Ligue 1 11.2: Monaco – PSG
PSG ei ole viime aikoina suorittanut viheriöllä erityisen laadukkaasti ja vaikeuksia ilman Kylian Mbappea saattaa jälleen kerran olla luvassa, kun pariisilaiset matkustavat kyvykkään Monacon vieraaksi.
PSG:n tiikerinsilmä hukassa – Monaco tarjoaa kovan haasteen
Monaco on profiloitunut vuosien saatossa Ranskan Ligue 1:ssä yläkastin joukkueeksi, joka tappelee sijoituksista mahtiseura PSG:n takana. Tälläkin kaudella sama sävel soi ruhtinaskunnan ylpeyden osalta. Monaco on sarjataulukossa neljäntenä ja takamatkaa kärkeen on kymmenen pistettä. Tärkein target Monacolla on sijoittua kahden parhaan joukkoon, mikä toisi varmuudella paikan Mestarien liigaan. Eroa sarjakakkosena olevaan Marseilleen onkin vain kaksi pistettä, joten kelpo asetelmissa ollaan.
PSG johtaa odotetusti Ligue 1:stä, mutta mitään yltiöpäistä dominanssia pariisilaiset eivät kuitenkaan viheriöllä ole väläytelleet etenkään viime aikoina. Toisaalta eroa on kuitenkin saatu jälleen venytettyä, ja kahdeksan pisteen etulyöntiasema Marseilleen nähden antaa pientä turvaa sukelluksillekin. Pelaajamateriaaliltaanhan PSG on Ranskan liigaan ylivoimainen, mutta onneksi urheilua ei ratkota paperilla.
PSG:n pitäisi paperilla olla jokaisessa ottelussaan selkeä suosikki Ligue 1:ssä, mutta peliesitykset ja statistiikat eivät tätä täysin puolla. Esimerkiksi tässä ottelussa Monacon tasoinen laadukas joukkue pystyy kotonaan taistelemaan jättiläistä vastaan todennäköisesti hyvinkin tasapäisesti. PSG ei ole laatujoukkueita vastaan vieraspeleissään tämän vuoden puolella vakuuttanut, mikä osaltaan antaa Monacolle lisää toivoa pistepussin kartuttamisesta. Tämän ottelun maaliodottama on normaalia korkeammalla, mikä on tähtijoukkue PSG:lle tyypillistä.
Monaco loistavassa liekissä
Monaco on MM- ja joulutauon jälkeen ollut Ranskan parhaimmin suorittavia joukkueita eikä ruhtinaskunnan ylpeys ole kärsinyt sarjassa yhtäkään tappiota. Voittoja on napattu Ligue 1:ssä tauon jälkeen viisi ja tasapelejä on pelattu kaksi. Ainoa häpeätahra löytyy Ranskan cupin puolelta, kun Ligue 2:n alakastiin kuuluvalle Rodezille pudottiin. Tuolle tempulle painoarvoa ei kuitenkaan ole syytä laittaa laisinkaan, sillä pelaaminen ei cupin puolella maistunut.
Monacosta on isossa kuvassa hyvä muistaa se, että kotietu ei tällä joukkueella ole perinteisesti maksimaalisen merkittävä, sillä fanikulttuuri on köykäisempää kuin valtaosalla Ligue 1:n joukkueista. On kuitenkin selvää, että juuri PSG:tä vastaan kotikannatusta tulee Stade Louis II:lla takuulla löytymään normaalia vahvemmin.
Kokoonpanotilanne kotijoukkueella on isossa kuvassa hyvä, vaikka muutama ukko lasaretista löytyykin. Avaukseen kuuluvista pelaajista oikean laidan Vanderson puuttuu. Lisäksi kelpo pelaajista, jotka eivät kuitenkaan aina normaalisti avaa, puuttuvat nuori hyökkääjä Eliesse Ben Seghir ja Malang Sarr.
PSG:llä varaa ajella käsijarru päällä
Vuosi toisensa jälkeen PSG on liikenteessä ylivoimaisella pelaajamateriaalilla Ranskassa, mutta pariisilaiset eivät juuri koskaan Ligue 1:ssa vakuuta pitkässä juoksussa sillä tavalla, kuin supertähtimateriaalilla kuuluisi. Silmällä havainnoiden vastustajilla onkin hyvin useasti suurempi intohimotaso kuin PSG:llä, mikä tasoittaa voimasuhteita. Siltikin PSG:n ylivertainen materiaali tarjoaa mahdollisuuden voittaa mestaruuksia käsijarru päällä ajellessakin.
PSG ei ole pelitauon jälkeen ollut vakuuttavimmillaan. Tämä selittyy osittain sillä, että pariisilaisjoukkueen pelaajat eivät yhdessä kerenneet harjoittelemaan vastaavalla tasolla tauon aikana kuin kilpakumppaneilla. Maajoukkue-edustuksia oli runsain mitoin. Aikaa MM-kisoista on jo kulunut, joten tiikerinsilmän löytymisen pitäisi olla jo tapahtunut, mutta eipäs vaan ole. Tällä viikolla PSG hävisi ykkösmiehistöllään Marseillea vastaan cupissa ja tauon jälkeen vieraissa ollaan myös muille laatujoukkueille hävitty, kun Rennes ja Lens olivat parempia. Alakastin joukkueitakaan vastaan ei helppoja voittoja ole jatkuvalla syötöllä saavutettu.
PSG:n tulivoimaa syö yllättävän paljon Kylian Mbappen loukkaantuminen. Hyökkäyspään tekeminen perustuu liikaa yksilöjen suorittamiseen isossa kuvassa, joten parhaan yksilön puuttuminen tuo loven. Mbappen lisäksi Presnel Kimpembe ja Nordi Mukiele ovat loukkaantuneina.
Monacoa kehtaa kokeilla jännärivedoksi
Monaco pystyy haastamaan Paris SG:n tasaväkiseen kamppailuun ja hurjassa nykykunnossaan kotijoukkuetta emme pysty altavastaajan asemaan tässä pelissä arvioimaan. Vedonlyöntimarkkina pitää PSG:tä ohuena suosikkina, joten pientä etua Monacon menestyksistä on meille vedonlyöjille tarjolla kotijoukkueen kautta.
Valitaan vetoihin Monaco tasapeli ei vetoa-pelimuodossa. Arviomme Monaco dnb:lle on 50 % ja rajakeroin on näin ollen 2,00. Tarjolla oleva 2,10 kerroin ansaitsee osakseen 3/10 tason sijoituksen.
Pelataan: Monaco, tasapeli ei vetoa, kerroin 2,10
Panostaso: 3/10
Ottelu pelataan 11.2 klo 18.00.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja se saattaa muuttua.
