Serie A 6.5: AS Roma – Inter

Reading time4 min

AS Roma ja Inter taistelevat tiukasti tärkeästä top 4-sijoituksesta, joten poikkeuksellisen tärkeä huippumatsi on kyseessä. Ottelun ajankohta on kuitenkin petollinen molemmille tärkeiden europelien alla.

Inter joukkueista laadukkaampi – Roman kotietu tasoittaa

Kyseessä on Serie A:n huippujoukkueiden välinen keskinäinen taistelu, jossa pelataan kaiken lisäksi todella tärkeistä pisteistä. Kummallakin joukkueella tavoitteena on selviytyä top 4-sijoitukseen, joka oikeuttaa pääsyyn ensi kauden Mestarien liigaan. Interillä takaporttina on toki myös tämän kauden Mestarien liigan voittamalla taata pääsy tulevan kauden kirkkaimpiin valoihin. Ajankohta Roman ja Interin väliseen huippuotteluun on haastava, sillä molemmilla on ensi viikolla erittäin tärkeä europeli tulossa.

AS Roma on ollut erittäin vakaasti suorittava joukkue jo pidemmän aikaa, mutta aivan viime viikkoina pientä anemiaa otteluruuhkan seurauksena on koettu. Sarjasijoitus on ikävästi seitsemäs, mutta vain kahden pisteen päässä nelossijasta Giallorossi on. Käsittämättömän tiukka taistelu UCL-paikoista Serie A:ssa siis käydään.

Interin ei perustasonsa puolesta kuuluisi olla taistelemassa näin tiukasti UCL-paikasta, vaan milanolaisten kuuluisi olla kahden parhaan sakissa kirkkaasti. Kausi on kuitenkin ollut Serie A:ssa vaikea. Menestys on keskittynyt europeleihin, joiden kautta kausi voidaankin isosti pelastaa.

Inter on Romaa laadukkaampi, mutta Stadio Olimpicolla pelatessa marginaaleja voidaan povata melko pieniksi Giallorossin kotiedun takia. Vierasjoukkue toki suosikiksi jää. Interillähän Mestarien liigan välierä AC Milania vastaan ensi viikon keskiviikkona ja AS Romalla Eurooppa-liigan vastaava on vuorossa torstaina. Tässä pelissä on siis säästeltävä myös energiaa, etenkin kun kahden matsin viikkotahti on alla. Tämä tarkoittaa mahdollisesti matalampaa tempoa ja normaalia pienempää maalimäärää. Romahan toki profiililtaan muutenkin on pienimaalinen joukkue.

AS Roma tiivis ja tasainen

AS Roma on päävalmentaja Jose Mourinhon tuttuun tyyliin muotoutunut hyvinkin kompaktiksi nipuksi, joka pystyy suorittamaan tasaisesti jatkuvasti. Värikkyyttä ei Giallorossin peleissä kuitenkaan pelipaitoja lukuun ottamatta hirveästi löydy, mikä ei kaikki seuran kannattajia tyydytä. Isossa kuvassa Roman menestys on tällä kaudella kuitenkin toistaiseksi ollut oikeinkin hyvää. Kausi voi kuitenkin kääntyä vielä pannukakuksi, jos Mestarien liigan paikkaa ei saavuteta ja Eurooppa-liigassa tulee lähtö ennen finaalia.

Roman vireystila ei ole tuloksellisesti häävi, mutta pelillisesti ollaan pelattu perusvarmaa futista. Hieman rasitus on toki otteissa näkynyt, mutta esimerkiksi AC Milania vastaan menetettiin yliajan viime hetkillä voitto epäansaitusti tasapeliksi ja arkikierroksella Monzan vieraana tapahtumia hallittiin, vaikka tasapeli tuostakin oli lopputulos.

Romalla kokoonpanossa on useita puutoksia, mikä tuo joukkueelle haastetta tähän peliin. Sivussa ovat luottopelaajista puolustaja Chris Smalling ja keskikentän Georginio Wijnaldum. Lisäksi sivussa ovat mm. Andrea Belotti, Marash Kumbulla, Diego Llorente ja Stephan El Shaarawy.

Interillä hurjastelu alla arkikierrokselta

Interin osalta vireystila alkaa toden teolla löytymään, mikä antaa vahvoja signaaleja menestyksestä sekä Serie A:ssa että Mestarien liigassa. Arkikierroksella Verona murjottiin vieraissa törkein 0–6-lukemin ja tuota ennen kaadettiin sarjapeleissä Empoli ja Lazio. Tuossa välissä pudotettiin Juventus Coppa Italiasta.

Kaikki signaalit ovat tällä hetkellä hyviä Interin osalta ja Serie A:n kovimmasta joukkueesta tällä hetkellä puhutaan, kun pelillistä tasoa mitataan. Mikäli koneet eivät ala sakkaamaan, tulee hyviä asioita tapahtumaan. Rajussa otteluruuhkassa mennään, mutta Interillä onnekseen on edellytyksiä myös rotaatioon rosterissaan ilman hirmuista pelillistä anemiaa, toisin kuin AS Romalla. Tuttuun tapaan sivussa kokoonpanosta ovat vain Robin Gosens ja Milan Skriniar.

Interin menestys kiinnostaa

Vaikka Interillä supertärkeä europeli tulee vastaan päivää aiemmin kuin AS Romalla, voidaan molemmilta odottaa vastaavantyyppistä energiatasojen säästelyä. Interillä on rotaatioiden ja rasituksen rajaamisen osalta pullat paremmin uunissa kuin Romalla, joten ei kotijoukkueelle otteluajankohdasta etua uskalla laskea. Inter jääkin papereissani suuremman suosikin asemaan, kuin vedonlyöntimarkkina määrittää.

Ostetaan Interin suoraa voittoa 43 %:n arviolla. Rajakertoimeksi muodostuu 2,33 ja tarjolla oleva 2,50 kerroin saa osakseen pikkunätin 3/10 tason sijoituksen.


Pelataan: Inter, kerroin 2,50
Panostaso: 3/10
Ottelu pelataan 6.5 klo 19.00.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja se saattaa muuttua.