U20 MM-kisat 2.1. Suomi – Ruotsi
Päivän ensimmäisestä puolivälierästä ei jää tunnelatausta puuttumaan. Naapurimaiden klassikkopeli on odotuksiltaan vähämaalinen muttei sentään kertoimien osoittamalla tasolla.
Heikko lohkoesitys takana
Suomi lähtee ensimmäiseen kuolemanpeliin kysymyksiä herättänyt USA-ottelu takana. Suomi jäi lohkon päätöspelissä täysin Yhdysvaltojen jalkoihin, minkä lisäksi maalivahtipeli mureni ottelun edetessä. Positiiviseksi puoleksi jäi lähinnä Joakim Kemellin osuma, joka osoitti, millainen täsmäase Suomella on hyökkäyksessään.
USA oli heikkotasoisen B-lohkon ainoa todellinen mittari, muttei suinkaan ainoa Suomelle ongelmia tuottanut joukkue. Myös Sveitsi voitti Suomen, ja oikeastaan vain Slovakia-peli oli Suomelta täysin ehjä esitys lohkovaiheessa. Yksilöistä muun muassa Brad Lambert on ajautunut pienempään rooliin kuin Suomen pelaajamateriaalilla olisi optimaalista. Tämäntyyppisessä pienten marginaalien ja suuren panoksen pelissä vaaditaan juuri Lambertin kaltaista pelaajaa taikomaan ratkaisevia eroja.
Mikä on Ruotsin taso?
Ruotsin lohkosuoritus herätti kaksijakoisia tunnelmia. Itävaltaa ja Saksaa vastaan Ruotsi ei päästänyt maaliakaan ja lopulta myös Tshekki kaatui, joskin vasta jatkoajalla. Kanadaa vastaan ei sen sijaan ollut mitään palaa, eikä Ruotsi olisi ansainnut pelitapahtumien valossa voittoa myöskään Tshekki-ottelusta. Noiden kahden pelin perusteella Ruotsi ei lukeudu mestarisuosikkeihin, mutta toki mitä vain voi tapahtua pudotuspelien kerrasta poikki -maailmassa.
Filip Bystedtin ympärille rakennettu ykkösketju on ollut tehokas. Puolustuksesta esiin on yllättäen noussut Ludvig Jansson, joka näytteli suurta roolia etenkin Tshekki-voitossa. Fabian Lysellin turnaus puolestaan on ollut jättipettymys. Loistava AHL-kausi ei ole kääntynyt tehoiksi U20-tasolla, vaan Bostonin ykköskierroksen varaus hakee yhä turnauksen avauspistettään.
Runsasmaalisuus peli-ideana
Päivän puolivälieräkattauksesta juuri tämä peli on ennakkoon tasaisin ja kiinnostavin. Ruotsi saa lievän suosikkiaseman, mutta kyse on marginaalisista eroista. Molempien kokonaisuutena heikko turnaus tuo peliin oman lisämausteensa, kun kummankaan suoritustasosta ei ole selvää varmuutta.
Ottelu on maaliodottamaltaan selvästi vähämaalisin puolivälierä, ja kertoimet ovatkin eläneet avauksesta rajusti underien suuntaan. Nykykertoimilla runsasmaalisuus alkaa jo kiinnostaa peli-ideana. Lajin luonteeseen sisältyy tietty kaoottisuus, jota on varsinkin U20 MM-kisojen ympäristössä mahdotonta täysin poistaa laskelmista. Varsinaisen peliajan yli 4,5 maalia saa panostuksen reippaasti nousseella kertoimella 1,72.
Pelataan: Yli 4.5 (ei sis. JA+RL), kerroin 1.72
Panostaso: 4/10
Ottelu pelataan 2.1.2023 klo 18.00
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja saattaa muuttua.
