Serie A 3.5: Verona – Inter

Reading time3 min

Verona on edelleen säilymistaistelun ytimessä ja jokainen ottelu on tällä hetkellä maksimaalisen panoksen peli Hellasille. Vahvalla Interilläkin on panosta, mutta milanolaisten on otteluruuhkan keskellä myös säästeltävä voimavaroja.

Inter selvä suosikki – Verona ei vailla mahdollisuuksia

Hellas Verona on surkean alkukauden jälkeen noussut taistelemaan tosissaan sarjasopimuksensa uusimisesta ja tuohon tavoitteeseen joukkue kieltämättä ansaitsisikin yltää. Tällä hetkellä ollaan todella ytimessä säilymistaistelun suhteen. Verona on sarjataulukossa 27 pisteen saaliillaan ensimmäisen putoajan paikalla, mutta säilymässä oleva Spezia on kerännyt täsmälleen saman määrän pisteitä. Todella upea ja pienimarginaalinen taistelu Serie A:ssa luultavasti käydäänkin loppukaudella sarjapaikkojen uusimisten suhteen.

Inter on ollut Serie A:n puolella pienoinen pettymys, sillä mestaruudestahan sinimustien materiaalilla piti pystyä taistelemaan. Näin ei Napolin ylivoiman takia kuitenkaan käynyt ja jopa top 4-sijoitukseen saadaan tehdä tosissaan duunia. Neljä parastahan Serie A:sta selviytyvät Mestarien liigaan ensi kaudeksi. Inter tosin saattaa UCL-paikan saada myös tämän kauden Mestarien liigan kautta, sillä välierissä ollaan. Joka tapauksessa pistemotivaatiota Serie A:ssakin on, mutta UCL on silti takuulla kirkkaana mielessä.

Inter lähtee tähän otteluun kiistattoman suosikin asemasta perustasoeron ansiosta, mutta tässä ajankohdassa Veronalla on normaalia paremmat venymissaumat olemassa. Ei kotijoukkueen pisteille venyminen kummoinenkaan yllätys siis olisi. Maalimäärän suhteen pienimaalisuus ei yllättäisi. Verona on ehdottomasti underpalloa pelaava joukkue, mutta Inter toki normaalisti on runsasmaalinen. Otteluruuhkassa milanolaiset tuskin kuitenkaan hirmutempoa ylläpitävät.

Veronan koheesio tiivistynyt kevätkaudella

Verona on tällä kaudella ollut kahden tarinan joukkue. Alkukausi meni tuloksellisesti penkin alle ja samalla itseluottamus mureni, joka rikkoi normaalisti vahvan koheesion. MM-tauon jälkeen homma muuttui ja onnistumisia alettiin saamaan. Nyt myös joukkueen puolustuskoheesio on kunnossa ja sillä Verona erottuu alakastilaisista edukseen.

Vireystila Veronalla on tällä hetkellä varsin vahva, sillä neljä peliä on putkeen pelattu tappioitta. Viime kierroksella tärkeässä Cremonese-pelissä oltiin kuitenkin ajautumassa tappioon, mutta vastustajan punakortin myötä tasapeliin pystyttiin punnertamaan. Viime aikojen tähtisuorituksiin kuuluu muun muassa maaliton tasapeli Napolin vieraana.

Kokoonpanotilanne Hellasilla ei ole täysin ideaali. Pelikielto estää oikean laidan Marco Faraonin pelaamisen. Lisäksi loukkaantuneina ovat sivussa hyökkäyspäästä Kevin Lasagna ja Thomas Henry. Isossa kuvassa kotijoukkueen rosteritilanne on kuitenkin varsin hyvä.

Interillä priorisoinnin paikka

Tällä hetkellä vallitseva todella tiivis ottelutahti ei takuulla ole Interin mieleen. Ensi viikolla pelataan UCL-välierien avausosa paikallisvastustaja AC Milania vastaan, joka luonnollisesti on lähitulevaisuuden isoin ottelu. Tuohon Interin onkin priorisoitava voimavarat, joten tämän viikon kaksi sarjapeliä Serie A:sta eivät ole pääpainossa. Siltikään näitä sarjamatseja ei läskiksi voida lyödä, sillä pisteet ovat arvokkaita taistelussa top 4-sijoituksesta.

Tämä Verona-ottelu lienee vähiten sytyttävä kolmesta seuraavasta pelistä, sillä viikonloppuna matkustetaan Roomaan ”kuuden pisteen peliin” Giallorossin vieraaksi. Ei olisi ihme, mikäli Interin valmennusjohto toteuttaisi nyt Veronassa rotaatiota. Vireystila on saatu vaihteeksi kuntoon. Viime viikolla Juventus pudotettiin Coppa Italiasta ja viikonloppuna kaadettiin vahvaa kautta pelaava Lazio kotikentällä.

Kokoonpanotilanne on sen verran vahva, että rotaatiomahdollisuuksia Interillä on mukavasti. Loukkaantuneena ovat vain puolustuspään pelaajat Robin Gosens ja Milan Skriniar.

Veronan puolella sijoitusedut

Interin suosikin asemaa ei tietenkään käy kiistäminen, sillä selvästi laadukkaampi joukkue Inter paperilla on. Tässä tilanteessa Veronalla on kuitenkin normaalia paremmat saumat venyä pistesuoritukseen, mitä kertoimissa ei ole otettu tarpeeksi vahvasti huomioon. Näin ollen sijoitammekin rahaa Veronan venymiseen. Myös pienimaalisuuden kertoimet ovat lähellä pelikelpoisuutta.

Valitaan vetoihin Verona aasialaisella +0,5 tasoituksella, joka tarkoittaa samaa kuin ykkösristi. Arvio Verona +0,5:lle on 48 % ja rajakertoimeksi saadaan 2,08. Tarjolla oleva 2,20 kerroin ylittää tuon haamurajan ja panostusta kohteeseen voidaan ottaa 3,5/10 tasolla.


Pelataan: Verona +0,5, aasialainen tasoitusveto, kerroin 2,20
Panostaso: 3,5/10
Ottelu pelataan 3.5 klo 22.00.
Kerroin on artikkelin julkaisuhetkeltä ja se saattaa muuttua.