Serie A 29.4: Napoli – Salernitana

Reading time3 min

Mestaruuden käytönnössä varmasti voittava Napoli isännöi lauantaina Serie A:ssa sarjapaikastaan taistelevaa Salernitanaa Stadio Diego Armando Maradonalla.

Napoli suursuosikki – Salernitanalle pistekin maistuisi

Napolin sarjajohto on Serie A:ssa 17 pisteen veroinen, joten käytännössä varmasta mestarista voidaan puhua. Kakkosena oleva Lazio voi kerätä loppukauden aikana maksimissaan 21 pistettä, joten vain superteoreettisella ja käytännössä mahdottomalla tasolla Napolin mestaruuden menettäminen on. Pistemotivaatio ei ole akuutti, mutta tietysti mestaruus halutaan naulata matemaattisestikin saletiksi mahdollisimman nopeasti. Tiikerinsilmää Napolin ei siis kuitenkaan tarvitse väläytellä.

Salernitana puolestaan on toistaiseksi säilymistaistelussa kelpo asemissa. Pisteitä on saalistettu 33 kappaletta ja eroa ensimmäisenä putoamassa olevaan Veronaan on nyt seitsemän pinnaa. Vielä ei turvassa Salernitana ole, mutta iso suosikki säilyjäksi joukkue on. Pistemotivaatio on joka tapauksessa joukkueella vahva ja todennäköisesti tasapeli tältä Napolin reissulta on targetina.

Tasoero joukkueiden välillä on todella iso ja suursuosikin asemaa Napolille voidaan kotikentällä tarjoilla. Se ei kuitenkaan täysin saletti asia ole, että Napoli täydellä kaasulla etenisi. Toisaalta, eipä Partenopeilla mitään säästelytarvettakaan loppukaudella ole. Maaliodottama on erittäin korkealla, mikäli Napoli pelaa huoletonta ja railakasta futista, mutta Salernitana puolestaan saattaa pyrkiä matalatempoiseen peliin puolustusblokkinsa myötä.

Napolissa voidaan valmistautua mestaruusjuhliin

Napolin mestaruus on erittäin tervetullut asia italialaiselle jalkapalloilulle, sillä kauan on aikaa kulunut siitä, kun Pohjois-Italiasta Scudetto on muualle matkannut. Nyt aika on koittanut ja ansaitusti Napoli tullaan kruunaamaan Serie A:n mestariksi kauden jälkeen.

Napoli on ollut melko ylivoimaisestikin paras joukkue pelillisesti tällä kaudella, mikä sinänsä on erittäinkin yllättävää. Ennen kauden alkua Napolia ei ennakoitu aivan suurimpien mestarisuosikkien joukkoon, mikä on syytä muistaa. Hieman toki ilmaa Napolin massiivisessa pistesaldossa on, mutta parhaan joukkueen titteli on täysin kiistaton Partenopeille.

Vireystila Napolilla ei ole isossa kuvassa paras mahdollinen, vaikka se hieman onnekkaasti Juventuksen viime kierroksella voittikin. Mestarien liigassahan Napoli suli AC Milania vastaan, kun pelaaminen yllättäen puuroutui hyökkäyssuuntaan. Mestarien liigan kiireiden keskellä myöskään Serie A:ssa ei saatu erityisen vakuuttavia esityksiä iskettyä tiskiin.

Kokoonpanotilanne Napolilla vaikuttaa varsin vahvalta. Toki pari kelpo pelaajaakin puuttuu, kun Mario Rui ja Matteo Politano ovat loukkaantumisten myötä lasaretissa.

Hämmentävä Salernitana säilymässä sarjassa

Salernitana on kuulunut tällä kaudella hämmentävimpien italojoukkueiden kastiin. Ensinnäkin on mainittava, että joukkueellahan pelaajamateriaali on alakastilaisstatukseen nähden oikeinkin nimekäs, mutta tuo asia ei ole kunnolla pelikentille realisoitunut. Toki nyt keväällä ollaan otettu huomattavia kehitysaskeleita, mutta esimerkiksi vuodenvaihteen jälkeen joukkue puolusti kuin alasarjalainen.

Ilman muuta rosterinsa laadukkuuden osalta Salernitanan pitäisi säilyäkin sarjassa, mutta tulevaisuudessa joukkueen tulee kiinnittää erityishuomiota koheesion ylläpitämiseen yksilötaitojen kustannuksella. Vireystila salernolaisilla on vahva ja pitkässä tappiottomassa putkessa painetaan menemään. Viime kierroksella Sassuolo kaadettiin näytöstyyliin loistavalla esityksellä.

Kokoonpanotilanne Salernitanallakin on vahva. Loukkaantumishuolet koskettavat lähinnä rotaatiopelaajia pois lukien Federico Fazio, jonka taidoille alakerrassa kyllä olisi käyttöä.

Salernitanaa voidaan kokeilla tasoituksella

Joukkueiden tasoero on siis hurja ja Napoli on kotonaan suursuosikki. Salernitana on kuitenkin vahvassa tikissä ja pystyy tekemään Napolillekin hyvänä päivänään kiusaa. Kertoimissa Napoli on mielestämme painotettu liiankin suureksi suosikiksi, joten ostetaan salernolaisia tasoituksella.

Valitaan sijoituskohteeksi aasialainen Salernitana +2,0. Tämä vetomuoto tuottaa vierasvoitolla, tasapelillä ja Napolin maalin marginaalin voitolla. Mikäli Napoli voittaa kahden maalin marginaalilla, saadaan rahat takaisin. Kolmen maalin marginaalin, tai sitä suuremmat, kotivoitot tuovat tappiota. Arviomme Salernitana +2,0:lle on 63 % ja rajakertoimeksi saadaan 1,59. Tarjolla oleva 1,68 kerroin saa osakseen 6,5/10 tason sijoituksen.


Pelataan: Salernitana +2,0, aasialainen tasoitusveto, kerroin 1,68
Panostaso: 6,5/10
Ottelu pelataan 29.4 klo 16.00.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja se saattaa muuttua.