Markkasen poissaolo romahdutti vedonlyöjien NBA-mielenkiinnon

Reading time1 min

Sensaatiomaisen tulokaskauden NBA-parketeilla pelannut Lauri Markkanen on ollut alkukauden sivussa kyynärpäävamman takia. Tähtipelaajan toipuminen etenee aikataulussa, mutta syyskuun lopussa tullut vamma pitänee miehen sivussa vielä 3-5 viikkoa.  

Markkasen loukkaantuminen oli iso takaisku monille tahoille – etenkin tietysti miehelle itselleen sekä työnantajalleen koripallon NBA-seura Chicago Bullsille. Kesällä yli 6 kg lihasta hankkineen jyväskyläläisen varaan laskettiin paljon, ja Bullsin ensimmäiset ottelut ovat sujuneet mollivoittoisesti. 

Markkasen poissaolo näkyy myös suomalaisten kiinnostuksessa maailman kovimpaan koripallosarjaan. Esimerkiksi vedonlyöntiyhtiö NordicBet on havainnut Markkasen poissaolon selvästi: suomalaiset vedonlyöjät ovat asettaneet lokakuussa NBA-vetoja noin puolet vähemmän kuin viime vuonna.

– Tämä jälleen kerran konkretisoi Markkasen merkitystä ja sitä, kuinka valovoimaisesta tähdestä on kyse. Yksi mies vaikuttaa valtavasti koko Suomen koripallokiinnostukseen. Toivotaan Laurille pikaista paranemista ja paluuta kentille, toteaa Head of Marketing Jussi Nurmi Betssonilta.

NHL-kiinnostus kasvussa

Jääkiekon NHL:ssä suomalaisilla sen sijaan kulkee lujaa, kun muun muassa Mikko Rantanen, Sebastian Aho ja Kasperi Kapanen takovat pisteitä kuin liukuhihnalta.

– Tietysti se nostattaa intoa pelien suhteen myös Suomessa. Aika odotetusti suomalaisten NordicBetillä pelaamien NHL-vetojen määrä onkin kasvanut lokakuussa melkein kymmenellä prosentilla viime vuoteen verrattuna, Nurmi kertoo.

Löydät NordicBetin vedonlyönnistä jopa satoja vedonlyöntikohteita jokaiseen NHL- ja NBA-otteluun. Ottelut kuuluvat myös NordicBetin livevedonlyönnin valikoimaan, joten voit lyödä otteluista vetoa niiden aikana. NordicBet tarjoaa lisäksi jokaiseen NBA-otteluun mobiililaitteelle optimoidun livestream- eli suoratoistopalvelun. 

Teksti on vapaasti käytettävissä, kunhan mainitset lähteenä NordicBetin.