Messin ja Argentiinan hankala suhde
Lionel Messin osalta puhutaan niin poikkeuksellisesta pelaajasta, että hänen edustaman joukkueen voi aina laskea kilpailun voittajakandidaatteihin – puhuttiin sitten La Ligasta, Mestarien liigasta tai MM-kisoista.
Barcelonassa ”Kirppu” on voittanut kaiken, mutta Argentiinan paidassa luu on jäänyt käteen tämän tästä. Messin ja Albicelesten suhde on hyvin kompleksinen. (Kuva: TT)
Maradonan varjossa
Kotimaassa Messiä on luonnollisesti vertailtu toiseen suureen kymppiin Diego Maradonaan. Pelaajina heistä on helppo löytää yhtäläisyyksiä: kumpikin on alle 170-senttinen, vasenjalkainen ja teknisiltä ominaisuuksiltaan toisesta universumista. Kentän ulkopuolella kaksikko on kuin yö ja päivä.
Joviaali ja suorapuheinen Maradona on taistellut omien demoniensa kanssa, eikä viime kesän MM-kisoissa nähty sekoilu ollut kaunista katseltavaa. Päihdeongelmista huolimatta Don Diego on Argentiinassa jumalasta seuraava. Statuksen hän sai johdettuaan maan lähes yksin MM-kultaan Meksikossa vuonna 1986.
Messi taas on Argentiinassa etäinen ja jossain määrin myyttinen hahmo. Messin julkinen persoona ei säteile valovoimaa, eikä tarjoa liiemmin tarttumapintaa. Hänen jalkapalloilullisia kykyjään kyllä arvostetaan, mutta jo 12-vuotiaana kotimaansa jättänyt pelaaja ei ole johtanut maataan menestykseen. Kaksi edellistä Copa American voittoa on livennyt rankkarikisoissa, vuoden 2014 MM-finaali jatkoajalla.
Seurajoukkueessa Messi on tehnyt huomattavasti kovemman uran kuin Maradona. La Albicelesten paidassa Don Diego on kuitenkin eri maata.
Onkin paradoksaalista, että lähes universaalisti kaikkien aikojen parhaaksi pelaajaksi nostettu Messi on ja tulee luultavasti aina olemaan kotimaassaan kakkonen. Maradonan varjo on luonnollisesti ollut omiaan lisäämään Messin ja Argentiinan jännitteistä suhdetta.
Lähes kaikkea on yritetty
Kenties eniten maajoukkuejalkapalloon viimeisen kymmenen vuoden aikana liitetty kysymys kuuluu: Miksi Messi ei loista Argentiinan paidassa samaan tapaan kuin Barcelonassa?
Toki myös Messin maajoukkueura on ollut huima. ”Kirppu” on Argentiinan kaikkien aikojen maalintekijä 65 osumallaan ja hänet on kertaalleen valittu MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi. Pokaalit ovat kuitenkin jääneet haaveeksi.
Messin kykyjen optimoimiseksi maajoukkuepaidassa on yritetty vähän kaikkea. Joukkue on toisinaan kasattu täysin Messin ympärille ja välillä on jopa pyritty kopioimaan Barcelonaa. Messi on ollut välillä piikissä, joskus kymppipaikalla ja toisinaan hänet on nähty oikealla.
Valmentajat, pelifilosofiat, formaatiot ja kanssapelaajat ympärillä ovat vaihdelleet, mutta kukaan ei ole vielä keksinyt, miten monien mielestä kaikkien aikojen parhaan futisviheriölle astelleen pelaajan jumalaiset kyvyt saataisiin ulosmitattua.
Tietyllä tapaa Messiä voisi luonnehtia ongelman ytimeksi. Sen sijaan, että Argentiinassa olisi pohdittu, miten joukkueesta rakennetaan harmoninen ja tehokas kollektiivi, on keskustelu pyörinyt Messin ympärillä – kaikki alkaa ja loppuun Messiin.
Toisin sanoen Messistä on tullut Albicelesteä määrittävä pelaaja. Tämän ei välttämättä tarvisi olla negatiivinen asia. Esimerkiksi Messin iänikuinen kilpakumppani Cristiano Ronaldo on sujahtanut osaksi Portugalin kollektiivia ja juhli kolme vuotta sitten EM-kultaa. Samaa voi sanoa myös Luis Suarezista Uruguayssa tai Gareth Balesta Walesin paidassa.
Messin puolustukseksi tosin on sanottava, ettei liitto ole osannut aina valikoida optimaalisia valmentajia. Esimerkiksi maajoukkueen antaminen Maradonan käsiin vuonna 2008 oli käsittämätön ratkaisu. Ennen A-maajoukkuepestiään Maradona oli valmentanut kaksi muutaman kuukauden tynkäpestiä 1990-luvun puolivälissä. Huippuryhmällä kesän 2010 MM-turnaukseen lähtenyt Argentiina jäi nuorekkaan Saksan jyrän alle puolivälierävaiheessa. Maradona viittelöi aktiivisesti sivurajalla, mutta osoittautui lopulta taktisesti aseettomaksi ”tsemppivalmentajaksi”.
