La Ligan yli- ja alisuorittajat
Espanjan La Ligaan erikoistuneen vedonlyöntianalyytikko Olli Kosken artikkelissa otetaan kantaa joukkuekohtaisesti kevään ennusteisiin vedonlyönnillisellä näkökulmalla. Lisäksi käydään varjosarjataulukon kautta läpi, miten eri joukkueiden olisi kuulunut toistaiseksi pärjätä. (Kuva: IBL.se)
Mielenkiintoisempi kuin vuosiin
Espanjan pääsarjasta on tällä kaudella muodostunut todella mielenkiintoinen. Mestaruustaisto on toistaiseksi auki ja keskikastista on muodostunut erityisen tasainen. Säilymistaistelustakin tulee tälläkin kaudella mahdollisesti varsin eeppinen vääntö. Eniten mediahuomiota on saanut tietysti murrosvaihetta elävän Real Madridin rämpiminen, mutta myös viime kaudella neljänneksi yltäneen Valencian alisuorittaminen on paljon puhuttanut.
Positiivista puhetta on riittänyt puolestaan alakastiin ennakoidun Alavesin ja alempaan keskikastiin povatun Getafen ennakkoluulottomista otteista.
Laitetaan seuraavaksi esiin sarjataulukko ja niin sanottu Fair Score -taulukko. Fair Scoressa on otettu huomioon joukkueiden luomat maaliodottamat (xG:t), painotettu pelinkuvaa etenkin tasatilanteeseen ja otettu sattumafaktoria huomioon. Jalkapallohan on siitä raskas laji (niin urheilijoille kuin vedonlyöjille), kun Rouva Fortunan vaikutus voi olla hyvinkin iso.
Pistesuorituksen (maali) arvo on erittäin suuri, koska niitä ei suurta määrää nähdä verrattuna esimerkiksi jääkiekkoon saati koripalloon. Taulukon jälkeen käydään joukkuekohtaisesti tilannetta läpi.
La Ligan sarjataulukko
Huomio: Taulukko päivittyy automaattisesti jokaisen pelatun ottelun jälkeen.
Fair score -taulukko

1. Barcelona, Fair score -2p
Johtaa ansaitusti La Ligaa, mutta ei ole pelillisesti kuitenkaan täysin hurmannut. Lionel Messi tuntuu kasvaneen negatiivisella tavalla joukkuetta suuremmaksi, mistä kertoo Barcelonan esiintyneen parhaalla tasollaan hänen loukkaantumisensa aikana.
Vedonlyöjien on syytä muistaa, että kaikissa tapauksissa yksittäisen supertähden puuttuminen rosterista ei välttämättä huononna perustekemisen tasoa mahdottomasti. Barcelonan kohdalla tämä pätee erityisesti, kun huippumiehiä hyökkäyspäässä löytyy monia.
Barca saattaa vahvistaa (ja etenkin leventää) rivejään siirtomarkkinoilla, ja on iso suosikki voittamaan La Ligan perustasonsa ja viiden pisteen etumatkansa ansiosta. Vedoissa aika on mennyt ohi Barcelonan murskavoitoista, jotka jokunen kausi sitten olivat upeita tilikohteita, ja nykyään useammin peleihin ovat päässeet underit ja vastustajan isot tasoitukset. Mestarien liiga on prioriteetti, joten lähellä UCL-matseja Blaugrana on haavoittuvainen.
2. Atletico Madrid -4p
Esiintyy totutun vakaasti. Diego Simeone on rakentanut robottimaisen defensiivisyyteen painottuvan pelikirjan, jonka ansiosta Tico vuodesta toiseen pärjää. Kuplan puhkeamista odotellaan, mutta todennäköiseltä se ei vaikuta. Tällä kaudella Atletico on saalistanut hieman enemmän pisteitä, mitä se olisi ansainnut. Puolustuspäässä on ollut siis myös onneakin mukana.
Vedonlyönnillisesti joukkue herättääkin hieman enemmän himoja vastapeliin tasoituksilla. Otteluruuhkaan on keväällä pientä potentiaalia, jolloin voi haavoittua helpommin.
3. Sevilla +4p

Pablo Machin on nostanut Sevillan takaisin jopa mestaruustaistoon. (Tomas Rubia Alarcon / IBL Bildbyrå)
Manageri Pablo Machin on osoittanut olevansa melkoinen kone. Gironassa hän teki jo mainiota duunia ja otti ison askeleen urallaan hypätessään suurehkon seuran saappaisiin. Machin on ylittänyt odotukset ja Sevilla on pelannut liki La Ligan parasta futista.
