Eurooppa-liiga 23.2: Manchester United – Barcelona
Barcelona ja Manchester United eivät saaneet eroa välilleen Eurooppa-liigan pudotuspelien avausosassa Camp Noulla. Toiseen osaotteluun lähtökohdat ovat siis äärimmäisen mielenkiintoiset.
Manchester United niskan päällä Old Traffordilla
Eurooppa-liigan pudotuspelien ensimmäisen kierroksen superparin avausottelu päättyi Camp Noulla värikkäiden vaiheiden jälkeen 2–2-tasatulokseen, joten kaikki on toisessa osassa auki. Muistetaan, että vierasmaalisääntöä ei ole Eurooppa-liigassa käytössä, joten Unitedin tekemät vierasmaalit avausosassa ovat sinällään arvottomia. Joka tapauksessa avausosan tasatulos kääntää voimasuhteita jatkoonpääsemisen osalta Unitedille myönteiseksi. Kotietu ja kokoonpanoinfot ovat lisäksi myönteisiä asioita kotijoukkueen kannalta.
Manchester United on Valioliigan kovakuntoisimpia joukkueita ja äkkinäisimmät brittifutisintoilijat ovat jo petaamassa Red Devilsille Englannin mestaruuttakin. Toistaiseksi kyseinen olettama on vielä toki haihattelua, mutta ei kuitenkaan täysin mahdotonta. Joka tapauksessa hype kertoo siitä, että United on edistynyt pelillisesti olennaisesti läpi kauden ja formi on huipussaan. Barcelona puolestaan on perushyvässä vireessä ja tulee La Ligan mestaruuden kairaamaan ilman loppukauden sulamista.
Kahden huippujoukkueen välinen kerrasta poikki-tyylinen kohtaaminen on Old Traffordilla luvassa. Barcelona on normioloissa pelivoimaltaan hieman Manchester Unitedia edellä, mutta Old Traffordin kotietu tekee punaisista paholaisista pikkusuosikin. Barcelonan rosteriongelmat lisäävät kotijoukkueen etulyöntiasemaa. Ottelun maaliodottama on mielenkiintoinen pohdittava. Camp Noulla peli räjähti toisella jaksolla yhtäkkiä käsistä ja maalijuhlia vieteltiin. Tässäkin pelissä on alttiutta samanmoisiin tapahtumiin, mutta tasatilanteessa riskitasot joukkueilla eivät välttämättä kovin suuriksi kasva.
United lennossa – kuinka kovasta joukkueesta puhutaan?
Manchester Unitedin lentokeli on ollut miellyttävää seurattavaa tämän kauden edetessä, sillä useampia matalapaineen sävytteisiä kausia joukkueella on ollut taustalla. Kuten jo aiemminkin täällä blogissa pohdittiin, Erik ten Hagin tuleminen joukkueen päävalmentajaksi saattoi olla käännekohta Unitedin ison kuvan formille, ja nyt jälkiviisaina voidaankin todeta näin olleen.
Unitedin vireystilan ja pelivoiman nouseminen ei ole tapahtunut sormia napsauttamalla, vaan pitkäjänteisestä laadukkaasta työnteosta on ollut kyse. Tämä antaakin uskoa siihen, että Unitedista muotoutuu jälleen pesunkestävä huippujoukkue, minkä seura historiansa puolesta ansaitseekin. Punaisten paholaisten kohdalla hype on todellista, mutta tulosten takaa löytyy myös vastarannan kiiskeille planktonia. Esimerkiksi taannoiset Valioliigan pelit Leedsiä vastaan olivat keskinkertaisia suorituksia, joista United saalisti pisteitä enemmän kuin olisi ansainnut. Viime kierroksen Leicester-voitto sen sijaan oli tykitystason esitys.
Kokoonpanotilanne kotijoukkueella on kelvollinen, vaikkakin muutamia puutoksia loukkaantumisten vuoksi löytyy. Sivussa ovat Antony, Christian Eriksen, Harry Maguire, Anthony Martial ja Donny van de Beek.
Barcelonalla keskikenttäongelmia
Barcelona saa loppujen lopuksi olla jopa tyytyväinen avausosan tasapelitulokseen, sillä Blaugrana hävisi Unitedille maaliodottamat selkeästi. Kolikon toinen puoli on kuitenkin se, että Barca menetti ottelussa johtoaseman, mikä aina jättää jossiteltavaa. Pahimmat negatiiviset asiat eivät Barcelonan osalta liittyneet tuossa ottelussa tulokseen, vaan siihen että keskikentän avainpelaaja Pedri loukkaantui. Tähän kun lisätään kaupan päälle Gavin pelikielto, on Barcelonan keskikentän iskukyky tässä toisessa osaottelussa oleellisesti heikompi kuin avausmatsissa.
Mikäli Manchester United saa itselleen yliotetta keskikentällä, tulee Barcelonalle suuria vaikeuksia. Barcan pelaaminenhan nojaa edelleen tutusti keskikentällä jauhamiseen. Barca rakastaa pallonhallintaa ja pyrkii sitä kautta luomaan lyhytsyöttöpeliä painottaen maalipaikkoja. Keskikentän avainduon lisäksi sivussa tästä pelistä on hyökkääjä Ousmane Dembele, jonka korvaaminen on kuitenkin Barcan rosterilla toteutettavissa.
Punaiset paholaiset voittoon!
Normioloissa Barcelonaa voitaisiin pitää joukkueista hitusen laadukkaampana, mutta katalonialaisten keskikentän moottoreiden puuttuminen pelistä tuo poikkeuksellisen paljon hyvää Manchester Unitedille. Samalla Unitedin valmiiksi ohut suosikin asema ottaa upgradea ja kotijoukkueen kertoimet riittävätkin kevyesti pelattaviksi.
Valitaan suoraa kotivoittoa sijoituskohteeksi. Arviomme Unitedin voitolle on 48 % ja rajakertoimeksi saadaan 2,08. Tarjolla oleva 2,32 kerroin ansaitsee osakseen mukavanlaisen 6/10 tason sijoituksen. Kyseessä on siis keskimääräistä laadukkaampi pelikohde.
Pelataan: Manchester United, kerroin 2,32
Panostaso: 6/10
Ottelu pelataan 23.2 klo 22.00.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja se saattaa muuttua.