Messin maajoukkuetaivalta ei ole myöskään helpottanut Argentiinan pahasti sekaisin ollut ja läpeensä korruptoitunut liitto.
Kolme vuotta sitten Messi lopetti maajoukkueuransa tympäännyttyään liiton toilailuihin, mutta palasi argojen paitaan muutamaa kuukautta myöhemmin.
Turbulenssi kulisseissa näkyi etenkin viime kesänä MM-viheriöillä, jossa Argentiinan taaperrus oli lohdutonta aina avauspotkusta neljännesvälierätappioon. Moni nosti Argentiinaa mestarisuosikiksi, mutta tarkemmin maajoukkueen vaiheita seuranneet osasivat uumoilla heikkoa turnausta jo nihkeän karsintataipaleen jälkeen.
Brasiliassa nähdään huippukuntoinen Messi
Barcelona voitti La Ligan näytöstyyliin, mutta kaudesta jäi silti kitkerä maku. Messi latasi syksyllä ryhmälleen selvän tavoitteen, kertomalla tavoittelevansa Mestarien liigan voittoa. Finaalipaikka kuitenkin karkasi karmivaan sulamiseen Anfieldilla. Vuotta aiemmin Barcelona hukkasi kolmen maalin etumatkan AS Romalle. Happamaa makua lisäsi Copa Del Reyn finaalitappio Valencialle.
Vaikka Barcan kausi oli lievä pettymys, pelasi Messi loistokauden jopa hänen epäinhimillisillä standardeillaan.
Blaugranan kippari pelasi 50 kilpailullista ottelua, joihin syntyi 51 maalia ja 22 maaliin johtanutta syöttöä. La Ligassa teholukemat olivat 36+12, mitkä oikeuttivat jälleen yhteen kultaiseen kenkään. Huippupaikkoja Messi loi kauden aikana liki 40, mikä oli selvästi eniten Euroopan isoista liigoista.
Messi teki omaan tuttuun tyyliinsä paljon maaleja, mutta näytti viitteitä siitä, mihin suuntaan hän tulee peliään jatkossa muokkaamaan. Toisinaan argentiinalainen hakeutui alemmas ja esitteli vähemmälle huomiolle jäänyttä ilmiömäistä syöttötaitoaan.
Toisin sanoen, kun jalka ei enää muutaman vuoden päästä nouse entiseen malliin, voi Messi siirtyä kymppipaikalle pallonjakajaksi.
Scalonin Argentiina ja etenkin Messin rooli siinä on mysteeri
Viime kesänä Argentiinalta odotettiin paljon ja MM-turnauksesta puhuttiin Messin viimeisenä saumana maailmanmestaruuteen. Tämä oli pahasti ylitseampuvaa maalailua.
Qatarin MM-kisoissa Messi on 35-vuotias, eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö hän pelaisi kovalla tasolla vielä kolmen ja puolen vuoden päästä. Ennen sitä hänellä on kaksi saumaa voittaa Copa America. Se lienee kuitenkin selvää, että pelejä ja turnauksia maajoukkueessa on enemmän takana kuin edessä.
Argentiinan iskukyky tulevassa Copa Americassa on suuri mysteeri, samoin Messin roolitus.
Mollivoittoisten MM-kisojen jälkeen Argentiina palkkasi Lionel Scalonin A-maajoukkueen tilapäisluotsiksi. Entisen laitapakin pesti vakinaistettiin viime syksynä, mitä ilmeisemmin siitä syystä, ettei kaaoksessa olleen liiton palveluksiin ollut tunkua.
Scalonin alaisuudessa Argentiina on pelannut kahdeksan harjoitusottelua. Näistä matseista on vaikea vetää suurempia johtopäätöksiä, sillä 41-vuotias noviisiluotsi on testaillut sekä ryhmityksiä että pelaajia.
Viime syksynä Scaloni käytti 4–3–3-ryhmitystä, mutta tämän kevään harjoituspeleissä on nähty muodot 3–4–3 ja 4–4–2. Pelaajisto on pyörinyt paljon, sillä ainoastaan keskikenttäpelaaja Leandro Paredes on esiintynyt kaikissa Scalonin otteluissa.
Messi taas on esiintynyt Scalonin alaisuudessa vain kerran. Tämä tapahtui maaliskuussa Venezuelan vieraana. Argentiina hävisi tuon ottelun lukemin 3–1.
”La Pulgan” pitkäaikaisista adjuntanteista Angel Di Maria ja Sergio Agüero eivät ole vielä pelanneet Scalonin luotsaaman Argentiinan paidassa. Kaksikko sai kuitenkin kutsut Copa Americaan, toisin kuin esimerkiksi Gonzalo Higuain ja Ever Banega.
Vaikka Scaloni työskenteli Jorge Sampaolin apurina, on hän tuulettanut maajoukkuetta kovalla kädellä. Vuoden takaisesta MM-ryhmästä on tulevaan turnaukseen matkustaa ainoastaan 11 pelaajaa.
