Valioliiga 4.4: Chelsea – Liverpool

Reading time4 min

Chelsealla koittaa uusi aika valmennusmuutosten jälkeen. Näkyykö vastetta jo tiistaina, kun Blues kohtaa Stamford Bridgellä Liverpoolin? Kyseessä on kahden alisuorittaneen Valioliigan laatujoukkueen kohtaaminen.

Chelsea kotonaan suosikki uinuvien jättiläisten kohtaamisessa

Chelsean ja Liverpoolin väliset kamppailut olisivat normioloissa erittäin odotettuja Valioliigan huippuotteluja, mutta tällä kaudella tilanne on hieman totutusta poikkeava. Kumpikin joukkue on nimittäin alisuorittanut rajusti eikä kiistattomasta kärkikamppailusta puhuta. Huippuottelu kuitenkin on kyseessä, sillä rosterit molemmilla jengeillä ovat maailmanluokkaa.

Chelsea on sarjataulukossa sijalla 11, mikä on shokeeraavan huono suoritus lontoolaisille. Loppukaudella voidaan tavoitella vielä viimeisiä eurosijoja alempiin euroturnauksiin, mutta tärkeintä Bluesin kannalta on edustusjoukkueen harmonian uudelleen rakentaminen tulevia kausia ajatellen. Ensiaskel tuota kohti otettiin Aston Villalle kärsityn tappion jälkeen, kun Graham Potter potkittiin vihdoin pois päävalmentajan paikalta.

Liverpoolilla tilanne on jossain määrin samankaltainen kuin Chelsealla, mutta aivan kaikkea Valioliigan osalta Pool ei ole vielä menettänyt. Reds on kahdeksantena sarjassa ja eroa Mestarien liigaan oikeuttavaan neljänteen sijaan on kahdeksan pistettä. Liverpoolin huippulaadukkaalla pelaajamateriaalilla tuo ero on kurottavissa vielä kiinni, mutta omaa pelaamisen tasoa on pakko nostaa nopeasti. Murskatappio Manchester Cityn vieraana maaottelutauon jälkeen ei ollut hyvä signaali.

Chelsealle annetaan kriisijoukkueiden kohtaamisessa kotiedun ansiosta suosikin asema. Isoa kuvaa katsoen kyseessä kuitenkin on ottelu, joka on kovin sattumalle altis tapaus. Tämä perustuu erityisesti siihen, että kummallakin joukkueella itseluottamustasot ovat heikot. Ottelun maaliodottama on melko normaalilla tasolla. Yli 2,5 maalia toteutuu hieman todennäköisemmin kuin tuon rajan alle jääminen.

Potterille monoa – alkaako Chelsean nousu?

Chelsean seurajohto jaksoi katsella yllättävän pitkään joukkueen rämpimistä, mutta Aston Villalle maaottelutauon jälkeen koettu tappio katkaisi kamelin selän ja päävalmentaja Potter sai vihdoin monoa. Tällä hetkellä Chelsean peräsimessä väliaikaisena valmentajana operoi Bruno Saltor. Koska Potterin pelikirja ei ole missään vaiheessa iskostunut joukkueen selkärankaan, on potkuista laskettava etua Chelsealle heti, vaikka uutta pysyvää valmentajaa vielä ei olekaan nimetty. Nollausefektiä ainakin henkisellä tasolla saatetaan monotuksella saavuttaa.

Chelsea on ollut analyytikolle raskas joukkue pohdittavaksi, sillä perustason puolesta Bluesin pitäisi taistella ilman muuta top 4-sijoituksista kivikovassa Valioliigassa. Juna on kuitenkin ollut poissa raiteiltaan eikä odotuksien mukaista suorittamista ole nähty kuin muutamissa yksittäisissä peleissä. Nyt valmennusmuutosten jälkeen analyytikon täytyy olla entistä enemmän varpaillaan Chelsean suhteen.

Vaikka Valioliigakaudesta tulee takuulla negatiivinen, on Chelsealla vielä olemassa pienimuotoinen takaportti, joka voi kautta pelastaa paljonkin. Blues on Mestarien liigassa jatkossa ja kohtaa puolivälierissä Real Madridin. On selvää, että loppukauden päätavoite on UCL:n puolella, mutta silti Liverpoolia vastaan takuulla isketään valmennusmuutoksen jälkeen kaikki peliin. Puolivälierien avausosa UCL:ssä Madridia vastaan pelataan 12.4, joten siihen ei vielä tarvitse säästellä.

Kokoonpanossa Chelsealla on pieniä puutoksia sekä muutamia kysymysmerkkejä. Varmuudella sivussa ovat Cesar Azpilicueta ja Thiago Silva. Doubteja ovat Wesley Fofana, Edouard Mendy ja Raheem Sterling. Tästä kolmikosta pelikuntoonkin voidaan tiistaihin mennessä yltää.

Liverpoolilla synkkä paluu kentille maaottelutauon jälkeen

Liverpool kuuluu myös analyytikkojen inhokkijoukkueisiin samasta syystä kuin Chelsea. Erittäin laadukkaalla pelaajamateriaalilla varustettu joukkue on systemaattisesti alisuorittanut, mutta aika ajoin superesityksiäkin on saatu aikaan. Onnistumiset eivät kuitenkaan ole ruokkineet onnistumisia ja epäyhtenäisyys on ollut vallitseva piirre Redsien tekemisessä.

Liverpool palasi maaottelutauon jälkeen viheriölle Manchester Cityn vieraana, mutta jälkipolville ei tuosta matsista kauhutarinoita kummempaa kerrottavaa jäänyt. City murskasi Poolin 4–1-lukemin ja kaiken lisäksi tulos oli täysin ansaittu. Liverpoolin seurajohto on osoittanut todella pitkää pinnaa legendastatuksen valmentaja Jürgen Kloppia kohtaan, mutta uusi aikakausi saattaa Liverpoolissakin olla hiljalleen edessä, jos huipputason suorituksiin ei saksalaisen alaisuudessa aleta yltämään.

Liverpoolilta kokoonpanosta puuttuvat Thiago Alcantara, Naby Keita, Luis Diaz ja Calvin Ramsay. Täysin optimikoosteella vierasjoukkue ei siis Stamford Bridgelle matkaa.

Chelsean menestykselle sijoitus

Tämä otteluhan on analyytikon painajainen, kun kaksi todella epävakaata huippujoukkuetta kohtaavat. Chelsealla on kuitenkin Potterin potkujen myötä kiistatta piristymispotentiaalia olemassa ja tästä syystä kotijoukkueen kertoimet riittävätkin sijoitukseen asti. Valitaan kupongille tasapelillä panokset palauttava vaihto ehto. Tässä muodossa arvio Chelsealle on 56,5 % ja rajakertoimeksi muodostuu 1,76. Tarjolla oleva 1,83 saa osakseen 3/10 tason sijoituksen.


Pelataan: Chelsea, tasapeli ei vetoa, kerroin 1,83
Panostaso: 3/10
Ottelu pelataan 4.4 klo 22.00.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja se saattaa muuttua.