EM-kisat: Parhaat pelaajat
Jalkapallon EM-kisoissa nähtiin upeaa tähtisädettä kentällä. Tähtikentällisessä on sopiva sekoitus kokeneita huippupelaajia sekä uusia läpimurtopelaajia. Muistellaan hetki parhaimpien pelaajien suoritteita.
Jalkapallon EM-kisojen parhaat pelaajat
EM-futis tarjosi tuttuun tapaan todella upeita henkilökohtaisia suorituksia sekä rutinoituneilta tähtipelaajilta, että tulevilta tähdiltä. Useita nuoria pelaajia onnistui iskemään itsensä läpi kansainväliselle huipulle viimeistään nyt ja joku heistä palkittiin myös paikalla allekirjoittaneen laatimaan turnauksen tähdistöön. Otetaan seuraavaksi esiin tähdistö perinteisessä 4-4-2-muodossa, jonka jälkeen käydään pelaajavalintoja läpi. Grafiikan apuna on käytetty sivustoa buildlineup.com.

Maalivahdit
Loppujen lopuksi kisojen parhaan maalivahdin valintaan ei jäänyt minkäänlaista jossittelun aihetta. Mestarijoukkue Italian Gianluigi Donnarumma pelasi käytännössä virheettömät kisat ja toimi Azzurrin viimeisenä lukkona. Selkeästi parhaaksi veskariksi Donnarumman nostaa se tosiasia, että hän torjui joukkueensa rangaistuspotkukilpailujen voittoon sekä välierässä että finaalissa. Donnarumma palkittiin myös UEFA:n toimesta turnauksen parhaana pelaajana, mikä on mielestäni melko lailla ansaittua.
Donnarummahan on vasta 22-vuotias, eli hänen dominanssistaan maalipuiden välissä saatetaan päästä nauttimaan kevyesti vielä jopa 15 vuotta. Mielenkiintoista onkin nähdä, miten Donnarumman urakehitys lähtee etenemään, kun hän siirtyy AC Milanista Pariisin kirkkaisiin valoihin Serie A:ta hieman heikkotasoisempaan Ranskan Ligue 1:en. Donnarummaa haastoivat parhaan maalivahdin tittelin osalta Sveitsin Yann Sommer, joka oli alppimaan menestyksen kulmakivi. Sinivalkoisten lasien läpi myös Lukas Hradeckýn voisi nostaa varamaalivahdiksi. Hän piti torjunnoillaan Huuhkajia pystyssä jokaisessa pelissä. Huomioidaan, että mikäli ajoittain epävarman oloinen Englannin Jordan Pickford olisi torjunut joukkueensa mestaruuteen, olisi hän tuonut Donnarumman valinnalle haasteen.
Puolustajat
Jalkapallon EM-kisat oli laitatukipelaajien turnaus. Vaikka wing backit eivät olekaan varsinaisia puolustajia, otetaan myös heidät puolustajien yhteydessä esiin, koska tähdistökentällisessä heidät on helpoin hahmottaa laitapuolustajien paikoilta. Laitatukipelaajat osallistuvat vahvasti sekä puolustamiseen matalalla että hyökkäämiseen korkealla. Kyseisen roolin pelaajista loistavia ukkoja oli paljon.
Tähdistökentälliseen laitapuolustajien kohdalle nostetaan Italian Leonardo Spinazzola, joka oli ehkäpä koko turnauksen dominoivin pelaaja ennen loukkaantumistaan puolivälierässä Belgiaa vastaan. Tanskan Joakim Maehle olisi papereissani riistänyt Spinazzolan paikan, mikäli juutit olisivat selviytyneet finaaliin asti. Maehle kuului niihin pelaajiin, jotka nostivat itsensä toden teolla suuren yleisön silmiin EM-kisoissa.
Spinazzolan ohella laitapuolustajaksi tähdistööni pääsee Englannin Kyle Walker, joka etenkin hurjilla nopeusominaisuuksillaan alisti vastustajiaan aina, kun manageri Gareth Southgate häntä laidalla peluutti. Lisäksi laitatukipelaajista on ehdottomasti mainittava Saksan Robin Gosens, joka olisi voinut olla turnauksen paras pelaaja, mikäli Saksa ei olisi joutunut laulukuoroon pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Englannin Luke Shaw oli myös roolissaan loistava.
