Accuscoren vedonlyöntiennakko Leicester – Sevilla
Mestarien liigan tiistai-illan jännitysnäytelmässä kohtaavat Valioliigan viime kauden sensaatiomestari Leicester ja Eurooppa-liigassa mainetta ja menestystä nittänyt espanjalaisjoukkue Sevilla.
Ensimmäinen osa-ottelu Andalusiassa oli täysin kotijoukkueen heiniä, mutta Kasper Schmeichelin huippu-ottelu ja Jamie Vardyn vierasmaali pitävät Leicesterin kiinni jatkopaikassa. Joaquin Correan missattu pilkku, jonka Schmeichel torjui ottelun alussa, saattaa koitua espanjalaisten turmioksi.
Viime vuonna yllättävän Valioliigamestaruuden napannut Leicester on vajonnut tällä kaudella putoamistaisteluun ja pidetty manageri Claudio Ranieri saikin lähtöpassit helmikuun loppupuolella – monien mielestä ansaitsemattomasti. Vastikää loppukauden pääkäskijäksi nimitetty Craig Shakespeare on kuitenkin luotsannut kettupaidat kahteen peräkkäiseen voittoon Valioliigassa, mihin Leicester ei Ranierin alaisuudessa kyennyt koko alkukautena. Mestarien liigassa englantilaisjoukkueen peli on kuitenkin kulkenut ja alkulohkosta mukaan tarttui lohkovoitto ja vain yksi tappio merkityksettömässä ottelussa. Uuden managerin alaisuudessa peli on vaikuttanut pirteämmältä ja lähtökohdat tiistai-illan otteluun ovat erinomaiset: joukkueella ei ole loukkaantumishuolia ja tärkeät hyökkäyspään pelaajat Jamie Vardy ja Riyad Mahrez ovat saaneet tärkeitä onnistumisia.
Eurooppa-liigan peräti kolmasti peräkkäin voittanut Sevilla pääsi vihdoin yli Mestarien liigan peikostaan ja meni lohkovaiheesta niukasti jatkoon ennen Lyonia. Myös Espanjan liigassa peli on kulkenut ja andalusialaiset ovat mukana jopa mestaruustaistossa heti Barcelonan ja Real Madridin vanavedessä. Verrattain kapealla materiaalilla operoiva Sevilla on kenties kärsinyt Euro-pelien tuomasta rasituksesta, sillä La Ligassa alla on kaksi tasapeliä heikohkoja Leganesia ja Alavesia vastaan. Mestarien liigan otteluun Sevilla lähtee puolustamaan maalin johtoaan käytännössä parhaalla miehistöllään, joten odotettavissa on tiukkaakin tiukempi kamppailu ottelun voitosta. Leicesterin vierasmaali saattaa palata kummittelemaan, sillä kotijoukkueelle riittää nyt myös 1-0 voitto jatkopaikkaan.
Accuscoren simulaatiot
Accuscoren simulaatioiden perusteella Leicester on hienoinen ennakkosuosikki kotiottelussaan. Isännät voittavat 38.50 % simulaatioista, mutta Sevillalle riittää jatkopaikkaan myös tasapeli. Voittoa vierailijat eivät simulaatioiden perusteella lähde metsästämään, sillä Sevillan voitto tapahtuu vain 34 prosentissa simulaatioita. Leicester iskee ottelussa keskimäärin 1.41 maalia, kun taas Sevilla heiluttelee verkkoja keskimäärin 1.28 kertaa ottelussa. Todennäköisin lopputulos onkin 1-1, mutta Leicesterin loppuhetkien rutistus saattaa myös tuottaa toisen osuman, vieden ottelun jatkoajalle.
NordicBetin laskemiin todennäköisyyksiin eroa löytyy simulaatioista jonkin verran. Leicesterin voitolle NordicBet on arvioinut vain 30.77 % todennäköisyyden, Sevillan vierasvoitolle NordicBet on arvioinut peräti 45.25 % todennäköisyyden verrattuna simulaatioiden 34 % todennäköisyyteen. Tasapelille 27.40 % (vrt. 27.50 %) arvio on lähes sama.
Valistuneet vetovalinnat Mestarien liigaan
• Accuscoren simulaatioiden perusteella Leicesterin kerroin on arvioitu selkeästi yläkanttiin. NordicBet tarjoaa kotivoitosta peräti kerrointa 3.25, kun arvioitu kerroin olisi vain ~2.60.
• Myös kohteen ”Tuplamahdollisuus: 1X” kerroin on simulaatioiden perusteella liian suuri: kerroin 1.67 tarkoittaisi prosentteina ~59.9%, kun simulaatioista kotivoittoon tai tasapeliin päättyy 66% otteluista.
• Ottelusimulaatioissa tehdään keskimäärin 2.69 maalia, mutta NordicBetin kerroin kohteelle yli 2.5 maalia on vain 1.75. Parempi pelivalinta onkin ”alle 2.5 maalia” kertoimella 2.12. Tämä tapahtuu simulaatioissa 49.8% todennäköisyydellä
