Madridiin!
5 min
Tämä Liverpoolin joukkue on vienyt viimeistään nyt punaisten sydämet lopullisesti. Näitä iltoja, hetkiä, otteluita ja tunteita on urheilu hienoimmillaan ja nyt niitä tarjoilee meille joukkue, joka ei itsekään tiedä rajojaan mutta tietää, että menee kohti niitä pelottomasti.
Vankeja ei oteta
Eilisen tarinan alkutahdit lyötiin heti ottelun alussa. Kun Liverpool sai kulman ja Trent Alexander-Arnold asettautui antamaan sitä, Anfieldin yleisö kohahti. Sekä siksi, että kotijoukkue sai kulman että siksi, että keskiympyrässä ottivat yhteen verbaalisesti Andy Robertson sekä Leo Messi. Kaikkien aikojen paras jalkapalloilija heilutti etusormeaan skotille, mutta se oli malliesimerkki siitä, ettei sillä kuka olet ole mitään väliä: jos aiot saada Anfieldin valojen alta jotain, varaudu kaikkeen.
Seuraava, näkyvämpi kamppailu nähtiin Fabinhon ja Luis Suarezin välillä. Uruguaylainen on omassa mielessäni aina huikea pelaaja, jota pidän edelleen parhaassa vireessä ollessaan ehkä pitelemättömimpänä yksilönä jonka olen Poolin paidassa nähnyt. En parhaana pelaajana, mutta kaudella 2013/14 Suarez teki tilanteita ja maaleja täysin yksin, täysin tyhjästä.
Tiistai-iltana Suarez törmäsi kuitenkin brasilialaiseen seinään, jota olemme kaikki oppineet jo rakastamaan. Fabinho tuli tilanteisin hurmoksellisen lujaa, sääntöjen rajoja jatkuvasti venyttäen. Take no prisoners – mentaliteetti oli vahva ja K18-varoitus lukijoille, mutta Suarez otti eilen enemmän osumia kuin keskimääräisen aikuisviihdetähden vartalo.
Mieli yli materian
Jose Mourinho puhui BeIN Sports – kanavan jälkistudiossa tavalla, joka oli niin totaalisen ytimessä että siitä pitäisi tehdä huoneentaulu. Mourinho puhui siitä, että yli kaikkien taktiikoiden, pelaajavalintojen ja muiden sinänsä kyllä vaikuttavien seikkojen nousee yksi asia: Jürgen Klopp. Se, millä tasolla saksalainen on saanut nämä yksilöt uskomaan itseensä, toisiinsa ja menemään kohti uutta aina vain mahdollisuuksia mielessään on jotain kaunista.
Totta kai Jürgen Klopp, Pepijn Lijnders ja kumppanit osaavat myös kylmän analyysin ja yksityiskohtien hiomisen, eikä Kloppolta puutu myöskään häikäilemättömyyttä. Mutta se intohimo, oikeanlainen, kontrolloitu raivo, empatia…se antaa ihmiselle uskon, että tämä kykenee johonkin suurempaan. Johonkin, mille ei aseteta rajoja. Kuten Neuvostoliiton legendaarisen punakoneen luoja Anatoli Tarasov sen paalutti: luovuus vaatii alleen organisoidun pohjan, jonka päälle luova ihminen rakentaa oman taiteensa.
Juuri tässä piilee Kloppin niin Dortmundissa kuin Liverpoolissa tekemän työn suuruus: mies on niin aito, että se tarttuu. Pelaajiin, yhteisöön, seurajohtoon, kannattajiin. Ei ole liioiteltua sanoa, että Klopp on valmentanut koko seuraa viime vuosina. Epäilijöistä uskojiksi oli se suunta, johon saksalainen halusi seuran muuttaa ja se on todella tapahtunut.