Toppariosaston valinta on lopulta helppo, jos painotetaan tippaakaan koheesiota. Italian Leonardo Bonucci pelasi liki täydelliset kisat ja hänet oltaisiin minun puolestani voitu palkita turnauksen parhaana pelaajana. Hänet täydentää tähdistössä pitkäaikainen aisapari Giorgio Chiellini, vaikka hän ei puhtaasti pelillisin ominaisuuksin paikkaansa olisi tähdistössä välttämättä napannut. Saumaton yhteistyö Bonuccin kanssa tekee Italian toppariparista jopa legendaarisen. Ensimmäinen haastaja kaksikolle olisi papereissani ollut Englannin Harry Maguire.
Keskikenttäpelaajat
Keskikenttäpelaajien valinnat olivat kokonaisuudessa kaikista hankalimmat tähdistöpaikkojen suhteen. Paljon vahvaa massaa tälle osastolle oli tarjolla, mutta lopulta painotus menestyksen osalta ratkaisi keskikentän espanjalaisitalialaiseksi. Helpoimmat valinnat olivat Italian keskikentän pelillinen johtaja Jorginho sekä Espanjan läpimurron tehnyt nuorukainen nimeltä Pedri. Jorginho johti periksiantamattomasti Italian peliä ottelusta toiseen ja finaalissa hänen verbaalinen ohjaamisensa iskostui ruutujen välityksellä verkkokalvoille. Yksi Italian vakauden kulmakivistä Jorginho ehdottomasti oli. Pedri puolestaan oli Espanjan laadukkaan keskikenttäpelin sielu älykkäine ja oivaltavine syöttöineen. Nuorella 18-vuotiaalla huikean pelikäsityksen omaavalla pelaajalla on edessään todennäköisesti maaginen ura.
Espanjasta tähdistöpaikan ansaitsee myös Dani Olmo, jonka ura on ollut hurjassa nosteessa. Olmo teki huomattavan määrän oikeita ja peliä eteenpäin vieviä ratkaisuja hyökkäävän keskikenttäpelaajan roolissa ja hänellä olisi ollut aihiot saavuttaa turnauksen MVP-titteli, mikäli La Rojan hyökkääjillä ruuti ei olisi näissä kisoissa ollut liian märkää. Viimeinen keskikenttäpelaajan paikka menee hyökkäävälle Nicolo Barellalle. Nosteessa oleva italialainen ei ollut finaalissa parhaimmillaan, mutta muutoin Barella pelasi loistavat kisat.
Hyökkääjät
Kyllä vaan, Cristiano Ronaldo voitti Golden Boot palkinnon parhaana maalintekijänä ja hän on minunkin tähdistöjoukkueessani. Yllättyneet käsi pystyyn? Näissä EM-kisoissa ei noussut yhtäkään ylivertaista hyökkääjää esiin, joten aikaisessa vaiheessa ulos kisoista pullahtaneen Portugalin maalikuningas pääsee tähdistöön. CR7 on vanhoilla päivilläänkin todella kovapäinen viimeistelijä ja Portugalin tuki ja turva.
Toisena hyökkääjänä tähdistöön nousee Englannin Raheem Sterling, joka oli turnauksessa huomattavasti vaarallisempi, kuin Three Lionsin ykköspyssyksi asemoitu Harry Kane. Sterling loi nopeusominaisuuksillaan paljon uhkaa ja kalasti vähintäänkin osittaisella filmaamisella välierän jatkoajalla maalleen rangaistuspotkun, jonka jälkitilanteesta Englanti iski finaaliin oikeuttavan maalin. Aiheutti myös finaalissa vaaraa, joka jäi lopulta realisoitumatta.
Sterlingin haastoi vahvimmin Italian Federico Chiesa, joka nappasi itselleen turnauksen edetessä avauskokoonpanopaikan Azzurrissa ja oli joukkueensa paras hyökkääjä. Muita potentiaalisia haastajia tähdistöön olivat olleet Tshekin Patrik Schick, joka oli joukkueelleen kaikki kaikessa. Viisi maalia ei riittänyt kultaiseen kenkään, koska Ronaldo onnistui saalistamaan myös yhden syötön Schickiä pienemmällä peliajalla. Belgian Romelu Lukakulla oli myös aihiot venyä tähdistökentälliseen, mutta hän missasi puolivälierässä Italiaa vastaan loistavan paikan tasoittaa ottelu, ja kisat päättyivät belgialaismörön osalta liian aikaisin.
Lue tästä Ollin ajatuksia EM-kisojen huippuhetkistä.
Tästä voit lukea EM-kisojen vedonlyöntimenestyksestä.
Olli Koski
Twitter: @KoskiOlli
Facebook: Vedonlyöntianalyysit Koski & Hakulinen
