Eurooppa-liiga 20.4: AS Roma – Feyenoord

Reading time3 min

AS Roma joutui taipumaan avausosaottelussa Rotterdamissa maalin marginaalin tappioon, joten vahvan suorituksen Giallorossi kotipelissään torstaina tarvitsee, jotta se saa Feyenoordin kammettua ulos Eurooppa-liigan pudotuspeleistä.

Roma kotisuosikki – pienet marginaalit ratkaisevat jatkajan

Puolivälierien avausosaottelu viime viikolla oli 1–0-lukemia mielenkiintoisempi peli. Ottelu vaikutti olevan Roman hanskassa varsin hyvinkin, mutta Lorenzo Pellegrinin epäonnistunut rangaistuspotku avausjakson lopulla muutti hieman mentaalisia lähtökohtia pelin sisällä.

Feyenoord onnistui pääsemään johtoon toisen jakson alkupuolella, jonka jälkeen Romalla oli useampiakin paikkoja tasata tilit, mutta palloa ei saatu pussiin. Lukemia värikkäämpi peli oli kyseessä ja AS Roma vaikutti vieraskentän huomioiden joukkueista kiistattomasti laadukkaammalta, kuten ennakkokaavailuissa pystyttiinkin povaamaan.

Tähän kakkososaan AS Roma lähteekin kiistattoman suosikin asemasta, vaikka se Hollannissa hävisikin. Jatkoon pääsyä ajatellen marginaalit ovat sen sijaan melko pienet Feyenoordin johtoaseman myötä. Ottelun maaliodottama on varsin hankalasti arvioitava. Mikäli suosikki-Roma pääsee pelissä maalin marginaalin johtoon, on pelilliseen varmisteluun mahdollisuuksia jatkoaikaodotuksen takia. Toisaalta suosikin asemassa olisi Roman järkevää painaa kaasua myös tuossa tilanteessa kotikentällä, mutta valitettavasti jalkapallossa ei vielä nykyäänkään ajatella asioita aina järkilogiikan kautta.

Romalla liekki palaa vahvasti

Vaikka AS Roma avausosaottelun Rotterdamissa hävisikin viime viikolla, on isossa kuvassa Giallorossin tekeminen tällä hetkellä varsin vahvalla pohjalla. Tuo avausosan häviäminen ei ollut ensinnäkään ansaittua, joten siitä ei fanien kannata liikaa stressaantua. Viikonloppuna keskihyvä Udinese kaadettiin vakuuttavan esityksen jälkeen kotikentällä 3–0-lukemin Serie A:ssa ja voittoputki kotimaan peleissä on venynyt kolmen ottelun pituiseksi.

Mikäli Roma pystyy pelaamaan omalla hyvällä tasollaan torstaina Stadio Olimpicolla, on kotivoitto Feyenoordista selvästi todennäköisempää kuin tasapelin sekä vierasvoiton yhteenlaskettu todennäköisyys. Kokoonpanotilanne kotijoukkueella on melko hyvä. Toki käänteentekevän hyökkääjäpelaaja Paulo Dybalan puuttuminen on merkityksellinen, mutta laadukkaita hyökkäyspään pelimiehiä AS Romalla on useita. Varmuudella Dybalan lisäksi puuttuu vain rotaatiopelaaja Ola Solbakken.

Antaako Feyenoord Roman hallita?

Feyenoord tunnetaan Eredivisiessä varsin värikkäänä kärkipään joukkueena, mutta Hollannin liigassa ei aivan liikaa ole tarjolla maailmanluokan vastustajia. Tässä oli ehkäpä syy siihen, miksi Feyenoord ei avausosassa AS Romaa vastaan kotonaan maksimaalista tempoa edes pyrkinyt pitämään. Lopulta onnenkin kautta saavutettiin upea tulos.

Feyenoordista on hyvä muistaa kuitenkin se, että joukkue pystyy todella nopeatempoiseenkin jalkapalloon, mikä voi nousta framille Stadio Olimpicolla torstaina, jos Roma kairaa itselleen kahden maalin johtoaseman. Ensi alkuun Feyenoord saattaa jopa antaakin Roman hallita pelin virtausta. Perusvire Feyenoordilla on loistelias. Eredivisiessä mestaruuden saavuttaminen on äärimmäisen todennäköistä ja voittoputkessa painetaan menemään.

Kokoonpanotilanne Feyenoordilla ei ole torstain Rooman reissulle täysin optimaalinen. Pelikielto estää laitapuolustaja Quilindschy Hartmanin osallistumisen. Loukkaantuneina puolestaan ovat Quinten Timber, Patrik Wålemark ja Mimerhel Benita. Lasarettikolmikosta Timberin puuttuminen toisi kiistattoman loven hollantilaisten keskikentälle. Wålemark ja Benita ovat puolestaan puhtaita rotaatiopelaajia.

Roman kotivoitto kiinnostaa

Vaikka Feyenoord onkin tällä kaudella Hollannin Eredivisien hallitsija, on Serie A:n laatujoukkue AS Roma papereissamme useamman laatuluokan vierasjoukkuetta edellä perustasoltaan. Näin ollen kiistattoman kotisuosikin asemaa Giallorossille on tarjolla. Myös avausosan tapahtumat antavat lopputuloksesta huolimatta puoltoa Roman laadukkuudesta suhteessa Feyenoordiin.

Mielekkäin pelivalinta on Roman perusvoitto, vaikka toki runsasmaalisuuden värinääkin on pelissä olemassa. Roman päävalmentajan Jose Mourinho saattaa aivan hyvin yhden maalin johtoasemassa iskeä riskejä välttelevämmänkin moodin joukkueelleen päälle, mikä on syytä todellakin huomioita. Tästä syystä peruskotivoitto kiinnostaa eniten.

Roma voittaa ottelun arviolta noin 56 %:n todennäköisyydellä ja rajakertoimeksi saadaan 1,79. Tarjolla oleva 1,90 kerroin saa osakseen 5/10 tason sijoituksen. Kyseinen 1,90 kerroin löytyy tasoitusvetojen aasialaiselta puolelta (-0,5).


Pelataan: AS Roma -0,5, aasialainen tasoitusveto, kerroin 1,90
Panostaso: 5/10
Ottelu pelataan 20.4 klo 22.00.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja se saattaa muuttua.