Andalusialaiset olisivat ansainneet enemmänkin pisteitä. Mestaruustaistelussa ollaan ohuesti mukana, mutta onnettaren olisi suosittava, jotta Barcelona voitaisiin enää saavuttaa. Monipuolinen joukkue tuskin pelillisesti romahtelee loppukaudella. Euroopan liigan suhteen on vedonlyöjän tarkkailtava motivaatiota, mikäli La Ligassa ollaan asemissa europelien jatkuessa.
4. Alaves -11p
Manageri Abelardo on tehnyt Alavesista itsensä näköisen, taistelevan, tiiviin ja huippuhenkisen joukkueen. Periksiantamattomuus on palkittu myös onnella ja joukkue on saalistanut kohtuuttoman suuren määrän pisteitä peliesityksiinsä nähden.
Alaves on ollut kiistatta kauden onnekkain joukkue. Peruspelaamisen taso on toki ollut odotettua parempaa, muttei kuitenkaan keskikastia kummempaa. Olisi iso yllätys, mikäli Alaves keikkuisi kauden jälkeenkin europaikoilla.
Vedonlyönnillisesti joukkue kiinnostaa erityisesti vastapeleissä, mikäli markkina siihen antaa mahdollisuuden. Kun itseluottamus jossain vaiheessa murtuu, voi jälki olla rumaakin sen jälkeen.
5. Real Madrid +1p

Real Sociedad masensi Los Blancosin 2-0-vierasvoitolla loppiaissunnuntaina. (Oscar J.Barroso / SpainDPPI / DPPI via IBL)
Real Madrid on ollut shokeeraavan heikko alkukaudella. Cristiano Ronaldon lähtö Juventukseen oli odotettua kovempi isku ja hyökkäyspäästä puuttuu johtajuus.
Madridissa eletään murrosvaihetta, ja Los Blancos tulee varmasti muuntautumaan tuleville kausille. Itseluottamus on kateissa, mutta joukkueen vahva perusluokka edellyttää silti tiettyyn menestykseen. Varjosarjataulukonkin perusteella Madrid on saanut peleistä suunnilleen sen, mitä on ansainnut.
Vedonlyönnillisesti kyseessä on täysin päiväkohtainen joukkue. Markkina on myös altis ylireagoimaan hypejoukkueen kohdalla esityksiin. Peliä voi siis löytyä jatkossa myös puolestakin.
6. Betis +1p
Quique Setien haluaa peluuttaa joukkuettaan Barcelonan tyylisesti, mutta materiaalin taitotaso ei vielä täysin riitä suurmenestykseen. Toki luokkaisasta joukkueesta kuitenkin puhutaan ja peli näyttää kauniilta.
Maalipaikkoja ei pallonhallinnasta huolimatta pystytä hurjalla prosentilla luomaan ja joukkue on saanut toistaiseksi, mitä on ansainnut. Heikkous löytyy vastaiskujen puolustamisesta pallonmenetysten jälkeen ja ainakin hyvin kontraavat joukkueet lähtökohtaisesti kiinnostavat Betisiä vastaan loppukaudellakin. Toisaalta Betis kiinnostaa myös puolesta etenkin altavastaajana.
7. Getafe +4p
Geta kuuluu alkukauden kehutuimpiin joukkueisiin eikä suotta. Pelillinen vakaus on upeaa ja tiettyä särmikkyyttäkin löytyy, vaikka joukkueena puolustaminen onkin elinehto. Pienimaalinen porukka on kyseessä.
Varjosarjataulukko kertoo, että Getafe olisi ansainnut jopa enemmän, mitä pistesaldo näyttää. Lähtökohta onkin, että Getafen puolesta mieluiten vetoja asettaisi. Toisaalta Getafella on omat vaikeutensa suosikin asemassa pelatessa. Pelien voitoksi kääntäminen ei ole helppo tehtävä tällä materiaalilla.
8. Espanyol –
Espanyol hurmasi Rubin johdolla alkukaudella ja vihdoin katalonialaiset tuntuivat saavan potentiaalistaan kaiken irti. Ennen joulua koettiin kuitenkin itseluottamuslama ja ruma putki söi suurimman menestyksen tuoman hurman.
Isossa kuvassa Espanyol on saanut sen, mitä on tällä kaudella ansainnut ja plussa tässä papereihin kyllä piirretään. Jos Espanyol löytää vakauden (mistä Leganesia vastaan oli viitteitä), on joukkueen puolesta pelaaminen enemmän vetomielessä houkuttava vaihtoehto kuin vastaan iskeminen.
