U20 MM-kisat 29.12. Latvia – Suomi  

Reading time2 min

Latvia onnistui avaamaan pistetilinsä Sveitsiä vastaan käyden lähellä jopa voittoa. Suomea vastaan paine kasvaa entisestään ja repeäminen on kertoimia todennäköisempää.

Pistetili auki

Latvian turnaus on alkanut mataliin odotuksiin nähden myönteisesti. Yhdysvaltoja vastaan Latvia roikkui yhden erän hyvin pelissä mukana, mutta toisesta erästä alkaen pelin painopiste alkoi siirtyä Latvian päähän. Tuloksena oli tasoeroihin peilattuna kunniallinen tappio lukemin 5–2. Sveitsiä vastaan Latvia pysyi pelissä kaksi erää mukana, kunnes Sveitsin rummutus yltyi kolmannessa. Sveitsin loppuhetken tasoitusmaali ja rankkarivoitto jättivät Latvian lopulta vain pisteeseen.

Lähinnä Patriks Berzinsin torjunnoilla on toistaiseksi pysytty mukana molemmissa peleissä. Nyt vastaan asettuva Suomi on perustasoltaan lähempänä Yhdysvaltoja kuin Sveitsiä, joten todennäköisyyksien mukaan Berzinsille on jälleen luvassa hikistä iltaa. Latvian kärkiketjuissa nähdään joukkueen ainoat NHL-varaukset Klavs Veinbergs, Sandis Vilmanis ja Dans Locmelis. Berzinsin lisäksi tältä kolmikolta vaaditaan nappionnistumista torstain ottelussa.

Parempaan suuntaan

Toinen peli oli jo huomattavasti parempaa Suomea. Tasoero tehtiin selväksi toisesta erästä alkaen, eikä voittoa tarvinnut lopulta kauheasti puristella. Slovakia oli vaarallinen lähinnä ylivoimalle päästessään, tasaviisikoin laatupaikat olivat vähissä.

Suomen tärkeimpien pelaajien onnistumiset Slovakia-pelissä voivat osoittautua kriittisiksi turnausmenestyksen kannalta. Suomen viiden eri maalintekijän joukosta löytyvät niin Joakim Kemellin, Oliver Kapasen kuin Brad Lambertin nimet. Juuri tämän kolmikon on noustava johtaviin rooleihin, jotta Suomella olisi realistinen mahdollisuus kirkastaa viimevuotinen hopeamitali kullaksi.

Repeäminen pääideana vedoissa

Tämän pelin vedonlyönnillisesti kantavina teemoina ovat U20 MM-kisojen runsasmaalinen luonne ja toisaalta todennäköisyyksien kasautuminen Latviaa vastaan. Vaikka Latvia on saanut pistetilinsä auki ja kävi jopa lähellä voittoa Sveitsiä vastaan, on joukkue ollut selvästi vastaantulijana laukaus- ja maalipaikkatilastoissa. Suomea vastaan tasoeroa on niin roimasti, että 3,5 maalin tasoituksellakin Latvia häviää pelin noin 46 prosentin todennäköisyydellä. Suomen tasoituskerroin 2,45 ansaitsee ilman muuta paikan vetosalkussa.

Ottelu on vihjeen kirjoitushetkellä tasabookki 5,5 maalin linjalla, mikä on todella matala U20 MM-kisojen tyypilliseen keskiarvoon (noin 6,5 maalia) peilaten. Suomi vaikuttaa olevan näidenkin kisojen vähämaalisimpia joukkueita profiililtaan, mutta suuren tasoeron ottelussa 5,5 maalin yli meneminen on selvästi todennäköisempää kuin alle jääminen. Overiin otetaan vielä toinen betsi 57 prosentin arviolla.


Pelataan: Yli 5.5, kerroin 1.91
Panostaso: 6/10
Pelataan: Suomi -3.5, kerroin 2.45
Panostaso: 4/10
Ottelu pelataan 29.12.2022 klo 18.00
Kertoimet ovat artikkelin julkaisuhetkeltä ja saattavat muuttua.