Ligue 1 11.3: Brest – Paris SG

Reading time4 min

Ligue 1:n mestaruudessa kiinni oleva PSG joutuu kasaamaan itsensä henkisesti Mestarien liigasta putoamisen jälkeen. Lauantainen vierailu Brestiin ei välttämättä tule olemaan läpihuutojuttu pariisilaisille.

Kestääkö Brestin puolustus PSG:n hyökkääjien kyydissä?

Brest on perustasoltaan Ligue 1:n tasaisen alakastin joukkue, jolla puuttuu särmikkyyttä hyökkäyspelaamisesta. Hyvänä päivänään joukkue kuitenkin pystyy koheesion kautta puolustamaan laadukkaasti suuriakin seuroja vastaan. Brest on sarjataulukossa toistaiseksi tavoitteessaan. Sijoitus on 15., mutta putoamisviiva vaanii joukkuetta vain pisteen päässä. Loppukausi sisältääkin suurten panosten pelejä Brestin osalta.

PSG johtaa tuttuun tapaan Ligue 1:stä. Marginaalikin on venynyt jo kahdeksaan pisteeseen kakkosena olevaan Marseilleen nähden. Tähän kun yhdistetään pariisilaisten ylivertainen pelaajamateriaali, voidaan mestaruuden sanoa olevan PSG:n saavutettavissa äärimmäisen todennäköisesti. PSG ei kuitenkaan ole yhtä suuri viheriöllä kuin osiensa summasta voisi päätellä. Supertähtien yhtenäisyys ei ole parasta A-luokkaa ja nyt alla on kaiken lisäksi pettymysputoaminen Mestarien liigasta.

Tasoero on paperilla julma Paris SG:n hyväksi ja isohkon vierassuosikin asema pariisilaisille myönnetään. On Brestillä tässä pelissä kuitenkin omat saumansa kiusata jättiläistä. PSG:lle henkinen lähtökohta tähän matsiin ei ole helpoin mahdollinen UCL:stä putoamisen jälkeen. Lisäksi rasitus sekä poissaolotkin painavat vieraita. Maaliodottama on tietysti PSG:n potentiaalin takia normaalia korkeammalla, mutta Brest lähtenee peliin puolustavalla pelikirjalla, joka onnistuessaan voi turhauttaa pääkaupunkilaisvieraita.

Brest laittaa liivit kiinni

Brestiä ei voida pitää erityisen kaunista futista pelaavana jalkapallojoukkueena, mutta ajoittain joukkue kykenee laadukkaaseen ja tiiviiseen kokonaisvaltaiseen pelaamiseen. Les Pirates on kotikentällään pystynyt hyydyttämään tällä kaudella kärkipään joukkueista pistemenetyksiin jo Lensin, Lillen ja Marseillen, joten itseluottamuksen pitäisi olla kelpo kunnossa. Brest pyrkii pistämään pelillisesti liivit kiinni ja iskemään vastaiskuista ja erikoistilanteista nyyttejä.

Vireystila merirosvoilla on tällä hetkellä isossa kuvassa heikko, mutta viime kierroksella onnistuttiin kuitenkin vihdoin palaamaan voittojen tielle, kun päävastustajiin lukeutuva Strasbourg kaadettiin vieraissa. Samalla katkesi kolmen matsin tappioputki ja itseluottamus todennäköisesti otti tärkeää nostetta tätä kamppailua ajatellen.

Kokoonpanotilanne ei Brestillä ole aivan paras mahdollinen. Mahdi Camara puuttuu keskikentän keskustasta pelikiellon takia. Lisäksi sivussa ovat loukkaantuneina laituri Kenny Lala ja keskikentän Mathias Pereira-Lage.

PSG:n kasattava itsensä

Paris Saint Germainin päätavoite tällä kaudella oli luonnollisesti voittaa Mestarien liiga, mutta tuon polun kulkeminen päättyi keskiviikkona, kun Bayern München osoittautui liian vahvaksi vastustajaksi. Avausosa hävittiin liiallisen passiivisuuden takia kotikentällä, mutta keskiviikon toisessa osassa saumoja oli pärjäämiseenkin. Avausjaksolla PSG oli joukkueista selvästikin laadukkaampi, mutta ei saanut tähtihyökkääjien heikon iltapuhteen takia palloa vastustajan nyyttiin. Lopulta keskikenttäpelaaja Marco Verrattin virheet käänsivät pelin toisella jaksolla Bayernille ja lauluun kirkkaimmista valoista pariisilaiset lähtivät.

PSG:lle valtavan pettymyksen käsittely lyhyen ajan sisään ei välttämättä ole helppo rasti eikä vierailu Brestin rannikolle ole pelinä sytyttävimmästä päästä. Tähän kun yhdistetään tähtisikermässä vallinnut pidempiaikainen mentaalinen epävakaus, niin optimaalista peliesitystä ei voida automaattisesti PSG:ltä odottaa. Ligue 1:n puolella pelivire on noin muutoin ollut varsin hyvä viime aikoina. Nantes, Marseille ja Lille on kaadettu peräjälkeen.

Kokoonpanotilanne ei ole täydellinen. Varmuudella sivussa ovat koko loppukauden missaavat tähtipelaajat Presnel Kimpembe ja Neymar. Lisäksi Marquinhos loukkaantui Münchenissä ja tuskin pelaa. Neymarin poissaolo ei välttämättä ole niin suuri puutos kuin suuri yleisö voisi ajatella. Megatähdet Kylian Mbappe ja Lionel Messi saavat luultavasti hieman enemmän vapauksia Neymarin puuttumisen takia.

Brestin venymistä voi kokeilla vetoihin

Brestin ja PSG:n välillä vallitsee jäätävä tasoero, mutta tässä ajankohdassa Brest ei ole vailla menestysmahdollisuuksia. Les Pirates kelpaakin tasoitusvetona pelikupongille, koska markkina odottaa ottelusta liian selvää läpihuutojuttua pariisilaisille.

Valitaan pelikupongille Brest aasialaisella +1,5 tasoituksella. Tämä tarkoittaa sitä, että tappiota koetaan vain jos PSG voittaa pelin vähintään kahden maalin marginaalilla. Arviomme Brest +1,5:lle on 61 % ja rajakertoimeksi saadaan 1,64. Tarjolla oleva 1,72 kerroin otetaan sijoitukseen panostustasolla 5/10.


Pelataan: Brest +1,5, aasialainen tasoitusveto, kerroin 1,72
Panostaso: 5/10
Ottelu pelataan 11.3 klo 22.00.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja se saattaa muuttua.