U20 MM-finaali 6.1. Tshekki – Kanada  

Reading time3 min

Yllätyksellinen ja viihdyttävä U20 MM-turnaus tulee tänään päätökseensä. Finaalin voimasuhteet ovat tällä kertaa tavallista yksipuolisemmat. Altavastaajana viimeiseen spektaakkeliin lähtevällä Tshekillä on silti omat yllätyssaumansa parilla osa-alueella.

Asetelmat U20 MM-finaaliin 2023

Tshekki ja Kanada etenivät molemmat finaaliin A-lohkosta, joka oli tänä vuonna selvästi B-lohkoa kovatasoisempi. Tshekki voitti lohkon ja Kanada tuli toiseksi hävittyään ainoastaan keskinäisen pelin Tshekille. Tuon pelin lopputulokseen vaikutti erityisesti Tshekin jättietu maalivahtipelissä.

Kanada lähti turnaukseen selvänä ykkössuosikkina, ja suoritustaso on pääosin heijastellut mestarisuosikin asemaa. Tshekki oli ennakkokaavailuissa vasta rankingin viidenneksi paras joukkue, joskin selvällä erolla jokaiseen takana tulevaan ryhmään. Tshekin luokka on noussut kohisten läpi turnauksen toinen toistaan vakuuttavampien suoritusten jälkeen. Raaka perustasojen vertailu puoltaa finaalissa Kanadaa, mutta Tshekiltä löytyy yllätyspotentiaalia etenkin maalivahtipelin ja puolustusten vertailusta.

Suchanek ja puolustus tuovat etua

Tshekki ansaitsi finaalipaikkansa huimassa välierätrillerissä Ruotsia vastaan. Ruotsi johti ottelua kolmannen erän viimeiselle minuutille asti, mutta David Jiricekin tasoitusmaali ja Jiri Kulichin voittomaali jatkoajalla leimasivat finaalitiketin Tshekille. Tshekki hyötyi lopussa Ruotsin ylipassiivisesta johdon puolustamisesta, ja Tomas Suchanek joutui venymään huipputorjuntoihin myös jatkoajalla. Ottelu oli tasainen, eikä Ruotsinkaan voitto olisi ollut suuri vääryys.

Välieräpelin sankarikolmikon lisäksi Tshekin joukkue on muutenkin täynnä onnistujia. Puolustuksen koko kärkinelikko on ollut parhaimmillaan dominoiva menestyksen tukijalka. Ennakko-odotuksiin nähden varsinkin David Spacekin ja varaamattoman Jiri Tichacekin turnaus on ollut elokuvien käsikirjoitusmateriaalia. Puolustus on liikkuva ja kiekollisesti taitava, mikä on nykyjääkiekossa likipitäen pakollinen rakennuspala voittavaan peliin.

Suchanek on torjunut kiekkoja lähes 94-prosenttisella tehokkuudella ja pokkaa todennäköisesti turnauksen parhaan maalivahdin tittelin. Hyökkäysosastolla homma on pyörinyt pitkälti kahden kärkiketjun ja ylivoiman varassa. Tshekin altavastaaja-asema perustuu juuri syvyyden puuttumiseen hyökkäyksessä sekä siihen, että aivan terävimmän kärjen vertailu hävitään selvästi Kanadalle.

Bedardin älytön show

Kanada jätti välierässään taakseen rakkaan vihollisen eli Yhdysvallat lopulta selvällä neljän maalin voitolla. Kanada ajautui pelissä aikaiseen kahden maalin takaa-ajoasemaan, josta noustiin Connor Bedardin (1+1) käynnistämällä ja Joshua Royn (2+2) viimeistelemällä kirillä. Tätä ennen Kanada kävi lähellä putoamista puolivälierässään Slovakiaa vastaan, kunnes Bedard taikoi kotijoukkueen jatkoon yhdellä viime vuosien hienoimmista maaleista.

Bedardin älytön 23 pinnan turnaus ja ylipäätään kyseisen ketjun peli on mahdollistanut finaalipaikan, vaikkei Kanadan hyökkäys ole käynyt aivan täysillä sylintereillä. Esimerkiksi Brennan Othmannin ja Adam Fantillin turnaus on ollut odotuksiin nähden vaatimaton. Myöskään Shane Wright ei ole esittänyt sen tason dominointia, jota korkea varaus ja NHL-kokemus antavat odottaa tällaisessa turnauksessa.

Varsinainen kysymysmerkki seisoo tolppien välissä. Thomas Milicin tilastot näyttävät hyviltä, mutta taakse on livahtanut myös helppoja maaleja. Milic on Suchanekin tavoin varaamaton pelaaja. Alustava maalivahtietu on laskettava Tshekille, sillä Suchanek on ollut erittäin varma läpi turnauksen.

Tshekin kelkassa finaaliin

Finaaliin tuo lisämaustetta joukkueiden aiempi kohtaaminen, jonka Tshekki siis voitti. Tuon pelin alkaessa markkina näki Kanadan noin neljän maalin suosikkina. Turnaus on kuitenkin edennyt siihen malliin, että jopa kahden maalin suosikkiasema Kanadalle on finaalissa todennäköisesti yläkanttiin. Tshekin erinomainen puolustus- ja maalivahtipelin akseli on ase, jolla Kanadan hyökkäyspeliä voidaan ainakin tylsyttää.

Tshekin kertoimet ovat nousseet avauksesta ja maistuvat kirjoitushetkellä jo mukaan vetoihin. Finaalissa murskatulokset eivät ole koskaan lähtökohtana edes Kanadan pelatessa. Tshekki maistuu parhaiten 2,5 maalin tasoituksella, jolloin myös maalin ja kahden maalin tappiot tuovat lunastuksen. Osumakenttään sisältyy noin 60 prosenttia tuloksista. Kiitos lukijoille ja toivotaan viihdyttävää ja voitokasta U20 MM-finaalia!


Pelataan: Tshekki +2.5, kerroin 1.71
Panostaso: 4/10
Ottelu pelataan 6.1.2023 klo 1.30
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja saattaa muuttua.