Liian vanha eSports-pelaajaksi?
Yksi iän ikuisista keskustelunaiheista eSportsiin liittyen on aina ollut ikä. Kyseessä on maailma jossa 25-vuotiaasta pelaajasta puhutaan ikäloppuna ja uransa ehtoopuolella olevana yksilönä. Onko asia kuitenkaan ihan näin mustavalkoinen? Pohditaanpa asiaa parilta eri kantilta.
Suurimpia tekijöitä peliuran katkeamiseen monella on ollut elämän eteen tuomat vastuut ja valinnat siitä mihin aikaansa käyttää. Tähän vaikuttaa tietysti se minkälaisen elintason eSports voi pelaajalle tarjota. Vaadittavan harjoittelun ja pelaamisen määrä huitelee helposti kymmenessä tunnissa päivää kohti.
Jos verrataan perinteisiin urheilulajeihin, harva eSports-pelaaja voi tarjota ”kotijoukoille” ja ”lätkävaimoille” sellaisia olosuhteita joissa kodin hoitaminen ja mahdollisten lapsien hoitamiseen on olemassa taloudellisten puitteiden mahdollistamia apuja. Tästä löytyy hyvin vahvaa omakohtaista kokemusta. Vaaditaan äärimmäisen pitkää pinnaa sekä suurta intohimoa tekemistä kohti, jotta sen voi itselleen ja lähimmilleen perustella. Tulotaso on kuitenkin noussut räjähdysmäisesti viime aikoina ja tämäkin kynnys madaltuu ajan myötä lajin kasvaessa. Kun taloudellinen turvallisuus paranee, voit helpommin perustella itsellesi kaiken sen treenaamisen olevan kannattavaa.
Toinen monesti esiin tuotu argumentti on kuinka ihmisen reaktiot alkavat hidastua iän myötä. Miksi esimerkiksi yhdessä urheilumaailman vaikeimmissa ammateissa, jääkiekkomaalivahdeissa, parhaimmat ovat yleensä noin kolmekymppisiä herrasmiehiä? Kyseessä on taiteen laji, jossa reaktionopeus ja silmäkäsikoordinaatio ovat avainasemassa onnistuneeseen suorittamiseen. Voisiko kyseessä olla se tosi asia että iän myötä hioutunut tekniikka sekä etenkin vahvistunut psyyke mahdollistaa paremman suorittamisen? Kokemus tuo rauhallisuutta ja miljoonien toistojen jälkeen intuitiosi vahvistuu. Asiat tulevat aina vain enemmän selkärangasta.
Itse koen pelanneeni kokonaisvaltaisesti parhainta peliäni noin 25-vuotiaana, kun kokemusta oli jo karttunut 10 vuotta ja minulla oli vielä riittävästi aikaa harjoitella. En näe että olisi ollut mitään syytä miksi tasoa ei olisi voinut pitää yllä pidempään, mikäli puitteet ja taloudelliset realiteetit olisivat mahdollistaneet jatkuvan pelimäärän pitämisen korkeissa määrissä.
Parhaat pelaajat pystyvät aina muuntautumaan pelin mukana. Tämä tosi asia pätee niin Counter-Strikeen kuin jääkiekkoonkin. Teemu Selänteen mennessä NHL:n vuonna 1992 jääkiekko niminen peli oli hyvin toisenlainen kuin hänen lopettaessaan 2014. Jos Teemulta itseltään kysyisin, uskoisin että hän uskoo olleensa kokonaisvaltaisesti parempi pelaaja uransa ehtoopuolella kuin alkupuolella.
Counter-Strike on peli joka on pidempään pelanneen täytynyt opetella uudestaan kymmeniä kertoja vuosien varrella. Pelaajat kuten Virtus.Pro:n Filip ”Neo” Kubski ovat pystyneet pitämään itsensä maailman huipulla jo lähemmäs kaksitoista vuotta. Siihen on syynä äärimmäinen lahjakkuus mutta myös avoin mieli oppia uutta, muuntautua pelin mukana, muuntautua itse pelaajana ja löytää itselleen se rooli jossa pystyy auttamaan kokonaisuutta parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Ikä on numeroita, se on elämän eteen tuomia haasteita sekä vastuuta. Kaikki muu on asenteesta kiinni.
NordicBet tarjoaa nuorille tai vanhoille eSports-vedonlyöjille kohteita viikoittain.
