Kisahuuma nousee – nähdäänkö Kiinan kiekkoyllätys, väärä kansallislaulu tai joku paidatta avajaisissa?
Pekingin kisojen alkuun on aikaa enää vajaa viikko ja ennakoinnit käyvät kuumimmillaan. Puhutaan todennäköisistä voittajista, puhutaan yllättäjistä, puhutaan mitalitilastoista ja sitten puhutaan myös pienemmistä yksityiskohdista, jotka saattavat joillekin olla kisojen varsinainen suola. (Kuva TT)
Yllättääkö Kisat?
Vedonlyönti on kuulunut urheiluun läpi aikojen ja vetoa lyödään kisoista aina kotisohvaryhmän keskinäisistä vedoista kansainvälisille markkinoille. Ja vetoa voi lyödä käytännössä mistä tahansa.
– Kaikille löytyy todennäköisyys. Suuret tapahtumat pitävät sisällään sattumia ja tapahtumia. Toiset onnekkaita ja toiset epäonnekkaita, vetoyhtiö Betssonin Ruotsin maajohtaja Mattias Wennerqvist luonnehtii.
Yksi mielenkiinnon kohteista – ei voittajamielessä – on Kiinan miesten jääkiekkojoukkue, jota on parjattu yleisesti ja vielä muutama kuukausi sitten sitä yritettiin pudottaa koko kisoista. Karkea arvio oli, että NHL-miesten täyttämissä kiekkokarkeloissa jokaisen ottelun maaliolettama olisi Kiinan kohdalla ollut vähintään 10 päästettyä maalia.
Nyt tilanne on muuttunut, kun rahamiehet jäivät tahkomaan Pohjois-Amerikan kaukaloihin. Kiinan joukkue on käytännössä Kunlun Red Stars ja pojat ovat tahkonneet yhdessä koko kauden. Vastassa on tuttuja pelaajia KHL:sta, joten joukkueen lähtötilanne on hyvin erilainen kuin muilla. Voiko Kiinan joukkue jopa yllättää ja ottaa pisteitä kivikovassa A-lohkossa?
– Kerroin Kiinan avausottelussa USA:ta vastaan avattiin USA:n voitolle lukemalla 1,25 ja se ehti nousta jopa 1,35:een. Nyt kun Kiinan 10. helmikuuta pelattavaan avausotteluun on vielä reilusti aikaa, on tapahtunut selkeä muutos. Yhdessä yössä USA:n kerroin on pudonnut 1,18. Mielenkiintoista nähdä kuinka kohde vielä elää ennen pelipäivää, Wennerqvist kertoo.
Arvio on, että Kiinan joukkue tekee neljässä ensimmäisessä ottelussa 7 maalia tai enemmän. Tällä lopputulemalla kerroin on 2,5. Kaikilla pienemmillä määrillä todennäköisyyden kerroin on välillä 6-9. Todennäköisin arvio Kiinan joukkueen neljässä ensimmäisessä ottelussa päästämistä maaleista on puolestaan 21-25 maalia. Jos joukkue päästää 31 maalia tai enemmän, palautuvat rahat takaisin 8-kertaisina.
Kaikki tapahtumat eivät suinkaan osu lajien suorituspaikoille. Huteja voi tulla myös vaikkapa avausseremonioissa tai palkintojenjaossa, mistä on runsaasti esimerkkejä vuosien varrelta.
2019 Albanialle soitettiin jalkapallon EM-kisoissa Andorran kansallishymni. Berliinin kisoissa 1936 ranskalainen painija vastaanotti kultamitalin Turkin kansallishymnin soidessa. Tokiossa 1964 maratonin voittaja Abebe Bikila sai kuulla Japanin kansallislaulun, koska järjestäjät eivät löytäneet Etiopian hymniä. Salibandyn ensimmäisissä MM-kisoissa Ruotsissa 1996 joutuivat virolaiset kuulemaan avausottelunsa alla Latvian hymnin. Tilanne ei ihan heti korjaantunut, sillä ennen oikean laulun saamista oli hämmentyneille virolaisille tarjottu ottelujen alla myös Tanskan kansallislaulua. Tuoreessa muistissa on Jokereiden kotiottelussa valkovenäläisvastustajalle soitettu Palaun kansallishymni.
Nyt 2022 kisoissa väärän hymnin soittaminen toisi siihen uskoneille rahat takaisin kuusinkertaisena.
Entä se otsikossa mainittu ”paidatta avajaisissa”? Pita Taufatofua yllätti kaikki Pyeongchangissa 2018 marssimalla avajaiskulkueessa ilman paitaa. Kokemusta vastaavasta oli kesäkisojen yhteydessä, mutta tässä tapauksessa urheilija oli ensimmäinen, joka edusti maataan ilman paitaa talvikisojen avajaiskulkueessa. Pekingissä Taufatofua ei nähdä eikä Tonga ole lainkaan mukana vuoden 2022 kisoissa, mutta löytyykö joku muu urheilija, joka haluaa kääntää median huomion itseensä.
Jos avajaiskulkueesta löytyy paidaton urheilija, saa siihen uskonut rahansa takaisin viisinkertaisena.
