MM-KISAT 13.5: Saksa vs Kanada
Kanada saa parin vuoden tauon jälkeen MM-kisoihin kasaan jälleen todella laadukkaan joukkueen. Avauksessa Saksa on lähes mahdottoman tehtävän edessä.
VIime vuoden nelosella edessä kova tehtävä
Saksa oli viime vuonna MM-kisojen positiivinen yllättäjä, kun se onnistui alkulohkossa kaatamaan Kanadan ja kapitalisoi puolivälierissä mahdollisuutensa kaatamalla Sveitsin. Välierissä ja finaaleissa joukkue iski tauluun oikein hyvät esitykset, mutta materiaalin kapeus tuli karusti esille ja mitali jäi haaveeksi.
Tämän vuoden MM-joukkue on edellisvuoden ryhmään nähden hyvin samankaltainen. Joukkueen tärkein pelaaja on jälleen puolustaja Moritz Seider, joka oli debyyttikaudellaan rapakon takana todella vakuuttava ja saattaa pokata kesällä parhaalle tulokkaalle ojennettavan Calderin. Hyökkäystä tähdittää Ottawan Tim Stützle, jolle tulitukea odotetaan ainakin Toronton organisaatiossa AHL:ssä pelanneelta Marc Michaelikselta sekä ryhmän kokeneeseen kaartiin kuuluvalta Marcel Noebelsiltä.
Kanada kisoihin vahvalla ryhmällä
Jääkiekon emämaassa juhlittiin viime vuonna hieman yllättäen MM-kultaa, sillä viime vuoden joukkue ei missään tapauksessa ollut maan vahvimpia. Tänä vuonna on osaltaan palattu vanhaan, sillä kasaan on saatu täysiverinen NHL-joukkue. Ryhmään on saatu mukaan myös yksi supertähtitason pelaaja, kun New York Islandersin Matthew Barzal johtaa joukkueen ykkösketjua. Taka-apuna sentteripuolella on mm. Pierre-Luc Dubois ja Nicolas Roy, joka on jäänyt Vegasissa tasoonsa nähden melko pienelle huomiolle.
Kanadan ehdottomana kysymyksenä kisoissa on maalivahtipuoli. Chris Driedgerillä on allaan todella heikko kausi, eikä Logan Thompsonkaan ole vielä vakiinnuttanut asemaansa NHL:ssä. Thompson joutui Vegasissa kantamaan yllättävän isoa roolia muiden vahtien heikkojen otteiden ja loukkaantumisten takia, eikä jopa ykkösvahdin rooli kisoissa olisi mikään yllätys.
Kanada suursuosikki avaukseen
Viime vuoden erikoiskisat ovat markkinoilla saaneet aikaan ilmiön, jossa vanhat kategoriat on heitetty roskikseen ja mm. Saksa on nosteltu selkeästi lähemmäs Kanadaa kuin aiemmin. Toki Saksan jääkiekko on mennyt eteenpäin ja tämänkin vuoden ryhmä on hyvä, mutta verrattuna Kanadaan materiaali jää auttamatta kepeäksi. Vieraiden paras oljenkorsi on Philippe Grubauer, mutta lähtökohtaisesti kokeneen vahdin ei voi katsoa olevan merkittävästi seurakaveriaan parempi.
Peleihin voi oman riskiprofiilin mukaan miettiä kahtakin eri peliä. Kanadan suora voitto kertoimella 1.59 kelpaa riskinkarttajille, sillä raja on 1.50 ja arvoa kohteesta löytyy mukavasti. Vihjeeksi otetaan kuitenkin Kanada -1.5, joka toteutuu noin 52 kertaa sadasta ja tarjolla olevaan 2.03 kertoimeen tuutataan viiden yksikön panostus.
Pelataan: Saksa – Kanada : Kanada -1.5 @ 2.03
Panostaso 5/10
Ottelu pelataan 13.5. klo 20.20.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja saattaa muuttua.
