eSports: ESL One New York vie CS:GO huippujoukkueet Big Appleen
Counter-Striken eSports-vuosikalenterin voi jakaa kahteen kauteen: Ensimmäinen alkaa tammikuussa ja päättyy heinäkuun loppuun. Toinen vuorostaan alkaa elokuun puolivälissä ja päättyy viikkoa ennen joulua. Näiden kahden kauden väliin mahtuu pelaajien loma ja lisäksi vielä erilaisia pelaajavaihdoksia jotka muuttavat joukkueiden voimasuhteita suuntaan ja toiseen.
Mielenkiintoisimmista pelaajavaihdoksista vastasivat ruotsalaiset, kun Fnaticin dynaaminen trio JW, Krimz sekä flusha jättivät taakseen oman aikansa dynastian ja suuntasivat kohti GODSENTiä, jossa pelaavat nykyisin vanhojen joukkuekavereidensa pronaxin ja schneiderin kanssa. Vastaavasti Fnaticille jäi runsaasti osaamista Olofmeisterin ja dennisin muodossa. Heidän ympärilleen tuotiin twist, lekr0 sekä wenton.
Edeltä mainittu GODSENT aavisteltiin tämän vaihdoksen voittajana, sillä heiltä löytyi runsaasti samoja työkaluja kuin mitä skeneä dominoineelta Fnaticilta löytyi vuonna 2015. Heidän starttinsa ei kuitenkaan ole ollut mairitteleva, tippumalla esimerkiksi jälkimmäisen kauden ensimmäisessä isossa turnauksessa StarSeriesissä jo lohkovaiheessa kaikkien suureksi yllätykseksi.
Vastaavasti taas Fnatic on vielä LAN-turnauksissa katsomaton kortti. Joukkueen runko muuttui niin valtavasti, että on täysin oletettavaa heidän tarvitsevan jonkin verran aikaa ennen kuin näemme sen mihin he todella pystyvät. Suoritukset esimerkiksi alkaneella ESL Pro League kaudella ovat olleet jopa yllättävän hyviä lyhyellä aikavälillä, joukkueen ollessa Euroopan divisioonan sijalla 5 kymmenellä voitolla ja kuudella tappiolla. Viimeisimpänä päänahkana kaksi suoraa voittoa s1mplellä vahvistunutta Natus Vincereä vastaan lukemin 16-6 trainissa ja 16-3 dust2:ssa. Joukkueen valmennuksessa ovi kävi samalla, kun aiemmin tehtävässä toiminut vuggo siirtyi eri tehtäviin ja joukkue värväsi valmentajakseen Jumpyn. Tarinoiden mukaan hänellä on erittäin hyvä taktinen silmä ja onkin mielenkiintoista nähdä millä tavalla Fnaticin peli kehittyy jatkossa. Päivänselvää on, että joukkueeseen tarvitaan hieman enemmän rakennetta, eikä voida pelata yhtä vapaalla tyylillä kuin aiemmalla kokoonpanolla. Fnaticin kerroin NordicBetillä turnausvoitolle on tätä kirjoitettaessa 7.00.
Natus Vinceren ukrainalais-venäläisessä CS-kokoonpanossa tehtiin yksi muutos, kun joukkueen pitkäaikaiselle kapteenille ja henkiselle johtajalle Zeusille näytettiin ovea. Tilalle hankittiin lajin oma ”hulivilipoika” s1mple, joka on nuoresta iästään huolimatta ennättänyt niittämään mainetta niin hyvässä kuin pahassakin. Välillä otsikoissa fanienkin huijaamisesta ollut s1mple on kuitenkin viime kädessä äärimmäinen lahjakkuus, joka kuuluu siihen ”kahden prosentin marginaaliin” pelaajista joilla on poikkeuksellinen kyky tehdä pelin kulkua muuttavia tekoja täysin oma kätisesti. Näistä ikonisin lienee ESL One Cologne majorin semi-finaalissa Fnaticia vastaan voitettu 1on2, jossa hän otti kaikkia fysiikan lakeja vastaan molemmat frägit AWP:lla noscopena ja ensimmäisen hypätessään alas yläparvelta.
Tämä vaihdos tapahtui kuitenkin ironisesti ”väärään aikaan”, sillä pelin valmistaja VALVE rajoitti joukkueiden valmentajien osallistumista peliin kesken ottelun. Na’Vissa pelin ingame leaderinä on toiminut valmentaja starix ja samalla Zeus on ollut mukana päätöksen teossa. Nyt tällainen käytäntö ei kuitenkaan ole enää sallittua, joten joukkueen on keksittävä joku muu joukkueen pelaajista hoitamaan tuota ruutua. Suoralta kädeltä sellaista pelaajaa ei voi sormea osoittamalla kokoonpanosta löytää. Alkutaival s1mplen kanssa on ollut takkuinen – siihen ei auta myös ”häpeällinen” tippuminen StarSeriesin lohkopeleissä kotiareenalla Kiovassa.
Turnaukseen osallistuvista muista joukkueista niin Liquid, Astralis kuin SK Gaming tulevat paikalle pienten kysymysmerkkien saattelemana. SK on tällä hetkellä kiistaton maailman ykkönen, mutta heilläkin on ollut omat ongelmansa ferin jouduttua nenäleikkaukseen kesällä. Tämä esti pelaajan osallistumisen joukkueen peleihin ja harjoituksiin parin kuukauden ajan, joka varmasti ei ainakaan ole auttanut uusien juonien punomiseksi.
Paljon kysymysmerkkejä, liian vähän vastauksia. Tämä kattaus tekee ESL One New Yorkin CS:GO turnauksesta erittäin mielenkiintoisen pläjäyksen. En usko että ilman yllätyksiä säästytään tällä hetkellä. Itseasiassa kesän menestyjäjoukkue G2 näyttää kaikkein varmimmalta veikkaukselta voittajaksi.
Pääset lyömään vetoa eSportsista TÄSTÄ! TOP5 suosikit turnausvoitolle ovat:
SK: 2.75 kerroin
Natus Vincere: 4.50
Virtus Pro: 5.00
G2: 6.50
Fnatic: 7.00
Written by: Joona Leppänen on 28.09.2016.