9. Girona -4p
Girona on ailahdellut paljon. Hyvän ja huonon päivän ero on suuri. Muodot repeilevät paikoin pahasti, mutta hyvänä päivänään joukkue on kyllä kova. Varjosarjataulukko kertoo Gironan saalistaneen jonkin verran enemmän pisteitä, mitä olisi ansainnut, joten hieman alttiimmin ollaan vastapelien suhteen kartalla. Tämä joukkue tosin on hyvin tapauskohtaisesti suorittava porukka.
10. Levante -7p
Levante on melkoinen raikuliporukka. Joukkueella on upeat vastaiskut, mutta puolustuspelaaminen on paikoitellen aivan karmaisevallakin tasolla. Levanten peleissä vauhti ottaa paikoitellen todella pahasti vallan, jolloin viihdearvot ovat ainakin kunnossa.
Maaliodottamiin ja muihin seikkoihin peilaten Levante on saalistanut pisteitä reilusti enemmän, mitä se olisi ansainnut, joten tämän joukkueen kanssa on syytä olla vedoissa tarkkana. Pelit puolesta eivät lähtökohtaisesti houkuttele, mutta on muistettava, että täysin yhden pelikirjan joukkue ei ole kyseessä ja vastustajan mukaan välillä mennään. Peruspelissä maalimäärä on lähtökohtaisesti suuri.
11. Valencia +9p
Todella paljon kritiikkiä saanut Valencia ei ole pelillisesti ollut likimainkaan niin huono, mitä tulokset näyttävät.
Epäonni on ollut suunnatonta ja paikoista ei palloa saada millään pussiin. Valitettavasti negatiivisen varianssin jatkuminen on tehnyt lepakoiden itseluottamuksen olemattomaksi.
Valenciassa on ehdottomasti potentiaalia ideajoukkueeksi vedonlyönnillisesti, jos itseluottamus saadaan kuntoon. Se tosin saattaa edellyttää manageri Marcelinon potkuja tai jotain muuta radikaalia muutosta siirtomarkkinoilla.
Maalimäärällisesti joukkue on ollut erittäin pienimaalinen, mutta kannattaa pohtia tulevaisuudessa runsasmaalisuuksia Valencian kohdalla. Epäonni maalinteossa on ollut valtavaa.
12. Real Sociedad +2p
Isossa kuvassa La Real on jonkin verran alisuorittanut. Alkukaudella joukkueen pelit menivät lähes järjestäen epäreiluihin tuloksiin, mutta kuten Fair Score -taulukko näyttää, tuurit ovat suunnilleen tasan baskien kohdalla.
Joukkue teki vastikään valmennusmuutoksia ja viime pelissä haettiinkin Real Madridista vierasvoitto. Sociedad kiinnostaisi etenkin puolesta pelata alisuorittamisen takia, mutta markkina ei välttämättä anna siihen mahdollisuuksia. Tämän joukkueen kohdalla runsasmaalisuuskin voi loppukaudella herättää intohimoja, mutta katsotaan mihin suuntaan peliä kehitetään.

Peli, tai ainakin tulokset ovat löytymässä La Realin osalta (A Perez Meca/REX via IBL)
13. Eibar +4p
Identiteetti on muutoksista huolimatta säilynyt ja erittäin aktiivisesti painava joukkue etenkin kotoisella Ipurualla on kyseessä. Porukassa on myös hyvä harmonia.
Eibar on ollut hyvä läpi kauden alkupuoliskon ja olisi ansainnut enemmän pisteitä, mitä on saanut. Eibarin kohdalla sarjaohjelmaa on erityisesti tarkkailtava. Joukkueen energiatasojen hyvänä pysyminen tuntuu olevan edellytys pärjäämiselle huipputasolla. Lähtökohtaisesti vetohalut ovat tämän joukkueen puolesta.
14. Celta +1p
Tuulella käyvä joukkue on jo vaihtanut valmentajaa ja pyrkii sitä kautta vakauttamaan tekemistään. Joukkueessa on särmää, mutta muutamien avainpelaajien varassa ollaan tätä nykyä aika paljon. Miguel Cardoson alaisuudessa pelaaminen tuntuisi hieman tasaantuneen. Toistaiseksi Celta on saalistanut pisteitä suurin piirtein sen verran, kuin on pelillisesti ansainnutkin. Vedonlyönnillisesti joukkue on ns. tarkkailun alla.