Materia
Puhe siitä, että Liverpool olisi tehnyt ihmeen pudottaessaan Barcelonan ovat täysin tarpeettomia. Eilinen oli käsittämätön tapahtuma, asia jota en unohda niin kauan kuin elän mutta jo Poolin otteet Camp Noulla vakuuttivat minut. Siksi 3-0 tuntui siltä, kuin olisi saanut iskun joka olisi vienyt hetkellisesti ilmat pihalle ja painanut kanveesiin.
Barcelona on upea seura, jonka toimintaa minulla oli ilo ja kunnia päästä seuraamaan aikanaan ammattivalmentajaopintojen tiimoilta viikon verran. Seuran kulttuuri ja koko kaupunki jättivät jälkensä, eikä omasta ns. kakkosseurastani ole koskaan ollut kysymystäkään viimeistään sen jälkeen kun Messi alkoi tehdä taikojaan. Silti, vaikka Barcelona on tällä kaudella ollutkin Espanjassa ylivoimainen, sen yllä on ollut kysymysmerkkejä.
Pidin Barcelonaa jo ennen avausosaa ryhmänä, jonka haavoittaminen puolustussuuntaan on mahdollista. Ensinnäkään Valverden joukot eivät ole joutuneet tekemisiin Liverpoolin kaltaisen ryhmän kanssa tällä kaudella ja toisekseen puolustus ei ole sitä mitä se Carles Puyolin aikoina oli. Kyllä, Gerard Pique on huipputoppari ja maalilla Barcelonalla on eräs maailman ehdottomista huipuista jonka pelityylistä pidän todella paljon.
Ottelusarjan oppi olikin se, ettei Liverpool todellakaan pelkää enää ketään. Reds on tasapainoinen, sekä huippukalliilla pelaajilla että halvoilla löydöillä ja omilla kasvateilla kasattu joukkue, jonka tekeminen on rohkeaa ja siinä nähdään mahdollisuuksia. Ennen muuta ryhmä elää hetkessä, mikä johtaa siihen että myös otteluiden lopussa ajatus ei karkaa niin helposti siihen ”mitä jos” tai ”mitä jos ei”, vaan pelisuunnitelmaa toteutetaan päätösvihellykseen saakka. Siksi Liverpool on niin vahva lopuissa ja se on jotain, mikä lämmittää sydäntäni valtavasti.
Divock Origi sinetöi Liverpoolin 4-0-voiton. (Kuva: TT)
Tällaisena iltana
Egotrippi lauloi aikoinaan ”Tällaisena iltana / on niin hienoa hengissä olla” ja kaivoin eilen yöllä kuulokkeet korvilleni ja kuuntelin kyseistä kappaletta. Tästä urheilussa on laajemminkin kyse, tunteista, elämyksistä, intohimosta, heittäytymisestä, yhteisöstä. Koko se matka, ne käänteet ja pomput joita tämä kausi on jo tähän mennessä tarjonnut ovat olleet kokonaisuudessaan ehkäpä ikimuistoisin kokonaisuus johon olen seuran kannattajana törmännyt.
Yhden asian viime kuukaudet, nousut voittoihin Spursia, Fulhamia, Southamptonia, Newcastlea ja Barcelonaa vastaan ovat varmistaneet: Perkele että minä rakastan tätä joukkuetta! Tämä on se Liverpool jonka Shankly ja kumppanit aikoinaan halusivat rakentaa. Voi olla, että kausi päättyy kokonaan ilman pokaalia. Voi olla, että tulee tuplamestaruus josta puhumme lapsenlapsillemme ja kaikille jotka jaksavat kuunnella. Voi tulla jotain siltä väliltä. Mutta mihinkään en tätä vaihtaisi.
Kävi miten kävi, kauden kahden viimeisen ottelun päätteeksi nousen seisomaan, missä päin maailmaa sitten olenkaan ja taputan. Ensin Valioliigakaudelle, sitten Mestarien Liigan kaudelle. Sen tämä joukkue on kokonaisuudessaan kaikin mahdollisin tavoin ansainnut.
Mikko Pirhonen
