Jääkiekon MM-kisat 15.5: Tshekki – Latvia
Latvian MM-turnaus on alkanut surkeasti ja maanantaina alkaa olla pakkovoiton paikka. Edellytykset yllätykseen ovat olemassa.
Tshekin juna puksuttaa
Tshekki on aloittanut MM-turnauksensa kahdella voitolla. Ensin kaatui Slovakia 3-2, jonka jälkeen astetta heikompaa Kazakstania riepoteltiin luvuin 5-1. Tuloksellisesti virheettömän alun ei kuitenkaan ole syytä antaa hämätä, sillä etenkin Slovakiaa vastaan peliesitys oli kohtalaisen repaleinen ja voitto raavittiin lopulta lähinnä vahvan erikoistilannepelaamisen ansiosta. Kazakstania vastaan hyökkäyspelissä löydettiin jo hieman oveluutta, mutta toisaalta vastustaja ei kärkimaille ollut kovinkaan häävi mittari.
Tummia pilviä joukkueen ylle tuo myös loukkaantumiset, sillä Filip Chlapik kärsi avausottelussa aivotärähdyksen ja toisessa pelissä ykkössenteri Filip Chytil joutui jättämään kentän jo ensimmäisellä puoliskolla. Etenkin Chytilin poissaolo tuntuu kokoonpanossa reilusti, sillä perustasoltaan kyseessä on joukkueen paras yksilö. Mielenkiintoinen seurattava on myös maanantain maalivahtivalinta, sillä kaksi ensimmäistä peliä on jaettu Simon Hrubecin & Marek Langhamerin kesken. Onko Latviaa vastaan ykkösvahdiksi uumoillun Karel Vejmelkan vuoro?
Latvia ei saa kantamallakaan sisään
Latvian avaus on ollut tuloksellisesti täysi katastrofi. Kanada pöllytti joukkuetta avauksessa lukemin 6-0, minkä jälkeen Slovakia otti täyden pistepotin huipputärkeästä ottelusta. Pelillisesti Latvia ei ole ollut mitenkään surkea ja molemmissa peleissä pelin kuva on ollut suunnilleen odotettu. Kanadaa vastaan mahdollisuuden voittoon vei maalivahtien surkeat otteet, kun taas Slovakiaa vastaan kiekko ei löytänyt useista laatupaikoista huolimatta tietään verkon perukoille.
Jatkoa ajatellen Latvia on kuitenkin hyvässä tilanteessa. Tappioista huolimatta peli antaa mahdollisuuden taistella voitoista isompiakin vastaan, jos vaan Artus Silovs pystyy maalin suulla suorittamaan. Ykköshevosten on toki hiljalleen saatava luukut auki, sillä Rodrigo Abolsin maali Slovakiaa vastaan on toistaiseksi joukkueen ainokainen koko turnauksessa. Materiaalia pitäisi Abolsin, Rudofs Balcersin ja Kaspars Daugavinsin johdolla olla riittämiin, joten ennemmin tai myöhemmin paikat realisoituvat myös tulostaululla.
Latvian yllätys täysin mahdollinen
Käytännössä maanantai-iltana Riika-areenalla nähdään vastakkain kaksi joukkuetta, joille rouva fortuna on antanut alkuturnauksessa eri päin olevat kolikot. Tshekki on toki ottelussa suosikki, mutta hienosti peleissä elävän kotiyleisön edessä Latvialla on hyvä mahdollisuus napata iso päänahka. Veskarietu Tshekille on kiistaton, mutta ilman Chytiliä pelaavaa Tshekkiä vastaan Latvia voi hyvinkin kyetä todella tasaväkiseen vääntöön.
Papereissamme Tshekki on otteluun noin kaksi kertaa kolmesta voittava suosikki, joten Latvian nykykertoimissa on reilusti ilmaa kaikissa pelimuodoissa. Vetosuositukseen otetaan mukaan Latvian lopullinen voitto (moneyline) kertoimella 4.50, johon lapioidaan sisään rohkeasti viiden yksikön panostus. Myös Latvian tasoitusvedot ovat kiinnostavia, mutta etu ei potentiaalisten tyhjien maalien takia nouse aivan lopullisen voiton tasolle.
Pelataan: Latvia ML @ 4.50
Panostaso 5/10
Ottelu pelataan 15.5. klo 20.20
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja saattaa muuttua.
