Juventuksen juhlat Mestarien liigan finaalissa?

Reading time3 min

Jalkapallovuosi huipentuu lauantaina 3.6. Mestarien liigan finaaliin. Real Madrid lähtee suosikkina klo 21.45 alkavaan otteluun. Urheilutapahtumien todennäköisyyksien laskentaan erikoistunut Accuscore ennakoi ottelusta varsin yllätyksellistä. 

Mestarien liigan finaali pelataan tänä vuonna Cardiffin Millennium Stadionilla lauantaina 3. kesäkuuta. Finaaliin selvittivät tiensä tutut kestomenestyjät: molemmille seuroille finaalipaikka on jo kuudes laatuaan. Real on nostellut pyttyä peräti neljästi, kun Juventus on onnistunut voittamaan finaalin vain kerran, yli 20 vuotta sitten. Juventuksen viimeisin finaaliesiintyminen oli kaudella 2014/15, jolloin Barcelona vei pytyn. Real Madrid on puolestaan hallitseva mestari ja voitti Mestarien liigan myös kolme vuotta sitten.

Molemmat joukkueet veivät myös kotimaidensa mestaruudet, kun Real Madrid palasi voittokantaan neljän vuoden tauon jälkeen ja Juventus otti peräti kuudennen peräkkäisen ”scudetton”. Kauden kovin koitos on siis enää jäljellä.

Juventus vyöryi finaaliin vakuuttavasti, päästämällä vain kolme maalia koko turnauksen aikana. Italialaisryhmä ei kärsinyt myöskään yhtään tappiota. Pudotuspelivaiheessa kaatuivat Porto, Barcelona ja Monaco, joista vain viimeisin onnistui tekemään maalin Gianluigi Buffonin vartioimaan maaliin. Real Madrid puolestaan kaatoi lähinnä vakuuttavaan hyökkäyspelaamiseen turvaten Napolin, Bayern Münchenin ja Atletico Madridin. Kuudessa pudotuspeliottelussa Real iski peräti 16 maalia ja ainoana tahrana tilille jäi paikallisvastustajalle kärsitty 2-1 vierastappio – tosin mitään merkitystä tappiolla ei enää ollut.

Accuscoren ennuste

Accuscoren simulaatioissa nähdään varsin yllättäviä todennäköisyyksiä. Simulaatioiden mukaan vedonlyöntitoimistojen suosikki Real Madrid lähteekin Walesin iltaan altavastaajana. Real Madridin varsinaisen peliajan voitto tapahtuu 30.3% todennäköisyydellä, kun tasapelin ja siten jatkoajan todennäköisyys on 28.2 %. Juventus puolestaan korjaa potin jo varsinaisella peliajalla peräti 41.5 % todennäköisyydellä.

Poikkeuksellisen laadukas puolustuspelaaminen on avain Juventuksen menestykseen: hurjasti maaleja paukuttanut Real jää finaalissa keskimäärin vain 1.19 osumaan varsinaisella peliajalla. Vaikka Realin puolustus lieneekin mainettaan parempi, onnistuu Juventus murtamaan valkoisten muurin keskimäärin 1.49 kertaa, mikä riittää varsinaisen peliajan voittoon 41.5 % todennäköisyydellä. Siinä missä Real Madridin ratkaisijoina nähdään simulaatioissa lähinnä yksi mies, löytyy Juventukselta potentiaalia laajemmalta rintamalta.

Todennäköisimpien maalintekijöiden kärkipaikalta löytyy kuitenkin Cristiano Ronaldo. Portugalilaishyökkääjä iskee simulaatioissa verkot tötterölle 41.5 % todennäköisyydellä. Myös Juventuksen Paulo Dybalan nimi kannattaa pitää mielessä – hän on italialaisten todennäköisin maalintekijä 35.5 prosentin varmuudella. Gonzalo Higuain (30 %), Karim Benzema (21.5 %) ja Mario Mandzukic (19 %) tarjoavat taustatukea.

Varsin vähämaalisen ottelun todennäköisimmät varsinaisen peliajan lopputulokset ovat 2-1 ja 1-1.

Valistuneet vedonlyöntivihjeet

Accuscoren simulaatioissa Juventus on selkeästi kertoimiaan todennäköisempi voittaja. NordicBet tarjoaa Juventuksen varsinaisen peliajan voitosta kerrointa 3.90, mikä on noin 7 % korkeampi kuin simulaatioissa. Myös tuplamerkki 1x kerroin 1.47 on marginaalisesti yläkanttiin, kun simulaatioiden perusteella kerroin olisi 1.43.

NordicBet tarjoaa myös kohteelle ”tasapeli ei vetoa: kotivoitto” kertoimen 1.97, mikä on selkeästi korkeampi kuin simulaatioiden todennäköisyydet osoittavat.

Vaikka ottelusta voidaan odotella vähämaalista, simulaatioissa tehdään keskimäärin 2.68 maalia. NordicBet tarjoaa kohteelle yli 2.5 maalia hulppean kertoimen 2.26, kun simulaatioiden perusteella oikeampi kerroin olisi hieman alle kaksi.

Myös kotijoukkueen maalien määrä yli 1.5 tarjoaa houkuttelevan 2.85 kertoimen, kun simulaatioissa Juventus iskee keskimäärin 1.49 maalia

Maalintekijöistä panokset kannattaa asettaa Juventuksen Paulo Dybalan harteille. Simulaatioissa Dybala tekee maalin 35.5 % todennäköisyydellä, jolle NordicBet tarjoaa kertoimen 3.50 (28.6 %).

Juventuksen Mestarien liigan voitolle tarjolla oleva kerroin 2.00 on Accuscoren simulaatioiden perusteella aavistuksen liian suuri. Simulaatioiden perustella Juventus voittaa pystin noin 55% todennäköisyydellä, jolloin kerroin olisi 1.81.