Serie A 17.4: Fiorentina – Atalanta
Fiorentina on ollut Serie A:n parhaimmistoa pelillisesti jo pidemmän aikaa, joten laadukas Atalanta joutuu Firenzessä maanantai-iltana poikkeuksellisen hankalaan tilanteeseen.
Fiorentina suosikki kotonaan – vaikuttaako eurorasitus?
Fiorentina on noussut yhdeksi Serie A:n pelillisesti parhaimmista joukkueista kevätkaudella ja violetit ovat myös nostaneet itsensä keskikastin yläosiin sarjataulukossa. Tällä hetkellä Fiorentina on sarjassa yhdeksäntenä ja piste-eroa europelipaikassa olevaan Atalantaan on seitsemän pinnaa. Tavoitteellista pelattavaa Fiorentinalla on, etenkin kun huomioidaan firenzeläisten loistovire, jonka avulla nousua voidaan edelleen toteuttaa.
Kuudentena sarjataulukossa oleva Atalanta puolestaan tavoittelee top 4-sijoitusta, johon piste-eroa on neljän pinnan verran. Täysin tehtävissä ensi kaudeksi UCL-paikkaan oikeuttava sarjasijoitus siis La Dean kohdalla on. Ylipäätään on syytä huomioida se, että Atalanta saa etua siitä, että muut europaikoista taistelevat joukkueet pelaavat pääosin vielä europelejä, joten rasitusetua on lähiviikkoina Atalantalle saatavissa.
Fiorentina kuuluu näihin europelijoukkueisiin, sillä torstaina Viola pelasi Konferenssiliigaa Lech Poznania vastaan ja toinen osaottelu on luvassa seuraavana torstaina. Fokusta kuitenkin jaettaneen yhtälaisesti myös Serie A:n puolelle enkä usko suurempiin lepuutuksiin. Fiorentina onkin siis kotikentällään pelissä kiistaton suosikki suhteellisen tasaisten joukkueiden kohtaamisessa. Maaliodottama on xG-datan perusteella korkealla ja viihdearvot ovat kohdallaan. Toisaalta taas Fiorentinan otteluruuhka voi myös ajattaa normaalia matalampaankin tempoon.
Fiorentina huimassa liekissä – viime kierroksella pieni kompurointi
Fiorentina on ollut pelillisesti aivan huikea jalkapallojoukkue kevätkaudella ja tuloksellisestikin ollaan pääosin saatu mitä on kuulunutkin. Tosin koko kauden mittapuulla onnettaren toiminta on ollut firenzeläisiä sorsivaa ja aivan europaikkataistelun ytimeen Fiorentina kuuluisi koko kauden tekemistä tarkastellen.
Viime kierroksella koettiin vaihteeksi tilanne, jossa kelpo esityksestä huolimatta voitto jäi saamatta. Speziaa dominoitiin kotikentällä, mutta pelin päättyessä tulostaululla komeili lopulta lukemat 1–1. Ison kuvan muutokseen Fiorentinan pelivoiman osalta tuo peli ei anna aihetta. Torstain Poznan-peliä tosin on ihan syytä seurata tarkasti. Sekä Fiorentinan esityksen laadun että rotaatiotason kannalta.
Alustavasti Fiorentinan kokoonpanotilanne vaikuttaisi todella hyvältä tätä ottelua ajatellen. Kiistattomia avauksen pelaajia ei toistaiseksi ole lasaretin listoilla. Otteluruuhkassa luovalle hyökkäävälle keskikenttämiehellä Riccardo Saponaralle tosin voisi olla käyttöä, mutta hän onkin ainoa mainitsemisen arvoinen lasarettilainen artikkelin kirjoitushetkellä.
Atalanta taistelee UCL-paikasta
Atalanta on peruhyvä ylemmän kastin Serie A:n joukkue, jolla on täydet mahdollisuudet yltää edelleen tuikitärkeälle neljännelle sijalle sarjataulukossa, mikä oikeuttaisi ensi kaudeksi Mestarien liigaan. Valitettavasti vain Atalanta on ollut liian ailahteleva joukkue, jotta tällä hetkellä tavoitteessa oltaisiin kiinni. Ajoittain bergamolaiset pystyvät eliittitason pelaamiseen, mutta hyvän ja huonon päivän kontrasti on liian suuri.
Viime kierroksella Atalanta pelasi vaihteeksi heikosti ja hävisi kotonaan tyylipuhtaasti Bolognalle, vaikka käytännössä etsikkoaika kärkinelikkoon nousemiseksi on käsillä. Toiseen heikkoon suoritukseen ei olisi varaa, mutta nyt vastustaja on viime kierrokseen verrattuna laadukkaampi.
Atalantalla rosteri on tätä nykyä varsin laaja ja pelitaktisuus on yksilöjä suuremmassa roolissa menestystä ajatellen. Siltikin pieniä miinuksia kokoonpanotilanteesta joudutaan vierasjoukkueelle laskemaan. Mario Pasalic, Hans Hateboer ja Teun Koopmeiners ovat loukkaantuneina sivussa. Etenkin avainrooliin tällä kaudella kasvaneen keskikentän keskustan Koopmeinersin poissaolo on paha takaisku.
Fiorentinassa on etua tarjolla
Fiorentina lähtee papereissamme peliin kiistattomana suosikkina. Perustasollisesti joukkueet ovat melko lähellä toisiaan. Fiorentina saa hyvää Atalantan kokoonpanohuolista ja kotiedusta sekä vireestään. Atalantalle etua tuo puolestaan Fiorentinan otteluruuhka.
Fiorentina voittaa ottelun arviolta noin 46 %:n todennäköisyydellä ja rajakertoimeksi saadaan 2,18. Fiorentinan voitosta on tarjolla mukava 2,40 kertoimen, jota voidaan ostella kertoimeen nähden varsin tuhdilla 6/10 tason sijoituksella.
Pelataan: Fiorentina, kerroin 2,40
Panostaso: 6/10
Ottelu pelataan 17.4 klo 21.45.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja se saattaa muuttua.