15. Valladolid -7p
Sarjanousija on pisteiden valossa menestynyt alkukaudella hyvin, mutta pelillisesti joukkue on isossa kuvassa ollut sarjan heikoimpia. Valladolidille on povattava loppukaudeksi putoamistaistelua, mikäli varianssi tasaantuu.
Joukkueella ei ole suurempia vahvuuksia millään osa-alueella ja vastapelit kiinnostavat lähtökohtaisesti vedoissa.
16. Leganes +5p
Leganes kuuluu puolestaan niihin alemman kastin joukkueisiin, jotka ovat pelanneet vähintäänkin kelvollisesti, mutta palkintoja ei ole saatu ansaitusti.
Leganes on hyvin organisoitu porukka, jolla on myös hyökkäyspäässä tiettyä särmää. Onnetar on Fair Score -taulukonkin mukaan vastustanut.
Voittaminen on Legalle vaikeaa, mutta ehdottomasti vetohalut ovat tämän joukkueen puolella lähtökohtaisesti mieluummin kuin vastaan. Odotettavissa on pienimarginaalisia pelejä loppukaudellakin, mutta sarjasopimus pitäisi pystyä uusimaan ilman pelillistä notkahdusta.
17. Athletic Club -3p
Pitkään Baskimaan ykkösseurana tunnettu joukkue on vajonnut tällä kaudella melkoisiin synkkyyksiin pelillisesti ja sarjan pohjasakassa oleminen on vahva alisuoritus.
Rosterissa on kokeneita laatumiehiä, joilta odotetaan tasonnostoa. Etenkin hyökkäyssuuntaan luovuus on ollut järkyttävän kehnoa, vaikka joukkueella on Beñat ja Iker Muniain riveissään, joiden kautta palloa pitäisi paikoille pystyä luomaan.
Yhteispeli ei ole toiminut hyökkäyspäässä. Athleticin kohdalla muistetaan se, että joukkue ei ole niin huono, mitä sarjataulukko näyttää, vaikka pelillisesti läpi alkukauden ollaankin oltu pääosin heikkoja.

Bilbaon kausi on ollut pelillinen ja tuloksellinen farssi. (GTres / SplashNews.com via IBL.se)
18. Villarreal –
Submarino kuuluu kauden kovimpiin alisuorittajiin. Pelaaminen on ollut nihkeällä tasolla läpi kauden ja rosterissa olevasta laadukkuudesta huolimatta Villarreal on saalistanut ansaitsemansa määrän pisteitä.
Villarrealilla parantamispotentiaali on kuitenkin kova ja joukkueessa on muutamia erittäin laadukkaita pelimiehiä, joiden kautta toiminta voi vapautuakin loppukaudella. Vedonlyönnillisesti lähtökohtainen ajatus on neutraalilla tasolla.
19. Rayo Vallecano –
Rayo kuuluu sarjan mielenkiintoisimpiin joukkueisiin. Vaikka joukkueen peleissä ei aina olekaan suurvauhti päällä, saattaa erikoisia sattumuksia ilmaantua suuntaan tai toiseen kuin tyhjästä.
Etenkin kotona joukkue pyrkii olemaan aktiivinen ja Rayon kotipelit ovat lähes jatkuvasti tarjonneet pientä etua runsasmaalisuuksien muodossa. Pahimmillaan joukkueen puolustuspelaaminen on ollut katastrofaalisen epävakaata, mikä on estänyt suuremman menestyksen.
Suunta sen suhteen on ylöspäin, ja mikäli kehitys jatkuu, voivat vallecasilaiset uusia sarjasopimuksen. Vedoissa ollaan herkkänä tulkitsemaan joukkueen sen hetkistä tilaa.
20. Huesca
Ajautui muutaman hyvän alkukauden esityksen jälkeen voitottomuuden kierteeseen ja menetti itseluottamuksensa. Joukkue on kunnostautunut hyökkäyspään tuhlailupuolella ja defensiivisillä epävakauksilla.
Maalipaikkoja luodaan kyllä oikeinkin hyvin ja Huesca olisi Fair Scoren mukaan ansainnut selvästi enemmän, mitä pistepussissa on. Huescassa on edellytyksiä isoksikin ideajoukkueeksi, jos itseluottamus saadaan vakautettua paremmaksi. Betisin kaatamisen myötä edellytyksiä on nosteelle.
Mielenkiintoinen joukkue kaikin puolin on kyseessä. Muistetaan kuitenkin pitää hevoset niin sanotusti tallissa Huescankin kohdalla, puolustuspään hasardialttius on pahimmillaan hurjalla tasolla.
Olli Koski
