Arsenal jyrää – vetoyhtiö uskoo silti yhä Cityyn
Valioliiga-kauden ehdottomasti suurin yllättäjä on ollut peräti seitsemän pinnan erolla kärjessä kukoistava Arsenal. Kauden ykkössuosikkina aloittanut Manchester City kärkkyy kakkosena.
Kääntyykö Arsenalin kelkka?
Vedonlyöntiyhtiöt eivät silti ole vakuuttuneita, että Tykkimiesten jyrinä kestäisi kevääseen asti. Kertoimia voi pitää jopa hämmentävinä: Arsenalin mestaruuskerroin on esimerkiksi NordicBetillä tällä hetkellä, tuntuvasta johdosta huolimatta, 2.20 ja Cityllä vain 1.72. Cityn massiivinen materiaaliylivoima Norjan Terminaattorin johdolla siis painaa vetoyhtiöiden arvioissa edelleen tuimana.
Liverpool on tällä hetkellä kolmossuosikki, mutta sen voittokerroin on jo todella iso, 35, eikä ihme: Pool on vasta kuudentena, peräti 15 pistettä kärjestä.
Kärkikuusikkoon mahtuvat ennen Liverpoolia myös Newcastle (kerroin nyt 40.00), Man United (50.00) ja Tottenham (peräti 251.00). Kauttahan on jäljellä MM-kisojen takia vielä yli puolet: Pelejä on nyt takana vasta 16/38. Arsenalin totuuden hetket ovat edessä seuraavien 6 viikon aikana, kun vastaan tulee vuorotellen koko kärkiviisikko.
Kertoimet: Valioliigan mestari 2022–23 (tilanne 2.1.2023)
Manchester City 1.72
Arsenal 2.20
Liverpool 35.00
Newcastle United 40.00
Manchester United 50.00
Tottenham 250.00
Chelsea 250.00
Brighton & Hove Albion 1000.00
Crystal Palace 1000.00
West Ham 1000.00
Fulham 1500.00
Aston Villa 1500.00
Leicester City 2000.00
Brentford 2500.00
Everton 3000.00
Leeds 3000.00
Southampton 4000.00
Wolves 4500.00
Bournemouth 4500.00
Nottingham Forest 4500.00
