Pekka Rinteen komea NHL-ura oli vaarassa päättyä ennen alkamistaan – polttareissa uhkaava tilanne

Reading time3 min

Uransa viime keväänä päättänyt Pekka Rinne on yksi kaikkien aikojen pohjoismaalaisista maalivahdeista. Rinteellä on tilillään eniten NHL-otteluita ja myös voittoja NHL:ssä. Hänet on myös valittu NHL:n parhaaksi maalivahdiksi kaudella 2017-2018. Rinne kävi NordicBetin NHL Without A Mapin vieraana ja muisteli asioita, joista kaikista ei ole aiemmin julkisuuteen edes kerrottu.

Härmäläiset lopputanssit

Ehkä häkellyttävin muisto Rinteellä on kiekkokaukaloitten ulkopuolelta ja tapahtumasta, joka olisi saattanut katkaista upean uran ennen kuin se oli kunnolla alkanutkaan. Oulun kesä ja polttarit kaveriporukassa olivat päättyä kohtalokkaasti ulkopuolisten käytyä Rinteen kimppuun.

– Semmoinen tervetuloa härmään -tapaus… Takana oli ensimmäinen NHL-kausi ja kesällä oli kaverin polttarit. Oltiin ihan Oulussa pyörimässä perinteisesti. Käveltiin sitten jostain baarista kotiin ja oltiin hakemassa ruokaa. Siinä sitten erinäisiä juttuja tapahtui ja lopulta minä sain ensin pippurisumutteesta. Jäin vähän alakynteen ja vasta vähän myöhemmin huomasin, että käsi oli ihan hervottomana.

– Oli se sen hetkisen uran kovin paikka, kun aamulla heräsin ja sairaalassa olkapää oli laitettu paikalleen.

Rinne kuntoutti olkapäätään ennen paluutaan Nashvilleen, jossa olkapää kuitenkin muljahti paikoiltaan heti ensimmäisessä harjoituksessa ja edessä oli leikkaus.

– Siitä iso kiitos seuralle, että he todella tukivat minua siinä tilanteessa ja osoittivat välittävänsä, Rinne kiittää.

Komeasti Rinne myös maksoi luottamuksen takaisin pelaamalla Predatorsin organisaatiossa peräti 15 kautta. Uransa Rinne päätti keväällä 2021 seuralegendana, mutta viimeisen pelin jälkeen marraskuussa 39 vuotta täyttänyt maalivahti ei silloin täysin sulkenut ovia jatkolta vielä tällä kaudellakin.

– Eihän se lopettaminen missään nimessä helppo päätös ole, mutta kaksi vuotta sitten tehdessäni jatkosopimuksen jotenkin aloin valmistaa itseäni tähän. Nyt kaikki palaset jotenkin loksahtivat kohdilleen.

– Mietin paljon vielä kuitenkin myös Kärppiä ja Keski-Eurooppaa ja pelaamisen jatkamista sekä myös leikin ajatuksella, miltä tuntuisi pelata jossain muussa NHL-seurassa. Kaikki sarjat ovat kuitenkin niin kovia, että on turha lähteä mukaan, jos ei ole ihan satasella ja se oli sellainen juttu, joka ehkä myös ratkaisi.

Kärpistä Rinteellä on joka tapauksessa yksi uran hienoimmista muistosta pysyvästi mielessä.

– Aina tulee Raksilasta mieleen vuoden -04 mestaruus. Se oli hieno päästä kokemaan nuorena miehenä ja vielä kotihallissa.

NHL-uralta muistoja jäi luonnollisesti myös roppakaupalla ja yksi niistä on toki ensimmäinen NHL-ottelu.

– Muistan yllättävänkin paljon siitä, Joulukuussa 2005 Chicago Blackhawksia vastaan kotona ja voitimme 5-3 ja minut valittiin ottelun kolmostähdeksi. Minut oli juuri nostettu ylös ja jännitys oli aikamoinen – loistavat muistot siitä jäi.

– Chicago on ollut muutenkin merkittävässä roolissa. On eniten otteluita niitä vastaan ja heitä vastaan myös tein maalin – olihan siinä melkoinen joulu, Rinne naurahtaa. Entä mistä tulee kutsumanimi Sauna-Peksi – selitys ei ole ihan se ilmeisin? Se ja monta muuta asiaa selviää vuoden viimeisestä NordicBetin NHL Without A Map -jaksosta.