Valioliiga 10.9: Liverpool – Wolves

Liverpool on ajautunut alisuorittamisen kehään, joka huipentui tiistaina Napolissa Mestarien liigan merkeissä. Epäyhtenäisyyttä ja heikkoa motivaatiota on nähty, mikä herättää huolta. Wolves ei ole Anfieldilla lauantaina vailla mahdollisuuksia.

Liverpool selkeä suosikki kriisistään huolimatta Anfieldilla

Liverpool elää nyt harvinaista ajanjaksoa, jota ei käytännössä taikatemppuihin pystyvän päävalmentaja Jürgen Kloppin aikakaudella ole koettu. Joukkueen peruspelaaminen on muuttunut epäyhtenäiseksi ja alisuorittaminen on pitkittynyt. Huolestuttavinta on se, että Poolin miehistössä vaikuttaisi olevan useampikin vapaamatkustaja rosterissa, joille intohimoinen jalkapallon pelaaminen ei maistu. Vedonlyöjän kannalta on todettava, että lähelläkään omaa tasoaan Pool ei tällä hetkellä esiinny.

Wolves on yksi Valioliigan mielenkiintoisimmista joukkueista tällä hetkellä. Paperilla sudet ovat vahvistuneet ja pieniä merkkejä paremmasta on pelillisesti nähtykin. Edelleen kuitenkin pienimaalisena joukkueena tunnetun susilauman hyökkäyspelaamisessa on havaittavissa kipsaantumista eikä aihioita osata hyödyntää. Koheesio Wolverhamptonilla on kuitenkin kunnossa ja se ainakin teoriassa mahdollistaa pärjäämisen myös itseä laadukkaampia joukkueita vastaan.

Vaikka Liverpool onkin kriisin partaalla, löytyy rostereiden välillä yhä massiivinen tasoero ja Anfield Roadilla Pool on väkisinkin melko ison suosikin asemassa. Wolves on kuitenkin vaikeasti murrettava kompakti joukkue, joten isoja marginaaleja ei välttämättä nähdä. Lisäksi Poolin nykytilassa jopa vierasyllätys toteutuu hieman yli kerran kymmenestä. Ottelun maalimäärä on normaaliin Valioliigan peliin nähden korkealla, mutta keskimääräiseen Poolin peliin nähden normaalia matalammalla.

Liverpool isojen kysymysten äärellä

Alkukausi on mennyt Liverpoolilta kaikin tavoin penkin alle. Pisteitä on odotettua vähemmän, tuuri on ollut huonoa, pelillinen taso on ollut normaalia heikompaa, loukkaantumisia on turhan paljon ja kaiken lisäksi joukkueessa pelihuumori rakoilee pahasti. Tässä ovat ainesosat kriisikeittoon, jota Liverpoolissa alettiin litkimään viimeistään keskiviikkona Mestarien liigassa Napolia vastaan kärsityn tappion jälkeen.

Päävalmentaja Kloppin asemaa on jo ehditty kyseenalaistamaan sosiaalisessa mediassa, mutta seuraikoniksi kohonneen ja vasta jatkosopimuksen allekirjoittaneen valmentajan pois potkiminen olisi erittäin hämmentävä veto mielestäni seurajohdolta. Liverpoolin viime vuosien nousukausi nimenomaan profiloituu Kloppin loisteliaaseen valmennukseen. Nyt saksalaiskoutsi on kuitenkin ehkäpä uransa hankalimman paikan edessä, kun pelillisten ongelmien lisäksi joukkueen harmonia silminnähden rakoilee.

Esimerkiksi Napolissa joukkueen avainpelaajista useampi näytti pelailevan vailla minkäänlaista intohimoa. Räikein surffailija oli laitapuolustaja Trent Alexander-Arnold, jota ei nimenomaan puolustaminen kiinnostanut. Joseph Gomez ja Mohamed Salah pääsevät myös samalle listalle. Tällä hetkellä Kloppin olisi tärkeintä löytää avaukseen täysi miehitys pelaajia, joita kiinnostaa kentällä antaa kaikkensa. Jo pelkästään tämä ja pelitaktiikan noudattaminen voisivat auttaa olennaisesti nostamaan pelillistä tasoa.

Loukkaantuneita Liverpoolilla yhä riittää, vaikka muutamia laatupelaajia on jo toipunutkin takaisin pelikuntoon. Jordan Henderson, Naby Keita, Ibrahima Konate, Alex Oxlade-Chamberlain ja Calvin Ramsay ovat lasaretissa. Keskikenttää ei edelleenkään saada optimaaliseen muotoon.

Wolvesilla otollinen aika iskeä

Wolverhamptonin alkukausi on ollut melko nihkeä, mutta piste per peli tahtiin susilauma on kuitenkin pussiaan täyttänyt. Pelillisesti tekeminen on viime kierroksilla ollut vakaata ja pisteitä voisi olla enemmänkin saalistettuna. Viime pelissä kaadettiin kotona ansaitusti Southampton eikä henkinen tila Liverpoolin haastamiseen ole huono.

Itse asiassa Wolvesille tämä Poolin kohtaaminen tulee aivan optimaaliseen ajankohtaan. Huipputason vastustaja on pelillisessä kriisissä ja äärimmäisessä ottelurasituksessa kahden UCL-pelin välissä. Aikaa pelillisten nyanssien kehittämiseen ei vastustajalla juurikaan ole, joten sudet voivat olettaa, ettei Pool parhaassa iskukyvyssä lauantaina esiinny.

Kaiken lisäksi Wolvesin kokoonpanotilanne on mainio ja siltäkin puolelta sudet saavat etua vastustajaan nähden. Kaikki pienet nyanssit tässä siis yllätystä puoltavat, vaikka perustasoeron takia Pool edelleen isohko suosikki onkin.

Wolvesissa on valueta – myös pienimaalisuus kiinnostaa

Vaikka Liverpool todennäköisesti pelin voittaakin, on tässä tilanteessa mukava mahdollisuus kokeilla isokertoimista hakua vedonlyöntisijoittamisen näkökulmasta katsoen. Wolvesin menestyksistä löytyy nimittäin arvoa ja maalimäärävetojen puolelta pienimaalisuudessa on valueta. Pienimaalisuuteen viittaavat tässä pelissä Wolvesin peruspelikirja ja Liverpoolin nykytila sekä ottelurasitus. Noin muutoinhan Pool on ehdottomasti Valioliigan runsasmaalisimpia joukkueita.

Valitaan Wolvesin menestyksistä lapulle tasapelillä panokset palauttava vetomuoto. Arvioni tälle on 15,5 % ja rajakertoimeksi saadaan 6,45. Tarjolla oleva 7,80 kerroin otetaan kokeiluun panostasolla 2/10. Lisäksi otetaan kylkeen 64,5 %:n todennäköisyydellä osuva alle 3,5 maalia. Rajakertoimeni tälle on 1,55 ja tarjolla oleva 1,61 kerroin ansaitsee osakseen 4,5/10 tason sijoituksen.


Pelataan: Wolves, tasapeli ei vetoa, kerroin 7,80
Panostaso: 2/10
Pelataan: Alle 3,5 maalia, kerroin 1,62
Panostaso: 4,5/10
Ottelu pelataan 10.9 klo 17.00.
Kertoimet ovat artikkelin julkaisuhetkeltä ja ne saattavat muuttua.