Scalonin kisaryhmän suhteen ei kuitenkaan voida puhua mistään järisyttävästä nuorennusleikkauksesta. Argentiinan keski-ikä on 27,5 vuotta. Suurimmat tähdet ovat edelleen Messin kaltaisia veteraaneja. Nuoret taas ovat Giovani Lo Celson tai Paredesin kaltaisia hyviä tukipelaajia.
Scalonin avauskokoonpano ja ylipäänsä koko formaatio ovat ennen turnausta hämärän peitossa. Yleisesti on ennakoitu, että ryhmitys olisi 4–3–3:n ja 4–4–2:n jonkinasteinen välimuoto. Messi ja Aguero hääräävät piikissä ja vasemmalla pelannee joko Di Maria tai Watfordin Roberto Pereyra.
Keskikentällä Lo Celsoa pidetään varmana avaajana. Hänen aisapareikseen on uumoiltu Paredesta sekä huippulahjakasta parikymppistä Exequiel Paradesta, joka siirtyy prässivaiheessa oikealle.
Messin rooli saattaa olla samankaltainen kuin tällä kaudella Barcelonassa. Hän pelaa ikään kuin piilokärkenä oikealla puolella. Nyt Messin etuna on myös se, että aisapari ja miehen parhaisiin ystäviin lukeutuva Aguero tulee kisoihin täydessä kunnossa ja huippukauden pelanneena.
Messin vai Scalonin joukkue?
Messi on siitä mielenkiintoinen supertähti, ettei hän liiemmin avaa persoonaansa tai näytä tunteitaan.
Kun Messi turhautui Instagramissa Copa America Centenarion aikaan Argentiinan koneen oltua myöhässä ja nimitti liitto katastrofiksi, pidettiin avautumista harvinaisena. Siinä missä Maradona teki selväksi kantansa esimerkiksi Falklandin sotaan ja Iso-Britanniaan, ei Messi ole liiemmin kommentoinut kentän ulkopuolisia asioita.
Julkisesta vaitonaisuudestaan huolimatta Messi on ollut voimakas tekijä sekä Argentiinassa että Barcelonassa. Messin kanssa läheisistä väleistä tunnettu Gerardo ”Tata” Martino luotsasi ensin Barcaa ja myöhemmin Argentiina. Moni arvioi Messin sanan olleen ratkaiseva kummankin rekrytoinnin yhteydessä.
Toki Martino on huippuluotsi ja teki kovaa tulosta viemällä Argentiinan kahdesti peräkkäin Copan finaaliin. Puutteita Martinon valmentamisessa kuitenkin oli, sillä Chile varjosti Messin tehottomaksi molemmissa finaaleissa ja teki Argentiinasta käytännössä aseettoman.
Toissa syksynä Messi jahkaili pitkään jatkosopimuksen kirjoittamista Barcan kanssa. Kyse ei ollut niinkään siitä, että Messi olisi pohtinut lähtöä Camp Noulta, vaan hän halusi ennemminkin näpäyttää Barcan seurajohtoa.
Potku-uhan alla olevan Ernesto Valverden saattaa pelastaa läheinen suhde Messin kanssa. Barca-kippari ilmaisi, että haluaa Valverden jatkavan. Tämä tulkittiin Espanjassa sinetiksi luotsin jatkolle, sillä Barcelonan johto tuskin uskaltaa asettua poikkiteloin Messin kanssa.
Messi on siis tavallista voimakkaampi hahmo kulisseissa, mikä on toki luonnollista hänen poikkeukselliset kykynsä huomioiden. Toisinaan jopa liiankin voimakas. Niin sanottu ”player power” on jo itsessään ongelma. Yksittäisen pelaajan kohdella vielä suurempi. Etenkin Barcelona on ollut haavoittuvainen. Joukkue on aivan liikaa Messin varassa.
Argentiinan menestyshaaveiden kannalta olennaista on se, onko Albiceleste Scalonin vai Messin joukkue. Totta kai Scalonin täytyy räätälöidä Messille sopiva rooli, mutta sen täytyy olla osa kokonaisuutta, ei kokonaisuutta määrittävä tekijä – se tie ei ole kantanut menneisyydessä, eikä kanna jatkossakaan.
La Albicelesten edellisestä Copa American voitosta tulee tänä vuonna kuluneeksi 26 vuotta. Sittemmin Argentiina on yrittänyt mestaruutta yhdeksän kertaa ja hävinnyt finaalin neljästi. Messi on pettynyt kolmessa Copan finaalissa.
Messin johtamaa huippulaadukasta ja junioritasolla kaiken voittanutta sukupolvea on leimannut epäonnistuminen. Kovin montaa yritystä Messillä ja kumppaneilla ei enää ole tuon leiman karistamiseksi.
Jaakko Tiira
Lähteet: These Football Times, The Guardian, ESPN, Medium, Strait Times, First Post
