eSports-blogi: Palaako suomalainen CS taas maailmankartalle
Vuosi on vaihtunut ja niin myös eSportsin offseason alkaa olla jo ohitse päin. Samalla myös Suomeen syntyi ensimmäinen pelaajaorganisaatio, jossa pelaajista tehdään täyspäiväisiä ammattilaisia.
Monille suomalaisille eSportsia pidempään seuranneille ENCE eSports onkin jo nimenä tuttu ja se syntyi nyt uudelleen entistä vahvempana. Taustavoimissamme vaikuttaa pitkän linjan eSports-ihmisiä, kuten Petri ”Procyon” Hämälä – joka on koko 2000-luvun ollut vastuussa siitä että meillä Suomessa on minkäänlaista kilpapelitoimintaa. Hän toi myös Suomeen ensimmäiset isot kansainväliset kilpailut ensin Starcraft 2 -pelissä ja sen jälkeen CS:ssä.
Allekirjoittaneen lisäksi taustalla toimivat niin Tomi ”lurppis” Kovanen kuin Juha ”aNGeldusT” Kurppa ja me olemme kukin omalla tahollamme olleet osana tämän valtakunnan menestyneimpiä CS-joukkueita pelin historiassa. Olemme myös kutsuneet hallituksen puheenjohtajaksi Assembly -tapahtumista tutun Pekka ”Pehu” Aakon, joka tuo oman kokemuksensa pelialalta ja bisneksestä yhdeksi vahvuudeksemme.
MAAN LAHJAKKAIMMAT CS-PELAAJAT SAMASSA TALLISSA
ENCE eSportsin tärkeimpiä arvoja on luoda Suomeen brändi, johon kaikki voivat samaistua ja iloisesti kannattaa. Siinä apuna meillä on joukkue, johon on kasattu maan lahjakkaimmat CS-pelaajat. Kapteenina toimii itseoikeutetusti Aleksi ”allu” Jalli, joka vietti viimeisen vuoden ruotsalaisen Ninjas in Pyjamas -joukkueen pelaajana napaten useamman top 3 sijoituksen isoissa kansainvälisissä turnauksissa. Sen lisäksi Aleksi valittiin vuoden 2015 maailman 19. parhaaksi pelaajaksi. Ei hullumpi saavutus.
Minä, Tomi sekä Juha autamme joukkuetta myös pelillisissä asioissa oman kokemuksemme kautta. Käymme kukin vuorollamme katsomassa joukkueen harjoituksia ja annamme oman inputimme erilaisiin juttuihin. Tärkeimpänä asiana joukkueen menestykseen pidän kuitenkin Allun kasvaneita johtamistaitoja. Hänen itseluottamuksella ja äärimmäisen hyvällä kokonaiskuvan ymmärryksellä uskon vakaasti joukkueen ottavan suuria harppauksia eteenpäin. Nämä ovat ominaisuuksia joita ei katsoja pääse todistamaan otteluita seuratessaan, joten se voi tulla joillekin yllätyksenä.
Paljon on myös puheen sorinaa kuulunut siitä miksi Allu ei ole joukkueemme pää AWP-pelaaja. Siihen on ihan yksiselitteinen syy. Siksi koska kokoonpanossamme on yksi lahjakkaimmista AWP-pelaajista, Tom ”stonde” Glad, jota myös Allu on kutsunut yhdeksi lahjakkaimmista pelaajista, jonka kanssa hän on koskaan pelannut. Tom on pelaaja jolle täytyy nyt antaa paljon vastuuta ja sitä kautta kasvattaa hänen itseluottamustaan. Kun mies saa oikeanlaisen flown päälle, uskon vahvasti että monilla menee sormi suuhun katsellessa hänen pelaamistaan. Toisekseen Allu on myös niin moniulotteinen pelaaja, että hänelle on parempi antaa isompia vapauksia tehdä peliä muuta kautta. Pääasiahan on tietysti se, että saamme raavittua maksimaalisen tuloksen käytettävissä olevasta materiaalista ulos. Yksinkertaista. Tulosurheilua.
Haluan kuitenkin painottaa kaikille faneille että tämä on pitkä projekti, emmekä odota joukkueen kolkuttelevan maailman viiden parhaan kärkeä tasaisesti tämän kevään aikana. Tavoitteemme on olla mukana kahdessa kolmesta Major-turnauksesta tänä vuonna ja vakiinnuttaa asemamme selkänä top 10 joukkueena. Uskomme että nyt käytettävissä olevilla työkaluilla ja mukana olevilla sidosryhmillä meillä on kaikki avaimet näiden tavoitteiden saavuttamiseen. Koskaan aikaisemmin suomalaiset pelaajat eivät ole voineet keskittyä täysillä vain pelaamiseen. Nyt ei ole mitään selityksiä, ei tekosyitä. Nyt on aika tehdä kovaa duunia ja näyttää mistä meidät on tehty. Mukaan me tarvitsemme kaikkia teitä, meidän faneja. Ilman teitä me emme ole mitään.
STARSERIES XIV FINAALIT ALKAVAT
Vuoden 2016 ensimmäinen iso CS:GO turnaus kolkuttelee myös ovelle, kun StarSeries XIV finaalit alkavat nyt keskiviikkona. Turnauksen lohkot ovat jo aiheuttaneet suurta hämmennystä, sillä lohkossa B voidaan argumentoida pelaavan tämän hetken maailman kolme kovinta joukkuetta. Iso mielenkiinto kohdistuu ranskalaisen Team EnVyUs:n suorituksiin, sillä he vastikään rekrytoivat Mathieu ”Maniac” Quiquerezin valmentajakseen.
Joukkueella oli upea jakso edellisen syksyn aikana voittaessaan muun muassa DreamHack Cluj-Napoca Majorin, mutta sittemmin joukkue on ollut hieman ailahteleva ja vuoden lopussa käyty ESL Pro League Season 2 -finaaliturnaus päättyi melko yllättäen häviöllä ukrainalaiselle Natus Vincerelle. Betsauksissa on hyvä muistaa se että kyseessä on vuoden ensimmäinen iso turnaus, joten voimasuhteet voivat heitellä ja yllätyksiä saattaa tapahtua normaalia enemmän.
Tässä vielä kirsikaksi kakun päälle vetovinkit turnauksen avauspeleihin:
NatusVincere vs CyberZen – 1
Luminosity vs Gamers2 – 2
Fnatic vs EnVyUs – 2
Titan vs Question Mark – 2
