Ligue 1 23.4: Nice – Clermont Foot
Alavireeseen ajautunut peruslaadukas Nice joutuu kohtaamaan sunnuntaina Clermont Footin rasittuneena kotonaan. Nizzalaiset ovat pelissä suosikkeja, mutta Clermont Footin venyminen ei kuitenkaan mikään ihmeteko olisi.
Clermontilla saumat vieraspisteille – Nice toki suosikki
Nice on tällä kaudella ollut pienoinen pettymys Ligue 1:ssä, sillä ylemmän keskikastin kelpo joukkueesta paperilla puhutaan. Heikko kevätvire on pudottanut käytännössä rivieralaiset pois europaikkataistelusta. Nizza on sarjataulukossa yhdeksäntenä 45 pisteen saaliillaan ja varmoihin euroedustussijoihin on matkaa kymmenkunta pistettä. Nice onkin keskittänyt voimansa Konferenssiliigaan, jota se pelasi tänä torstainakin Baselia vastaan.
Clermont Foot on ollut Ligue 1:n onnistujia tällä kaudella ja alempaan keskikastiin ennakoitu joukkue majailee turvallisesti sijalla 11. Pisteitä Clermont on kerännyt 43, joten putoamispeikon ei pitäisi enää joukkuetta toden teolla uhata. Eroa ensimmäisenä putoajana olevaan Strasbourgiin on jo peräti 14 pistettä. Paineettomasti Clermont voi siis loppukauden aikana viheriöllä esiintyä.
Nice on paperilla joukkueista parempi, mutta eroahan sarjataulukossa on vain pari pistettä joukkueiden välillä. Kiistaton kotisuosikki Nice on, mutta ei Clermontin pisteille venyminen käytännössä yllättäisi, kun huomioidaan Nicen europelirasitus. Maaliodottama pelissä ei kohoa erityisen korkealle, sillä suosikin asemassa olevalla Nicellä ei ole välttämättä resursseja pitää vahvaa tempoa yllä otteluruuhkassa.
Nicellä satsaus Eurooppa-liigassa
Nicelle Ligue 1:n sarjatilanne on ajattanut sen tilanteen, että Konferenssiliigassa menestymisestä on tullut joukkueelle prioriteetti. Tällä hetkellähän Nice on mukana UECL-puolivälierissä ja avausosasta Baselista joukkue haki kelvollisen tasapelituloksen. Nice on siis vahvoilla torstai-iltana, kun välieräpaikka on jaossa. Tuo peli pelataan juurikin tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen.
Perusvire Nizzalla ei ole todellakaan hyvä, jos otetaan tarkasteluun pelkät Ligue 1:n ottelut. Kuuteen edelliseen peliin ei ole voittoa onnistuttu käärimään, mutta toki sattumallakin iso osuus on tuossa rännissä ollut. Neljä peliä kuudesta edellisestä on jäänyt tasatulokseen.
Kokoonpanossa on muutamia puutoksia alustavasti. Sivussa ovat laitapelaajat Jordan Lotomba sekä Youcef Atal. Lisäksi puolustuksesta puuttuu Mattia Viti ja hyökkäyspäästä Sofiane Diop. Suurimmat tähdet Nizzalla ovat pelikuntoisia, mutta pientä miinusta poissaoloista joudutaan laskemaan kuitenkin.
Pelikiellot Clermont Footin kiusana
Clermont Footilla vireystila puolestaan on päinvastainen kuin kotijoukkueella. Clermont on onnistunut repäisemään itselleen kolmen ottelun voittoputken, kun Troyes, Angers ja Ajaccio on peräjälkeen kaadettu. Vihreän kuntopuntarin ei kuitenkaan liikaa kannata antaa hämätä, sillä kyseiset vastustajat kuuluvat alakastiin eivätkä Clermontin menestykset noissa peleissä kovinkaan isoja yllätyksiä olleet.
Joka tapauksessa kolmen voiton putki on tuonut sarjataulukkoon hyvää Clermontille, jolle kaudesta melkeipä väkisinkin tulee muodostumaan onnistunut. Putoamispeikon piti olla tälle joukkueelle realistinen uhka, mutta kauaksi tuo mörkö on onnistuttu eksyttämään. Tähän peliin kokoonpanotilanne aiheuttaa hieman harmaita hiuksia mm. pelikieltojen muodossa.
Vasen laitapelaaja Neto Borges on pelikiellossa tästä ottelusta ja käytännössä Borgesin kohdalla voidaan puhua Clermontin parhaasta yksilöstä. Vaste on siis merkittävä. Toinen pelikieltoa nauttiva pelaaja on Alidu Seidu, joka on joukkueensa runkopuolustaja. Lisäksi loukkaantuminen estää hyökkäyspäästä Komnen Andricin pelaamisen.
Clermont kiinnostaa poissaoloista huolimatta
Nice on arvioitu vedonlyöntimarkkinalla huomattavasti selvemmäksi suosikiksi, mihin täällä puolella pystytään. Toki Clermontin kahden avainpelaajan puuttuminen tuo etua Nicelle, mutta toisaalta Nicen rapsakka torstainen europelirasitus tuo etu Clermontille. Palautumispäiviä Nicelle tulee alle vain kaksi ennen tätä ottelua, ja sillä on tutkitusti merkittävä negatiivinen vaste joukkueen suorittamiselle.
Otetaan Clermontia pelikupongille aasialaisella +1,0 tasoituksella. Tämä vetomuoto on siitä turvallinen, että Nicen maalin marginaalin voittokaan ei tuota tappiota, vaan palauttaa panokset. Tasapeli ja vierasvoitto tuovat puolestaan lunastuksen. Arvio Clermont +1,0:lle on 65 % ja rajakertoimeksi saadaan 1,54. Tarjolla oleva 1,63 kerroin saa osakseen 7/10 tason sijoituksen.
Pelataan: Clermont +1,0, aasialainen tasoitusveto, kerroin 1,63
Panostaso: 7/10
Ottelu pelataan 23.4 klo 16.00.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja se saattaa muuttua.
