiä muuttujia. Tarjolla voi esimerkiksi korkean varianssin ilmaiskierroksia, joita saa vähemmän, tai matalan varianssin kierroksia, joilla voittaa todennäköisemmin kunnon summan, mutta ei kuitenkaan varsinaista suurpottia. Valitse ilmaiskierrospeli oman mieltymyksesi mukaan – tätä parempaa mahdollisuutta vaikuttaa voittotodennäköisyyteen pelikierroksen aikana ei ole.
AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT
- Kuinka kolikkopelit toimivat
- Pelaa vastuullisesti
- Kolikkopelien pelintarjoajat
- Kolikkopelien sanasto
- Kolikkopelien usein kysytyt kysymykset
- Kuinka usein jackpotit laukeavat? Milloin kannattaa pelata?
- Progressiiviset Jackpotit. Mitä enemmän pelaajia, sitä suurempi potti
- Videoslottien ja perinteisten hedelmäpelien ero
- Talon etu kolikkopeleissä
- Erikoisymbolit, scatter, wild ja muut bonuspelit
- Todennäköisin voitto – kolikkopelit parhaalla palautusprosentilla
- Kolikkopelit ja bonukset
- Kolikkopeleihin panostaminen ja voittotodennäköisyys
- Kuinka voittaa kolikkopeleissä – vinkit pelaamiseen
- Haluatko voittaa usein vai isosti?
